Rakennettiinko Turun tuomiokirkko 1200-luvulla?

Turun Sanomat julkaisi 13.7. uutisen tärkeästä tutkimuksesta: Åbo Akademin monitieteinen tutkimusryhmä oli ottanut Turun tuomiokirkon sakariston keskiaikaisesta muurauksesta laastinäytteitä ja ajoittanut muuraamisen 1290-luvulle laastiin sen kuivuessa jääneen hiilen radioaktiivisen C14-isotoopin avulla. Tulos perustuu 21 mittaukseen, jotka on tehty 5 kalkkinäytteestä ja yhdestä puutikusta. Tulos vaikuttaa luotettavalta, mutta miksi sitten Turun Sanomien kainalojutussa kivikirkkojen ajoituksen huipputuntija Markus Hiekkanen tyrmää ajoituksen, ja miksi ajoituksella oikeastaan on mitään väliä?

Tuomiokirkon sakaristo on muuttanut muotoaan moneen otteeseen. Kuvassa näkyy heikosti kirkkosalin puolelta kuvattu ensimmäisen sakariston päätykolmio, jonka arkeologi Juhani Rinne hahmotteli seinään 1920-luvulla. Myöhempi tutkimus on osoittanut tulkinnan vääräksi: kirkkosalin puolella näkyvät kivirakenteet liittyvät kirkon varhaisimpaan ulkoseinään eivätkä sakaristoon. Vanhin sakaristo sijaitsi kuitenkin tosiasiassakin tämän seinän toisella puolella. Kuva: Ilari Aalto.

Turun tuomiokirkko, samoin kuin oikeastaan kaikki Euroopan useammassa vaiheessa rakennetut keskiaikaiset katedraalit, on rakennushistoriallisesti erittäin haastava kohde, joka on saanut monet taidehistorioitsijat ja arkeologit raapimaan päätään. Tuomiokirkkoa on keskiajalla parin vuosisadan ajan laajennettu samalla kun vanhempia osia on purettu ja muuteltu. Kirjalliset lähteet tarjoavat vain vähän tarttumapintaa muutosten jäljittämiseen: ainoastaan yksi tuomiokirkon rakennusvaihe, keskilaivan eli kirkon keskikäytävän holvien korottaminen on kirjallisista lähteistä ajoitettavissa tarkkaan vuoteen 1466, jolloin muurarimestari Petrus kuittasi työryhmänsä kanssa palkkion korotustyöstä. Myös Pyhän Ruumiin kuorin ajoitus (1420-luku) ja nykyisen pääkuorin eli Kaikkien Pyhien kappelin ajoitus (1466–1477) tunnetaan melkoisella varmuudella. Muilta osilta tuomiokirkon rakenteiden ajoitus täytyy tulkita rakennusosen järjestyksen ja tyylipiirteiden avulla.

Sakariston ajoituksella on väliä kolmestakin syystä:

1) Oleellisin on kysymys siitä, onko kalkkilaastiajoitus kehittynyt niin luotettavaksi menetelmäksi, että pelkästään sen avulla voidaan jo ajoittaa muurattuja rakenteita. Tämä tarjoaisi upean uuden työkalun rakennusarkeologian työkalupakkiin. 

2) Toisekseen tuomiokirkon vanhimman muuratun rakennusosan ajoitus on keskeisessä roolissa, kun tutkijat yrittävät hahmottaa kivikirkkorakentamisen leviämistä Manner-Suomeen. Tieto on tärkeä myös tuomiokirkon rakennushistorian ryhmittelyn kannalta.

3) Välillisesti ajoitus liittyy kysymykseen siitä, milloin Turun kaupunki on perustettu. Vanhimman ajoituksen mukaan kaupunki olisi perustettu Koroisten piispanistuimen myötä vuonna 1229, mutta kaupunkiarkeologit ovat varsin yksimielisiä siitä, että Turun kaupunki on todellisuudessa perustettu nykyiselle paikalleen vuoden 1300 tienoilla, vuosikymmen suuntaan tai toiseen.

