maanantai 21. maaliskuuta 2011

Aurorapäivät

Joskus tuntuu, että koko arkeologia on kuppikuntaisuudessaan menetetty tapaus. 4-5.3 Turussa järjestetyt arkeologian opiskelijoiden Aurorapäivät valoivat kuitenkin uskoa alan tulevaisuuteen. Opiskelijavetoisilla päivillä oli 16 tavattoman mielenkiintoista esitelmää, jotka käsittelivät aiheita Iin Haminan keskiaikaisten vainajien sukupuolidimorfologiasta Ryssänuuneihin ja Saarenmaan laivahautauksiin. Uskoisin, että tapahtuma hitsasi hyvällä tavalla yhteen oululaisia, helsinkiläisiä ja turkulaisia opiskelijoita. Arkeologian opiskelijoilla harvemmin on asiaa "vakavampiin" seminaareihin, vaikka potentiaalia löytyy varmasti yhtä paljon kuin vanhoilta patuiltakin.

Luennoin itsekin Aurorapäivillä yllättävästä aiheesta "Arkeologiset blogit - populaaria raapustelua?", ja olin ihan yllättynyt hyvästä vastaanotosta. Aihe oli ilmeisesti ajankohtainen, joten päätin tiivistää esitelmääni tännekin:

Arkeologisista blogeista - populaaria raapustelua?

Mikä on blogi? Tämän lukijalle se lienee lähes itsestään selvää, mutta blogilla tarkoitetaan nettipäiväkirjaa (väännös englannin sanasta weblog), 2000-luvulla suosituksi noussutta mediamuotoa, jossa kuka vain voi kirjoittaa mistä vain. Kaikkein suosituimmat blogit ovat muoti- ja lifestyleblogeja, mutta valtaosa lienee säännöllisen epäsäännöllisiä merkintöjä omasta elämästä ja ajatuksista. Blogit ovat sen verran uusi ilmiö, että ennusteita niiden kohtalosta riittää. Toiset ovat sitä mieltä, että blogit ovat vain ohimenevä villitys, mutta niitäkin löytyy, jotka uskovat blogien olevan aivan uudenlaisen viestinnän alkusoittoa, ja että niiden merkitys mediana on vain kasvamassa.

Blogit muodostavat mielenkiintoisen verkoston siinä mielessä, että bloggerit ovat usein tiiviisti yhteydessä toisiinsa, ja harrastavat blogien linkittämistä toisiinsa. Tämä hyödyttää sekä kirjoittajia että lukijoita, tuoden uusia vierailijoita kirjoittajien sivuille ja mahdollistaen lukijoille syvemmän, jopa wikipediamaisen tiedonhaun. Myös erilaiset yritykset ja poliittiset liikkeet ovat äkänneet ottaa bloggaamisen valttikorteikseen, joten miksei samaa voisi tapahtua arkeologiassa?

Tilastot ovat aina mukavia, joten otetaan silmäys niihin:
Suomen kattavimmalla blogilistalla (blogilista.fi) on 34 769 blogia (21.3.2011 klo. 21:24), ja hakusanalla "arkeologia" sivusto antaa 12 blogia, joista oikeasti arkeologiaa käsitteleviä on 4 - kaksi näistä on omiani. Onko tilanteessa kenties jokin epäkohta? Esimerkiksi vanhasta kunnon naapurimaastamme Ruotsista arkeologiblogeja löytyy helposti yli 20.

Miksi arkeoblogata?

Blogi on ilmainen media, jolla on periaatteessa mahdollista saavuttaa kaikki netinkäyttäjät. Blogit ovat myös kaikkein helpoin tiedonsaantiväylä tavalliselle ihmiselle: harva arkeologiasta kiinnostunut näkee niin paljon vaivaa, että lähtee kaivamaan yliopiston arkistojen kaivauskertomuksia tai ottaa itse yhteyttä arkeologeihin. Tästä syystä mielestäni blogikirjoittamiseen tulisi panostaa huomattavasti enemmän. Hakukoneilla on myös vaikea löytää arkeologiblogeja jos ei tarkalleen tiedä mitä etsii, joten ehdottaisin että koottaisiin sivusto, johon koottaisiin linkit kaikkiin suomenkielisiin arkeologiblogeihin, ja miksei viitattaisi myös ruotsalaisiin ja englanninkielisiinkin vastaaviin. Tämä palvelisi sekä arkeologian harrastajia että arkeologeja itseään, sillä tätä kautta olisi asiantuntijankin helpompi pysyä kärryillä mitä alalla tapahtuu.

