Mistä aikakausien nimet tulevat? Osa 2: Pronssikausi

Suomen pronssikausi on huonoiten tunnettu esihistorian jaksomme. Suomen rannikko on väärällään pronssikautisia hautaröykkiöitä, mutta tälle ajalle ajoittuvia asuinpaikkoja tunnetaan vain kourallinen. Suomen pronssikautta leimaa kuitenkin selvä jako kahteen kulttuuripiiriin: Suomen rannikkoa ja sisämaata on pidetty omina kulttuurialueinaan, joilla on myös erilainen kronologia.

Rannikolla oli tiiviit yhteydet meren yli Skandinaviaan, mistä imettiin vaikutteita, kuten polttohautaus röykkiöihin ja siihen liittyvä aurinkokultti. Tätä kautta Suomeen saapui myös suuri osa pronssiesineistä. Sisämaassa jatkettiin pitkälti kivikautista elämänmuotoa, mutta sieltä oli yhteydet nykyisen Venäjän alueella vaikuttaneisiin pronssikulttuureihin, kuten Seiman kulttuuriin.

Pronssikauden ja varhaisen rautakauden
esineitä Romaniasta. Tismalleen samoja
esinetyyppejä on löytynyt Suomestakin.
Wikimedia Commons.

Tavallaan koko käsite "pronssikausi" on Suomen osalta vähän hassu: tältä tuhannen vuoden ajanjaksolta tunnetaan vain vajaat 200 pronssiesinettä, eivätkä ne selvästi olleet erityisen yleisiä. Voiko niiden silti ajatella määrittäneen pronssikauden ihmisten elämää? Pienestä määrästä huolimatta pronssiesineitä valmistettiin Suomenkin alueella, mistä todistavat täältä löytyneet valinmuotit.

Pronssikauden periodijako on ruotsalaisen
Oscar Monteliuksen työtä. Wikimedia Commons.

Kivikauden kohdalla keramiikkatyypit antavat raamit aikakausijaolle, mutta pronssikaudella niistä on selvästi vähemmän apua. Pronssikauden vallitseva keramiikka oli nimittäin tekstiilipainanteista keramiikkaa, jota valmistettiin koko ajanjakson ajan. Sisämaan pronssikautta leimaa neoliittinen asbestikeramiikka, joka säilyi käytössä 3600–800 eaa. Astiatyypit eivät siis ole erityisen otollinen tapa jaotella aikakautta pienempiin jaksoihin. Rannikon pronssikauden kohdalla onkin otettu avuksi Oscar Monteliuksen Etelä-Skandinavian pronssiesineisiin perustuva kronologia. Se näyttää tältä:

Vanhempi pronssikausi
I 1700–1500 eaa.
II 1500–1300 eaa.
III 1300–1100 eaa.

Nuorempi pronssikausi
IV 1100–900 eaa.
V 900–700 eaa.
VI 700–500 eaa.

Pronssikauden sisäiselle jaottelulle ei siis ole lähdetty keksimään fantastisia nimiä löytöpaikkojen, esinetyyppien tai kaukaisten historiallisten tapahtumien mukaan. Nimeäminen on kuvian tieteellistä, mutta ei ainakaan herätä virheellisiä mielleyhtymiä tai suuria tunteita. Oma kysymyksensä sitten on, missä pronssikausi päättyy ja rautakausi alkaa. Pronssikautta ja varhaista rautakautta onkin tapana kutsua yhdessä varhaismetallikaudeksi.

Lukemistoa:

• Mika Lavento 2015: Pronssi- ja varhaismetallikausi. Teoksessa Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. Gaudeamus: s. 123–212.
• Visa Immonen 2008: Arkeologisen tutkimuksen historia Suomessa. Teoksessa Johdatus arkeologiaan. Gaudeamus: s. 97–108.
• Kansallismuseo: Pronssikausi

Osa 1: Kivikausi
Osa 3: Rautakausi

Mistä aikakausien nimet tulevat? Osa 1: Kivikausi

Historiassa ja arkeologiassa aikakausijaottelu on tärkeä työkalu. Menneisyydestä olisi vaikea puhua, jos sitä ei voisi jaotella selkeisiin jaksoihin, kuten kivikauteen, keskiaikaan tai autonomian aikaan. Ei kuitenkaan ole itsestäänselvää, mitä nimityksiä milloinkin käytetään.

