Tiilipalapeli keskiajalta

Hiljaisuus blogissa kertoo kiireistä työn parissa. Aboa Vetuksen tämän kesän kaivaukset päättyivät pari viikkoa sitten, mutta se ei tarkoita että työ olisi ohi. Nyt on viimeiset löydöt pomittu seulasta ja pesty, ja olen ahkeroinut löytöluettelon ja kaivauskertomuksen parissa. Nyt kun vielä kollegani Kim vapautui palveluksestaan, jää minulle ja kaivausjohtajalle puuhasteltavaa entistä enemmän.

Löytöjen lajittelun lomassa ehtii tehdä uusiakin, ja nyt sain ratkoa vähemmillekin älynlahjoille sopivan kahden palan palapelin. Viime vuoden kaivauskertomusta selaillessani tajusin, että erään vuosi sitten löytyneen tiilen murtuma myötäilee tänä vuonna löydettyä. Kaivoin tiilen varastosta, ja tadaa!

Kuten olen kirjoitellut, on kaivauksella tullut vastaan paitsi tassunjäljellisiä, myös merkattuja tiiliä. Viime vuoden kummastuksen aihe olivat kaksi roomalaisella numerolla VII merkattua tiiltä, joita kummasteltiin kansainvälistenkin tiilitutkijoiden voimin. Markus Hiekkanen ehdotti jo ennen kaivausten jatkumista tänä vuonna, että kyseessä olisi numeron sijaan kirves. Olin vähän skeptinen, koska paremmin säilyneessä tiilessä V:n viivat eivät näyttäneet jatkuvan murtumapintaan asti. Mutta väärässä olin!

Toisin sanoen kellarissa on ainakin kaksi tiiltä, joihin tiilen tekijä on kuutisensataa vuotta sitten raapustanut merkkinään kirveen terän. Merkki on ollut muillakin tiilimaakareilla käytössä, ja esimerkiksi Hämeen linnan kokoelmassa on hauska tiili, jota vasten joku on painanut ihan oikean kirveen.

Päivän opetus: viisaampiaan ei pidä epäillä.

Viikon sitaatti

Kalevala ja suomalainen menneisyys on ymmärretty väärin osin siksi, että Suomi on muinaishistorian tutkimuksen kehitysmaa. Meillä on pistetty suomalaista rahaa Bysantin, Välimeren ja Egyptin tutkimiseen, vaikka meillä on oma tuhansia vuosia vanha korkeakulttuuri. Emme tiedä juuristamme yhtään mitään. Kustaa Vilkunan aikana meni hetken hyvin, mutta sitten pimeä tietämättömyyden aika koitti taas.

 - Ohjaaja Jari Halonen arkeologiasta Helsingin Sanomissa 24.8. 2013

Akseli Gallén-Kallela: Sammon puolustus (1896).
Wikimedia Commons.

Mieletön fotogrammetriasovellus!

Seuraa pieni mainospuhe:

Harva tietokonesovellus on niin hyvä että se saa kädet tärisemään innostuksesta, mutta uusi venäläinen Agisoftin PhotoScan on sellainen. Kyseessä on fotogrammetriaohjelma, jolla voi luoda kolmiulotteisia malleja pelkistä valokuvista. Mikä hienointa, ei kuvia tarvitse itse millään tavalla asemoida, vaan ohjelma osaa itseä kutoa niistä pistepilviaineiston ja luoda sille tekstuurin.

PhotoScan on äärimmäisen helppokäyttöinen, eikä vaadi juuri perehtymistä. Ohjelmasta kuvittelisi olevan riemua niin kaivaus-, inventointi- kuin esinedokumentaatiossa. Mikä hienointa, saa kuvat tuotua ohjelmasta mm. 3D-pdf-muodossa, jossa niitä voi vapaasti käännellä.

Mutta ehkä annan tulosten puhua puolestaan. Testimielessä otin 43 kuvaa Hämeenlinnan Kaurialan Uhrikivenkadun kuppikivestä, joista ohelma nivoi pistepilven ja loi geometrian. Tulos näytti tältä (kuvaa klikkaamalla pääsee pdf-ään, jossa kiveä voi käännellä - avaa erikseen pdf-readerilla jos dokumentti ei aukea suoraan):

Kun kiveen lisäsi vielä tekstuurin, oli lopputulos varsin mallikkaan näköinen.

Seuraavaksi missiokseni otan Aboa Vetuksen kaivausten kellarin kolmiulotteisen dokumentoinnin ohjelmalla. Esimakua tästä on jo saatu, kun arkeologian opiskelija -kollega Janne R. kävi esittelemässä ohjelmaa meillä museolla ja dokumentoi yhden seinän:

Tämä nyt on vain vaatimaton mielipiteeni, mutta hinnan, helppouden ja välineistön (digikamera riittää) suhteen PhotoScan tuntuu tarkkuudenkin ollessa hyvä pesevän laserkeilauksen, ainakin kaivausdokumentoinnin tarpeiksi. Puhumattakaan siitä, kuinka ohjelmaa voi hyödyntää yleisötyössä!

Blogilla omat facebook-sivut!

Oho! Mullan alta -blogi on vihdoin saanut omat Facebook-sivut. Käyhän tykkäämässä niistä täällä.

Facebook-sivut päivittyvät blogin mukana, mutta lisäksi sinne ilmestyy uutislinkkejä ja muuta, mitä blogissa ei näe. Tämä on sitä nykyaikaa.

Viikon sitaatti

Museovirasto on ruotsalaisten valvonnassa. Suomen omaa muinaishistoriaa vähätellään ja pimitetään sen vuoksi.

– Markku Perttula Kansanperinne-blogin kommenteissa

Ruotsi-Suomi vuonna 1700. Wikimedia
Commons.

Keskiajan käsitöitä

– Oho, tuleekos täältä stylus? Vai millä eläimellä on näin suora luu?
– Ei, kyllä se työstetty on...
– Hei, sehän on neulakinnasneula!

Esimerkki arkeologisesta tulkintaprosessista, joka alkoi kun tämä esine pilkisti eilen Aboa Vetuksen kaivauksilla täyttömaan seasta:

Neulakinnasneula. I. Aalto.

Neulakinnastekniikka on hanskattu tässä maassa ainakin rautakaudelta lähtien, ja museossa on jo vanhastaan esillä muutama vastaava neula. Nyt löytynyt on kuitenkin katkennutta päätään lukuun ottamatta huippukunnossa. Yhdessä kahden aiemmin löytyneen värttinänkehrän kanssa löytö täydentää kuvaa käsityön harjoittamisesta Turun Luostarikorttelissa.

Tässä kuva äskettäin löytyneestä värttinänkehrästä:

Liuskekivinen värttinänkehrä. I. Aalto.

Kasviarkeologiassa kunnostautunut Terttu Lempiäinen kävi yhtenä päivänä kaivannollamme, ja totesi sen olevan "tosi sekava", tarkoittaen täyttömaan stratigrafiaa eli kerrostuneisuutta. Paremmin ei olisi voinut summata!

Sekava kaivantomme. I. Aalto.

Viikon sitaatti

Bathin roomalainen kylpylä. Wikimedia Commons.

Ihmeellinen on tämä kivityö, kohtalo sen mursi,

perustukset pirstaleina, jättiläisten työ tuhoutunut.

Katot ovat pudonneet, tornit raunioina,

portti jäätynyt ja rikki, kuuraa kalkissa,

seinät ammottavat, kuluneina, pudonneina,

iän haurastamina. Maa pitää otteessaan

ylväitä rakentajia, hävinneitä, kukistuneita,

tuo maan ankara ote, sata sukupolvea on vaihtunut.

