Raamattu todeksi vaikka väkisin

Raamattuarkeologia voisi olla asiallistakin, mutta uusi maailmalle levinnyt uutinen ei yhtään nostanut sen pisteitä silmissäni.

Yle:n artikkelin mukaan Toisessa Mooseksen kirjassa kuvatut kymmenen vitsausta olisi osoitettu todellisiksi. Mikään esitetyistä teorioista ei ole uusi, mutta todisteet niiden todenmukaisuudesta eivät todellakaan kestä päivänvaloa.
Saksalaistutkijat esittävät katastrofien tapahtuneen Ramses II:n hallituskaudella 1200-luvulla eaa. Väite perustuu silloisen pääkaupungin Pi-Ramessen äkilliseen autioitumiseen. Ikävä kyllä tutkijat eivät näytä huomioineen, että kaupunki autioitui vasta 1000-luvulla — yli 100 vuotta Ramseksen kuoleman jälkeen. Huomiotta jäi myös, että kaupungin autioitumisen selittää hyvin sille elintärkeän Niilin haaran kuivuminen.

Ramses II:n kolossaalipatsas ottaa rennosti. wikimedia

Nyt on aika kerrata Raamattutietoutensa: Vitsaukset, joilla Jumala rankaisi Israelin orjuuttanutta Egyptiä, olivat Niilin muuttuminen vereksi, sammakoiden leviäminen, syöpäläiset, paarmat, karjan kuoleminen, ihmisille puhjenneet paiseet, rakeet, heinäsirkat, taivaan pimeneminen ja jokaisen egyptiläisen esikoisen kuolema.
Vilkaistaanpa sitten, mitä tutkijat väittävät:

Alueen luolien tippukivet paljastivat radioaktiivisella vaihtelullaan ilmaston muuttuneen Ramses II:n kauden jälkeen kosteasta ja lämpimästä kuivaksi ja paahtavaksi. Selvä. Tämähän suorastaan itsestäänselvästi selittää vitsausketjun:
Tohtori Stephan Pflugmacherin mukaan kuumana aikana Niili muuttui otolliseksi punaisille leväkukinnoille. Varmasti muinaisegyptiläisille tuttu ilmiö, kuivia vuosia kun oli melkein yhtä usein kuin runsastulvaisia.

Leväinen vesi oli tutkijoiden mukaan myrkyllistä, mikä loogisesti sekoitti sammakoitten hormonit ja aiheutti niiden suurlisääntymisen. Niilin kuivuessa ne olisivat paenneet maalle ja kuolleet — pitäisikö siis olettaa koko Niilin kuivuneen? Vai olisivatko sammakot paenneet myrkylliseksi muuttuneesta vedestä?

Tutkijat kuitenkin jatkavat pettämätöntä päättelyään: koska sammakot kuolivat, mikään ei estänyt hyönteisten lisääntymistä. Hyönteiset puolestaan levittivät tauteja, jotka johtivat karjan kuolemaan ja ihmisten paiseisiin. Aivan mahdollista, sillä Egyptin kosteikoissa malaria on edelleen olemassaoleva, joskin häviävän pieni vaara.

Viimeistään tässä kohti tutkijoilta kuitenkin karkaa käsistä kärry, tai ainakin kronologian taju. Nadine vom Blohm Saksan ilmastontutkimuslaitoksesta sanoo samaan aikaan tapahtuneen Santorinin tulivuoren purkauksen aiheuttaneen taivaan pimenemisen ja raekuurot. Tämä on aivan mahdollista ja Egyptistä asti on löytynyt Santorinista (silloinen Thera) lentänyttä hohkakiveä. Ainoa aukko teoriassa on, että nykytietämyksen mukaan Thera räjähti 1627—1600 eaa. (radiohiiliajoitus) välisenä ajanjaksona —siis nelisensataa vuotta liian aikaisin!

Tuhkasateella perusteltiin myös heinäsirkat: tuhka olisi muuttanut ilmaston kosteammaksi ja sopivaksi heinäsirkoille. Päätelmä kuulostaa aika väkisin tekaistulta. Mutta viimeisen vitsauksen selitys ylittää kaikki edelliset.
Tutkijat myöntävät, ettei yksiselitteistä selitystä esikoisten kuolemalle ole, mutta vaivautuvat tarjoamaan yhden mahdollisen: "Syynä olisi voinut olla viljavarastot myrkyttänyt sieni. Esikoispojille tarjottiin ruokaa ensin, minkä vuoksi he myös ehkä olivat ensimmäiset kuolonuhrit," kertoo Yle tutkijoiden sanoneen.
Olisiko kyseessä ollut torajyvä? Se aiheutti ongelmia ainakin keskiajalla ja aiheuttaa nykyäänkin, koska kyseisestä viljan sienitaudista voidaan eristää LSD:tä. Mutta hallusinaatioita, kouristuksia ja jopa kuolioita aiheuttava sieni ei ehkä kuitenkaan olisi kyennyt hoitelemaan kaikkia maan esikoisia. Voisi myös olettaa, että esikoisten sijaan ensimmäisenä ruokaa söi perheen pää, en ainakaan onnistunut löytämään mitään viitteitä perheiden nokkimisjärjestyksestä. Ja sama kai se on, popsiiko saastunutta viljaa ensimmäisenä vai viimeisenä?

Ei voi kun ihmetellä, ovatko toimittajat todella nielleet nämä perustelut. Minusta ne herättävät lähinnä myötähäpeää. Ei kai vielä ole aprillipilojen aika?

Aavelaivoja Itämerellä

Itämeren kaasuputkiprojetki on pitkään ollut jatkuvasti otsikoissa ja on ollut vaikea välttyä tiedolta, että maailmansotien aikaiset miinat ovat aiheuttaneet päänvaivaa rakentajille. Yllättäen uutisoinnin varjoon on jäänyt se, että kaasuputken reitiltä on löydetty 12 historiallista laivanhylkyä 1200-luvulta 1800-luvulle. 12!

Sehän nyt on aina tiedetty, että Itämeren myrskyt ja karikot ovat vieneet laivoja syvyyksiin vuosisadat, mutta löytyneet laivat ovat ilmeisen koskemattomia ja hyväkuntoisia. Valitettavasti ne ovat myös kovin syvällä, mistä syystä niiden tutkiminen on vaikeaa. Lausunnot niiden kunnosta ja iästä (suurin osa lienee 1600-1800-luvuilta) perustuvatkin vain tutkijoiden näkemiin valokuviin.


Hylyt ovat löytyneet Ruotsin ja Baltian maiden aluevesiltä, ja kaikeksi onneksi alueella putkityöstä vastaava Nord Stream on luvannut etteivät rakennustyöt häiritse hylkyjä. Ruotsillahan on aiempaakin kokemusta hyväkuntoisista hylyistä, joista kaikkein kuuluisin on 1628 uponnut ja 1961 nostettu Vasa-laiva, jota voi käydä Tukholmassa ihailemassa. Itämeressä ei elä muualla hylkyjä vakavasti uhkaavaa puunsyöjämatoa, mikä on suuresti edesauttanut hylkyjen säilymistä.

Toivottavasti kaasuputkityön paljastamia laivoja tutkitaan tarkemmin, koska koskemattomat hylyt lasteineen ovat aikakapseleita, jotka voivat kertoa tavattoman paljon aikakautensa elämästä. Enää en epäile yhtään etteikö kaasuputkiprojekti olisi ollut hyödyllinen idea!

Nord Streamin julkaisema kuva erään 1700/1800-luvun hylyn ruorista löytyy täältä. Toisessa kuvassa on suurin piirtein Krimin sodan aikaisen laivan keula.

Ja ai niin, löytyy niitä hylkyjä ilman kaasuputkiakin. Pari vuotta takaperin löytyi keskeltä Itämerta erittäin hyvin säilynyt 1600-luvun puolivälin alus, jossa ajan tavan mukaan on komeita puuveistoksia (kuva). Näistä kiehtovista löydöistä saisi uutisoida enemmän, mutta toisaalta hylynryöstäjien uhka on aina olemassa. Matalallakin profiililla on puolensa.

Ääniä menneisyydestä

"Tulevaisuudelle on hyvä puhua, se kuuntelee." Nämä sanat ikuisti muinaisegyptiläinen oppinut visiiri Ptahhotep reilut 4300 vuotta sitten. (Mahdollisesti ne on hänen nimiinsä laitettu kuitenkin vasta joitakin satoja vuosia myöhemmin.) Ja tottahan se on. Kun kirjoitamme jotakin, säilömme sanamme, puheemme ja ajatuksemme tulevaisuuteen, vaikka kaikki kirjoittamamme ei ehkä säilykään neljää vuosituhatta.

Hieraattista kirjoitusta.

Vaikka on hyvä puhua tulevaisuudelle on myös hyvä kuunnella menneisyyttä. Luen paraikaa British Museumin kustantamaa kirjaa "Voices from Ancient Egypt" ja tuntuu villiltä kyetä lukemaan vuosituhansia sitten eläneitten ihmisten arkisista murheista ja iloista, melkein kuin he itse puhuisivat haudan takaa. Melkein.
Muinaisen Egyptin kohdalla henkilökohtaisiakaan kirjeitä on vaikea ihan täysin pitää puheena menneisyydestä. Kirjakieli koostui vahvasti säädellyistä kaavoista, jotka tuskin muuttuivat koko kolmetuhatvuotisen historiansa aikana. Esimerkiksi Ramses Suuren eläessä 1200-luvulla eaa. kirjoitettiin temppeleiden ja hautojen seiniin Vanhan valtakunnan aikaista, yli tuhat vuotta vanhempaa kieltä, jolla ei juuri ollut tekemistä puhutun kielen kanssa. Sama kuin me kirjoittaisimme vielä Agricolan suomea, tai paremminkin jotakin rautakauden muinaissuomea! Ei ihme että iso osa kirjureista ei edes opetellut vanhoja hieroglyfejä jotka ovat meille tutuimpia, vaan tyytyivät puuhaamaan kahden yksinkertaistetun kirjoitusjärjestelmän, hieraattisen ja kursiivisen kanssa.

Onhan muinaisia ajatuksia ja ääniä säilynyt muuallakin kuin egyptiläisellä papyruksella. Kaikkia vanhoja tekstejä lukemalla, oli niillä ikää sata tai viisituhatta vuotta, on mahdollista nähdä vilaus aikansa todellisuudesta, päästä kirjoittajansa pään sisään. En yhtään ihmettele, miksi kirjoitusta on monissa kulttuureissa pidetty jollakin tapaa maagisena.

Menneisyyden äänistä puhuttaessa ei tietenkään voi sivuuttaa äänimaailmoja ja musiikkia. Eräänlaisesta ikiaikaisesta äänimaailmasta pääsee tietysti osalliseksi menemällä metsään. Siellä kuulostaa varmasti aivan samalta kuin vuosisadat tai tuhannet sitten.
Myös musiikkia on onneksi säilynyt Antiikista asti (tulkittavissa olevina) nuotteina, joten on täysin mahdollista tätäkin kautta kuulla mitä menneisyyden ihmiset ovat kuulleet. Mitä kauemmas historiassa mennään, sitä vaikeampi on varmuudella tavoittaa kuuntelemisen tapaa tai suhtautumista musiikkiin. Toisaalta musiikki on varmasti voinut ennenkin vain temmata mukaansa kysymättä sen suurempaa tulkintaa tai analyysia. Eiköhän ihmiselle kulttuurista ja aikakaudesta riippumatta ole aivan yhtä mahdollista antautua rytmin huumaan.

Cantigas de Amigo, keskiaikaisia nuotteja 1200-luvulta.

Silti allekirjoittaneen niskakarvat nosti pystyyn eräs muinainen ääni. Löysin netin syövereistä audiopätkän 35 000-vuotiaan huilun replikan äänestä. Tuntuu mielettömältä kuulla ääntä jääkaudelta. Siinä jos missä vuosituhannet sulavat pois ja menettävät merkityksensä. Kokeile sinäkin, pätkän kuulet täältä.

Ja kuvalähdehän oli wikimedia, tuo kaikkien kuvannälkäisten sankari.

Ei pelkkä lapsikuningas

Ylä- ja Ala-Egyptin kuningas, Kahden maan herra Amonin-elävä-kuva-Heliopoliin-valtias, Ran poika Ran-muotojen-herra eli tuttavallisemmin Tutankhamon on yksi historian tunnetuimmista ihmisistä josta ei tiedetä juuri mitään.

Todellinen farao kultaisen naamion takana on kuitenkin hiljalleen alkanut nousta esiin uuden tutkimuksen myötä. Tutankhamonia on totuttu pitämään varsin merkityksettömänä hallitsijana, joka nousi valtaistuimelle 9-vuotiaana ja kymmenen vuotta myöhemmin kuoli hämärissä olosuhteissa.

Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että sen sijaan että Tutankhamon olisi ollut vain (seuraajansa ja mahdollisen isoisänsä) Ayn nukkehallitsija tällä olisikin ollut aktiivinen rooli maansa historian muokkaajana. Tutankhamon nousi valtaan myrkyisässä vaiheessa farao Akhenatenin kiellettyä vanhat jumalat ja perustettua uuden pääkaupungin Akhetatenin nykyiseen Tel el Amarnaan.

Atenin pieni temppeli Tel el Amarnassa.

Luksorista, Karnakin temppelistä, löytyi niinkutsutun "Amarnarestauraation" aikaisia temppelikivä, joita Akhenaton oli käyttänyt uusiin Atonin temppeleihinsä, ja joita Tutankhamon taas oli käyttänyt omissa temppeleissään. Yllättävää oli, että jo Tutankhamon oli ottanut nämä kivet käyttöön, mutta vielä yllättävämpiä olivat kuva-aiheet: rituaalikulkueita ja uskonnollisia juhlia esittävien kohtausten ohella on realistisia kuvia Tutankhamonin johtamilta sotaretkiltä Nubiaan ja Syyriaan.

Tutankhamon sotii aasialaisia vastaan. Lipas, KV62. Wikimedia commons.

Tutankhamon vaikutti siis käyttäneen haudastaan löytyneitä aseita ja vaunuja yhtä lailla kuin lelujakin. Ilmeisesti farao oli myös itse uskonnollisen palautuksen takana, joka johti Atonin temppelien purkamiseen ja vanhojen jumalten, etenkin voimakkaan Amonin kultin palauttamiseen.

Uusi tutkimus on paljastanut uusia saloja myös Tutankhamonin sukulaisuussuhteista ja kuolinsyystä. Eräällä haudan KV35 nuorella naisvainajalla on verisukulaisuus Tutankhamoniin ja uusi oletus on, että tämä olisi Tutankhamonin äiti, mahdollisesti Kiya. (Myös Nefertiti on äitiehdokas, mutta muumio on liian nuori ollakseen tämä kuuluisa kaunotar.) Samassa haudassa lepäävä vanhempi nainen on genetiikan perusteella todennäköisesti Tutankhamonin isoäiti Tiya, mitä onkin jo pitkään spekuloitu. Myös haudan KV55 mystisellä vainajalla (sarkofagi kuvassa oikealla) on sukulaisuussuhde Tutankhamoniin, mutta muumio on liian nuori ollakseen Akhenaton, Tutankhamonin todennäköinen isä. Kenties kyseessä on Tutankhamonin veli Semenkhara?

