Olen ollut taas tovin vaitonainen blogin suhteen, mutta tälle on olemassa inhimillinen selitys; olin nimittäin juuri kuukauden siviilipalveluskoulutuksessa Lapinjärvellä, Itä-Uudenmaan kauneimman kirkonkylän kupeessa. Jos joku haluaa perätä syytä valinnalleni, niin sellainen on helppo antaa:
Aboa Vetus & Ars Nova -museo tarjosi minulle paikkaa tutkijasivarina, joten en tohtinut kieltäytyä.
Mitä tämä nyt sitten tarkoittaa? Ainakin sitä että pääsen kaivamaan. Aboa Vetuksessa on suoritettu arkeologisia tutkimuksia ennen museon perustamista vuosina 1992-1995, ja sittemmin Muuritutkimus ky:n toimesta 2005-2010. Vuoden tauon jälkeen kaivauksia jatketaan museossa niinsanotun Suuren kivitalon, alueen suurimman keskiaikaisen rakennusjäänteen, toisessa kellarissa. Kyseinen kellari on aiemmissa kaivauksissa jätetty lähes silleensä, ainoastaan paria kulmaa on vähän kaivettu. Se on siis täynnä maata.
Aiemmissa tutkimuksissa tehdyn puulustoajoituksen perusteella talo on rakennettu aivan 1400-luvun alussa, ja historiallisia asiakirjoja ja karttoja seuraamalla voi todeta, että talo on purettu 1600-luvun puolivälissä. Tällöin kellarit on täytetty maalla ja päälle on rakennettu Pikkutori-niminen aukio.
Vuoden mittaan on siis tarkoitus tyhjentää kellaria maasta, dokumentoida löytöjä ja rakenteita ja harrastaa siinä sivussa yleisötointa, kaivausalue kun sijaitsee aivan museon keskellä. Kellarin täyttömää on voinut syödä mitä tahansa: todennäköisesti 1600-luvun sirpaleita, mutta mahdollisesti vanhempaakin. Aiempien löytöjen perusteella on mahdollista, että joukosta löytyisi kokonaisia eläimenjäänteitäkin; esimerkiksi 90-luvun kaivauksissa löytynyt ikoniksi noussut kissan luuranko löytyi juuri täyttömaasta. Tietenkin olisi hienoa löytää rakennuksen käyttöaikaan liittyviä löytöjä jotka valottaisivat siellä keskiajalla asuneiden ihmisten elämää: talon 1500-lukua vanhemmasta toiminnasta ei tiedetä käytännössä mitään. 1500-luvun lopussa tontin on omistanut Paraisten kirkkoherra Elias Esping.
Ennen kuin kaivauksia päästään aloittamaan pitää koko maamassa kuitenkin kastella. Vuosien mittaan se on kuivunut rutikuivaksi, eikä siihen tällä hetkellä tehoa kuin ehkä hakku. Tänään saimme asetettua kasteluletkut ja Clas Ohlsonin ruiskut sumuttamaan kellaria, ja ainakin museon ilmankosteus nousi kiitettävästi.
Kellari on aika haastava kaivettava koska siinä on säilynyt paljon tiilisiä ja kivisiä kattorakenteita jotka täytyy tukea. Polttelisi kuitenkin jo päästä survaisemaan lapionsa multiin. Tässä ollaan kirjaimellisesti ainakin kovin lähellä isänmaata.