Viikon sitaatti

Ei ole Suomessa asiat huonosti, kun tämänkaltasiin vanhojen kivikasojen tonkimisiin syydetään rahaa, tänäkin kesänä monissa kohteissa. Kymmenien ellei satojen ihmisten voimin.
Nämä "amanuenssit" pitää laittaa oikeisiin tuottaviin töihin ja antaa vanhojen röykkiöiden olla tonkimatta. Tai sitteen jos kiinnostaa, tehkööt omalla rahallaan ja omalla ajallaan, eikä yhteiskunnan kustannuksella. Samoin lopetettava tämänkaltaisiin "ammatteihin" kouluttaminen, kun sitten pitää korkeapalkkainen virka keksiä. Tämänkaltaisissa turhanpäiväisyyksissä se varsinainen rakennemuutoksen tarve piilee. Sekä tuhansissa ja taas tuhansissa muissa valtion ja kuntien olemattomissa, yleensä korkeapalkkaisissa viroissa.

- nimimerkki Rakennemuutoksen tarve Ilta-Sanomien uutisen Aurajoen rannalta tehtiin ainutlaatuinen suurlöytö kommenteissa

Arkeologin soittolista

Mikä on arkeologista musiikkia? Kuten Cornelius Holtorf julistaa, arkeologia on brändi, ja brändi tarkoittaa stereotypioita: arkeologi pukeutuu näin ja arkeologi käyttäytyy näin. Mutta minkälaista musiikkia arkeologi kuuntelee, ja miten muinaistutkijoita käsitellään musiikissa?

Muusikoita Nakhtin hautamaalauksista Egyptistä.
Wikimedia Commons.

Kokosin Shovelbums of the World unite! -blogin isnpiroimana pienen listan arkeologiteemaisista biiseistä sekä kappaleista, jotka eivät varsinaisesti kerro arkeologiasta, mutta jotka kyllä saavat paatuneenkin kaivajan lyömään tahtia. Kappaleet eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä, eikä koko listaa kannata ottaa liian vakavasti. Olkaa hyvät:

1. John Williams: Raiders March (elokuvasta Kadonneen aarteen metsästäjät)
2. Nekromantix: Life is A Grave and I Dig It
3. Gruff Rhys: The Court of King Arthur
4. Ancient Bear Cult: Raatosaari (koko kappale kuunneltavissa Spotifyssä)
5.Týr: Excavation
6. YUP: Meitä odotellaan mullan alla
7. Seminaarinmäen mieslaulajat: Tunnelin suu
8. Krankschaft: The Sexy Archaeologist
9. J. Karjalainen: Keihäänkärki
10. Jippu: Saviruukku

Selite:

1. Raiders March
Itseoikeutettu ensimmäinen sija. Indiana Jonesin tunnari alkaa varmasti monella ei-arkeologilla soida päässä kun tulee puhe muinaistutkimuksesta. Tunnustan hyräileväni sitä joskus itsekin.

2. Life is A Grave and I Dig It
Menevä psychobilly-rallatus, joka antaa puhtia etenkin hautatutkijoille.

3. The Court of King Arthur
Poikkeuksellinen kappale, joka mainitsee aimo joukon oikeita arkeologisia käsitteitä, kuten maatutkauksen. Sanoittaja on selvästi katsonut Time Teaminsa.

Digging deeper I hit on an ancient lump/Lift my spade up/And dig a bit deeper/
Must be careful with my magnetometer/Excavation takes a long time;/First I survey/Then I dig through the lime.

4. Raatosaari
Kenties Juha Ruohosen hautasaaritutkimuksista pontta saanut suomalainen surumielinen veisu, joka ei kerro arkeologiasta, mutta arkeologisesta tutkimuskohteesta kylläkin.

5. Excavation
Färsaarelaisen viikinkiheavyn arkeologinen kontribuutio. Týr kuulostaa fääriksi paremmalta kuin englanniksi, eivätkä sanat "fate" ja "excavate" välttämättä rimmaa kovin kauniisti. Nimestään huolimatta laulun sanoitukset viittaavat lähinnä uhrauksiin, jotka Odin-jumala teki saadakseen tietoa, mutta metaforisella tasolla ne voi soveltaa arkeologiaankin.

6. Meitä odotellaan mullan alla
Mikä kaikki meitä mullan alla odottaakaan? YUP:n biisissä maanalaiset asukit ovat keskimääräistä eläväisempiä.

7. Tunnelin suu
"Kaikki on hiljaa ja katsoo/iskuja mun lapion" - Semmareiden biisistä tulevat kummallisesti mieleen Turun museokeskuksen kaivaukset.

8. The Sexy Archaeologist
Kammottavan huono laulu, jossa on kuitenkin hauskat sanoitukset. Laulun sankaritar on näyttävällä ulkomuodolla siunattu tri Alice Roberts.

9. Keihäänkärki
J. Karjalainen antaa esimerkkiä arkeologisesta tulkintaprosessista:
Mä löysin vanhaa rautaa/Sun keihäänkärkes kukaties/Joku päivä onni kääntyy/Usko siihen metsämies

10. Saviruukku
Kristillisestä tematiikasta kumpuavan Saviruukun sanoma resonoi muinaistutkijankin korvassa, etenkin kun viime aikoina on keskusteltu museokokoelmien säilytysperiaatteista: Tahdon kertoa särkyneille/Ei siruja heitetä pois/Kallista halpa savikin/Mestarin kädessä ois

Viikon sitaatti

Arkeologin koulutuksen saanut museoviranomainen on maanomistajan lähin yhteistyökumppani muinaisjäännösalueella – niin hyvässä kuin pahassakin. 

 – Elämää kulttuuriympäristössä. Opas maanomistajalle.

Suomen vanhin kirkko löytyi Kaarinasta

Pahoittelen etten päässyt välittämään tätä uutista tuoreeltaan, koska olen tämän viikon ollut Tšekissä arkeologikonferenssissa. Mutta nyt tämä puskaradion kautta levinnyt vaiettu salaisuus on julkista tietoa: Kaarinan Ravattulan Ristimäestä on löytynyt Suomen vanhin tunnettu kirkko 1100-luvulta. Pääsin viime viikolla käymään paikalla esitellessäni uusille opiskelijoille Aurajokirannan muinaisjäännöksiä.

Kirkonpohjaa suurinpiirtein itään. Kuva: I. Aalto.

Sensaatiomaiseen löytöön johtivat Turun yliopiston opetuskaivaukset, jotka käynnistyivät paikalla 2010 ja jossa allekirjoittanutkin tuolloin oli kaivamassa. Kohde on käynyt vain kaiken aikaa mielenkiintoisemmaksi: Ristimäeltä paljastui ensin kivikautinen asuinpaikka ja myöhäisrautakautinen ruumiskalmisto. Sitten kalmiston koko vain paisui entisestään, löytyi kiviperustainen kalmistoa kiertävä aita ja ajoittamaton rakennuksen kulma. Tämän vuoden kaivauksilla rakennuksesta ei ollut enää epäilystä, kirkkohan se on.

Kirkon runkohuoneen nurkka. Kuva: I. Aalto.

Kirkko on samansuuntainen kuin haudat, ja koostuu neliskulmaisesta runkohuoneesta ja pienemmästä kuorihuoneesta. Kuorissa alttarin paikka on säilynyt ihmeellisen hyvin: Kristuksen hautaa symboloivan kivetyn kuopan päällä on neljä kiveä, jotka ovat kannatelleet alttaria. Ylipäätään kirkon näkeminen paikan päällä oli mykistävä kokemus. Koko rakenne oli paljon selkeämpi kuin osasin odottaakaan.

Kristuksen hauta ja alttaria kannatelleet kivet. Kuva: I. Aalto.

Malliltaan kirkko muistuttaa mm. Södra Rådan tuhopoltettua puukirkkoa Ruotsissa, ja malli onkin lännestä peräisin. Ajoitusta täsmentävät 1100-luvun loppupuolen rahalöydöt, joita kirkosta oli viime kuulemalta yli 10 kappaletta. Näin vanha kirkkorakennus on sanalla sanoen sensaatio: kuten kaivausjohtaja Juha Ruohonen on mediassa todennut, on jotain tällaista tuloksetta etsitty Suomesta 150 vuoden ajan.

Osaltaan Ristimäen kirkko tarkentaa kristillistymisen kuvaa Aurajokilaaksossa ja koko Suomessa, koska se edeltää seurakuntien organisoitumista 1200-luvulla. Se antaa viitteitä myös siitä, miksi piispanistuin 1230-luvulla siirrettiin Nousiaisista Koroisiin, joka on Ristimäestä vain kivenheiton päässä alavirtaan.