Entä se kuolinsyy?
Tutankhamon kuoli 19-vuotiaana polvilumpioittensa murtumista seuranneisiin komplikaatioihin, se selvisi jo aiemmissa tutkimuksissa. Uusi tieto on, että faraon lopulliseksi kohtaloksi koitui malaria yhdessä murtuneen luun ja luusurkastuman kanssa. Toinen polvilumpio on kokonaan irronnut, joten todennäköisesti nuori farao on lentänyt polvilleen kovassa vauhdissa hevosvaunusta. Uudet tiedot Tutin sotakampanjoista huomioon ottaen tämä on hyvinkin voinut tapahtua sotatantereella.

Lisää tutkimuksista voit lukea Archaeology Magazinen artikkeleista täältä ja täältä. Tutankhamonin sukupuusta voit lukea lisää täältä.
Kuvat: wikimedia

[Muokkaus 30.4.2010

National Geographic ei lämpene ajatukselle Tutankhamonista sotilaana. "Hän ei ollut vahva farao, joka olisi rynnistänyt ympäri valtakuntaa sotavaunuilla. Kuvitelkaa sen sijaan hauras, heikko poika, jolla oli kampurajalka ja keppi,” sanoo geneetikko Carsten Pusch lehden mukaan.

Taas ollaan kiusallisessa usean totuuden tilanteessa. Mikä niistä meidän on valittava? Kunnes arkeologia jotakin varmaksi todistaa, on tyydyttävä luomaan itselleen oma kompromissi. Siihen voi olla avuksi mainitun artikkelin lukeminen.]

Puhumaton pää

Maaliskuu alkoi mukavasti upealla löydöllä Egyptistä.
Luksorin (muinaisen Theban) länsirannalta, Kom El Hettasta löytyi Amenhotep III:n (n. 1390-1352 eaa.) graniittipatsaan 2,5 metrin korkuinen pää.
Patsaan pää on erittäin tasokasta käsityötä ja faraon kruunua koristavassa ureus-käärmeessä on jälkiä punaisesta maalista – taas yksi vihje siitä miten loistokkaissa väreissä muinaisen Egyptinkin patsaat ovat komeilleet. Löytö ei tullut täytenä yllätyksenä, sillä kuolintemppelistä
on löytynyt 84 kolossaalipatsasta.

Karnakin sfinksejä. wikimedia

Myös Luksorin itärannalla tohisee: paraikaa kaivetaan esiin Luksorin ja Karnakin temppelien välillä kulkevaa sfinksikujaa. Kaivausten este on ollut se, että kujan päälle on rakennettu taloja, mutta nyt asukkaat on maksettu pois ja tulevaisuudessa kulttuurinnälkäiset turistit voivat kulkea pyhää tietä koko sen pituudelta.

Lisää tietoa ja kuvia löydöstä voit katsoa täältä.

Tuomiokirkko

Jokainen aamu kun puuskutan viimetingassa luennolle se on minulle juuri sitä; tuomiokirkko.
Tulee aina yhtä lopullinen tunne kun seitsemänsataavuotiaan rakennuksen kellojen jyhkeät kumaukset tuntuvat huutavan: olet myöhässä!
Yksi lyönti kellon ollessa vartin yli ja kaksi lyöntiä kellon ollessa puoli. Luojan kiitos yksikään luento ei ala tasan kello 12, koska silloin alkavan tuomiopäivän jylyn tuomaa syyllisyyttä en kestäisi.

Tuomiokirkon nimitys ei yllättäen kuitenkaan juonnu tavasta jolla se herättää myöhästelevissä opiskelijoissa syyllisyydentunteen. Mahtipontiseen nimitykseen on niin tottunut, ettei sen taustaa välttämättä tule ajatelleeksi. Englanniksi tuomiokirkko on "cathedral", joten miksi ihmeessä emme kutsu keskiaikamme mahtavinta monumenttia katedraaliksi? Siinä olisi särmää ja eleganssia.

Toisaalta tuomiokirkon vastineista ruotsinkielinen domkyrka ja saksan ytimekäs dom paljastavat jo paljon enemmän suomalaisesta termistä. On tainnut keskiajan suomalaisilla käydä pieni käännösvirhe, sillä kyseinen "dom" ei suinkaan tarkoita tuomiota, vaikka ruotsiksi samalla tavalla kirjoitetaankin. Dom tulee latinan sanasta domus, "koti", ja viittaa yksinkertaisesti kirkkoon piispan kotikirkkona. Myös sana katedraali juontuu latinasta, nimittäin sanasta cathedra, istuin, viitaten piispan valtaistuimeen. Istuin elää katolisen kirkon käsitteistössä muutenkin: paavi antaa kehotuksia kristikunnalle ex cathedra, istuimesta. Näitä ohjeita kannattaakin kuunnella, sillä ne ovat Vatikaanin ensimmäisessä kirkolliskonsiilissa säädetyn dogman mukaan erehtymättömiä.