Kysymys vanhimman kivisakariston ajoituksesta on keskeinen, koska sitä pidetään tuomiokirkon vanhimpana osana. Ensiksi Unikankareen kummulle Turkuun rakennettiin puinen tuomiokirkko, joka sai pohjoispuolelleen kivisen sakariston. Tutkijat pitävät tuomiokirkon vihkimisvuotena yleisesti vuotta 1300, jolloin keskiajalta säilynyt lyhyt piispankronikka (osana ns. Palmsköldin katkelmaa) mainitsee tuomiokirkon tulleen vihityksi. Aikaisempi tuomiokirkko sijaitsi hieman Aurajokea ylävirtaan Koroistenniemessä, mistä 1900-luvun taitteessa kaivettiin esiin hirsikirkon perustukset. 

Otetaan pieni sivujuonne tuomiokirkon vihkimisen ajankohtaan: Tuomiokirkon tarkkana vihkimispäivänä pidetään 17. kesäkuuta vuonna 1300, koska tätä päivämäärää vietettiin myöhäiskeskiajalla vuosittain kirkon vihkimisjuhlana. Ilkka Taitto on kuitenkin nostanut esiin Missa et officium Sancti Henrici -teoksessa (1999) kiinnostavan huomion, joka kyseenalaistaa vihkimisen tapahtuneen juuri sinä päivänä. Turun tuomiokapituli nimittäin kokoontui 17. kesäkuuta vuonna 1309 tuomiokirkkoon vahvistamaan Ragvaldin valinnan Turun piispaksi. Tapauksesta kirjoitettiin asiakirja, jossa päivämääräksi ilmoitettiin Pyhän Botulfin päivä, siis juuri 17. kesäkuuta. Päivämäärät olivat keskiajalla tärkeitä, eikä tuomiokapituli varmasti olisi määrittänyt päivää Botulfin päivän mukaan, jos samana päivänä olisi jo silloin vietetty tuomiokirkon vihkimisjuhlaa. Tuomiokirkon alkuperäisen vihkimisjuhlan on siis täytynyt olla jokin muu päivämäärä, ja 17. kesäkuuta valikoitui juhlapäiväksi myöhemmin 1300-luvulla sen jälkeen, kun Pyhän Henrikin luut siirrettiin tuomiokirkkoon juhlallisesti Nousiaisista. Asiakirjasta voidaan siis epäsuorasti päätellä, ettei myöskään tämä pyhien luiden siirto ollut vielä tapahtunut vuonna 1309.

Mutta piispallisista luista laastiajoitukseen: Turun Sanomat antaa ymmärtää, että ajoitustulos olisi yksiselitteinen, ja sakariston ajoitus vuosien 1276–1296 väliin sopisi hyvin yhteen asiakirjatietoon, jonka mukaan piispa Maunu I vihittiin tuomiokirkon sakaristossa piispaksi vuonna 1291. Kuulostaa hyvältä, mutta asiakirjalähteestä ei oikeasti voida lukea, mistä materiaalista sakaristo oli rakennettu, ja oliko kyseessä edes nykyisellä paikalla sijainnut tuomiokirkko vai Turun Koroisissa ollut vanhempi tuomiokirkko. Nyt saatu tutkimustulos antaa vahvan viitteen siitä, että sakaristo olisi ollut muurattu jo 1290-luvulla, mutta toisin kuin tutkijaryhmä esittää, tulokset eivät sulje aukottomasti pois muita vaihtoehtoja.

Auringon aktiivisuus on ollut myöhäiskeskiajalla heilahtelevaa, mikä on vaikuttanut ilman radiohiilipitoisuuteen, ja vaikeuttaa siis aikakauden ajoitustulosten tulkintaa. Tutkimusryhmä teki ajoitukset viidestä laastinäytteestä, joista neljä antoi kaksi mahdollista tulosta, 1200-luvun lopun ja 1300-luvun puolivälin. Vaikka 1300-luvulle osuva ajoitus on epätodennäköisempi, sitä ei voi puhtaasti tällä aineistolla sulkea pois. Tutkimusryhmä ajoitti laastiin jääneiden ilmataskujen lisäksi pienen puun tai oljen palasen, joka ajoittui suurella varmuudella 1200-luvun loppuun. Tällaiset pienet puun palaset eivät kuitenkaan ajoita tarkasti mitään, koska on mahdoton sanoa, miten vanhasta puusta ne ovat peräisin. 1300-luvun laastiin on hyvin voinut päätyä vuosikymmeniä vanhempaa puuta.

