keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Viikon sitaatti

Joitain säilyneitä hautoja peitettiin monesti kivillä, Tshekin alueelta on löydetty Predmostista kivikehän sisältä hauta. Monesti haudasta on löydetty punaokraväriä. Joihinkin paikkoihin on haudattu karhun kalloja sarvet aina tiettyyn suuntaan.

– Wikipedia, Myöhäispaleoliittista aikaa käsittelevä artikkeli

Paleoliittinen , kumma kyllä sarveton, karhunkallo
Swanscombesta, Isosta-Britanniasta. Wikimedia Commons.


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hyvää joulua ja uutta aikakautta mayojen tapaan!


Onnittelut lienevät paikallaan. Tänään 23.12. (tai mahdollisesti jo 21.12. kuten valtaosa maailmaa uskoi) tulee täyteen mayojen pitkän laskun 13.  b'ak'tun. Maailman luomisesta on siis kulunut 1 872 000 päivää eli 5126 vuotta ja neljä kuukautta. Mayojen kansalliseepoksen Popol Vuhin mukaan luomisen kolmas kierto on tullut täyteen: edellisellä kerralla jumalat tuhosivat puusta veistetyn ihmiskunnan näiden omilla keittiövälineillä - ihmisistä tuli apinoita, ja uusi ihmiskunta muovattiin maissitaikinasta. Mitäköhän tällä kertaa...?


Nykymayat juhlivat, koska loppu ei tullutkaan. Myös muinaisille mayoille tämä olisi ollut iso juhla. Kuten legendaarinen maya-arkeologi Arthur Demarest muistuttaa Helsingin Sanomien haastattelussa, olisivat mayat juhlineet varsin tuttuun tapaan: saunomalla ja juopottelemalla. Muistakaa tekin juhlia!
Antoisaa joulunaikaa!

Quiriguan C-steela, johon
on kirjattu luomisen
päivämäärä 11.8. 3114 eaa.
Wikimedia Commons.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Ajatuksia jälkitöiden keskeltä

Lumi on jo peittänyt seulontapaikan, eivätkä kaivaukset loppuneet marraskuussa yhtään liian aikaisin. Siitä lähtien kiirettä on pitänyt jälkitöiden kanssa. Ohjelmassa on ollut löytöjen järjestelyä, karsintaa, mittaamista, punnitsemista ja luettelointia.

Luetteloitavia löytöjä. Kuva: I.A.

Olen myös käynyt läpi vanhoja löytöjä samasta kellarista, ja ilokseni pari nyttemmin löytynyttä keramiikan palaa sopii vanhoihin. Samoin osa nyt löytyneistä sirpaleista sopii toisiinsa. Todellista löytämisen riemua!

Palaset loksahtavat paikoilleen. Kuva: I.A.

Löytöjä voi tehdä myös vanhoista löytöluetteloista, joissa esiintyy toisinaan erilaisia kummallisuuksia. Esinetuntemus oli pettänyt esimerkiksi tällaisessa tapauksessa:

Rautaesineen katkelma. Pyöreä rautaesine, jonka keskellä on risti. Esineen koko on 18 x 20 x 7 mm. Konservoitu. Piirros 45. Röntgenkuva 2079.


Koska esine kuitenkin näytti tältä (ks. yllä), tarkensin kuvausta:

Rautasolki. Rautainen kaksilenkkinen ovaalisolki vyöstä tai hihnasta. Soljen kieli on säilynyt ehjänä. Esineen koko on 18 x 20 x 7 mm. Konservoitu. Piirros 45. Röntgenkuva 2079.

Esinetuntemus on hiuksenhieno tieteenlaji, ja monet kokoelmissa olevat "esineen katkelmat" saattaisivat hyvinkin olla tunnistettavissa joksikin muuksi. Luultavasti joku osaavampi saa tulevaisuudessa tarkentaa minunkin luetteloimiani esineen katkelmia. Tosiasia vain on, ettei esineitä opi tuntemaan ellei niitä käsittele, tutki ja tarkastele. Esinetuntemus on myös taito, jossa ei ikinä voi tulla mestariksi. Aina löytyy esineitä, joiden tarkoitus ei ensisilmäyksellä valkene. Arkeologisten julkaisujen ja tietysti tutkijoiden itsensä ohella erilaiset tietokannat ovat kullankallis työkalu tunnistuksessa:

Britannian Portable Antiquities Schemen tietokanta.

Ruotsin Historiska Museetin Sök i samlingarna -hakuohjelma.

Kaikki löydöt luetteloidaan Microsoft Accessilla löytöluetteloon materiaaleittain ja yksiköittäin. Järjestys on yleensä jalommasta epäjalompaan, esimerkiksi hopea-kuparilejeerinki-lasi-keramiikka-piikivi-luu. Samaa lajittelua käytetään jokaisen yksikön kohdalla erikseen. Samalla löydöt saavat juoksevan alanumeron, joka seuraa Museovirastolta saatua Kansallismuseo- eli KM-päänumeroa. Esimerkiksi numeron KM39152:126 takana piilottelee pienen pieni passglaspikarin pala.

Löytöluettelo.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Viikon sitaatti

Jos olisin itse löytänyt kivikautiselta asuinpaikalta sellaisia esineitä, joita Susiluolasta löysin, niin kyllä minä olisin niitä löytöpussiin pannut, ilman epäilystä. Mutta kun kyse oli Susiluolasta, rupesi heti epäilys kalvamaan, että olisiko tämä sittenkin jotain muuta.

- Vesa Laulumaa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä 12/2012

Susiluola. Wikimedia Commons.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Suuri matka pohjoiseen (ja vähän itäänkin) osa IV

Kuten varmaasti tuoreessa muistissa on edellisestä kirjoituksestani tämän reissun suhteen, olin heinäkuussa halkonut jo ison osan Suomea päästäkseni Yli-Iin kierikkikeskuksen kivikausimarkkinoille. Mutta matka ei suinkaan ollut vielä siinä. Loppuhuipennuksena oli saalis, jolla minut oltiin varsinaisesti matkaan houkuteltu: Suomussalmen Hossan Värikallion kalliomaalaus.

Limingan kirkon raput olivat aika kuluneet. Kuva: I.A.

Niinpä pakkasimme kimpsumme ja kampsumme Kierikissä ja teimme pienen pyhiinvaelluksen Oulun eteläpuolella sijaitsevaan Liminkaan, missä käväisimme taidekoululla, Hannin vanhalla opinahjolla. Retki oli hauska sen tähden, että myös äitini on aikoinaan opiskellut siellä kuvataidetta. Ympyrä sulkeutuu. Kävimme myös tarkistamassa Limingan kirkon, jonka hautausmaa vilisi hellyttäviä kirjoitusvirheitä.

Kirjainten säästöä? Kuva: I.A.

Limingasta palasimme pohjoisemmas Haukiputaalle keräämään voimia ja ihmettelemään valtavaa rankkasadetta. Seuraavana aamuna 31.7 lähdimme retkivarusteiden kera ajamaan kohti itää. Paikoitellen maisemissa oli aavistusta Lapista, vaikka killuimmekin hieman napapiirin eteläpuolella.

Kuva: I.A.

Suomussalmi on varsin lähellä itärajaa, ja rajavyöhykemerkkejä näkyi siellä täällä tienvarsilla. Siellä jalkauduimme Hossan ulkoilualueella, jonka sisään sulkeutuu peräti kaksi kalliomaalausta, Julma-Ölkky ja Värikallio. Julma-Ölkylle olisi päässyt vain veneellä, ja ajan- sekä rahanpuutteen takia päätimme käydä vain Värikalliolla. Sinne oli pysäköintipaikalta reipas neljän kilometrin vaellus näyttäviä harjuja pitkin.
Taival alkaa. Kuva: I.A.

Vesi oli lähellä. Kuva: I.A.

Metsä oli hyttysiä lukuun ottamatta idyllinen. Kuva: I.A.

Masterchefs. Kuva: I.A.

Pysähdyimme ruokatauolle kodalle hyvin vähän matkan päähän kalliomaalauksesta. Retkemme oli kokenut hieman epäonnea huonoista valmisteluista, ja esimerkiksi purkinavaaja ja aterimet olivat jääneet pois matkasta. Onneksi kirves ajoi purkinavaajan tehtävän ja haloista saatiin iskettyä hyviä syömäpuikkoja. Ruokaksi olikin sitten kermaista hirvipastaa. Mm!

Hyvää ruokaa oli! Kuva: Elina Helkala

Kylläisinä ja vähemmän ärtyisinä taivalsimme viimeisen etapin, joka ei ollut järin pitkä. Innostus alkoi kohota ja sydän pamppailla - joko maalaukset kohta näkyvät?

Punaista näkyy jo! Kuva: I.A.

Maalausalue koko laajuudessaan. Kuva: I.A.

 Värikallio oli juuri niin vaikuttava kuin saattoi odottaakin. Veden pinta ei siellä ollut juuri kivikaudesta muuttunut, joten huteralta ponttonisillalta kuvat näki juuri niin kuin ne olivat näkyneet vuosituhansia sitten (no, ehkä kivikaudella paikalla ei kuitenkaan ollut huteraa ponttonisiltaa). Mikä ihmeellisintä, olivat kuvat säilyttäneet punaisen loistonsa varsin hyvin verrattuna moniin muihin maalauksiin. Värikalliolla kuva-aiheet olivat pääasiassa tunnistettavia. Etenkin jos kohdetta vertasi alkumatkan surulliseen sotkettuun Pakanavuoren maalaukseen, oli näky vallan toinen.

Maalaukset heijastuivat taijanomaisesti tyynestä vedestä. Kuva: I.A.

Kuva: I.A.

Huomaa kuvan keskivaiheella Värikallion kuulut ihmisaiheet. Kuva: I.A.

Lähempi kuva ihmisistä, ympärillä eläimiä. Kuva: I.A.

Todella lähikuva kolmiopäisistä ihmisistä. Kuva: I.A.

Tietäjä? Kuva: I.A.

Yksi Värikallion kuva-aiheista on pitkään mietityttänyt minua. Siinä on kuvattuna viisiraajainen eläin. Ilmeisesti sama kuvio pelkistyneempänä on nähtävissä muutamissa muissakin maamme kalliomaalauksissa pelkkänä vaakaviivana, josta lähtee viisi pystysuoraa viivaa alaspäin. Kukaan ei ole osannut kertoa, mistä on kyse.

Viisijalkainen eläin. Kuva: I.A.

Kallionhalkeama. Kuva: I.A.

Vielä yksi mielenkiintoinen havainto kalliossa oli kuvakentän vasemmalla puolella oleva valtava kallionhalkeama, joka varmasti kivikaudellakin on herättänyt ohikulkijan huomion.
Kallionhalkeaman oikealla puolella on pystysuuntainen kuva-aihe, jossa alinna oleva ihmishahmo näyttää synnyttävän pitkän liudan eläimiä. Liittyykö tämä aihe kallionhalkeamaan? Ehkä tämä on paikka, missä maan on nähty synnyttävän...

Eläinketju jonka alinna oleva ihmihamo synnyttää.
Kuva: I.A.

Värikallio oli näyttävä kokemus ja hyvä lopetus pitkälle retkellemme. Sielä palasimme Ouluun, jossa minä hyppäsin junaan ja olin sopivasti aamukahdeksalta virkeänä töissä. Muu seurueeni, Elina, Hanni ja Mikke, jatkoivat vielä kiertuettaan Verlan aika -tapahtumaan Valkealaan. Alle kertyi reilusti kolmatta tuhatta kilometriä, mutta reissu kannatti tehdä. Suosittelen Suomi-matkailua lämpimästi jokaiselle!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Viikon sitaatti

Uskon, että tutkimuksen todellinen linja piilee pienimpien yksityiskohtien huolellisessa tarkastelussa ja vertailussa.

Flinders Petrie

Lontoon Petrie Museum levittää perustajansa ajatuksia.
Kuva: I.A.