Usein tämä jäkäläinen punapilkullinen muuri

kesti sateen toisensa jälkeen, seisoi myrskyssä,

mahtava kaarensa on nyt pudonnut.

Silti kivityö yhä kestää tuulen pieksemänä.

[– –]

Valoisia olivat salit, monet kylpyhuoneet,

rakennusten päädyt korkeat, suurta väkijoukkojen häly,

moni oluttupa iloa täynnä,

kunnes mahtava kohtalo muutti kaiken tuon.

Surma levisi, rutto nousi,

kuolema korjasi kaikki urhot mukaansa,

heidän varustuksensa hylättiin, kaupunki mureni.

Uudistamaan tulleet päätyivät maaksi.

Ja niin nämä talot seisovat autioina,

ja tämän katon kaari erkanee tiilistään,

rappio on pudottanut sen maahan, rikkonut murusiksi.

Kerran siinä moni soturi

intomielisenä, kullankirkkaassa loistossa hohtaen,

ylpeänä ja viinistä hehkuvana, seisoi sotisovassa,

katsoi aarretta, hopeita, kalliita kiviä,

rikkautta, mahtia, arvon merkkejä

tässä laajan kuningaskunnan linnassa.

Kivipihat kohosivat,

virta syöksi lämmön ja vuolaan aallon,

kaiken ympäröi muuri

kirkkaaseen syliinsä, missä olivat kylvyt,

keskeltä miellyttävän kuumina.

Sitten annettiin kuumien virtojen

virrata harmaan kiven ylle.

[– –]

– The Ruin, tuntemattoman anglosaksirunoilijan teos 700-luvulta. Käännös Marko Lamberg teoksessa Päätön ritari. Kauhutarinoita keskiajalta (SKS 2012)

Muinaistieteellisiä tietopaketteja ja tietokantoja

Pieni päivitys blogin käyttöasuun: lisäsin oikeaan sivupalkkiin Muinaistieteellisiä tietopaketteja ja -kantoja -osion. Tämän blogin ei ole tarkoitus olla mikään kattava linkkisivusto, mutta toivon näistä linkeistä olevan riemua niin alan ammattilaisille, opiskelijoille kuin harrastajillekin. Lisää (suomalaiselle arkeologialle) oleellisia sivustoja saa ehdottaa!

Lisäsin myös sivupalkkiin isot ja ystävälliset linkit Museoviraston rekisteriportaaliin ja Muinaisjäännökset Suomessa -karttaselaimeen.

Yksi sormus löytää heidät

Arkeologian yhdistäminen aarteenmetsästykseen on kliseistä ja aika ajoin ärsyttävääkin, mutta sitä ei käy kiistäminen, etteikö jalometallin löytyminen aina olisi kivaa. Nyt Aboa Vetus & Ars Novan kaivauksilla seulasta paljastui ilmeisesti hopeinen, harmi kyllä katkennut sormus.

Sormus kaikessa koreilemattomuudessaan. I. Aalto.

Sormus on äärimmäisen yksinkertainen, eikä siinä ole mitään koristelua. Eihän se nyt ihan vedä vertoja museon alueelta 1990-luvulla löytyneelle kultasormukselle, mutta hyväksi jatkoksi se sopii kuitenkin.

Sormukset ovat hauskoja löytöjä siinä mielessä, että ne on nykyäänkin hyvin helppo käsittää. Toisaalta ne ovat olleet kantajalleen myös hyvin läheisiä, niitä on sentään pidetty ihoa vasten. Kukakohan tätäkin on joskus vaalinut aarteenaan?

P.S. Kokeilin sormeen. En muuttunut näkymättömäksi. Klunks!

Viikon sitaatti

Jos oltaisiin Roomassa, se olisi varmasti katukiveystä, mutta me ollaan Raahessa eikä se varmasti ole sitä.

- Esa Mikkola Raahen kaivauksilta paljastuneesta oudosta kiveyksestä Ylen uutisissa 28.7.2013