Kieleen vakiintunut käännösvirhe ei kuitenkaan taida olla huono juttu. Kuulostaahan tuomiokirkko nyt paljon hienommalta ja miehekkäämmältä kuin kotikirkko, saati joku tuolikirkko. Tuomio taitaa armottomuudessaan paremmin sopia suomalaiseen mielenlaatuunkin.

Rikhard III:n kuolinpaikka löytyi

Brittitutkija Glenn Foard ryhmineen paljasti löytäneensä Englannin kuningas Rikhard III:n tarkan kuolinpaikan, eli toisin sanoen vuonna 1485 käydyn Bosworthin taistelun taistelukentän.
Taistelu päätti ruusujen sodan, ja valtaistuimelle astui ensimmäinen Tudor-suvun kuningas Henrik VII. Tälle paikalla laittoi Shakespeare kuninkaan suuhun sanat: "A horse! a horse! My kingdom for a horse!"

Rikhardin kaatumispaikan paljasti pieni hopeinen villisikakoru, joka oli kuulunut Rikhardia puolustaneelle ja yhdessä tämän kanssa kuolleelle ritarille. Koru on valmistettu aikanaan erittäin kallisarvoisesta kullatusta umpihopeasta, kuninkaan vasallille sopivasta materiaalista. Villisika puolestaan oli huono-onnisen Rikhardin henkilökohtainen tunnus.

Löytöjen ja paikannimistön tutkimuksen avulla tarkennettu taistelukenttä paljasti muitakin mielenkiintoisia salaisuuksia; tutkimus tuotti muun muassa valtavan määrän ammuksia, kuten 7-kiloisen tykinkuulan.

Asiasta uutisoivat mm. YLE ja Reuters.

Kaivaako vai eikö, siinä pulma.

Museoviraston nykyinen linjaus on suojella muinaisjäännöksiä mahdollisimman pitkälle, mikä tarkoittaa arkeologisten kaivausten keskittymistä lähinnä välittömästi uhatuille kohteille. Ajatus on järkevä; tulevaisuudessa varmasti kehitetään parempia ja tarkempia tutkimusmetodeja, joilla kohteesta saadaan entistä enemmän irti. Kaivaus aina väistämättä tuhoaa tutkimuksen kohteen, eli se on ainutkertainen mahdollisuus saada tietoa.


Muinaisjäännöksiä eivät uhkaa vain luonnonvoimat. Hiekanotossa montuksi muuttunut rautakautinen kalmisto, Koroinen. Ilari Aalto 2009

Tällaisen menettelyn taustalla on kuitenkin yksi oletus, joka horjuttaa varovaisuuden kannattavuutta: oletamme, että muinaisjäännökset säilyvät maaperässä.
Viimeisen puolen vuosisadan aikana on Suomen oloissa pahasti alkanut näyttää siltä että menneisyytemme katoaa altamme. Suomen maaperä on happamoitunut entisestään, eivätkä syynä varmasti ole vain neulasiaan varistavat kuuset. Vuosi vuodelta routa ja kemialliset prosessit pienentävät mahdollisuuksiamme löytää orgaanista jäämistöä. Yksi huolestuttava esimerkki on rautakauden kalmistoista: vielä 1900-luvun alkupuolella niistä tehtiin suunnattoman rikkaita löytöjä, mutta rautaesineistö on selkeästi huvennut 2000-lukua kohden. Tuntuu järjenvastaiselta olettaa, että 50-100 vuotta sitten tutkitut haudat olisivat vain sattuneet olemaan esineistöltään rikkaampia kuin myöhemmin tutkitut. Vertahyytävä ajatus siitä, että rautaesineistö on yksinkertaisesti korrosioitunut olemattomiin tänä lyhyenä aikana vaikuttaa todennäköisemmältä. Eikä tämä prosessi varmasti tule hidastumaan tulevaisuudessa.

Toisen varoittavan esimerkin antoi arkeologi Esa Mikkola viime syksyn kenttätöiden esittelytilaisuudessa. Mikkelin Tuukkalan myöhäisrautakautisen kalmiston vainajat olivat vielä vuoden 1935 tutkimuksissa verraten hyväkuntoisia: kaikilla olivat tallella helposti maatuvat kylkiluutkin. Viime vuoden kaivauksissa löydetyissä hautauksissa ei kuitenkaan yhdelläkään vainajalla ollut kylkiluita jäljellä. Tämä alle 80 vuodessa, kun vainajat ovat makoilleet mullan alla vuosituhannen?