Hienon kohteesta tekee myös se, että ajallinen perspektiivi jatkuu myös varhaisempaan menneisyyteen: samassa yhteydessä sijaitsee kaksi kuppikiveä (toinen löytyi vasta viime vuonna) ja (samoin viime vuonna löytynyt) viikinkiaikainen polttokenttäkalmisto. Kirkko ei siis ole noussut tyhjään, vaan se on jatkanut esikristillisen uskonnolisuuden perinteitä.

Joonas K. esittelee uusille arkeologian opiskelijoille Ristimäen kuppikiveä.
Bongaatko kupit? Kuva: I. Aalto.

Pakko sanoa, että olen pirunmoisen tyytyväinen kun olen päässyt kaivamaan noin ainutlaatuista kohdetta.

Uutisen voi lukea mm. Yleltä täältä ja videon katsoa MTV3:lta täältä. Youtubesta löytyy myös viime vuoden laserkeilaukseen perustuva kivijalan toisen puolen 3D-malli täältä.

Viikon sitaatti

Historia on liian vakavaa jätettäväksi historioitsijoille.

- Ian Macleod, The Observer (16.7. 1961)

Tiilipalapeli keskiajalta

Hiljaisuus blogissa kertoo kiireistä työn parissa. Aboa Vetuksen tämän kesän kaivaukset päättyivät pari viikkoa sitten, mutta se ei tarkoita että työ olisi ohi. Nyt on viimeiset löydöt pomittu seulasta ja pesty, ja olen ahkeroinut löytöluettelon ja kaivauskertomuksen parissa. Nyt kun vielä kollegani Kim vapautui palveluksestaan, jää minulle ja kaivausjohtajalle puuhasteltavaa entistä enemmän.

Löytöjen lajittelun lomassa ehtii tehdä uusiakin, ja nyt sain ratkoa vähemmillekin älynlahjoille sopivan kahden palan palapelin. Viime vuoden kaivauskertomusta selaillessani tajusin, että erään vuosi sitten löytyneen tiilen murtuma myötäilee tänä vuonna löydettyä. Kaivoin tiilen varastosta, ja tadaa!

Kuten olen kirjoitellut, on kaivauksella tullut vastaan paitsi tassunjäljellisiä, myös merkattuja tiiliä. Viime vuoden kummastuksen aihe olivat kaksi roomalaisella numerolla VII merkattua tiiltä, joita kummasteltiin kansainvälistenkin tiilitutkijoiden voimin. Markus Hiekkanen ehdotti jo ennen kaivausten jatkumista tänä vuonna, että kyseessä olisi numeron sijaan kirves. Olin vähän skeptinen, koska paremmin säilyneessä tiilessä V:n viivat eivät näyttäneet jatkuvan murtumapintaan asti. Mutta väärässä olin!

Toisin sanoen kellarissa on ainakin kaksi tiiltä, joihin tiilen tekijä on kuutisensataa vuotta sitten raapustanut merkkinään kirveen terän. Merkki on ollut muillakin tiilimaakareilla käytössä, ja esimerkiksi Hämeen linnan kokoelmassa on hauska tiili, jota vasten joku on painanut ihan oikean kirveen.

Päivän opetus: viisaampiaan ei pidä epäillä.

Viikon sitaatti

Kalevala ja suomalainen menneisyys on ymmärretty väärin osin siksi, että Suomi on muinaishistorian tutkimuksen kehitysmaa. Meillä on pistetty suomalaista rahaa Bysantin, Välimeren ja Egyptin tutkimiseen, vaikka meillä on oma tuhansia vuosia vanha korkeakulttuuri. Emme tiedä juuristamme yhtään mitään. Kustaa Vilkunan aikana meni hetken hyvin, mutta sitten pimeä tietämättömyyden aika koitti taas.

 - Ohjaaja Jari Halonen arkeologiasta Helsingin Sanomissa 24.8. 2013

Akseli Gallén-Kallela: Sammon puolustus (1896).
Wikimedia Commons.

Mieletön fotogrammetriasovellus!

