Kivikautinen rivitalo Suomesta

Kuvamme Kaakkois-Suomen kivikaudesta tarkentuu jälleen. Reilun viikon ajan on Vironlahden Järvenkylässä tutkittu kivikautista, kampakeraamisen kulttuurin kolmiosaista rivitaloa.

Löytöaineistossa näkyvät kontaktit niin Viroon, Etelä-Saimaalle kuin nuorakeraamiseen kulttuuriinkin. Yksi mielenkiintoinen löytöryhmä ovat asbestikeraamiset astiat, joiden alkuperä on Saimaalla. Asbestin (ryhmä kuitumaisia mineraaleja) käyttö saven sekoiteaineena oli kivikauden suuria innovaatioita, sillä se mahdollisti suurempien, kestävämpien ja kevyempien astioiden valmistamisen.

Rivitalo ajoittuu ajanjaksoon 2000-3000 eaa., ja sen koko on poikkeuksellinen 20x45 metriä. Se löytyi sattumalta Helsingin yliopiston inventoinnissa, jonka tarkoitus oli etsiä keskiaikaista aineistoa.
Löydetyn kaltaiset suuret kiinteät asumukset haastavat perinteistä kuvaa riistan mukana liikkuneesta pyyntikulttuurista.

Kaivauksia johtaa Helsingin yliopiston arkeologi Teemu Mökkönen.

Uutisesta kertoi Yle.

Pecunia non olet

Jos Britanniassa nousee maan uumenista roomalaisia huviloita, niin eivät ne ole maan ainoita jälkiä kyseisistä valloittajista. BBC News uutisoi juuri huhtikuun lopulla löydetyn maan historian suurimman roomalaisen rahakätkön.

Metallinpaljastinharrastaja löysi pellolta Somersetista ruukun, jossa arkeologisten tutkimusten jälkeen paljastui olevan yli 52 000 roomalaista kolikkoa – ruukku sisältöineen painoi noin 160 kiloa. Kaikeksi onneksi löytäjä ymmärsi jättää tutkimukset arkeologeille.

Sam Moorhead Portable Antiquities Schemestä uskoo, ettei kätkö ollut väliaikaissuoja rahoille, vaan yhteisön uhri jumalilleen. Rahamäärä vastaa legioonalaisen neljän vuoden palkkaa, ja ajoittuu 200-luvulle jaa.

Kolikoiden joukossa on useita Marcus Aurelius Carausiuksen lyöttämiä kolikoita. Hän julisti itsensä Britanniassa vastakeisariksi Diocletianuksen kaudella vuonna 286 jaa., ja piti valtaa salamurhaansa vuonna 293 jaa. asti.

Löydön arvoksi arvioidaan 3,3 miljoonaa puntaa eli noin 4 miljoonaa euroa. Somersetista on aiemminkin, vuonna 2001, löytynyt useiden satojen roomalaisten rahojen kätkö, joka ajoittuu 300-luvulle.

Aiheesta uutisoi myös Yle. Yahoo! News julkaisi löydöistä sarjan kuvia, jonka voit nähdä täältä.

Mistä näitä huviloita oikein tulee?

Tewkesburysta Englannista on putkityön yhteydessä löytynyt ennestään tuntemattoman roomalaisen villan jäänteet. Rakennus on roomalaishallinnon loppupuolelta, 200-luvun lopusta tai 300-luvun alusta jaa.
Arkeologi Stuart Foreman kertoo kaivettujen rakennuksen osien olevan hyvässä kunnossa, eikä pidä mahdottomana ajatusta että villan sijaan kyseessä olisi ollut pyhättö. Rakennuksen kalkitut kiviseinät oli maalattu tummanpunaiseksi ja kermanväriseksi, mikä osoittaa rakentajien vaurautta.

Pienoismalli Lullingstonen roomalaisesta huvilasta Englannista. wikimedia

Englannista tunnetaan kymmeniä roomalaisia huviloita, mutta uuden löytyminen on aina kansallisesti merkittävää. Roomalaiset pitivät valtaa maassa vuodesta 43 noin vuoteen 410 jaa.

Raunion löytyminen ei estä putken rakentamista, ja huvila tullee peittymään uuden asuinalueen alle. Paikalla suoritetaan vielä geofyysisiä mittauksia kohteen laajuuden selvittämiseksi.

Alkuperäisen uutisen voit lukea täältä.

Huonoa arkeologiaa

Viime aikoina mediaan on lipsahtanut sellaisia uutisankkoja arkeologian saralta että ihan hävettää. Kuinka monet reportterit todella uskoivat kyseenalaistamatta uutisen Nooan arkin löytymisestä – jälleen kerran?

Tällaiset väitteet, jotka totta ollessaan ravisuttaisivat perustan koko tämänhetkiseltä maailmankuvaltamme, tulevat ja menevät nopeasti. Ikään kuin ihmisiä ei pätkääkään kiinnostaisi, että käsityksemme maailman iästä ja koko maailman peittävän vedenpaisumuksen mahdottomuudesta olisivat paikkansapitämättömiä. Joko ihmiset ovat niin tervejärkisiä, että uutistoimittajia paremmin ymmärtävät tällaisten uutisten perättömyyden, tai sitten koko ihmiskuntaa vain vaivaa krooninen kyynisyys.