Ruoste raiskaa. wikimedia

Kaiken kaikkiaan prosessi on hälyyttävä. Muinaisjäänteitä on turha suojella jos ei kohta ole enää mitään suojeltavaa. Koska kuvamme esihistoriasta on täysin sidoksissa löytöaineistoon, jäävät aineiston kadotessa monet ilmiöt arkeologian tavoittamattomiin. Toisaalta ei ole mieltä koota arkeologiarmeijaa ja häthätää kerätä kaikkea mahdollista aineistoa arkistoihin hajoamaan. Ennen kaikkea arkeologista tutkimusta tulisi lisätä, mutta museoviraston budjetti ei näytä tämän suhteen mitenkään mieltä kohottavalta. Vuosittaisten koekaivausten lisäämistä on kaavailtu tuleville vuosille, mutta 8-10 tutkimuskohdetta enemmän vuodessa ei ole paljon. Rahaa on tietenkin saatava myös löytöjen konservointiin ja varastointiin.

Koko aineellista menneisyyttä ei voi pelastaa, eikä se liene tarkoituksenmukaistakaan. Jotain on kuitenkin tehtävä nyt, sillä pian voimme vain haikaillen kertoa jälkipolville kuinka meillä joskus oli käsin kosketeltava muinaisuus jota tutkia.

Bo on kuollut

Ottakaa hattu pois päästä ja viettäkää hiljainen hetki. Bo on kuollut.

Bon tai Aka-Bon muinainen kieli kuoli viimeisen puhujansa, noin 85-vuotiaan Boa Seniorin mukana. Kieli lukeutuu maailman vanhimpiin ja sen iäksi on arvioitu jopa 65-70 000 vuotta. Vertailun vuoksi; Suomi on ollut asuttuna hieman yli 10 000 vuotta.

Boa Senior asui Intialle kuuluvilla Andamaaneilla ja oli viimeiset 30-40 vuottaan kielensä ainoa puhuja. Bon kielen surullinen kohtalo ei ole suinkaan ainutlaatuinen eikä edes millään tavoin harvinainen ilmiö: 2000-luvulla heimo- ja muiden vähemmistökielten katoamisvauhti vain kiihtyy. Boan sukulaiskieli aka-kora kuoli vuonna 2009.

Kielen mukana kuolee usein myös kulttuuri, mikä on aina ihmiskunnalle tragedia. Mikäli oletus bon kielen iästä pitää kutinsa, oli myös bo-kulttuuri maailman vanhimpia.
150 vuotta sitten bo oli vielä voimissaan, mutta brittikolonialistien aseet sekä näiden mukanaan tuomat taudit ja alkoholi nujersivat muinaisen kulttuurin.
Näitä uutisia tulee varmasti lisää, mutta surullista kyllä monet kielet ja kulttuurit ympäri maailman ehtivät kadota kaikessa hiljaisuudessa, ilman että kukaan osaa niitä kaivata tai tallettaa muistiin. Se on sitä globalisaatiota.

Aiheesta uutisoivat mm. BBC, The Independent ja Guardian.

Maailmansodan haamut

Fromelles, Ranska. Ensimmäinen maailmansota. 215 kaatunutta brittiä ja australialaista haudataan joukkohautaan. Fromelles'n taistelussa 19-20.7.1916 kaatui, loukkaantui tai joutui vangiksi yhden yön aikana 1500 brittiä ja 5533 australialaista. "Australian koko historian kauheimmat 24 tuntia," seisoo tapahtuman muistomerkissä.

Nyt lähes vuosisata myöhemmin hauta on arkeologisesti tutkittu ja vainajat pääsevät uuden sotilashautausmaan multiin. Arkeologien kiperä tehtävä on yrittää tunnistaa sotasankarit, ja tässä auttavat 6000 henkilökohtaista esinettä jotka näiden kanssa ovat hautaan päätyneet.

Lähes liikuttavalla tavalla elämästä juoksuhaudoissa kertovista esineistä voi katsella kuvia BBC:ltä täältä.

Ei mitään perusduunareita

1990-luvulla löydettiin Gizan pyramidien lähistöltä 4. ja 5. dynastian aikaisia työläishautoja, jotka kertoivat paljon uutta pyramidinrakentajista - ja varmistivat, etteivät nämä olleet orjia.

Nyt samalta alueelta on löytynyt uusia hautoja.

Hassua on, että ainakin Al-Jazeera, CNN ja Helsingin Sanomat ovat noteeranneet tulokset ikään kuin yllätyksellisinä. Voi toki johtua siitä että tohtori Zahi Hawass kutsui lehdistöjulkaisussaan löytöjä mahdollisesti "20. ja 21. vuosisadan tärkeimmiksi" (kuten muuten myös Kleopatra VII:n ja Imhotepin mahdollisia hautoja).

Väittelin tästä itse aikanaan lukion historianopettajan kanssa. Pyramidinrakentajat olivat vuorotyövoimaa, jolle maksettiin hyvää palkkaa elintarvikkeina ja pellavana, josta huolehtivat aikansa huippulääkärit ja jonka rakennustyömaalla kuolleet jäsenet haudattiin faraon viereen. Viimeistään hautapaikan sijainti kertoo rakentajien asemasta jotakin: pyramidien aikaan uskottiin vain faraolla olevan tien ikuiseen elämään. Tästä syystä vain ylhäisön jäseniä haudattiin hallitsijoiden hautapaikkojen liepeille. Olisiko tämä sovelias hautapaikka orjalle?