Tietenkin täytyy muistaa, että tiedon julkisuudessakin piilee vaaransa. Pimeästä arkeologiasta ja piippariharrastajista on arkeologipiireissä kauhulla kuiskittu jo pidemmän aikaa, ja toissakesän Mankbyn tapaus osoittaa, ettei huoli ole aiheeton. Erityisesti ajankohtaisten kaivausblogien kautta on pelko, että ei-halutut henkilöt saavat tietää kohteesta ja tulevat luvatta tonkimaan. Tästä syystä jouduin syyskuussa jatkuvasti konsultoimaan kaivausjohtajaa, mitä tietoja uskallan blogissa julkaista. Kun huomasin jonkun löytäneen blogiini hakusanalla "metallinpaljastin", nousin varpailleni ja viittasin jatkossa laitteeseen sanalla "laite joka sanoo piip".

Arkeologisia blogeja on maailmalla onneksi enemmän kuin Suomessa, ja niistä on erotetavissa selvästi erilaisia ryhmiä. Kirkkaasti eniten on erilaisia uutisblogeja (kuten Archaeology in Europe), joissa päivitetään lyhyesti erilaisia arkeologisia uutisia. Toisen ryhmänsä muodostavat kaivauskertomukset, jotka kertovat yhdestä yksittäisestä projektista ja valaisevat sen etenemistä (mm. Seilin arkeologia ja Vrouw Maria veden alla). Kolmannen ryhmän muodostavat jotakin tiettyä teemaa tai arkeologisia teemoja ylipäätään käsittelevät blogit (esimerkiksi Bad Archaeology).

Lukeeko tätä kukaan?

Aina blogitekstiä kirjoittaessani joudun pohtimaan, kelle tätä oikein kirjoitan. Jos kohteenani olisi vain ammattimainen arkeologiyleisö, jäisi lukijakunta kovin pieneksi. Olenkin yrittänyt säilyttää "jokaiselle jotakin" -linjan, jossa tekstit ovat selkeitä tavalliselle lukijalle, mutta toivottavasti eivät liian itsestäänselviä ammattilaiselle. Ilokseni joku blogejani kuitenkin lukee: esimerkiksi tässä blogissa kuukausittainen kävijämäärä on puolisen tuhatta, ja syksyn opetuskaivausten aikaan päivittäin oli satoja lukukertoja. Vaikka valtaosa bloggaajista tilastojen perusteella kirjoittaa itselleen, saan olla tyytyväinen tasaisesta lukijakunnastani. Kiitos teille.

Blogspotilla on erinomainen ominaisuus tarkkailla blogin liikennettä ja ottaa muun muassa selvää, millä hakusanoilla blogiin löydetään. Pistänkin tähän loppuun pienen hakusanalistan, joka kertoo teidän kieroudestanne, rakkaat lukijat:

  • roomalaisen pronssi rahan puhdistus
  • kuvia tutankhamonista
  • metallinpaljastin muinaismuisto
  • keskiaikaiset luuesineet
  • wrov maria
  • 1700 luku dildo
  • kaarina arkeologia
  • kiinan muuri
  • 1300 luvun tuliaseet
  • arkeologia sade
  • mullan koostumus suomi
  • intiaaniveri
  • naisveistokset
  • laiva myytti -tajunnanvirta aavelaiva
Edit: Voisin vielä listata joitakin suomalaisia arkeoblogeja, joita tekstissä ei mainita. Jos tiedät lisää, kuulisin niistä mielelläni!

