keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Suomen vanhin aarrelöytö

Kasvavan metallinilmaisinharrastuksen myötä viime vuosina on löytynyt useita aarrekätköjä. Esimerkiksi Turusta löytyi vuonna 2014 viikinkiaikainen rahakätkö. Samoin Hauholta löytyi viime vuonna kätkö viikinkiaikaisia hopearahoja ja Savonlinnasta löytyi huomattavan suuri 1600-luvun rahakätkö. Näitä ja muita löytöjä voi tutkia Rahakabinetti-blogista.

Rahakätköjä on Suomessakin tehty niin kauan kuin rahaa on liikkunut, eli nuoremmalta rautakaudelta eteenpäin. Vaikka moni kätkö vielä varmasti odottaa löytäjäänsä, on vanhoja kätköjä ehditty löytää monta jo ennen metallinilmaisinten aikaa. Kaikkein vanhin tieto Suomesta löytyneestä aarrekätköstä on keskiajalta, vuodelta 1429.

22. syyskuuta 1429 Turun piispa Maunu Tavast lähestyi Tallinnan (silloisen Räävelin) raatia, koska lohjalainen talonpoika oli paennut Tallinnaan löydettyään aarteen. Piispa kertoo aarteen olleen pohjalöytö (butnfyndh) eli löytyneen vedestä. Aarteen koostumuksesta Maunu kertoo vain, että se oli hopeasta lyötyjä kolikoita (som ær silff oc redha penniger).

Keskiajalla ei ollut olemassa muinaismuistolakia, mutta laki määräsi löytötavaroista. Jos omistajaa ei kuulunut vuoden sisään, löydöstä puolet päätyi kuninkaalle ja puolet löytäjälle. Talonpoika ei kuitenkaan kuuluttanut löydöstään, niin kuin laki olisi vaatinut. Raaseporin linnanherra Otto Pogwisch kuuli ja kiinnostui asiasta, minkä vuoksi löytäjä pakeni piispa Maunun luokse hakemaan neuvoa. Maunu kertoi ystävällisesti talonpojan oikeuksista, mutta kun talonpojan olisi pitänyt keskustella asiasta linnanherra Pogwischin kanssa, hän pakenikin Suomenlahden yli aarre mukanaan.

Raaseporin linna. Wikimedia Commons.

Ei ole tiedossa miten karkuteille lähteneen talonpojan tarina päättyi, mutta piispa Maunu pyysi Tallinnan raatia kehottamaan miestä palaamaan, jos ei muusta syystä, niin siksi ettei hänen isiensä tila jäisi autioksi.

Lähteet:

FMU 1918

Suhonen, Veli-Pekka 2006: Muinaismuistolain alkujuurilla - Vuoden 1429 suuri pohjalöytötapaus. Muinaistutkija 3/2006, s. 57-59.