Seuraa pieni mainospuhe:

Harva tietokonesovellus on niin hyvä että se saa kädet tärisemään innostuksesta, mutta uusi venäläinen Agisoftin PhotoScan on sellainen. Kyseessä on fotogrammetriaohjelma, jolla voi luoda kolmiulotteisia malleja pelkistä valokuvista. Mikä hienointa, ei kuvia tarvitse itse millään tavalla asemoida, vaan ohjelma osaa itseä kutoa niistä pistepilviaineiston ja luoda sille tekstuurin.

PhotoScan on äärimmäisen helppokäyttöinen, eikä vaadi juuri perehtymistä. Ohjelmasta kuvittelisi olevan riemua niin kaivaus-, inventointi- kuin esinedokumentaatiossa. Mikä hienointa, saa kuvat tuotua ohjelmasta mm. 3D-pdf-muodossa, jossa niitä voi vapaasti käännellä.

Mutta ehkä annan tulosten puhua puolestaan. Testimielessä otin 43 kuvaa Hämeenlinnan Kaurialan Uhrikivenkadun kuppikivestä, joista ohelma nivoi pistepilven ja loi geometrian. Tulos näytti tältä (kuvaa klikkaamalla pääsee pdf-ään, jossa kiveä voi käännellä - avaa erikseen pdf-readerilla jos dokumentti ei aukea suoraan):

Kun kiveen lisäsi vielä tekstuurin, oli lopputulos varsin mallikkaan näköinen.

Seuraavaksi missiokseni otan Aboa Vetuksen kaivausten kellarin kolmiulotteisen dokumentoinnin ohjelmalla. Esimakua tästä on jo saatu, kun arkeologian opiskelija -kollega Janne R. kävi esittelemässä ohjelmaa meillä museolla ja dokumentoi yhden seinän:

Tämä nyt on vain vaatimaton mielipiteeni, mutta hinnan, helppouden ja välineistön (digikamera riittää) suhteen PhotoScan tuntuu tarkkuudenkin ollessa hyvä pesevän laserkeilauksen, ainakin kaivausdokumentoinnin tarpeiksi. Puhumattakaan siitä, kuinka ohjelmaa voi hyödyntää yleisötyössä!

Blogilla omat facebook-sivut!

Oho! Mullan alta -blogi on vihdoin saanut omat Facebook-sivut. Käyhän tykkäämässä niistä täällä.

Facebook-sivut päivittyvät blogin mukana, mutta lisäksi sinne ilmestyy uutislinkkejä ja muuta, mitä blogissa ei näe. Tämä on sitä nykyaikaa.

Viikon sitaatti

Museovirasto on ruotsalaisten valvonnassa. Suomen omaa muinaishistoriaa vähätellään ja pimitetään sen vuoksi.

– Markku Perttula Kansanperinne-blogin kommenteissa

Ruotsi-Suomi vuonna 1700. Wikimedia
Commons.

Keskiajan käsitöitä

– Oho, tuleekos täältä stylus? Vai millä eläimellä on näin suora luu?
– Ei, kyllä se työstetty on...
– Hei, sehän on neulakinnasneula!

Esimerkki arkeologisesta tulkintaprosessista, joka alkoi kun tämä esine pilkisti eilen Aboa Vetuksen kaivauksilla täyttömaan seasta:

Neulakinnasneula. I. Aalto.

Neulakinnastekniikka on hanskattu tässä maassa ainakin rautakaudelta lähtien, ja museossa on jo vanhastaan esillä muutama vastaava neula. Nyt löytynyt on kuitenkin katkennutta päätään lukuun ottamatta huippukunnossa. Yhdessä kahden aiemmin löytyneen värttinänkehrän kanssa löytö täydentää kuvaa käsityön harjoittamisesta Turun Luostarikorttelissa.

Tässä kuva äskettäin löytyneestä värttinänkehrästä:

Liuskekivinen värttinänkehrä. I. Aalto.

Kasviarkeologiassa kunnostautunut Terttu Lempiäinen kävi yhtenä päivänä kaivannollamme, ja totesi sen olevan "tosi sekava", tarkoittaen täyttömaan stratigrafiaa eli kerrostuneisuutta. Paremmin ei olisi voinut summata!

Sekava kaivantomme. I. Aalto.

Viikon sitaatti

Bathin roomalainen kylpylä. Wikimedia Commons.

Ihmeellinen on tämä kivityö, kohtalo sen mursi,

perustukset pirstaleina, jättiläisten työ tuhoutunut.

