perjantai 5. maaliskuuta 2021

Uusi työ ja Time Team

Aloitin maanantaina uuden työn turkulaisen, keskiaikaisia raunioita esittelevän Aboa Vetus Ars Nova -museon vakituisena arkeologina. Vaikka työ on uusi, museo on minulle ja ainakin blogin pitkäaikaisille lukijoille tuttu, koska olen vuodesta 2012 alkaen esitellyt blogissa museon arkeologiaa. Nyt on kuitenkin hieno mahdollisuus päästä toteuttamaan yleisöarkeologiaa vähän aiempaa pitkäjänteisemmin! Mutta ei hätää, en suinkaan luovu viime vuonna aloittamistani keskiaikaisten kirkkojen arkeologisista tutkimuksista kertomisesta, vaan jatkan väitöstutkimustani muiden töiden ohessa.

Tuskin ehdin koota työpisteeni, kun jouduin jo mainoskuvaan
mainostamaan ensi viikon virtuaalista arkeologin kahvituntia.
Kuva: Jari Nieminen.

Koska arkeologien vakituiset työpaikat ovat Suomessa melko lailla kiven alla (heh heh), työllistyminen on melkoinen onnenpotku, ja sen takia ystäväni järjestivät työpaikan kunniaksi ihanat yllätysjuhlat, ja sain tuliterän uuden kaivauslastan ja kakun, jota koristaa kaikkien aikojen suosikkiarkeologiasarjani, jo 90-luvulla Discovery Channelilta seuraamani brittiläisen Time Teamin logo. Katsoin sarjaa lapsena itse asiassa niin paljon, että englantiini tarttui brittiaksentti.

 

Kuva (ja ennen kaikkea kakku!): Elina Helkala.

Olen kirjoittanut Time Teamista aiemmin sarjan kantavan ideanikkarin, professori Mick Astonin siirryttyä autuaammille kaivauksille vuonna 2013. Nyt käytän kuitenkin tilaisuuden hyväksi ja hehkutan sarjaa, joka on tehnyt valtavan palveluksen arkeologian yleistajuistamiselle.

Vuonna 1994 brittiläisen Channel 4:n aloittama Time Team on konseptiltaan aivan pähkähullu: arkeologitiimillä on kolme päivää aikaa tutkia arkeologinen kohde ja saada vastaus johonkin askarruttavaan tutkimuskysymykseen. Kohteet voivat olla aivan mitä vain roomalaisesta huvilasta viktoriaaniseen masuuniin. Sarja on tehty isolla rahalla, ja haastava tavoite toteutuu käyttämällä kaivinkoneita, isoa joukkoa kaivajia ja eturivin asiantuntijoita. Pölhöltä kuulostava konsepti on koukuttava, ja valaisee upeasti arkeologista tulkintaketjua ja kenttätöiden haasteita: tiivis aikataulu pakottaa esimerkiksi punnitsemaan tarkoin, mihin kohti maastoa uudet kaivauskuopat kannattaa avata, että kysymyksiin saadaan vastauksia. Lähes joka jaksossa apuna ovat maatutkat, joilla selvitetään maan alla piilottelevia rakenteita.

Time Teamin ydinryhmää, etualalla juontaja Tony Robinson.
Kuva: Channel 4.

 Kun nyt korona-aikana monella on varmasti ylimääräistä vapaa-aikaa, niin vinkkinä Time Team Classics -Youtube-kanavalta löytyy erinomainen valikoima Time Team -jaksoja.

 

maanantai 22. helmikuuta 2021

Keskiaikaista käsityötä Perttelin kirkon vintillä

Kerroin jo aiemmin Keskiajan puurakennusperintö Suomessa -tutkimushankkeesta, jossa dokumentoimme ja tutkimme Suomen kivikirkoissa säilyneitä keskiaikaisia kattorakenteita. Tällaisia yli 500-vuotiaita hirsirakenteisia vesikattoja on Suomessa parikymmentä, ja viime vuonna ehdimme tehdä erimittaisia tutkimusretkiä yhdeksään kirkkoon, jossa alkuperäisiä kattorakenteita on säilynyt.

Kirjoitin viime keväänä heti tuoreeltaan kahden viikon tutkimuksistamme Pohjan ja Karjaan kirkkojen vinteillä. Korona sotki tietysti tutkimussuunnitelmamme, mutta saimme onneksi vielä syksyllä tehtyä kenttätutkimuksia Perttelin kirkossa Salon lähellä ja Sipoon vanhassa kirkossa. Perttelissä tehtäväni oli dokumentoida kirkon kattorakennetta digitaalisesti mittaamalla. Olen nyt viime viikot käynyt läpi syksyllä kerättyä aineistoa, ja päätin kirjoittaa havainnoista lyhyesti blogissa.

Perttelin kirkko nähtynä kaakosta. Kirkon päädyistä puuttuu
keskiajan kivikirkoille tavallinen tiilikoristelu, mikä tekee siitä
jylhän näköisen. Ulkoa on vaikea huomata, ettei kirkon seinissä
ole yhtään suoraa kulmaa. Kuva: Mia Puranen.

Perttelin kirkko kuuluu keskiajan lopun maaseutupitäjien kirkkoihin, ja se on todennäköisesti rakennettu aivan 1500-luvun alussa. Kirkko on omistettu apostoli Bartolomeukselle, minkä vuoksi koko pitäjä on saanut nimensä pyhimyksen mukaan. Legendan mukaan Bartolomeus koki marttyyrikuoleman elävältä nylkemällä, minkä vuoksi hänestä tuli katolisessa kirkossa nahkureiden suojeluspyhimys.

