Oppikirja 7: Saamelaisuuden juurilla

Buori iehčanasvuođabeaivvi! Hyvää saamelaisten kansallispäivää!

Osa 7. Näkökulma: Saamelaisuuden juurilla

Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän valtioiden alueille levittyvää saamelaisaluetta kutsutaan Saamenmaaksi, jolla asuu kymmenen saamelaista etnistä ryhmää.  Aikoinaan rautakaudella saamenkielten puhujat ovat kuitenkin asuneet huomattavasti laajemmalle alueella Karjalasta Keski-Suomeen ja ja Keski-Ruotsiin. Saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa, ja saamelaisuuden juuret yltävät syvälle esihistoriaan. 

Nykyisten saamelaiskielten historialliset (vaaleankeltainen) ja nykyiset (tummankeltainen) puhuma-alueet. Saamelaiskielten nykyinen puhuma-alue on kaukana Laatokan ympäristöstä, missä kantasaamen arvioidaan kehittyneen. Kielet: 1. eteläsaame 2. uumajansaame 3. piitimensaame 4. luulajansaame 5. pohjoissaame 6. koltansaame 7. inarinsaame 8. kildininsaame 9. turjansaame. Kuva: Wikimedia Commons, CC BY 4.0.

Saamelaisuus ja saamen kielet kulkevat käsi kädessä, vaikka pelkkä äidinkieli ei määritäkään saamelaisuutta. Kielitieteilijät olettavat kantasaamen muodostuneen Laatokan ympäristössä rautakauden alussa, noin 2 500 vuotta sitten. Sieltä vielä yhtenäinen kantasaame levisi koko Suomeen ja laajoille alueille Skandinaviaan ajanlaskun alun tienoilla, ennen kuin se rautakauden kuluessa eriytyi useiksi saamen kieliksi. Saamen yleisyydestä kertovat Etelä-Suomenkin paikannimistössä säilyneet vanhat saamelaisperäiset paikannimet, kuten Nuuksio.  Nykyään saamen kieliä on yhdeksän, joista kolmea, pohjois- inarin- ja kolttasaamea, puhutaan Suomen alueella.

Inarilainen kirjailija Seppo Saraspää löysi sattumalta kuvan hopeiset kaularenkaat Inarin Nanguniemestä vuonna 2003. Joku oli kätkenyt esineet rautakauden ja keskiajan taitteessa, vuoden 1200 tienoilla. Esineet on valmistettu mahdollisesti Laatokan alueella, mutta ne ovat kulkeutuneet Saamenmaalle todennäköisesti vaihtokaupassa turkiksiin. Kuva: Museovirasto, CC BY 4.0.

Vaikka saamenkielten alkuperää on pystytty jäljittämään, saamelaisen identiteetin muodostuminen on vaikeammin todistettavissa. Voidaan olettaa, että pyyntielinkeinoille ja poronhoidolle rakentunut saamelaiskulttuuri muotoutui rautakauden kuluessa. Poronhoito alkoi Skandinaviassa rautakauden lopulla, ja vasta keskiajalla siitä muodostui saamelaisalueella merkittävä elinkeino. Kaikki saamelaiset eivät kuitenkaan koskaan ole olleet poronhoitajia, ja paikoin metsästys- ja kalastus tai kaupankäynti pysyivät tärkeämpinä elannonhankkimistapoina.

Inarijärvessä sijaitseva Äijihsuálui eli Ukonsaari on saamelaisten pyhimpiä seitoja. Seidat eli pyhät kivet, puut ja luonnonmuodot voivat olla laajemman yhteisön yhteisiä tai sitten vain yhden perheen henkilökohtaisia uhripaikkoja. Kuva: Helena Taskinen/Museovirasto, CC BY 4.0.

Vaikka saamelaiset alkoivat itse tuottaa kirjallisia lähteitä vasta uudella ajalla, heitä mainitaan naapurikansojen tuottamissa teksteissä keskiajalta alkaen. Skandinaavisissa saagoissa saamelaisten päälliköt olivat viikinkikuninkaille vertaisia, ja saamelaiset tunnettiin lahjakkaasti suksien kanssa liikkuvana ja suuria taikavoimia harjoittavana kansana. Kristityille naapurikansoille saamelaisten maailmankuva näyttäytyi eksoottisena: saamelaisiin uskomuksiin kuuluivat muun muassa noaidien eli samaanien transsissa tekemät henkimatkat ja seidoille eli pyhille kiville, puille ja tuntureille uhraaminen. Kristityt lähetyssaarnaat kiinnostuivat saamelaisista laajemmin 1600-luvulla, ja lähetystyön alettua Saamenmaan asukkaat käännytettiin muutamassa sukupolvessa luterilaiseen ja ortodoksiseen kristinuskoon. Vanhat perinteet ovat kuitenkin eläneet kristillisten uskomusten rinnalla.

