sunnuntai 13. elokuuta 2017

Minidokkari Aboa Vetus & Ars Novan kaivaukselta

Kuvajournalisti Ville Kaakinen kävi kuvaamassa minidokkarin Aboa Vetus & Ars Nova -museon kaivaukseltamme. Alla katsottavissa oleva dokumentti näyttää välähdyksen arkeologien työstä:

Vaikka kaivaukset jatkuvat vielä elokuun loppuun, tämän kesän kaivauslöytöjä voi tulla jo ihastelemaan museon aulaan. Tervetuloa!

perjantai 11. elokuuta 2017

Turun vanhin röökinurkka?

Aboa Vetus & Ars Novan kesän kaivaukset ovat jatkuneet menestyksekkäästi jo yli kaksi kuukautta. Siinä ajassa tutkimusalueelle on avattu kaksi 2x6 metrin kokoista kaivantoa, joista toisessa on saatu esiin Turun palossa vuonna 1827 tuhoutuneen kivitalon seinä. Talo on kuitenkin paljon paloa vanhempi, koska se näkyy jo 1740-luvun alun kartalla. Löytöjen perusteella sama rakennus on ollut pystyssä jo 1600-luvulla.

Vuonna 1829 puretun kivitalon seinät paljastuivat metrin syvyydestä.
Kuva: Ilari Aalto/Aboa Vetus & Ars Nova.

Rakennus on ollut L-kirjaimen muotoinen. Turun palon aikaan sen nurkassa on ollut puinen kuisti, josta oli jäänyt jäljelle vain suuri määrä rautanauloja ja hiiltä. Hieman yllättäen kuistin jäänteiden alta alkoi paljastua 1600-luvun löytöjä, siis ajalta kauan ennen Turun paloa. Ehkä kuisti on rakennettu jo 1700-luvun alkupuolella, eikä sen alle ole tipahtanut esineitä sataan vuoteen?

Yllätys oli sekin, että kuistin alta löytyy valtavasti savisten tupakkapiippujen eli liitupiippujen kappaleita. Piiput on valmistettu valkosavesta Goudassa Alankomaissa 1600-luvun puolivälissä. Ajoituksen ja valmistuspaikan kertovat piippujen koppien muoto ja koristelu ja koppien kannoissa olevat tekijöiden leimat. Kiinnostavinta on, että kymmenet piippujen kappaleet löytyivät hyvin pieneltä alueelta rakennuksen sisäpihan nurkasta. Ilmeinen johtopäätös oli, että nurkassa on tupakoitu ahkerasti.

Kaivauksissa löytyneitä goudalaisia 1600-luvun liitupiippuja. Kuva: Ilari Aalto/Aboa Vetus & Ars Nova.

Tupakkanurkasta löytyi muitakin löytöjä, jotka alkoivat valaista arvoitusta. Piippujen seasta löytyi sarvesta tehty upea noppa ja useiden lasipikareiden sirpaleita. Löydöt vihjaavat ajanvietteestä ja huvittelusta. Piipuntupruttelun aikaan 1600-luvun puolivälissä talon omisti raatihuoneella kellarikapakkaa pitänyt Anders Merthen (k. 1666), ja on hyvin todennäköistä, että hänellä oli kotonaankin krouvi.

Sarvesta valmistettu pelinoppa. Uhkapelit kuuluivat krouveihin 1600-luvulla siinä missä aiemminkin. Kuva: Ilari Aalto/Aboa Vetus & Ars Nova.

Tupakanpoltto rantautui 1600-luvun alkupuolella Ruotsiin kuuluneessa Suomessa ensiksi Turkuun, mistä se levisi nopeasti kansan syvien rivien harrasteeksi. Aboa Vetus & Ars Novan lähes neljänsadan vuoden takainen tupakkanurkkaus on siitä hauska löytö, että se on Suomen vanhimpia röökinurkkia. Joillakin nykyajan ilmiöillä on yllättävän pitkät juuret.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

1800-luvun alun pihakiveys ja kauppiaan ikkuna


Kukaan ei luultavasti kiinnittänyt erityisemmin huomiota siihen, kun kauppias Semeniuksen ikkuna rämähti pihakiveykselle aamuyöstä 5. syyskuuta 1827. Turkulaisilla oli silloin muuta mietittävää, koska koko kaupunki oli liekeissä.

Pihakiveystä, jolle kivitalon ikkuna putosi Turun palossa. Keskellä erottuu
ikkunan kulmarauta. Kuva: Ilari Aalto.

Samainen ikkuna löytyi sattumalta lähes 190 vuotta myöhemmin Aboa Vetus & Ars Nova -museon kaivauksilla. Pieni kulmaus palon aikaista pihakiveystä löytyi kaivauskuopasta, jota aloimme kaivaa jo toukokuussa. Kulmaukseen osui pihakiveystä vain pieni kappale 1920-luvulla vedetty viemäriputki oli tuhonnut siitä loput. Aivan kiveyksen päältä löytyi valtava määrä ikkunalasia ja ikkunan metallisia kappaleita. Talosta vuonna 1826 tehdyn palovakuutuksen mukaan ruuduista koostuneet ikkunat ovatkin olleet sekä korkeudeltaan että leveydeltään melkein 1,3 m. Kiveykselle paiskautunut ikkuna kertoo omalta osaltaan Turun palon dramaattisuudesta.