Vapaaehtoisia rakentajat eivät kaikesta huolimatta olleet. Helsingin Sanomien artikkelissa 13.1. oli egyptologi Jaana Toivari-Viitalalta osuva vertaus: työn vapaaehtoisuutta voi verrata suomalaisten veronmaksun vapaaehtoisuuteen. Käytännössä pyramidirakennusmaalla työskentelemällä katettiin osa veroista.

Näissä merkeissä voi herkutella BBC:n tajunnanräjäyttävän hienolla draamallisella dokumentilla Suuren pyramidin rakentajista. Dokumentin youtube-versio löytyy täältä.

Ja jos dokumentista jää vielä nälkä egyptologiselle huippukuvamateriaalille, kannattaa tutustua herra Hawassin valokuvablogiin http://www.drhawass.com/photoblog.

18.1.:
Hawass on julkaissut lisää aiheen tiimoilta (linkki).

Muinaisegyptiläinen Lumene oli terveellistä

Muinaisegyptiläiset huolehtivat ulkonäöstään, eivätkä silmämeikit, huulipunat, kynsilakat tai glitterikään olleet heille vieraita. (Glitter saatiin aikaan sekoittamalla silmämeikkiin jauhettuja kovakuoriaisenkuoria.)

Uusi tutkimus vihjaa että muinaisegyptiläisillä meikeillä oli esteettisen arvon lisäksi myös lääketieteellistä sellaista, vaikka pitkään onkin epäilty päinvastaista. Kohl-silmämeikin sisältämien lyijysuolojen on sopivina määrinä todettu tehostavan immuunipuolustusjärjestelmää ja suojaavan silmätulehdukselta.

Egyptiläiset käyttivät pääasiassa vihreästä, kuparipitoisesta malakiitista sekä lyijypitoisesta kohlista valmistettuja silmämeikkejä. Niistä oli muutakin käytännön hyötyä kuin tulehdusten esto: vihreä väri ilmeisesti rentoutti silmää ja etenkin musta suojasi häikäistymiseltä - hyödyllinen kikka aavikko-oloissa - samasta syystä jalkapalloilijatkin saattavat vetäistä tyylikkäät viirut silmän alle.



Aiemmin on ihmetelty sitä, ettei yhdestäkään egyptiläisestä muumiosta ole löydetty lyijymyrkytyksen merkkejä, vaikka lyijyä on käytetty meikkien ohella myös melko yleisenä lääkkeenä. Joko aavikon kansa oli kehittänyt myrkylliselle metallille vastustuskyvyn tai sitten sitä osattiin käyttää oikean kokoisina annoksina, mene ja tiedä. Joka tapauksessa meikkaus kannatti, niin miehillä kuin naisillakin.

Vuosikymmenen tapahtumat

Uuden vuosikymmenen alkamisen kunniaksi (alkoi se mielestäsi sitten 2010 tai 2011) julkaisi arkeologibloggari K. Kris Hirst katselmuksen kuluneen vuosikymmenen suurimmista arkeologisista tapauksista maailmalla.

Siltä varalta ettet jostakin syystä lue hänen blogiaan, linkitän valokuvaesseen tänne.

Sen myötä hyvää joulua!

Siellä niitä on, arkeologeja. Olympian kaivaukset 1875/76. wikimedia

Kiinan muuri matalaksi

Helsingin Sanomat kertoi artikkelissaan ikäviä uutisia menneisyyden tutkijoille ja ystäville maanantaina 21.12. .
Viranomaisten jatkuvista varoituksista huolimatta kaivosyhtiö on tuhonnut sadan metrin matkalta yli 2000-vuotiasta Kiinan muuria ja jatkaa tuhojaan edelleen. Muuria on tosin jäljellä vielä kuutisentuhatta kilometriä, mutta tämä on vain yksi esimerkki siitä kuinka Kiinan talouskasvu vaatii menneisyyden raivaamista tieltään.

Toistaiseksi pystyssä olevaa muuria. Wikimedia Commons.

Tuoreen kartoituksen mukaan 1980-luvun puolivälistä Kiinassa on tuhottu muikeat 23 600 historiallista kohdetta. Kohteita on jyrätty rakennusprojektien tieltä, mutta myös mm. mittavat patoprojektit ovat huuhtoneet näitä mennessään.
Kaikki eivät usko luvun aitouteen, mutta kiistämätön tosiasia on, että kulttuuriperintöä katoaa Kiinassa tiuhaa tahtia. Jos Suomen menneisyyttä myllättäisiin samaa tahtia ei meillä olisi kohta mitään jäljellä.