Joka tapauksessa on kaikeksi onneksi niitä, jotka osaavat suhtautua tällaiseen kriittisesti ja ilmaista sen: bloggeri Keith Fitzpatrick-Matthewsin maanmainio blogi Bad Archaeology räimii toden teolla kaikkea arkeologian nimissä julkaistavaa humpuukia. Suosittelen tutustumaan ja ihmettelemään, mitä kaikkea voivat ihmisparat uskoa.

Uusi egyptologinen blogi

Nyt voivat riemuita yhtä lailla ne, jotka eivät olisi halunneet nähdä enää yhtäkään Egypti-aiheista päivitystä blogissani, kuin ne, jotka olisivat halunneet: aloitin aivan uuden blogin jonka pyhitän vain ja ainoastaan egyptologialle!


Blogi löytyy osoitteesta http://mustamaa.wordpress.com/.

Museokesä

Kylläpä kesä menee nopeasti! Päivien pimenemisen kunniaksi voisin kertoa vähän suvitunnelmista. Ensinnäkin olen tämän kesän töissä museoassistenttina Aboa Vetus & Ars Nova -museolla. Se tarkoittaa että olen saanut puuhailla loistavien työkaverien kanssa nykytaiteen ja arkeologian parissa. Pikku hiljaa keskiajan Turun maanalaiset kadut ovat alkaneet tuntua kodikkailta. Museolla töihimme kuuluu toki paljon muutakin kuin opastamista. Suurin voimanponnistus koko kesänä lienevät ensi torstaina alkavat Turun keskiaikamarkkinat, joita varten on tullut sinetöityä hullunpapereita, rakennettua pehmoaseita, taiteltua karkkipusseja ja suunniteltua lasten turnajaisia. Alan ymmärtää miten monen ihmisen panos tarvitaan maan suurimman keskiaikatapahtuman syntymiseen. Mitä muuta? Kesähän ei ole kesä ilman opiskelua, joten käyn töiden ohella keskiviikkoisin egyptologian luennoilla Pasilassa. Johdatus muinaisegyptiläiseen uskontoon on kurssin nimi, ja ainakin luennoitsija on innostava vaikka tunneilta ei niin paljon uutta olisikaan saanut. Ensimmäiset pari luentoa muistuttivat huvittavan paljon oman egyptologian lukiokurssini vastaavia. Ehkä minulla tosiaan olisi toivoa opettajana? Ihan uuttakin olen kurssilla kyllä oppinut, kuten hauta-arkkujen koristeaiheiden muutoksista ja ajatusmaailmasta niiden takana. Kaikkein parasta kurssilla (erinomaisen tenttikirjan lisäksi) on kuitenkin tavata samanhenkisiä ihmisiä. Sellaisia ei maailmassa varmaan voi olla liikaa? Aboa Vetuksessa olen autellut arkeologi Markoa kaivauksilla, mutta vähän kyllä syyhyttäisi päästä käyttelemään porkkanakahvaista lastaani kaivauksilla. Ensi kuussa olisi kuulemma Salossa yleisökaivaukset, joten ehkä saan kuin saankin lastalleni käyttöä tänä kesänä. Syksyn opetuskaivauksia odotellessa. Näin bonuksena voisin laittaa egyptinnälkäisille muutaman linkin joita kurssilla on tullut vastaan. Nauttikaa! http://www.thebanmappingproject.com/ - aivan ehdoton kuolauksen kohde, jos Theban kuningashaudat tai muinainen Egypti ylipäätään pätkääkään kiinnostavat. http://www.britishmuseum.org/explore/galleries/ancient_egypt/room_61_tomb-chapel_nebamun/nebamun_animation.aspx - British Museumiin on vaikea määrittää suhdettaan. Se on historian ja arkeologian ystävien Mekka, mutta toisaalta tuntuu epäeettiseltä kannattaa sitä varastelua, jolla kokoelmat on ympäri maailman riistetty. Kaikesta huolimatta museo on tehnyt taas poikkeuksellisen hyvää työtä rekonstruoidessaan Nebamunin (kadonneen!) haudan 18 dynastialta.

Vierivä kivi ei sammaloidu?

Röyhkeää. Ei, vaan kertakaikkisen pöyristyttävää! Murha kulttuuria, muinaismuistolakia, ihmisoikeuksia ja maailmankaikkeuden tasapainoa vastaan!

Toisin sanoen eräs hämeenlinnalainen autokauppa siirtää kuluvan kesän aikana tontillaan sijaitsevan Suomen suurimman uhrikiven syrjään bisneksiensä tieltä. Kuinka Museovirasto voi sallia moisen pyhäinhäväistyksen? Eikö tällainen rikos anna esimerkin että kiinteän muinaisjäännöksen kajoamiskielto voidaan kiertää siirtämällä jäännös muualle? Ehkä Hämeen linnakin näyttäisi paremmalta Vanajaveden toisella puolella.


