Viikon sitaatti

Sanotaan että keskiaika oli pimeä, ja sitä se olikin. Kirjaimellisesti pimeä, jos nyt ei pimeä kuvainnollisessa merkityksessä. Sama koskee 1500- 1600- ja 1700-lukua, sekä valtaosaa 1800-luvusta. Vanhassa herraskais- ja talonpoikaisyhteiskunnassa oli hämärää ja pimeää, eikä tämä riippunut siitä osattiinko lukea tai kirjoittaa, oltiinko kristittyjä vai pakanoita, asuttiinko palatsissa vai köyhäintuvassa, oltiinko porttoja vai prinsessoja. Me rikkaat, etuoikeutetut länsimaalaiset elämme Valon valtakunnassa, mutta meidän esi-isämme eivät eläneet.

– Dick Harrison, Jarlens sekel. En berättelse om 1200-talets Sverige. Ordfront Förlag, 2002.

Keskiajalla oli pimeää. Kuva: Wikimedia Commons.

Mitä menneisyys on?

Pohdin menneisyyden olemusta blogissani Lähdekritiikki. Käyhän lukemassa!

Ajan jumala Khronos nukkuu saksalaisella haudalla.
Kuva: Wikimedia Commons.

Viikon sitaatti

Ammatillisena kaivajana oleminen ei tarkoita, että äärivakavan ilmapiirin pitäisi hallita kaikkea toimintaa. Tosiaan, pieni kevytmielisyys saattaa auttaa pääsemään yli vaikeista työolosuhteista ja huonosta palkasta joka koituu monille kaivajille.

– Steve Roskams, Excavation. Cambridge manuals in Archaeology. Cambridge University Press, 2001.

Käytännön pila Brahenpuiston kaivausten lopuksi 2011. Kuva: I.A.

Viikon sitaatti

Eikö EU-rahalle muuta reikää löydy? Tuntuu siltä, kun sitä laitetaan kaivauksiin. Mitä hyötyä siitä on jos nyt ruukun kappaleita löytyykin. Tietäväthän ihmiset että kyllä näillä niemillä ja rannoilla on asuttu tuhansia vuosia. Ei tarvitse kalliita kaivauksia ja rahan pyörittämistä.

Vielä kalmiston tutkijoille- älkää houkutelko nuoria ihmisiä sinne kaivamaan vanhoja hautoja, eihän sitä tiedä minkä taudin sieltä saa. Tutkijat kaivakoon itse.

 - Nimimerkki Järkeä tutkijoiden touhuun Uutisvuoksissa 13.5. 2001

Hovinsaaren Tontinmäen hauta 1.
Teoksesta Tietoja Karjalan
rautakaudesta.
 Theodor Schwindt, 1893.

Näyttelyn purkua ja muita museokuulumisia

Maanantaina loppui Aboa Vetuksen Tiedon taustalla -näyttely, joka kokosi yhteen alueen vanhempaa tutkimushistoriaa ja arkeologian metodeja sekä nyt että vuosisata takaperin. Tämän kesän kaivaus on oleellisena osana kuulunut näyttelyyn, mutta se jatkuu vaikka näyttely onkin ohi. Päätimmekin maanantain palaverissa jatkaa kaivauksia niin kauan kuin mahdollista, eli kunnes kylmä ja lumi alkavat haitata maan kuljetusta ja seulomista.

Tiedon taustalla -näyttelyssä ollut kuva kolmesta kovasta arkeologista.
Vasemmalta oikealle A.M. Tallgren, Hjalmar Appelgren-Kivalo ja Juhani Rinne.

Viime lauantaina olin poikkeuksellisesti töissä kiitos Turun Sanomien perhepäivän, jota museolla vietettiin. Kävijöitä oli paljon, ja kesän kaivausta haluttiin nostaa esiin. Kävijöiltä tulikin paitsi kiitosta myös teräviä kysymyksiä. Vieraita oli sen verran tiheään tahtiin, etten pahemmin ehtinyt poistua kaivannostani. Onneksi olin ymmärtänyt varautua ottamalla termarillisen kahvia seurakseni.

Maanantaina pääsin itse purkamaan näyttelyä, mikä oli ihan tervetullutta vaihtelua.  Tässä muutama tunnelmakuva:

Allekirjoittanutta alkoi lapsettaa kun pääsi repimään näyttelytekstejä.
Kuva: I.A.

Museolehtori Jannan ja minun tehtäviin kuului purkaa vitriineissä olevat arkeologiset näyttelyesineet. Yhdessä vitriinissä oli 227 palaa kivisavikeramiikkaa vuoden 1901 kaivauksilta - kaikki yhden löytönumeron alla.

Runsaahkosti kivisavikeramiikkaa. Kuva: I.A.

