tiistai 14. tammikuuta 2020

Tavoitteena tohtorinhattu

Nyt se sitten alkoi: 1.1. kuluvaa vuotta aloitin virallisesti Turun yliopiston arkeologian oppiaineessa tohtorikoulutettavana, vaikka vuosi sitten kutsuinkin jatko-opintoja Turun ylioppilaslehdessä "vähän todellisuuden pakoiluksi". Minulle on kuitenkin ollut jo useamman vuoden selvää, että haluan jatkaa tohtoriopintoihin saadakseni paremmat eväät tutkimuksen tekemiseen, ja kuten samassa Tylkkärin haastattelussa sanoin arkeologisesta tutkimuksesta: se on parhaita asioita, mihin voi turhat elinpäivänsä käyttää.

Keminmaan vanha kirkko vuonna 2016. Kuva: Ilari Aalto.

Valmistuin maisteriksi 2016, joten ajatus ehti kypsyä muutaman vuoden. Ratkaiseva asia oli, että pääsen tekemään väitöstutkimusta osana Keskiajan puurakennusperintö Suomessa -hanketta, jonka tutkimustiimi koostuu arkkitehdeista, historiantutkijoista ja arkeologeista. Suomen noin sadasta keskiajan kivikirkosta kymmenkunnassa on säilynyt keskiaikaiset puiset kattorakenteet, jotka työryhmämme on tarkoitus dokumentoida. Samalla tutkimme rakenteissa olevia puumerkkejä ja tekijänmerkkejä ja selvitämme, miten kirkkojen rakentaminen on organisoitu ja minkälainen yhteisö paikallisia ja ammattikäsityöläisiä on osallistunut rakentamiseen.

Oma väitöstutkimukseni käsittelee nimenomaan ihmisiä rakennusten takana: keitä kirkonrakentajat ovat olleet, minkälaisessa sosiaalisessa ympäristössä kirkot on rakennettu ja miten rakentajat ehkä ovat tuoneet itseään ilmi kirkkotilassa. Kirjallisten lähteiden puutteessa tekijänmerkit ovat yksi tärkeä aineisto kysymyksiin vastaamiseksi.


1400-luvun tiilentekijän merkki Turun tuomiokirkosta. Kuva: Ilari Aalto.

Kanta-Hämeessä varttuneena keskiajan kivikirkot ovat kuuluneet lähiympäristöni maisemaan, ja ne ovat pienestä asti kutkuttaneet mielikuvitustani. Odotan erityisesti, että pääsemme kenttätöihin kirkkojen vinteille. Voin luvata, että tämä ei jää viimeiseksi kerraksi kun kirjoitan kirkkotutkimuksista tässä blogissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti