tiistai 23. marraskuuta 2010

Viikon sitaatti numero 7

Wikimedia.
"Kyllä, ihmeellisiä asioita."
- Howard Carterin vastaus Lordi Carnarvonin kysymykseen "näetkö mitään?" heidän avatessaan Tutankhamonin haudan 26.11.1922

Myöhemmin Carter kuvasi tapausta romanttisesti:
"Ensin en nähnyt mitään, koska kammiosta poistuva lämmin ilma sai kynttilän liekin lepattamaan, mutta ennen pitkää, kun silmäni tottuivat valoon, kammion yksityiskohdat alkoivat hitaasti hahmottua sumusta, omituisia eläimiä, patsaita ja kultaa - kaikkialla kullan kimallusta."

Harvinainen tuliaselöytö Britanniasta

Tewkesburyn taistelu. Wikimedia.

Tuntuuko joskus että asiat räjähtävät käsiin? Tuliaseiden vasta saavutettua Euroopan 1300-luvulla turvallisin tehtävä sodassa ei ollut toimia tykkimiehenä, sillä aseet räjähtivät helposti. Metallinpaljastinharrastaja löysi Isosta-Britanniasta Towtonista räjähtäneen 1400-luvun tuliaseen kappaleita. Tarkemmin ottaen vuoden 1461, jolloin Towtonissa käytiin eräs ruusujen sodan verisimmistä taisteluista. Kappaleiden metalliseokset poikkeavat toisistaan, joten ne ovat lähes varmasti peräisin kahdesta eri aseesta.

Löytö kertoo ikävällä tavalla siitä, ettei sodankäynti keskiajallakaan ollut mitään herkkua. Toisaalta se myös rikkoo käsitystä, että tykkejä olisi lähinnä käytetty piiritystaisteluissa. Aseet kuuluvat aikaan, jolloin ruutiaseet alkoivat syrjäyttää Englannin pitkään ylivoimaisesti hallitsemia pitkäjousia.

Vielä 1400-luvulla tuliaseet, etenkin käsikäyttöiset, pelottivat varmasti käyttäjiään yhtä paljon kuin vastustajia. Niiden etu lienee ollut lähinnä psykologinen, sillä etenkin alkeellinen valutekniikka tuotti ongelmia.

Towtonin taistelussa kuoli yhden päivän aikana noin 28 000 sotilasta, ja sitä pidetäänkin hurjimpana Ison-Britannian maaperällä käydyistä mittelöistä. Varmaan joukkoon mahtuu pari, jotka kaatuivat oman aseen päättäessä räjähtää väärässä paikassa.

Asiasta uutisoi BBC News.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Islantilaisissa virtaa intiaaniveri

...no, ei aivan kaikissa. Tuore islantilais-espanjalainen tutkimus kuitenkin vihjaa, että vuoden 1000 paikkeilla Amerikkaan Newfoundlandiin retken tehneet viikingit toivat intiaanin (siis korrektisti Amerikan alkuperäisasukkaan, muinaisnorjaksi skraeling) tai useammankin mukanaan.

Peruste? Noin 80 islantilaisella suoritettu DNA-tutkimus paljasti näiden perimästä C1e-nimetyn mitokondrionaalisen perimyksen, joka on yleinen Kauko-Aasiassa ja Amerikassa. Tutkitut perheet ovat ainakin 1700-luvulta asuneet samoilla sijoilla, joten kyseessä ei voi olla sekoittuminen moderniin aasialaisväestöön. Tämä yksin ei vielä aukottomasti todista intiaaniteoriaa, mutta puhuu vahvasti sen puolesta. Osassa islantilaisia siis virtaa paitsi norjalais- ja irlantilais-, myös amerikkalainen veri. Mielenkiintoista vielä on, että mitokondrionaalinen DNA periytyy matrilineaarisesti äidin kautta. Viikingit toivat siis mukanaan naisen; vapise, Pocahontas!


Tylsyyteenkin asti lainattu Christian Kroghin "Leif Eriksson löytää Amerikan". 1893. Wikimedia.

Yleisesti hyväksytyn teorian mukaan Erik Punaisen poika Leif Eriksson seilasi meren yli Amerikkaan, maahan, jolle antoi nimen Vinland. Tämä alue todennäköisesti oli nykyinen Newfoundland, josta L'Anse aux Meadowsista arkeologit löysivät 1960 viikinkiasutuksen jäänteitä.

Mitä Uudessa maassa sitten tapahtui 500 vuotta ennen kuin Kolumbuksen matematiikka petti ja tämä kuvitteli löytäneensä Intian? Kaksi 1200-luvulla kirjoitettua saagaa ovat tärkeimmät tietolähteemme viikinkien siirtokunnista Amerikan mantereella, vaikka Vinlandin mainitsee ensikertaa historioitsija ja maantieteilijä Adam Bremeniläinen jo vuoden 1075 paikkeilla. Saagojen mukaan alkuasukkaat kävivät viikinkien kanssa aluksi kauppaa punaisesta kankaasta, jota näillä oli mukanaan. Kangas ehtyi ja pohjanmiehet leikkasivat siitä pienempiä ja pienempiä paloja, kunnes se loppui kokonaan. Tehokkaina kauppamiehienä viikingit tarjoutuivat vaihtamaan lehmänmaitoa intiaanien nahkoihin, ja nämä suostuivat. Kun jonkin verran aikaa oli kulunut, kävivät paikalliset äkkiarvaamatta hyökkäykseen viikinkejä vastaan. Uudisasukkaat pitivät nipin napin pintansa jonkin aikaa, mutta päättivät lopulta suoria tiensä meren yli takaisin kotiin.

Historiantutkijat ovat kehittäneet loogiselta tuntuvan selityksen tapahtumien oudolle käänteelle: Koska alkuperäisten amerikkalaisten geeniperimä on Aasiasta, ei näille ollut kehittynyt mutaatiota jonka avulla heidän elimistönsä olisi pystynyt pilkkomaan laktoosia aikuisiällä. Intiaanit siis ilmeisesti tulkitsivat vieraiden yrittäneen myrkyttää heidät saatuaan maidosta vatsanväänteitä, ja näin päättyi viikinkien ekspansio länteen. Laktoosi-intoleranssi ei tosiaan ole mikään leikin juttu.


Beothuk-intiaaneja, joiden esi-isien kanssa viikingit mahdollisesti olivat kosketuksissa. Wikimedia

Sagat kertovat myös toista retkikuntaa johtaneesta Erik Punaisen äpärätyttärestä, joka haastoi riitaa paikallisten kanssa ja kotiin lähtiessä tapatutti toisen viikinkiryhmän miehet ja tappoi omin käsin tämän naiset saadakseen näiden laivat lasteineen. Mikä tapahtuu Viinimaassa, jää Viinimaahan, hän ajatteli, mutta toisin kävi.

Uutisen voit lukea mm. täältä.