Kaivauskuvia Aboa Vetuksesta

Kuoppa sen kuin syvenee. Olen pikkuhiljaa saanut poistettua purkumaakerroksen, ja lattiaan on (niiltä osin kuin se ei ole jo esillä) matkaa noin metri.

Purkumaasta ei ole muita varsinaisia löytöjä kuin muutama rotanluu, mutta jotkut tiilet ovat olleet varsin mielenkiintoisia. Eläinten jäljellisiä tiiliä on edelleen löytynyt tasaiseen tahtiin, ja eilen sekä tänään löytyi lattiatiili, oikeaa ylellisyyttä siis. Lattiatiilten lisäksi löytyneet pari muototiiltä vihjaavat, että kyseessä on ollut varsin näyttävä rakennus tiililattioineen ja muotoiltuine ikkunakaarineen. Täytemaasta on vielä lisäksi muutamia mustalasitteisten kattotiilten palasia, jotka saattavat olla peräisin rakennuksesta itsestään.

Vuohen/lampaan astuma tiili sekä lattiatiilen katkelma, jotka löytivät tänään.
Kuva: I.A.

EAA-terveisiä

Kysymys: missä voit tavata 1200 kansainvälistä arkeologia, kuunnella 70 eri luentosessiota ajankohtaisista muinaistutkimuksellisista aiheista ja törsätä rahasi laadukkaaseen arkeologiseen kirjallisuuteen?

EAA-konferenssissa tietysti. Viime viikolla Helsinki täyttyi arkeologeista, kun kauan kohistu European Association of Archaeologistsin (EAA) vuoden 2012 konferenssi avasi ovensa. Torstaista lauantaihin oli tarjolla monenemoisia luentoja tutkimuksen uudesta kärjestä. Tapahtumaan oli sulautunut myös Medieval Europe Research Congress (MERC), eli mukana oli myös monia luentosarjoja keskiajan arkeologiasta.

Tapahtuma oli aivan ainutlaatuinen Suomessa, joten olisi ollut paha virhe jättää se väliin. Niinpä osallistuin sinne opiskelija-avustajana, mikä tarkoitti että autoin kirjamyynnissä, olin infopisteellä kertomassa missä sijaitsee Porthanian vessa ja olin valvomassa sessioita. Tästä kaikesta kiitoksena me opiskelijat saimme EAA-paidan ja kassin täynnä hyödyllistä oheiskrääsää, sekä kahden vuoden ilmaisen jäsenyyden, mikä ei ole aivan vähän.

Koska sessioita oli niin paljon, oli luonnollinen ongelma ettei kaikkiin haluaamiinsa päässyt. Kuitenkin siitäkin annista mitä ehti nähdä jäi yhtä sun toista käteen. Ainakin pääsi kuulemaan paljon huonoa englantia. Mutta tieteellisessä mielessä oli kiehtovaa kuulla laastitutkimuksen mahdollisuuksista tai siitä, miten kajoamattomien prospektointimenetelmien käyttö on viimevuosina räjäyttänyt käsityksen Slovenian rautakaudesta. Erityisen mielenkiintoinen ja ajan hermolla ollut luentosarja käsitteli kuitenkin sosiaalisen median käyttöä arkeologiassa. Luennoissa pohdittiin kysymyksiä, joita olen bloggerina itsekin käynyt läpi. Entä onko loppujen lopuksi merkitystä sillä, kuinka monta tykkäysmerkintöä arkeologinen viesti saa facebookissa? Uudessa brittikokeilussa kokonainen kaivaus onnistuttiin rahoittamaan yleisölahjoituksin.

Käväisin myös kuuntelemassa pari luentoa kalliotaiteesta, ja oli hämmentävää huomata, miten identtisille kohteille on maalattu samanlaisia aiheita sekä Suomessa että Kanadassa. Alueitten välillä ei kuitenkaan pitäisi olla muinaista kulttuuriyhteyttä, ja kalliomaalauksetkin on ajoitettu aivan eri ikäisiksi. Konferenssissa oltiin myös huolissaan Syyrian kulttuuriperinnön tuhoutumisesta ja paikallisten arkeologien ahdingosta.

Tapahtuma kruunautui lauantaina illallisella Helsingin Ritarihuoneella, missä saimme nauttia hyvää ruokaa ja juomaa hyvässä seurassa. Koko tapahtuman ajan minusta oli todella virkistävää, että kaikkialla ympärillä oli pelkkiä arkeologeja, ja vieläpä ei-suomalaisia sellaisia. Ilmassa oli uusia ajatuksia ja trendejä.

Tapahtumasta jäi käteen tukku uusia ajatuksia, hyödyllisiä kontakteja ja iso kasa kirjoja. Luulenpa, että ensi vuonna EAA:n 19. tapaaminen kutsuu Plzeňissä Tšekissä. Huhutaan lisäksi, että tapahtuman pääsponsori olisi paikallinen panimo...