Tämä toinen ajoitusmahdollisuus 1300-luvun puolivälin tienoilla on erityisen kiusallinen siksi, että kirkkotutkijat Markus Hiekkanen ja Knut Drake ovat vanhimman sakariston tyylipiirteiden perusteella ajoittaneet sen juuri 1300-luvulle. Sakaristoa laajennettiin moneen otteeseen, ja toinen sakaristo olisi Knut Draken mukaan muurattu vuosien 1364 ja 1389 välillä, tosin lähinnä sillä perusteella, että yhteen laajennetun holvin kalkkikivikonsoliin oli ehkä kuvattu kuningas Albrekt Mecklenburgilaisen vaakunaeläin. Hiekkanen pitää sakariston kakkosvaihetta vasta vuoden 1400 tienoilla rakennettuna.

Tuomiokirkon sakaristo sai lopullisen laajuutensa 1400-luvulla. Kirkon pohjoispuolella sakariston seinässä näkyy pieni katkelma harmaakivimuuria, joka on järjestyksessä toisen sakariston päätyseinä. Tämä laajennettu sakaristo tehtiin ehkä 1300-luvun jälkipuolella. Kuva: Ilari Aalto.

Summa summarum, en yritä sanoa, että tulos on väärä. Päin vastoin, tutkimuksessa on mielestäni tartuttu hyvin kalkkilaastiajoituksen ongelmakohtiin ja suljettu pois virheen mahdollisuuksia, juuri tällaista tutkimusta kalkkilaastiajoituksen tarkkuuden lisäämiseksi tarvitaan. Tutkimuksen heikkous on kuitenkin, ettei se lainkaan kommentoi aiemmin tutkimuksessa esitettyjä ajoituksia, jotka ohitetaan loppuviitteellä. On myös hyvä huomata, että ryhmä on tehnyt samankaltaisen tutkimuksen jo vuosia sitten, ja silloin menetelmän ongelma oli, että se tuotti kyllä haluttuja tuloksia, mutta vasta sen jälkeen, kun ei halutut tulokset oli suljettu pois. Tiede ei toimi tuloksia valikoimalla, vaan tutkimuksen pitää lähteä suoraan aineistosta.

Turun tuomiokirkon rakennusvaiheet Turun Sanomien mukaan. Kirkkosalin (sininen) ja Maunu Tavastin kuorin (oranssi) ajoitukset ovat ilmeisesti peräisin vanhemmasta tutkimuksesta, koska ne on esitetty noin 50 vuotta vanhempina kuin mitä ne nykytutkimuksen mukaan ovat. Sakariston ajoituksesta ei voi päätellä näiden rakennusosien ikää. Kuva: Turun Sanomat.

Erityisen ongelmallinen on Turun Sanomien juttu, jossa paitsi julistetaan ajoitustulos varmaksi, myös esitetään havainnekuvassa tuomiokirkon muille osille ajoituksia, joita tutkimus ei perustele millään tavalla: lehtijutussa kirkon runkohuone esitetään 1300-luvun alussa rakennetuksi ja ns. Maunu Tavastin kuori 1300-luvun lopulla rakennetuksia, vaikka tutkijoiden yleisen mielipiteen mukaan kumpikin rakennusosa on puoli vuosisataa Turun Sanomissa julkaistua arviota nuorempi. Knut Drake on onnistunut osoittamaan jopa, mikä 1400-luvun alkupuolella toiminut saksalainen rakennusryhmä on ollut Maunu Tavastin kuorin suunnittelun takana.

Olen hyvin innoissani mahdollisuudesta, että Turun vanhin sakaristo olisi muurattu jo 1200-luvulla, koska se olisi yli sata vuotta vanhempi kuin mikään Manner-Suomen kivikirkkojen osista. Suomessa osattiin kyllä varmuudella jo rakentaa muurattuja rakennuksia siihen aikaan, koska tuomikirkon vanhemmalle paikalle Turun Koroisiin muurattiin jo 1200-luvun puolivälissä kivinen piispanpalatsi, ja laastia käytettiin mahdollisesti samaan aikaan myös Hakoisten linnavuorella Hämeessä. Ahvenanmaata ja Turun tuomiokirkkoa lukuun ottamatta kaikki Suomen keskiajan kivikirkot on kuitenkin muurattu 1400-luvulla tai 1500-luvun alussa. 