Katukiveykselle pudonnutta ikkunaa löytyi kaikkiaan yli 1,4 kiloa.
Kuva: Ilari Aalto.


Ikkunalasia ja ikkunan rautaosia. Osa laseista on sulanut.
Kuva: Ilari Aalto/Aboa Vetus & Ars Nova.

Pihakiveyksen pätkä löytyi viime perjantaina, ja aloimme heti epäillä, että koko tontin pihamaa on luultavasti ollut kivetty. Tämä sai vahvistuksen seuraavalla viikolla, kun puolentoista metrin syvyydestä toisesta kaivannostamme löytyi sama kiveys koko kaivannon alueelta. Sitä kiveystä ovat astelleet mahdollisesti jo kirjanpainaja-Frenckellit, merimies-Dammertit ja kauppias Semenius piikoineen, renkeineen ja vuokralaisineen.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Silmälasien arkeologiaa

Silmälasit ovat niin arkinen esine, että niiden pitkää historiaa ei aina tule ajatelleeksi. Silmälasit on kuitenkin keksitty jo keskiajalla, ja niitä voi pitää yhtenä keskiajan Euroopan suurimmista innovaatioista. Ei tiedetä kuka kehitti ensimmäiset rillit, mutta vanhimmat tiedot silmälaseista ovat Italiasta 1200-luvun lopusta. Keskiajalla ei osattu vielä hioa likinäköä korjaavia linssejä, joten silmälasit olivat yksinomaan tarkkuustyöskentelyn ja lukemisen apuväline, kuin nenälle ripustetut suurennuslasit. Niiden kehykset olivat useimmiten luuta tai puuta, mutta halvoissa malleissa kehykset saattoivat olla paksua nahkaa.

Vanhimmassa silmälasimallissa on kaksi keskeltä yhteen niitattua kakkulaa.
Kuva: Ilari Aalto

Vanhin maininta silmälaseista Ruotsissa on vadstenalaisveli Johannes Hildebrandin 1400-luvun alussa Linköpingin piispa Knut Bossonille lähettämä kirje, jossa Johannes pyytää piispaa lähettämään rikkoutuneet lasinsa hänelle korjattavaksi. Silmälaseja on kuvattu myös ruotsalaisessa kirkkotaiteessa, kuten Torshällan kirkon Abrahamia esittävässä maalauksessa. Silmälasit tunnettiin siis näillä kulmilla viimeistään 1400-luvulla, mutta mikään yleinen näky ne eivät vielä olleet.

1300-luvun maalaus esittää dominikaanioppinut
Hugo de Saint-Cheriä (k. 1263) keskittyneenä kirjoitustyöhön.
Hänen aikanaan silmälasit eivät vielä olleet käytössä.
Kuva: Wikimedia Commons

Suomesta ei ole toistaiseksi löytynyt varmuudella keskiajalle ajoittuvia silmälasilinssejä tai -kehyksiä, mutta nuorempien aikojen rillejä tunnetaan arkeologisestikin. Esimerkiksi Vrouw Marian hylystä on löytynyt kokonainen lokerikko täynnä 1700-luvulle ajoittuvia linssejä. Aboa Vetus & Ars Nova -museon kokoelmissakin Turussa on yksi silmälasilinssi, joka ajoittunee 1700-luvulle.

Aboa Vetus & Ars Nova -museon tutkimuksissa löytynyt linssi.
Kuva: Ilari Aalto

1700- ja 1800-luvuilla suosittiin sangattomia kakkuloita, joiden kehykset olivat ohutta metallilankaa. Sangalliset lasit tulivat muotiin 1700-luvun lopulla. Kakkuloita on löytynyt erityisen paljon kirkkojen lattioiden alta, esimerkiksi Rengon ja Espoon kirkoista ja Turun tuomiokirkosta. On arveltu, että silmälaseja olisi laitettu vainajien mukana hautaan, mutta gradussaan aihetta tutkineen Sanna Ritari-Kallion mukaan ainoastaan yhdessä tapauksessa Pernajan kirkossa lasit ovat todella olleet haudassa, muuten ne ovat löytyneet irtolöytöinä. On kylläkin vaikea kuvitella, että lasit olisivat vahingossa hukkuneet kirkkojen perustuksiin.

Englannista löytyneet sangattomat kakkulat. Samanlaisia
on löytynyt vanhojen suomalaisten kirkkojen alta.
Kuva: Portable Antiquities Scheme

Silmälasit ovat kiinnostavia henkilökohtaisia esineitä, joita soisi löytyvän enemmänkin arkeologisissa tutkimuksissa. Keskiajalla laseja tarvittiin ennen kaikkea kirjalliseen työskentelyyn. Ehkä Suomestakin olisi mahdollista löytää jälkiä keskiajan silmälaseista esimerkiksi pappiloiden tai luostareiden yhteydestä?


Lähteet:

Hiekkanen, Markus 1993. Rengon historia. Rengon kunta ja seurakunta, Renko.

Ritari-Kallio, Sanna 2016. Viinapullo Pietarille? Hauta-antimia uuden ajan Suomessa. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto.

Schnell, Ivar 1935. En anakronistisk detalj i den medeltida ikonografien. Fornvännen 19/1935: s. 19-34.