Apostoli Bartolomeus oli kuvattu
nylkyveitsineen Perttelin vaakunaan.
Kuva: Wikimedia Commons (Public domain).

Pertteli on todennäköisesti 1300-luvulla perustettu Uskelan kappeliseurakunnaksi, eli paikalla on ollut hirsikirkko ennen kivikirkon rakentamista. Silmämääräisesti asiaa ei huomaa, mutta kun katsoo nykyisen kivikirkon pohjapiirrosta, kirkon huomaa olevan viehättävästi vinksallaan vähän joka suuntaan. Seinien rakentajat eivät ole liikaa pingottaneet suorista kulmista, mutta katonrakentajilta on varmasti päässyt muutama kirosana, kun katolla on pitänyt paikata muurattujen seinien epäsuhtaisuutta. Ylipäätään kirkko on melko karkeaa tekoa kun vertaa vaikkapa moniin Varsinais-Suomen ja Uudenmaan hienostuneisiin kirkkorakennuksiin. Perttelistä saa vääjäämättä vaikutelman, että rakennustöistä on todennäköisesti vastannut kotimainen ennemmin kuin kansainvälinen rakennusryhmä.

Perttelin kirkon pohjakaava on sympaattisesti
vinksallaan. Kuva: Ilari Aalto.

Kirkkosali on tunnelmallisen valoisa. Kuva: Ilari Aalto.

Kun kömmimme ensimmäistä kertaa vintille, teimme kaksi havaintoa: ensinnäkin vuosisatoja vanhat hirsirakenteet olivat erinomaisessa kunnossa. Toisekseen niissä oli poikkeuksellisesti käytetty takonauloja; tavallisesti keskiaikaisten kirkkojen kattotuoli oli koottu tappiliitoksilla. Kun katselimme kitapuiden, saksien ja konttipuiden viidakkoa aikamme, selvisi myös, ettei hirsissä ollut juuri mitään numerointeja tai muita kirvesmiesten tekemiä merkintöjä. Tämä oli yllättävää, koska yleensä maassa rakennetut kattotuolit on numeroitu tukkimiehen kirjanpidolla, että ne on saatu koottua oikeassa järjestyksessä kirkon muurin harjalle.

Iloinen tutkimusryhmä saapuu kirkolle. Kuva: Mia Puranen.



Strategian hiomista ennen vintille kipuamista.
Kuva: Mia Puranen:

Vintille pääsi sakariston katossa olevasta luukusta.
Keskiaikainen, muurin sisällä kulkenut portaikko on muurattu
umpeen 1800-luvulla. Kuva: Mia Puranen.

Vaikka kirkko on pieni, kattotuolit ovat vaikuttavat.
Kuva: Mia Puranen.


Kattorakenteen liitokset ovat kiinni jykevillä keskiaikaisilla
takonauloilla. Kuva: Mia Puranen.


Kattorakenteen huipulta ei mielellään katso alas.
Kuva: Mia Puranen.

Vesikatolla on korkeutta peräti 14 metriä, ja turvallisuuden nimissä pysyin mielelläni rakenteen alimmilla tasoilla tekemässä mittauksia. Mittasin siis yksittäisillä pisteillä jokaisen kattotuolin selkäpuun reunat ja yksityiskohtaisemmin yhden kattotuolin kaikki osat. Mittaaminen näytti tältä:

Oma työni oli pääasiassa kattotuolien piirtämistä digitaalisesti
takymetri-nimisellä mittalaitteella. Kuva: Mia Puranen.


...ja mittauksen tuloksena katosta syntyi tämän näköinen pistepilvi:

Kuva: Ilari Aalto.

Sen pohjalta olen nyt jälkityövaiheessa piirtänyt puhtaaksi erilaisia karttoja kattorakenteesta, jota täytyy ehkä hieman avata tähän väliin. Suomen kivikirkoissa käytettiin järjestään konttikattotuoleja, 1100-luvun Euroopassa kehitettyä innovaatiota, joka sekä kestää tuuli- ja lumikuormia että ohjaa rakenteen painon sitä kannattelevalle muurille. Innovaation hienous on se, että se mahdollisti muurattujen holvien rakentamisen kirkkosaliin. Perttelin kirkossa vesikattoa kannattaa 25 tällaista konttikattotuolia, joista jokainen näyttää tältä:


Saimme siis oikein hyvän kuvan siitä, miten Perttelin katto on aikoinaan rakennettu. On ehkä lohdullista, että vaikka sekä kirkon muuraamisessa että kattotuolien rakentamisessa on vähän hutiloitu (mm. etelä- ja pohjoispuolen käpälät ovat eripituiset), rakenne on kestänyt pienellä huollolla priimakunnossa puolituhatta vuotta. Otimme rakenteesta myös puulustoajoitusnäytteen, joka toivottavasti auttaa tarkentamaan kirkon rakennusajankohtaa, mutta siitä selvinnee lisää myöhemmin.

Vaikka kirjoitin, ettei kirkosta löytynyt kovin paljon kaiverrettuja merkintöjä, niin muutama puumerkki sentään kertoo kirkon rakentaneista ihmisistä. Tässä loppukevennyksenä hauska, harakanvarpaan näköinen merkki:

Kuva: Mia Puranen.