Keskiaikaista käsityötä Perttelin kirkon vintillä

Kerroin jo aiemmin Keskiajan puurakennusperintö Suomessa -tutkimushankkeesta, jossa dokumentoimme ja tutkimme Suomen kivikirkoissa säilyneitä keskiaikaisia kattorakenteita. Tällaisia yli 500-vuotiaita hirsirakenteisia vesikattoja on Suomessa parikymmentä, ja viime vuonna ehdimme tehdä erimittaisia tutkimusretkiä yhdeksään kirkkoon, jossa alkuperäisiä kattorakenteita on säilynyt.

Kirjoitin viime keväänä heti tuoreeltaan kahden viikon tutkimuksistamme Pohjan ja Karjaan kirkkojen vinteillä. Korona sotki tietysti tutkimussuunnitelmamme, mutta saimme onneksi vielä syksyllä tehtyä kenttätutkimuksia Perttelin kirkossa Salon lähellä ja Sipoon vanhassa kirkossa. Perttelissä tehtäväni oli dokumentoida kirkon kattorakennetta digitaalisesti mittaamalla. Olen nyt viime viikot käynyt läpi syksyllä kerättyä aineistoa, ja päätin kirjoittaa havainnoista lyhyesti blogissa.

Perttelin kirkko nähtynä kaakosta. Kirkon päädyistä puuttuu
keskiajan kivikirkoille tavallinen tiilikoristelu, mikä tekee siitä
jylhän näköisen. Ulkoa on vaikea huomata, ettei kirkon seinissä
ole yhtään suoraa kulmaa. Kuva: Mia Puranen.

Perttelin kirkko kuuluu keskiajan lopun maaseutupitäjien kirkkoihin, ja se on todennäköisesti rakennettu aivan 1500-luvun alussa. Kirkko on omistettu apostoli Bartolomeukselle, minkä vuoksi koko pitäjä on saanut nimensä pyhimyksen mukaan. Legendan mukaan Bartolomeus koki marttyyrikuoleman elävältä nylkemällä, minkä vuoksi hänestä tuli katolisessa kirkossa nahkureiden suojeluspyhimys.

Apostoli Bartolomeus oli kuvattu
nylkyveitsineen Perttelin vaakunaan.
Kuva: Wikimedia Commons (Public domain).

Pertteli on todennäköisesti 1300-luvulla perustettu Uskelan kappeliseurakunnaksi, eli paikalla on ollut hirsikirkko ennen kivikirkon rakentamista. Silmämääräisesti asiaa ei huomaa, mutta kun katsoo nykyisen kivikirkon pohjapiirrosta, kirkon huomaa olevan viehättävästi vinksallaan vähän joka suuntaan. Seinien rakentajat eivät ole liikaa pingottaneet suorista kulmista, mutta katonrakentajilta on varmasti päässyt muutama kirosana, kun katolla on pitänyt paikata muurattujen seinien epäsuhtaisuutta. Ylipäätään kirkko on melko karkeaa tekoa kun vertaa vaikkapa moniin Varsinais-Suomen ja Uudenmaan hienostuneisiin kirkkorakennuksiin. Perttelistä saa vääjäämättä vaikutelman, että rakennustöistä on todennäköisesti vastannut kotimainen ennemmin kuin kansainvälinen rakennusryhmä.

Perttelin kirkon pohjakaava on sympaattisesti
vinksallaan. Kuva: Ilari Aalto.

Kirkkosali on tunnelmallisen valoisa. Kuva: Ilari Aalto.

Kun kömmimme ensimmäistä kertaa vintille, teimme kaksi havaintoa: ensinnäkin vuosisatoja vanhat hirsirakenteet olivat erinomaisessa kunnossa. Toisekseen niissä oli poikkeuksellisesti käytetty takonauloja; tavallisesti keskiaikaisten kirkkojen kattotuoli oli koottu tappiliitoksilla. Kun katselimme kitapuiden, saksien ja konttipuiden viidakkoa aikamme, selvisi myös, ettei hirsissä ollut juuri mitään numerointeja tai muita kirvesmiesten tekemiä merkintöjä. Tämä oli yllättävää, koska yleensä maassa rakennetut kattotuolit on numeroitu tukkimiehen kirjanpidolla, että ne on saatu koottua oikeassa järjestyksessä kirkon muurin harjalle.