Kiinan viranomaiset ovat ilmoittaneet haluavansa ensisijaisesti suojella suuria tärkeitä kohteita. Kenenkään mieleen tosin tuskin pälkähtäisi ensimmäisenä pykätä parkkipaikkaa Kielletyn kaupungin tilalle, mutta mistäs sitä koskaan tietää. Kysymys onkin, mitä tällöin käy pienemmälle, tavallisten ihmisten historialle? Jos Kiinan suhtautuminen muinaisjäännöksiin leviää, uhkaa maailmaa juurettomuuteen ajautuminen. Miten ihminen pystyy ymmärtämään itseään ja kommunikoimaan menneisyytensä kanssa, jos ei tämä menneisyys ilmene mitenkään hänen ympäristössään?

"Se, joka ei osaa tehdä tiliä viimeksi kuluneista 3000 vuodesta, elää vain kädestä suuhun ," sanoi Goethe.

Kuninkaiden laakso

Harva paikka maailmassa vastaa arkeologien päiväunia samalla tavalla kuin Luksorin Kuninkaiden laakso Egyptissä. Laaksosta tunnetaan 63 hautaa, joista valtaosa kuuluu faraoille 18. dynastiasta 20. dynastiaan, eli noin 1550 - 1075 eaa. Muinaisina aikoina paikka tunnettiin nimellä "Miljoonien vuosien suuri ja kuninkaallinen Faraon - olkoon Hän elävä, kukoistava ja terve - Nekropoli Thebasta länteen". Lyhyttä ja ytimekästä. Egyptiksi sama kuuluu näin:

Laaksoa on tongittu enemmän tai vähemmän tieteellisesti Napoleonin retkestä 1799 lähtien. Ehdottomasti tunnetuin löytö laaksosta on 1922 löytynyt Tutankhamonin hauta, jonka valtaosa hautaesineistöstä oli tallella. Hyvällä syyllä voisi kysyä, onko moneen kertaan ristiin rastiin pengotulla laaksolla enää mitään annettavaa?

Varmasti on, kuuluu vastaus egyptologeilta. Tutankhamonin haudan löytyessä laakson piti olla jo loppuun asti tutkittu. Vuodesta 2007 laaksossa on suoritettu jälleen uusia tutkimuksia mielenkiintoisin tuloksin:
Blogissaan "yllättäen" kaivauksia johtava Zahi Hawass kertoo laaksosta löydetyn kallioonlouhitun kanavan, jolla vettä on ilmeisesti ohjattu pois kuninkaallisten hautojen läheisyydestä. Vaikka Kuninkaiden laakso yleensä on epäinhimillinen hornankattila, saattaa se muuttua suorastaan järveksi harvoina sadekausina. Aivan ymmärrettävästi faraoiden hautojen tulviminen huoletti muinaisia egyptiläisiä: useisen hautojen sisäänkäyntien maalaukset ovat veden turmelemia ja hautojen "ansakuilut" ovat todennäköisesti pitäneet vettä loitolla yhtä lailla kuin haudanryöstäjiäkin.

Nykyaikaisen käymälärakennuksen takaa löytyi myös kalliosta hakkuujälkiä, jotka viittaisivat hautaan. Valitettavasti tämän tutkiminen vaatisi wc-rakennuksen purkua. Miksi inhimilliset tarpeet eksyvät aina tieteenteon tielle?

Tosiasia on, että usean 18. dynastian (samaisen jolla Hatshepsut, Tutankhamon, Ekhnaton ja Horemheb hallitsivat ja Sinuhe kirjoitteli itseään varten) hallitsijan haudat ja muumiot ovat yhä löytämättä - kenties nämä yhä odottavat Kuninkaiden laaksossa? Tohtori Hawass ainakin elättelee toiveita ensimmäisestä egyptiläisen tekemästä kuningashautalöydöstä - aiemmat löytäjät kun ovat aina olleet ties mitä siirtomaaisäntien hännystelijöitä.
Projektin myötä on löytynyt myös erinäisiä muinaisia rakennuksia, jotka lienevät toimineet varastoina tai ovat liittyneet muumiointiriitteihin.

Nykyään laaksoa uhkaa luonnonvoimia vielä paljon pahempi mahti - turismi. Nefertarin hauta on surullisen kuuluisa esimerkki siitä, kuinka muutamassa vuosikymmenessä pelkän hikoilun ja hengityksen myötä tuhansia vuosia vanhat mestariteokset katoavat olemattomiin. Sama kohtalo uhkaa muitakin alueen hautoja, mutta ratkaisuja on vaikea tehdä rahaasyytävän turismin ollessa Egyptille jo Niiliä suurempi elinehto.

Lascauxin ja Altamiran kuulut kalliomaalausluolat Euroopassa on suljettu samasta syystä. Niiden maalauspinnoista on kuitenkin tehty autenttiset kopioit, joissa matkailijat voivat taiteeseen tutustua. Samaa suunnitellaan Pompeijiin Italiassa, jossa ilmansaasteet uhkaavat tuhkan lähes kaksi vuosituhatta suojaamia kaupunkeja. Olisiko tästä ratkaisuksi Egyptiinkin, vai onko turistien mahdotonta joustaa asiassa? Aitoa on saatava, vaikka se aiheuttaisi tärkeän kulttuuriperinnön muuttumisen tomuksi.