Viikon sitaatti numero 10

Arkeologia on ainoa oppiaine, joka pyrkii tutkimaan ihmiskäytöstä ja -ajattelua ilman suoraa yhteyttä kumpaankaan.
- Bruce G. Trigger

Perin erikoinen pronssikautinen hautaus Ramsgatessa, Englannissa. Flickr, Wessex Archaeology.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Mithralaisuus ylsi Skotlantiin asti

Historia antaa aina herkullisen mahdollisuuden esittää "mitä jos" -kysymyksiä. Toisinaan tulee miettineeksi, mihin uskontokuntaan kuuluisimme jos kristinusko olisi jäänyt pieneksi lahkoksi kaltaistensa joukossa. Olisimmeko kenties mithralaisia? Tuskin. Oma veikkaukseni on, että pikemminkin buddhalaisia. Uusi löytö Skotlannista kertoo kuitenkin Mithran kultin olleen aikoinaan laajemmalle levinnyt kuin aiemmin on kuviteltu.

Mithralaisuudesta on säilynyt verraten vähän tietoa, sillä alkukirkko hävitti tehokkaasti tiedot tästä ilmeisen järjestäytymättömästä uskonnosta. Ensimmäisestä vuosisadasta lähtien voimakkaasti kasvanut kultti oli ilmeisesti esoteerinen; sen salaisuuksista pääsivät perille vain mysteeriin vihityt miehet. Usein mithralaiset palvontapaikat sijaitsivat luolissa, mikä oli omiaan lisäämään uskonnon mysteeriluonnetta.

Mithralaisuus liittyi läheisesti auringonjumala Solin kulttiin, ja se on liitetty myös Sol Invictukseen, Voittamattomaan Aurinkoon. 274 Aurelianus teki Sol Invictuksen kultista Rooman valtionuskonnon, ja kristinuskon viedessä tämän aseman 300-luvulla siihen sulautettiin ilmeisesti piirteitä valtauskonnosta. Mithralaisuuden ja kristinuskon välillä on yhtäläisyyksiä, mutta tuntuu lähes mahdottomalta sanoa, kumpaan suuntaan lainautuminen on tapahtunut.

Mithras tappaa härän, kultille keskeinen kuva-aihe. Wikimedia.

Musselburghista Skotlannista löydettiin jo viime vuonna kaksi alttarikiveä, jotka on nyt saatu puhdistettua niin että niiden kaiverrukset näkyvät. Toisessa kivessä on kuvia rituaaliesineistä, kannusta ja maljasta, joilla kaadettiin uhreja alttarille. Etusivu puolestaan omistaa alttarin Mithrakselle.

Toinen kivi kuvaa neljää vuodenaikoja edustavaa naista ja ilmeisesti myös Solia. Alttari on varmaan ollut aikoinaan vaikuttava näky, sillä se oli maalattu voimakkain värein, ja Solin silmät, suu ja tämän päätä ympäröivät auringonsäteet ovat aukkoja, joista taakse asetetun kynttilän valo loisti läpi. "Samaan tapaan kuin halloweenkurpitsassa", huomauttaa BBC:n artikkeli.

Löytö on merkittävä monessa mielessä. Se on ensinnäkin erittäin korkealaatuista työtä, mutta se kertoo myös aivan uutta tietoa roomalaisten uskontojen leviämisestä pohjoiseen. Mithras ei kuitenkaan ollut ainoa kaukainen jumala jota miehitykseen aikaan palvottiin Britanniassa.

Uutisen voit lukea täältä.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Suomen Tollundin mies?

Vielä ei Suomesta ole tanskalaisen kaltaisia suoruumiita löydetty, mutta meillä olisi siihen kaikki potentiaali. Suomessa on soita kuudenneksi eniten maailmassa, ja vaikka kaikkein parhaiten säilyneet arkeologiset löytömme ovat peräisin niistä, on ne jostakin syystä lähes täysin sivuutettu arkeologisessa tutkimuksessa. Esimerkiksi Yli-Iin Purkajasuosta on löytynyt niin paljon kivikautista kalastusvälineistöä, että kaiken talteen otto on sula mahdottomuus.

Tollundilainen ystävämme. Wikimedia.
Vaikka arkeologista suotutkimustamme kuvaakin hyvin sana olematon, on meillä kuitenkin löytöjä. Etenkin kun turpeet vielä nostettiin käsin, päätyi kansatieteellisiin kokoelmiin liuta muinaisia suksen osia, ruuhia, meloja, ja niin edelleen. Usein näitä ei ilmeisesti ole osattu pitää satoja tai tuhansia vuosia vanhoina hyvän säilyneisyytensä vuoksi, ja erilaisissa paikallismuseoissa ne ovat saaneet aika kovakouraista kohtelua. Kaikki eivät tietenkään esihistoriallisia olekaan. Tosiasia on, että soissamme edelleen lepää hapettomien olojen säilömänä arkeologista aineistoa vuosituhansien ajalta.

Suolampi. Wikimedia.

Tilanne on tietyssä mielessä sama kuin vaikkapa Norjan ja Alaskan jäätiköillä, mistä sulaminen paljastaa uusia löytöjä jatkuvasti: aika on käymässä vähiin. Ennen suomaaston leimaama Etelä-Suomi on hyvää vauhtia kuivaamassa viimeisiäkin soitaan, eikä tämä tiedä hyvää niin biodiversiteetin kuin arkeologiankaan näkökulmasta. Koneellistunut työ taas tarkoittaa sitä, että löydöt jäävät auttamatta huomaamatta. Harva ihminen nyt edes odottaa, että suosta voisi jotakin arvokasta tulla vastaan.Suomessa luonnontieteellinen suotutkimus on korkeatasoista, joten voisi olla helppo ottaa askel kokonaisvaltaiseen tutkimukseen, jossa kosteikoissa otettaisiin huomioon myös arkeologinen tekijä. Kuitenkaan tällä hetkellä soita ei huomioida edes arkeologisissa inventoinneissa, joten minkäänlaisten löytöjen tekeminen on tyystin sattuman varassa.


Bockstenin miesparka. Wikimedia.

Entäs ne suoruumiit? Leväluhdan vainajathan oli loppujen lopuksi haudattu sittemmin soistuneeseen järveen, mutta kuka tietää, ehkä Suomen soiden turpeet kätkevät ihan oikeita suoruumiita. Tässä asiassa ei tarvitse kuin kurkata Ruotsiin: 1936 löytyivät Bockstenin suosta 1300-luvulla väkivaltaisesti murhatun miehen jäänteet hyvinsäilyneine vaatteineen. Suo on ollut rajapaikka, johon on uhrattu, jota on pelätty, ja jonne ilmeisesti on ollut helppo piilottaa murhan todistusaineisto.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Roomalaiset tulevat!

Ne ovat jo Gotlannissa asti. Helmikuun alussa kertoi SverigesRadio gotlantilaishenkilön luovuttaneen museolle perinnöksi saamansa roomalaisen ratsuväen kypäränaamion. Aadvarchaeology-blogi arvelee, ettei se kuntonsa perusteella voi olla peräisin kynnetystä pellosta, mutta muuten löytöolosuhteet jäävät hämäriksi.

Titta på mig! Pohjanlahden toisella laidalla oli roomayhteyksiä. Kuva:

Naamio päätyi Tukholman Medelhavsmuseetin asiantuntijan ihmeteltäväksi, mutta päätynee lopulta Gotlannin museoon.

Gotlannista on aiemmin löytynyt huomattavia määriä roomalaisia hopearahoja, jotka kertovat kaupankäynnistä imperiumin kanssa. Rooman valtakunnan hajottua Eurooppaan virtasi pääkaupungista valtavat määrät kultaa ja arvoesineitä, joista Pohjolan perukoille päätyi kuitenkin vain surkuteltava osa.

Laitilan Sonkilan roomalainen viinikauha. Kuva: Museovirasto

Vuoden sisään samanlaisia pronssinaamioita on löytynyt muualtakin maailmasta, ainakin Britanniasta. Jos trendi on tämä, olisiko odotettavissa että Suomesta tunnettujenkin roomalaisesineiden määrä nousee lähiaikoina? Tähän mennessä saldo jää laihahkoksi: muutama raha, roomalaisia juomasarven heloja Maariasta ja Laitilasta sekä ilmeisesti kaksi pronssista viinikauhaa; toinen Vähäkyröstä ja toinen Laitilasta. Vähäkyrön kauha oli saanut uuden funktion hautauurnana. Muualta Pohjoismaista on huomattavasti enemmän roomalaisia rahalöytöjä ja myös tarve-esineitä, joita meiltä ei tunneta. Viinikauha sen sijaan on status-esine, jollaista ei Skandinaviasta ole löydetty. Ei täälläkään sentään mitään barbaareita oltu.