Katot ovat pudonneet, tornit raunioina,

portti jäätynyt ja rikki, kuuraa kalkissa,

seinät ammottavat, kuluneina, pudonneina,

iän haurastamina. Maa pitää otteessaan

ylväitä rakentajia, hävinneitä, kukistuneita,

tuo maan ankara ote, sata sukupolvea on vaihtunut.

Usein tämä jäkäläinen punapilkullinen muuri

kesti sateen toisensa jälkeen, seisoi myrskyssä,

mahtava kaarensa on nyt pudonnut.

Silti kivityö yhä kestää tuulen pieksemänä.

[– –]

Valoisia olivat salit, monet kylpyhuoneet,

rakennusten päädyt korkeat, suurta väkijoukkojen häly,

moni oluttupa iloa täynnä,

kunnes mahtava kohtalo muutti kaiken tuon.

Surma levisi, rutto nousi,

kuolema korjasi kaikki urhot mukaansa,

heidän varustuksensa hylättiin, kaupunki mureni.

Uudistamaan tulleet päätyivät maaksi.

Ja niin nämä talot seisovat autioina,

ja tämän katon kaari erkanee tiilistään,

rappio on pudottanut sen maahan, rikkonut murusiksi.

Kerran siinä moni soturi

intomielisenä, kullankirkkaassa loistossa hohtaen,

ylpeänä ja viinistä hehkuvana, seisoi sotisovassa,

katsoi aarretta, hopeita, kalliita kiviä,

rikkautta, mahtia, arvon merkkejä

tässä laajan kuningaskunnan linnassa.

Kivipihat kohosivat,

virta syöksi lämmön ja vuolaan aallon,

kaiken ympäröi muuri

kirkkaaseen syliinsä, missä olivat kylvyt,

keskeltä miellyttävän kuumina.

Sitten annettiin kuumien virtojen

virrata harmaan kiven ylle.

[– –]

– The Ruin, tuntemattoman anglosaksirunoilijan teos 700-luvulta. Käännös Marko Lamberg teoksessa Päätön ritari. Kauhutarinoita keskiajalta (SKS 2012)

Muinaistieteellisiä tietopaketteja ja tietokantoja

Pieni päivitys blogin käyttöasuun: lisäsin oikeaan sivupalkkiin Muinaistieteellisiä tietopaketteja ja -kantoja -osion. Tämän blogin ei ole tarkoitus olla mikään kattava linkkisivusto, mutta toivon näistä linkeistä olevan riemua niin alan ammattilaisille, opiskelijoille kuin harrastajillekin. Lisää (suomalaiselle arkeologialle) oleellisia sivustoja saa ehdottaa!

Lisäsin myös sivupalkkiin isot ja ystävälliset linkit Museoviraston rekisteriportaaliin ja Muinaisjäännökset Suomessa -karttaselaimeen.

Yksi sormus löytää heidät

Arkeologian yhdistäminen aarteenmetsästykseen on kliseistä ja aika ajoin ärsyttävääkin, mutta sitä ei käy kiistäminen, etteikö jalometallin löytyminen aina olisi kivaa. Nyt Aboa Vetus & Ars Novan kaivauksilla seulasta paljastui ilmeisesti hopeinen, harmi kyllä katkennut sormus.

Sormus kaikessa koreilemattomuudessaan. I. Aalto.

Sormus on äärimmäisen yksinkertainen, eikä siinä ole mitään koristelua. Eihän se nyt ihan vedä vertoja museon alueelta 1990-luvulla löytyneelle kultasormukselle, mutta hyväksi jatkoksi se sopii kuitenkin.

Sormukset ovat hauskoja löytöjä siinä mielessä, että ne on nykyäänkin hyvin helppo käsittää. Toisaalta ne ovat olleet kantajalleen myös hyvin läheisiä, niitä on sentään pidetty ihoa vasten. Kukakohan tätäkin on joskus vaalinut aarteenaan?

P.S. Kokeilin sormeen. En muuttunut näkymättömäksi. Klunks!

Viikon sitaatti

Jos oltaisiin Roomassa, se olisi varmasti katukiveystä, mutta me ollaan Raahessa eikä se varmasti ole sitä.

- Esa Mikkola Raahen kaivauksilta paljastuneesta oudosta kiveyksestä Ylen uutisissa 28.7.2013