Lisätutkimuksia tarvitaan vielä, ennen kuin Turun tuomiokirkon vanhimman sakariston ikä voidaan kuuluttaa kirkossa, käyttääkseni osuvaa sanontaa. Ja vaikka vanhimman sakariston ajoitus osoittautuisi paikkansapitäväksi, on mielestäni yliampuvaa sanoa, että koko tuomiokirkko olisi rakennettu 1200-luvulla. Epäilen, ettei kalkkilaastiajoitus ole vieläkään osoittautunut rakennusarkeologian Graalin maljaksi, mutta uusin tutkimus on jo toivoa herättävä askel menetelmän luotettavuuden suuntaan.

Lukemistoa:

Drake, Knut 2003. Åbo Domkyrka och byggnadsarkeologin. Kaupunkia pintaa syvemmältä. Arkeologisia näkökulmia Turun historiaan, 135–149. Toim. Liisa Seppänen. Turku: Suomen keskiajan arkeologian seura ja Turun Sanomat.

Drake, Knut 2006a. Gråstensdomkyrkan i Åbo. SKAS 3/2006, 17–21.

Drake, Knut 2006b. Åbo domkyrkas första murade sakristia. Hikuin 2006, 239–248.

Drake, Knut 2011. Dateringsproblem i Åbo Domkyrka. SKAS 3/2011, 58–61.

Gerard T. Barrett, Kerry Allen, Paula J. Reimer, Åsa Ringbom, Jesper Olsen, Alf Lindroos 2023. Ramped pyrolysis radiocarbon dating of lime lumps: Establishing the earliest mortar-based construction phase of Turku cathedral, Finland. ScienceDirect vol 61 (2023),  201–210. 

Hiekkanen, Markus 2014. Suomen keskiajan kivikirkot. Helsinki: SKS.

Taitto, Ilkka 1999. Missa et officium Sancti Henrici. Pyhän Henrikin liturgian keskeiset lauluosuudet. Helsinki: Sulasol.

Tuntoja kaivauksen päättyessä

Aboa Vetus & Ars Novan tämän kesän kaivaus taputeltiin onnistuneesti loppuun viime viikon perjantaina. Neljän kuukauden aikana saimme tyhjennettyä yhden kokonaisen ja yhden puolikkaan kellarin täyttömaasta, tutkittua ja dokumentoitua kaksi 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun ajoittunutta puutarhakujaa, kaivettua esiin naapuritalon ulkoseinän ja tehtyä 4x2 metrin suuruisen laajennuskaivaivannon, josta yritimme löytää lisää naapuritalon seinää. Laajennuksen kohdalta myöhempi viemärikaivanto oli kuitenkin rikkonut seinän niin pahasti, ettemme tavoittaneet sitä.

Kaivausalue kaivauksen alussa toukokuussa. Edellisenä vuonna paljastettu
kivitalon raunio oli peitetty talven ajaksi soralla. Kuva: Ilari Aalto.

Sama näkymä kaivauksen lopulla. Sora ja kymmeniä kuutioita täyttömaata
saatiin poistettua reippaalla lapioimisella. Kuva: Ilari Aalto.

Forsteenin kivitalon kellari vuoden 2018 kaivauksen lopussa.
Kuva: Ilari Aalto.

Sama näkymä vuoden 2019 kaivauksen lopussa. Kesän aikana purimme osan
umpeenmuuratusta oviaukosta ja saimme sen paikalle hienon portaikon.
Kuva: Ilari Aalto.

Forsteenin kivitalon keskimmäisestä kellarista saatiin esiin sen etuosa.
Kuvassa näkyy hienosti kellarin kattaneen tynnyriholvin muoto. Kellareita
jakava väliseinä on lisätty myöhemmin, mutta sekin on keskiajalta.
Kuva: Ilari Aalto.

Nyt olemme aloittaneet kaivauksen jälkityöt, ja syksyn aikana kesän löytöaineisto, mittausdata ja havainnot jalostuvat kaivausraportiksi. Voin kuitenkin paljastaa jo joitakin alustavia tuloksiamme:

1. Tontilla 1800-luvun puolivälistä asuneen Rettigin suvun aikaisen puutarhan rakenteet olivat säilyneet odotettua paremmin. Puutarhassa on ollut kaksi eriaikaista puutarhakujakerrosta, joista toinen ajoittuu 1870-luvulle ja toinen luultavasti 1900-luvun alkupuolelle, ehkä Rettigin palatsin rakentamisen aikaan 1928.

