Oppikirja 8: Verkostoitunut pronssikausi

Osa 8: Verkostoitunut pronssikausi

Maanviljely alkaa pronssikaudella

Pronssikauden alussa 1500 eaa. asutus oli Suomessa hajanaista. Rannikon asukkaat kasvattivat karjaa ja viljelivät maata, mutta sisämaan väestö eli edelleen kivikautiseen tapaan keräilemällä, metsästämällä ja kalastamalla. Satakunnasta löytyneet kotieläinten luut todistavat, että kivikaudella Suomeen tuotujen lampaiden ja vuohien lisäksi pronssikaudella rannikon asukkaat pitivät jo nautoja ja hevosia. Vaikka pronssikauden ihmiset asettuivat mielellään asumaan vesistöjen varrelle kuten kivikaudellakin, asumukset pystytettiin hieman kauemmas rannasta sopivien laidun- ja viljelymaiden ääreen. 

 

Pronssikausi on saanut nimensä kuparin ja tinan seoksesta, jota pystyy valamaan sulana muotteihin. Metallin käyttöönotto mahdollisti uudenlaisten esineiden valmistamisen. Suomesta on löytynyt kuitenkin vain parisataa pronssikautista esinettä, koska raaka-aine oli vaikeasti saatavaa, ja se kierrätettiin tarkkaan. Kuvan pronssiesineet ovat löytyneet kätköstä Inarista. Keskimmäinen kirveenterä on itäistä tyyppiä, joka on peräisin Venäjän pronssikulttuurin keskusalueelta. Kuva: Museovirasto, CC BY 4.0.

Pronssikaudella uusi raaka-aine, pronssi, levisi Suomeen. Pronssi on kuparin ja tinan seos, jota voidaan sulana valaa muotteihin, minkä ansiosta siitä voitiin valmistaa uudenlaisia esineitä, kuten miekkoja. Pronssiesineet olivat Itämeren piirissä statussymboleita, joita on löytyy usean esineen aarrekätköinä ja hautoihin laitettuina hautalahjoina. Vaikka raaka-aine on antanut nimen koko ajanjaksolle, Suomesta on löytynyt kuitenkin vain parisataa pronssikautista pronssiesinettä. Määrä ei ole suuri, mutta sitä selittää pronssin vaikea saatavuus ja esineiden kierrättäminen. Pronssilla oli silti valtava symboliarvo.

Tanskan tammiarkkuhaudoissa on säilynyt pronssikautisia vaatteita, kuten tämä Borum Eshøjstä löytynyt naisen kaksiosainen villakangasasu. Pronssikauden eläintenhoidon myötä yleistyi taito kutoa kankaita kasvikuiduista ja villasta. Suomen ihmisluuaineisto on säilynyt heikosti pronssikaudelta, mutta esimerkiksi tanskalaisten hautalöytöjen tutkiminen on osoittanut, että naiset saattoivat muuttaa pitkienkin matkojen päähän synnyinseudultaan. Miehet liikkuivat todennäköisesti yhtä paljon, mutta he eivät juuri muuttaneet pysyvästi synnyinseutunsa ulkopuolelle. Kuva: Lennart Larsen/Nationalmuseet, CC BY SA 2.5.

 
 Pronssikaupan verkostot

Kansainväliset materiaalit, esineet ja ideat kulkeutuivat pronssikaudella Pohjolaan merireittejä pitkin. Tämä Kokemäeltä löytynyt pronssimiekka on valmistettu mahdollisesti Tanskassa. Hyvin samankaltaisia miekkoja käytettiin koko Euroopassa Välimereltä Pohjolaan. Pronssi mahdollisti uudenlaisten esineiden tekemisen; miekan kaltaisten aseiden tekeminen kivestä on mahdotonta. Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto, CC BY 4.0.

Pronssin ainesosien kuparin ja tinan esiintymiä ei tunnettu pronssikaudella Suomesta, vaan materiaali on täytynyt tuoda muualta. Pronssikaudella muodostuikin koko Euroopan kattanut kauppaverkosto, ja tinaa tuotiin Pohjolaan Englannista ja kuparia Venäjältä ja Välimereltä, missä Kypros oli huomattava kuparin lähde. Pronssikauden kansainvälisestä kaupasta todistavat mys Välimereltä löytynyt meripihka, jota tuotiin Itämereltä pronssin raaka-aineiden maksuna. Pohjolasta vietiin etelään luultavasti myös turkiksia ja ehkä orjia.

Raaka-aineiden tavoin myös taito valaa pronssiesineitä levisi Suomeen kahdesta suunnasta: Venäjän pronssikulttuureista sisämaahan ja Skandinavian pronssikulttuurista rannikolle. Perinteisesti tutkimuksessa on haluttu nähdä uusien ilmiöiden tulleen ensin rannikolle ja levinneen sieltä Sisä-Suomeen, mutta tosiasiassa ihmiset liikkuivat tiuhaan, ja uusia tyylivirtauksia ja ajatuksia kulkeutui yhtä lailla toiseen suuntaan. Vaikka Suomesta on löytynyt paljon skandinaavisia pronssiesineitä, esimerkiksi Ruotsista on löytynyt myös itäisiä pronssikirvesmalleja, joiden on täytynyt kulkeutua Suomen kautta. Etenkin Suomen länsirannikolta oli tiiviit yhteydet Skandinaviaan, josta todennäköisesti myös muutti Suomen puolelle germaanista kieltä puhuneita ihmisiä.