Iloinen tutkimusryhmä saapuu kirkolle. Kuva: Mia Puranen.

Strategian hiomista ennen vintille kipuamista.
Kuva: Mia Puranen:

Vintille pääsi sakariston katossa olevasta luukusta.
Keskiaikainen, muurin sisällä kulkenut portaikko on muurattu
umpeen 1800-luvulla. Kuva: Mia Puranen.

Vaikka kirkko on pieni, kattotuolit ovat vaikuttavat.
Kuva: Mia Puranen.

Kattorakenteen liitokset ovat kiinni jykevillä keskiaikaisilla
takonauloilla. Kuva: Mia Puranen.

Kattorakenteen huipulta ei mielellään katso alas.
Kuva: Mia Puranen.

Vesikatolla on korkeutta peräti 14 metriä, ja turvallisuuden nimissä pysyin mielelläni rakenteen alimmilla tasoilla tekemässä mittauksia. Mittasin siis yksittäisillä pisteillä jokaisen kattotuolin selkäpuun reunat ja yksityiskohtaisemmin yhden kattotuolin kaikki osat. Mittaaminen näytti tältä:

Oma työni oli pääasiassa kattotuolien piirtämistä digitaalisesti
takymetri-nimisellä mittalaitteella. Kuva: Mia Puranen.

...ja mittauksen tuloksena katosta syntyi tämän näköinen pistepilvi:

Kuva: Ilari Aalto.

Sen pohjalta olen nyt jälkityövaiheessa piirtänyt puhtaaksi erilaisia karttoja kattorakenteesta, jota täytyy ehkä hieman avata tähän väliin. Suomen kivikirkoissa käytettiin järjestään konttikattotuoleja, 1100-luvun Euroopassa kehitettyä innovaatiota, joka sekä kestää tuuli- ja lumikuormia että ohjaa rakenteen painon sitä kannattelevalle muurille. Innovaation hienous on se, että se mahdollisti muurattujen holvien rakentamisen kirkkosaliin. Perttelin kirkossa vesikattoa kannattaa 25 tällaista konttikattotuolia, joista jokainen näyttää tältä:

Saimme siis oikein hyvän kuvan siitä, miten Perttelin katto on aikoinaan rakennettu. On ehkä lohdullista, että vaikka sekä kirkon muuraamisessa että kattotuolien rakentamisessa on vähän hutiloitu (mm. etelä- ja pohjoispuolen käpälät ovat eripituiset), rakenne on kestänyt pienellä huollolla priimakunnossa puolituhatta vuotta. Otimme rakenteesta myös puulustoajoitusnäytteen, joka toivottavasti auttaa tarkentamaan kirkon rakennusajankohtaa, mutta siitä selvinnee lisää myöhemmin.

Vaikka kirjoitin, ettei kirkosta löytynyt kovin paljon kaiverrettuja merkintöjä, niin muutama puumerkki sentään kertoo kirkon rakentaneista ihmisistä. Tässä loppukevennyksenä hauska, harakanvarpaan näköinen merkki:

Kuva: Mia Puranen.

Kuulumisia kirkonvintiltä

Kerroin jo aikaisemmin aloittaneeni väitöstutkimuksen keskiaikaisista kirkonrakentajista, ja saimme juuri tutkimusryhmämme kanssa päätökseen ensimmäisen kahden viikon tutkimusjaksomme Länsi-Uudellamaalla Pohjan ja Karjaan kirkoissa. Korona-toimenpiteet alkoivat tutkimustemme aikana, ja äkkiä suojapuvuissa kivikirkon vintillä oleilu alkoi vaikuttaa järkevältä karanteenilta. Tässä mallia ajankohtaisesta pukeutumisesta (kun tutkimus nyt käsitteli muutenkin wanhoja aikoja, kuva on otettu 1950-luvun Belfoca-merkkisellä kameralla):

Kuva: Elina Helkala.