2. Niin sanotussa Forsteenin kivitalossa on ainakin kolme rakennusvaihetta. Vanhin, harmaakivestä muurattu osa on todennäköisesti 1400-luvun alusta tai puolivälistä. Tarkemmin voidaan ajoittaa tiilestä tehty koillislaajennus, johon kuuluu kujalle johtanut portaikko. Tiilestä muurattu osa ajoittuu 1400-luvun loppuun tai 1500-luvun taitteeseen. Mahdollisesti samaan aikaan kellaritila on jaettu pienempiin osiin tiilestä muuratulla väliseinällä.

Myöhemmin taloa on levennetty luoteeseen kohti Aurajokea kivijalalla, jossa ei ole kellaria. Laajennusosa ei ole koko talon seinän pituinen, vaan se jättää talon pohjoispäätyyn muutaman metrin pituisen nurkan, jossa oli ennen Turun paloa puinen liiteri. Lisäosa on rakennettu mahdollisesti 1700-luvulla, kun vanhaa ja pahasti painunutta kivitaloa on uudistettu muutenkin. Ilmeisesti samaan aikaan keskiaikaiset ylemmät kerrokset on purettu ja korvattu uusilla, mutta vanha kellari on säilynyt käytössä. Loppuaikana kellari on ollut hyvin pimeä, koska ympäröivien katujen korottamisen jälkeen kellarin valoaukot ja viereiseltä kujalta kellariin johtanut ovi on muurattu umpeen.

3. Kellarissa on säilytetty ennen Turun 1827 paloa viini-, olut- ja kivennäisvesipulloja. Niiden sirpaleet olivat ainoita esineitä, joita kellarin lattiakivien lomasta löytyi.

4. Turun palo on levinnyt luultavasti kivitalon kerrokset yhdistäneen portaikon kautta keskimmäiseen kellariin, jonka seinät olivat nokiset ja jonka lattialla oli kerros palojätettä. Tällaisia jälkiä ei ollut naapurikellarissa, joka näyttää siis säästyneen palolta.

5. Tontin taloissa on ollut ennen paloa lohenpunainen ulkorappaus.

Källarenin talon ulkoseinää, jossa näkyy jälkiä lohenpunaisesta rappauksesta.
Seinän juuressa oleva valkoinen maa on Turun 1827 palon tuhkaa.
Kuva: Ilari Aalto.

Lopuksi vielä suuri kiitos meitä kesän aikaan auttaneelle innokkaalle vapaaehtoisjoukolle, heinäkuun yleisökaivajille, kesäkoulujen kaivajille ja kaikille parilletuhannelle ihmisille, jotka ovat kesän aikana tulleet katsomaan kaivausta ja juttelemaan arkeologeille!

Merkattu tiili

Oltuani kaksi viikkoa värjöttelemässä UNESCO:n foorumissa Qatarissa olen palannut kaivuupuuhiini Aboa Vetus & Ars Nova -museoon.

Työn alla on yhä sama suuren kivitalon kellari kuin kahtena edellisenäkin vuotena. Kaivausten aluksi kellariin rakennettiin jämäkkä tukirakenne suojaamaan kaivajia kunnoltaan arveluttavalta seinältä, ja nyt siellä näyttää tältä:

Suuren kivitalon kellari ja hieno uusi tukirakenne. Ilari Aalto.

Nyt ollaan jo hyvin lähellä kellarin lattiaa, eikä löytöjä ole tullut kovin paljon. Yksi löytö kuitenkin kutkutti erityisesti, koska se paljasti yllättäviä kytköksiä keskiajalta. Kyseessä oli tiili, mikä ei tiilitalon raunioissa sinänsä ole yllättävää. Yllättävää sen sijaan oli tiilentekijän tiilen päähän rustaama merkki, avain.

Suuresta kivitalosta löytynyt tiili. Vasemmalla on avaimen
lenkki, oikealla kieli. Ilari Aalto.

Löytö on merkittävä siinä mielessä, että avaimen kuva on heti liitettävissä Turun tuomiokirkkoon, johon sama tiilimestari on tehnyt tiiliä. Samoin merkattuja tiiliä tunnetaan myös Ruskon ja Liedon kirkoista. Turun tuomiokirkossa avain-merkittyjä tiiliä näkee yksinomaan 1470-luvulla rakennetun Kaikkien Pyhien kappelin (nykyinen pääkuori) ulkoseinässä. Liedon kirkon rakentaminen puolestaan on ajoitettu vuosiin 1470–1480 ja Ruskon kirkon 1510–1530. Näin suuren kivitalonkin tiili saa ajoituksen 1400-luvun loppuun tai 1500-luvun alkuun.