Nakkilan Rieskaronmäessä sijaitsi suurikokoinen, suorakaiteen muotoinen talo noin 1000 eaa. tienoilla. Talon yhteydestä on löytynyt Suomen toistaiseksi vanhin hevosenluu, ja ympäristössä on hautaröykkiöitä ja merkkejä pronssin valamisesta. Rieskaronmäki edusti jo hyvin erilaista elintapaa kuin kivikautiset metsästäjä-keräilijöiden asuinpaikat. Kuva: Jukka Moisanen, Museovirasto, CC BY 4.0.

Länsi-Suomessa omaksuttiin Skandinaviasta kielen lisäksi uusia tapoja ja uskomuksia, kuten karjatalouteen perustunut peltoviljely, jossa pellot pidettiin viljavina karjan lannalla, sekä niin sanotuissa pitkätaloissa asuminen. Pronssikauden talot olivat pitkän suorakaiteen muotoisia. Niiden seinät tehtiin punotuista oksista, jotka rapattiin saven ja lannan sekoituksella, ja niissä saattoi olla ruokokatto. Tällaisen talon hyvin säilyneet perustukset löytyivät arkeologisissa tutkimuksissa Satakunnasta Nakkilan Rieskaronmäestä, mistä on myös merkkejä pronssin valamisesta muoteissa.

Vihjeitä uskomusmaailmasta 

Pronssikauden ihmiset alkoivat haudata vainajansa uudella tavalla polttohautaamalla, ja hautaustapaan liittyi usein kivisen hautaröykkiön pystyttäminen haudalle. Kuvan hiidenkiukaat ovat Harjavallassa Kaunismäellä. Kuva: Leena Koivisto, Museovirasto, CC BY 4.0.

Pronssikauden uskomusmaailmasta voidaan saada jonkinlainen käsitys hautojen, pronssiesineiden koristeiden ja skandinaavisten kalliopiirrosten kautta. Sekä kalliotaiteessa että pronssiesineissä toistuvat laivan kuljettamaa tai hevosen vetämää aurinkoa esittävät kuvat, ja vaikuttaa siltä, että pronssikauden Skandinaviassa aurinkoon liitettiin samanlaisia uskomuksia kuin samaan aikaan Egyptissä, missä auringon uskottiin kulkevan laivalla taivaankannen poikki. Vaikka Suomesta on kivikautisia kalliomaalauksia, pronssikautisia kalliioon piirrettyjä kuvia ei tunneta. Uskomusmaailman voi silti olettaa olleen samankaltainen.

Pronssikauden uskomusmaailmassa tapahtui selvästi monia muutoksia aiemmasta, ja yksi tärkeä muutos oli siirtyminen ruumishatauksesta polttohautaukseen, jossa vainajan ruumis poltettiin hautaroviolla. Uuteen hautaustapaan liittyi pyöreiden kivisten hautaröykkiöiden eli hiidenkiukaiden rakentaminen korkeille kallioille. Suurikokoisia, pronssi- ja rautakaudella rakennettuja hiidenkiukaita tunnetaan Suomen rannikolta noin kymmenentuhatta.  

Euran Panelian Kuninkaanhauta on Suomen suurin pronssikautinen hautaröykkiö. Sitä ei ole koskaan tutkittu arkeologisesti, eikä tiedetä, kuinka monta hautausta siihen on tehty. Vastaavat suurröykkiöt kuitenkin yleensä rakennettu monen sukupolven aikana. Röykkiön käyttöaikaan kuvan pelloilla lainehti vielä meri. Kuva: Teija Tiitinen/Museovirasto, CC BY 4.0.

 

Monet hautaröykkiöt ovat huomattavan suuria, ja kaikkein suurin niistä on Kiukaisten Paneliassa sijaitseva Kuninkaanhautana tunnettu röykkiö. Joissakin paikoissa hautaröykkiöitä on useita, ja esimerkiksi Rauman Lapissa olevalle Sammallahdenmäelle hiidenkiukaita rakennettiin satojen vuosien ajan. Suurten hautaröykkiöiden ja on tulkittu kertoneen keskittyneestä päällikkövallasta, joka hajosi rautakauden taitteessa, samaan aikaan kun uusi metalli rauta ja heikentyneet ilmasto-olot hajottivat vanhat pronssikautiset kauppaverkostot.

 

Suomen esi- ja varhaishistoriaa käsittelevä lukion historian oppikirja Areena 5 oli käsikirjoituksen osalta jo valmis, kun kustantaja perui sen julkaisemisen. Koska olisi kurjaa jättää hyvä aineisto pöytälaatikkoon, julkaisen kirjoittamani esihistoriaa ja keskiaikaa käsittelevät osuudet Mullan alta -blogissa vapaasti luettaviksi. Tekstit löytyvät tunnisteella #opetusmateriaali, ja tekijä (Ilari Aalto) mainiten niitä saa käyttää vapaasti opetuskäyttöön.