Christian Jürgensen Thomsen keksi jaotella esihistorian
kivi-, pronssi- ja rautakauteen. Wikimedia Commons.

Useimmille on tuttu Suomenkin esihistoriassa käytetty kolmijako kivikauteen, pronssikauteen ja rautakauteen. Tämän periodijaon lanseerasi tanskalainen Christian Jürgensen Thomsen vuonna 1836 julkaisemassaan kirjassa Ledetraad til Nordisk Oldkyndighed ("Ohjenuora pohjoismaiseen muinaistietoon"). Jako perustuu vallankumoukselliselle havainnolle, että ihmiskunta ei ole aina ollut samalla teknisellä tasolla. Eri aikakausina työkalut on valmistettu eri materiaaleista.

Kivikausi (Suomen alueella n. 8850 eaa. – 1500 eaa.) on Suomen historian pisin ajanjakso. Se on tapana jakaa mesoliittiseen kivikauteen (n. 8850 eaa. – 5000 eaa.)  ja neoliittiseen kivikauteen (n. 5000 eaa. – 1500 eaa.). Mesoliittisella (kreikan "väli-kivi") eli keskisellä kivikaudella ei tunnettu maanviljelystä, vaan elettiin täysin metsästyksestä ja keräilystä. Neoliittisella (kreik. "uusi-kivi") eli nuoremmalla kivikaudella Suomenkin alueelle rantautui maatalous, tosin hitaasti. Suomessa suurin arkeologisesti näkyvä ero mesoliittisen ja neoliittisen kivikauden välillä on keramiikka, jota alettiin valmistaa Suomessa noin 5000 eaa. Kivikausi loppuu luontevasti pronssin käyttöön ottoon noin 1500 eaa.

Kuuluisaa kampakeramiikkaa.Vännäsbergets intresseförening.

Reilun 7000 vuoden ajanjakso on aikamoinen möhkäle käsitellä sellaisenaan, ja kivikausi jaetaankin Suomessa pienempiin ajanjaksoihin arkeologisten löytöryhmien mukaan. Yksinkertaistettuna kivikauden aikakaudet näyttävät tältä:

Mesoliittinen kivikausi 8850–5000 eaa.
Suomusjärven kulttuuri 8300 eaa.–5000 eaa.

Neoliittinen kivikausi 5000 eaa.–1500 eaa.
Kampakeraaminen kulttuuri 5000 eaa.–3200 eaa.
Jäkärlän keramiikka 4300 eaa.–3900 eaa.
Kierikin keramiikka 3600 eaa.–3100 eaa.
Pyheensillan keramiikka 3200 eaa.–2800 eaa.
Nuorakeraaminen kulttuuri 3200 eaa.–2300 eaa.
Pöljän ja Jysmän keramiikka 3100 eaa.–1900 eaa.

Myöhäisneoliittinen kausi 2300 eaa–1500 eaa.
Kiukaisten kulttuuri 2300 eaa.–1500 eaa.

Kivikauden ajanjaksot on siis pääasiassa nimetty keramiikkatyyppien mukaan, jotka taas on kampakeramiikkaa ja nuorakeramiikkaa lukuun ottamatta nimetty löytöpaikkansa mukaan. Ainoastaan mesoliittinen Suomusjärven kulttuuri on saanut nimensä suoraan löytöpaikan mukaan. Niin yksinkertaista se on!

Lukemistoa:

• Petri Halinen 2015: Kivikausi. Teoksessa Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. Gaudeamus: s. 11–121.
• Visa Immonen 2008: Arkeologisen tutkimuksen historia Suomessa. Teoksessa Johdatus arkeologiaan. Gaudeamus: s. 97–108.
• Kansallismuseo: Kivikausi

Osa 2: Pronssikausi
Osa 3: Rautakausi