Saamelaiset tunnettiin Euroopassa huonosti vielä 1600-luvulla, ja heihin liitettiin paljon taikauskoisia uskomuksia. Esimerkiksi ruotsalaisten sotilaiden väitettiin käyttäneen 30-vuotisessa sodassa avukseen saamelaistaikuutta. Kumotakseen väitteen ruotsalainen pappi Johannes Schefferus teki tutkimusmatkan Lappiin, ja kirjoitti saamelaisten elintavoista ja uskomuksista suurta kansainvälistä huomiota saaneen kirjan Lapponia, joka julkaistiin vuonna 1673. Kuva: Wikimedia Commons, Public Domain.

Saamelaiset olivat skandinaaveille liittolaisia, mutta myös pakkoverotuksen kohteita, ja heiltä vaadittiin veroina erityisesti turkiksia. Keskiajalla ruotsalaisten ja suomalaisten oikeutta verottaa saamelaisia perusteltiin nimenomaan sillä, etteivät saamelaiset olleet kristittyjä. Verotuksesta huolimatta saamelaiset saivat elää melko itsenäistä elämää valtakuntien katveessa 1700-luvulle asti, jolloin Saamenmaan ympäristön valtakunnat alkoivat vetää valtiorajoja ja halkoa saamelaisten perinteisiä kulkureittejä ja metsästys- ja poronhoitoalueita. 

Saamenmaan todellinen sirpaloiminen alkoi vuonna 1751, kun Norja ja Ruotsi vahvistivat Lapissa kulkevan rajansa. Kun Norjan ja Venäjään liitetyn Suomen välinen raja vedettiin vuonna 1826, raja katkaisi perinteisen pohjoisen ja etelän välisen poronlaidunnusreitin. Vuosisatojen ajan saamelaiset olivat paimentaneet poroja laajoilla alueilla, mutta 1800-luvun lopulla Suomessa määrättiin perustettavaksi pienempiä paliskuntia eli poronhoitoalueita, jolloin pitkät laidunnusmatkat päättyivät.

Kuvassa Elli Autto kutoo nauhaa saamelaisnäyttelyssä Helsingin Kaisaniemessä vuonna 1925. 1900-luvun alussa saamelaisia eksotisoitiin ja esiteltiin kiertonäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla muun muassa eläintarhoissa. Näyttelyissä saamelaiset esittelivät perinteisiä elinkeinojaan, vaatteitaan ja kieltään sisäänpääsymaksua vastaan. Kuvan Enontekiöstä kotoisin olleet saamelaiset olivat matkalla kiertonäyttelyyn Saksaan, mistä heille maksettiin pientä palkkaa. Kuva: Museovirasto, CC BY 4.0.

1800-luvun puolivälistä alkaen Euroopassa noussut nationalistinen ajattelu johti Pohjoismaat harjoittamaan saamelaisia kohtaan väkivaltaistakin sulauttamispolitiikkaa. Norjassa aloitettiin 1830-luvulla saamelaisiin kohdistunut voimakas norjalaistamispolitiikka, joka jatkui 1940-luvulle asti. Ruotsissa saamelaisten haluttiin antaa pitää oma kulttuurinsa, mutta tämä koski lähinnä porotaloutta harjoittaneita saamelaisia – maataloutta harjoittaneet saamelaiset haluttiin ruotsalaistaa. Suomessa saamelaisten sulauttamispolitiikka alkoi muita pohjoismaita myöhemmin 1920-luvulla. Suomalaistamista toteutettiin tehokkaasti koululaitoksen kautta, mikä sai monet saamelaiset hylkäämään äidinkielensä puhumisen.

Monet saamelaisartistit ammentavat omista perinteistään ja ylläpitävät saamelaista kulttuuria. Esimerkiksi ruotsinsaamelainen laulaja Sofia Jannok laulaa lähinnä pohjoissaameksi ja liittää lauluihin perinteistä saamelaista joikaamista. Kuva: Benoît Derrier/Wikimedia Commons, CC BY-SA 2.0.

Saamelainen kansallisajattelu alkoi herätä Suomessa vasta 1950-luvulla, ja 1970-luvulla perustettiin ensimmäiset saamenkieliset koulut sekä saamelaisten oma hallintoelin saamelaisvaltuuskunta, myöhemmin saamelaiskäräjät. Nykyään Suomessa on noin 10 000 saamelaista, joista arviolta parituhatta puhuu saamenkieliä äidinkielinään. 

Suomen esi- ja varhaishistoriaa käsittelevä lukion historian oppikirja Areena 5 oli käsikirjoituksen osalta jo valmis, kun kustantaja perui sen julkaisemisen. Koska olisi kurjaa jättää hyvä aineisto pöytälaatikkoon, julkaisen kirjoittamani esihistoriaa ja keskiaikaa käsittelevät osuudet Mullan alta -blogissa vapaasti luettaviksi. Tekstit löytyvät tunnisteella #opetusmateriaali, ja tekijä (Ilari Aalto) mainiten niitä saa käyttää vapaasti opetuskäyttöön. Oppikirjan näkökulmatekstit ovat lyhyempiä tekstejä, joiden ei ole tarkoitus olla kattavia kokonaisesityksiä, vaan ne tarkentavat jotakin varsinaisen luvun teemaa.