Suojapukuja todella tarvitaan, koska kirkonvintit ovat aika hurjia paikkoja: viiden-, kuudensadan vuoden aikana vinteille on kertynyt melkoiset määrät pölyä, lintujen ulosteita ja muumioituneita naakkoja. Etenkin Pohjan kirkossa edesmenneitä naakkoja tuntui olevan kaikkialla. Pahimmillaan vinteille on viritelty viime vuosikymmeninä myös lasivillaa ja asbestia.

Pohjan kirkko ulkoa. Kirkko on rakennettu 1470-luvulla. Kuva: Ilari Aalto.

Pohjan kirkon vinttiä sisältä. Kattotuolit ovat alkuperäiset. Kuva: Ilari Aalto.

Kirkonvintti ei ole maailman siistein paikka. Räystäslautojen päällä on
pölyä, tiilijätettä ja naakan muumio. Oman mausteensa tuovat kattolaudoista
törröttävät paanujen naulat. Kuva: Ilari Aalto.

Tutkimistamme vinteistä Karjaan vintti oli siistimpi ja avarampi:

Tutkimusryhmä saapuu Karjaan 1460-luvulla rakennetulle kirkolle.
Kirkko on todella kauniisti säilyneessä ympäristössä. Kuva: Ilari Aalto.

Karjaan kirkon kattorakenteita 1460-luvulta. Kulkusilta on moderni.
Kuva: Ilari Aalto.

Kummankin kirkon vintille noustaan kapeita, keskiaikaisia kierreportaita pitkin. Nämä ovat Karjaalta:

Karjaan kirkon kierreportaiden yläpää. Kuva: Ilari Aalto.

Kaiken pölyn ja roskan alla aika tuntuu pysähtyneen: kattoa kannattivissa selkäpuissa on edelleen paikallaan keskiaikaisia puolapuita, joita pitkin kirkonrakentajat ovat kiivenneet yli viisisataa vuotta sitten. Hirsissä näkyy kirveen työstöjälkiä, ja tarkkaan katsoessa kirkosta voi tunnistaa saman tekijän jälkiä. Hirsiin on lyöty numerointeja merkitsemään kokoamisjärjestystä, ja rakenteisiin on piirretty yksittäisiä puumerkkejä.

Alla olevassa kuvassa näkyy pentagrammi, joka on peräisin vanhemman rakennuksen kierrätetystä seinähirrestä. Nyt tutkimiemme kirkkojen katot on pystytetty 1460- ja 1470-luvuilla, mutta niihin on käytetty mahdollisesti paljon vanhempien hirsirakennusten osia. Näitä tutkimalla päästään siis ajassa taaksepäin vieläkin kauemmas, mahdollisesti 1400-luvun alkuun tai jopa 1300-luvulle.

Pentagrammikaiverrus kierrätetyssä rakenneosassa Karjaan kirkossa.
Kuva: Ilari Aalto.

Kahden viikon aikana dokumentoimme Pohjan ja Karjaan kirkkojen joka ikisen kattorakenteen omana yksikkönään, ja jälkitöissä tästä aineistosta muodostuu selkeä kuva siitä, miten ja missä järjestyksessä kattotuolit on koottu ja pystytetty ja mitä muutoksia niihin on myöhemmin tehty. Tämä vaati välillä akrobaattistakin liikkumista kattotuolien välissä, kun rakenteet piirrettiin käsin ja havainnot kirjattiin ylös. Oma työnkuvani oli pitkälti rakenteiden digitaalinen mittaaminen takymetri-mittalaitteella.

Kaksi viikkoa arkkitehtien seurassa oli minulle myös hyvää intensiivikoulutusta rakenneosien nimistä ja käyttötarkoituksista. Viimeistään nyt tiedän, mitä ovat jalasparru, kitapuu, selkäpuu, konttipuu, käpälä ja pönkkä.

Lopuksi laitan vielä vähän tunnelmakuvia työskentelystä kirkonvintillä.

Työnjakoa Pohjan kirkon vintillä. Kuva: Ilari Aalto.

Rakenteiden dokumentoimista Pohjan kirkossa. Kuva: Ilari Aalto.

Kierrätettyjen hirsirakenteiden tarkastelua Karjaan kirkossa. Kuva: Ilari Aalto.

Jatkoa seuraa! Tutkimuksiamme voi seurata myös hankkeen Facebook-sivuilla.