Turun tuomiokirkon Kaikkien Pyhien kappeli. Ilari Aalto.

Vastaava tiili Kaikkien Pyhien kappelin seinässä. Ilari Aalto.

Tämä on tietääkseni ensimmäinen kerta kun Turusta löytyy sekä kirkollisesta että maallisesta rakennuksesta saman tiilentekijän tuotteita. Löytö paljastaa siis mielenkiintoista tietoa keskiajan Turun rakentamisen dynamiikasta: tiilimestari ei ollut yksin kirkon palveluksessa.

Vielä yksi mielenkiintoisen seikka liittyy symboliin itseensä. Edellisvuosien kaivauksissa suuresta kivitalosta löytyi kaksi tiiltä, joihin oli merkitty kirves. Sekä kirves että avain ovat katolisten pyhimysten tunnusmerkkejä, ensimmäinen Pyhän Olavin ja jälkimmäinen Pyhän apostoli Pietarin. Mieleeni juolahti ajatus, että kenties kyse on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin tiilentekijöiden nimistä. Ehkä tiilentekijät Olli ja Pekka ovat 1400-luvun lopussa signeeranneet tiilensä nimikkopyhänsä tunnuksella?

Ruskon kirkon avaintiiliä Carolus Lindbergin väitöskirjasta
Om teglets användning i finska medeltida gråstenskyrkor (1919).

MUOKKAUS 11.7. 2014: Toisin kuin alunperin väitin, ei vastaavia avaintiiliä tunneta Raision vaan Ruskon ja Liedon kirkoista. Tämä väärä tieto pääsi leviämään mediaankin, ja allekirjoittanut pahoittellee etenkin raisiolaisille aiheutunutta hämminkiä. Tieto ei välttämättä kuitenkaan ole täysin väärä: kirkot on rakennettu hyvin samoihin aikoihin, ja sama tiilimestari on hyvinkin saattanut valmistaa tiiliä myös Raision kirkkoon. Niitä ei vain vielä ole löydetty.

Tiilipalapeli keskiajalta

Hiljaisuus blogissa kertoo kiireistä työn parissa. Aboa Vetuksen tämän kesän kaivaukset päättyivät pari viikkoa sitten, mutta se ei tarkoita että työ olisi ohi. Nyt on viimeiset löydöt pomittu seulasta ja pesty, ja olen ahkeroinut löytöluettelon ja kaivauskertomuksen parissa. Nyt kun vielä kollegani Kim vapautui palveluksestaan, jää minulle ja kaivausjohtajalle puuhasteltavaa entistä enemmän.

Löytöjen lajittelun lomassa ehtii tehdä uusiakin, ja nyt sain ratkoa vähemmillekin älynlahjoille sopivan kahden palan palapelin. Viime vuoden kaivauskertomusta selaillessani tajusin, että erään vuosi sitten löytyneen tiilen murtuma myötäilee tänä vuonna löydettyä. Kaivoin tiilen varastosta, ja tadaa!

Kuten olen kirjoitellut, on kaivauksella tullut vastaan paitsi tassunjäljellisiä, myös merkattuja tiiliä. Viime vuoden kummastuksen aihe olivat kaksi roomalaisella numerolla VII merkattua tiiltä, joita kummasteltiin kansainvälistenkin tiilitutkijoiden voimin. Markus Hiekkanen ehdotti jo ennen kaivausten jatkumista tänä vuonna, että kyseessä olisi numeron sijaan kirves. Olin vähän skeptinen, koska paremmin säilyneessä tiilessä V:n viivat eivät näyttäneet jatkuvan murtumapintaan asti. Mutta väärässä olin!

Toisin sanoen kellarissa on ainakin kaksi tiiltä, joihin tiilen tekijä on kuutisensataa vuotta sitten raapustanut merkkinään kirveen terän. Merkki on ollut muillakin tiilimaakareilla käytössä, ja esimerkiksi Hämeen linnan kokoelmassa on hauska tiili, jota vasten joku on painanut ihan oikean kirveen.

Päivän opetus: viisaampiaan ei pidä epäillä.