Ymmärrän että Abu Simbelin kaltainen ainutlaatuinen maailmanperintökohde siirretään turvaan väistämättömältä tuholta, mutta menneisyyden fyysisten jäänteiden siirtäminen alkuperäisestä ympäristöstään tuntuu kertakaikkisen oudolta. Tosin, muuttoa odottelevan kuppikiven ympäristöä ei voi pitää järin alkuperäisenä:

"Kivi on hyvin hoidetulla pihanurmikolla, ja se on hyvin säilynyt, vaikka ympäristö onkin mennyttä,"
toteaa muinaisjäännösrekisteri.

Oli ympäristö alkuperäinen tai ei, on uhrikivi toisessa paikassa enää pelkkä fyysinen kuori vailla alkuperäisen sijaintinsa merkityssisältöjä. Esi-isämme kunnioittivat kiveä juuri siinä missä se oli, eivätkä missään muualla. On niin helppoa unohtaa, että jäännös on enemmän kuin pelkät fyysiset jäänteet: se on paikka ja tila, jolla on ollut joskus merkitys. Joissakin tapauksissa sen merkityksen muistaminen voi olla jopa arvokkaampaa kuin autokaupan laajennustarve.

Uhrikivessä on 136-139 kuppia, jotka on oletettavasti kaiverrettu rautakaudella. Kuppeihin on ilmeisesti uhrattu haltioille tai esi-isille sato-onnen takaamiseksi, ja joskus nykyäänkin kuppeihin ilmestyy kaikenlaista tarkoituksella sinne pantua. Allekirjoittanutkin on saattanut olla osallisena moiseen uuspakanalliseen hömpötykseen.

Vanhoja juttuja

Paleoliittisen eli vanhimman kivikauden tutkijoilla on ollut vuoden sisään monta syytä juhlia. On löytynyt viite uudesta ihmislajista, saatu purettua neandertalilaisen DNA ja saatu todiste siitä että Homo sapiens ja Homo neanderthalensis todella risteytyivät Euroopassa ja Aasiassa reilut 40 000 vuotta sitten. Huikeat 1-4% meidän geeniperimästämme on peräisin pohjoiseen ilmanalaan tottuneelta serkultamme - kahden ihmislajin välinen kanssakäyminen oli siis muutakin kuin metsästysmaista taistelua.

Neandertalilaislapsi, vahamallinnos. wikimedia

Samaan aikaan kun neandertalinihminen ja nykyihminen hankkivat jälkikasvua saattoi Siperiassa tallustaa ennestään tuntematon ihmislaji: 2008 tutkijat löysivät luolasta neandertalilaiselle kuuluvaksi oletetun sormiluun kappaleen, joka paljastui DNA-analyysissä joksikin aivan muuksi. Jotkut tutkijat ovat kuitenkin kritisoineet uuden ihmislajin olettamista yhden luunkappaleen perusteella.

Myös ihmisapinoiden alkuhämärä on saanut uutta valoa, kun viime vuoden lokakuussa Science-lehti julkaisi joukon artikkeleita Ardipithecus ramiduksesta eli Ardista. Ardi on 4,4 miljoonaa vuotta sitten elellyt kädellinen, ja mahdollisesti ihmisen edeltäjä. Ensimmäisten ihmisten ajatellaan ilmestyneen kuvioihin noin 2 miljoonaa auringonkiertoa takaperin.
Ardi on nuorempi kuin nykyihmisen ja simpanssin viimeinen yhteinen edeltäjä, ja antaa viitteitä siitä että simpanssit ja ihmiset ovat kehittyneet erillisiä sukulinjoja. Ardin jalat mm. soveltuvat simpanssin jalkoja paremmin kävelemiseen.

Eikä tässäkään vielä kaikki: viime huhtikuussa julkistettiin Etelä-Afrikasta löytynyt uusi ihmislaji, joka mahdollisesti on yksi nykyihmisen edeltäjistä. Laji sai nimekseen Australopithecus sediba, jossa sediba merkitsee paikallisella sothokielellä luonnonlähdettä, viitaten löytyneeseen alkuihmiseen nykyihmisen mahdollisena esi-isänä.

Jos auringon alla ei olekaan mitään uutta, niin vanhaa tuntuu löytyvän loputtomasti lisää arkeologien ihmeteltäväksi. Ollaanhan ihmisiksi, vaikka ihan näin varhaisimpien esi-isiemme kunniaksi.

Linkkejä aiheesta:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/6146908.stm

http://archaeology.about.com/b/2010/05/06/neanderthals-and-humans-likely-interbred.htm?nl=1

http://www.nature.com/news/2010/100324/full/464472a.html

It's my life

Tämän bloginhan piti kertoa opiskelijan elämästä, mutta palstatila on lähinnä kulunut maailman arkeologisten uutisten esittelyyn. Kummallista.

Nyt olen kuitenkin kunnon kulttuurintutkijan tavoin tutkinut omaa elämääni ja onnistunut luomaan siitä tiivistelmän. Toisin sanoen, hyvät naiset ja herrat, arkeologian opiskelijan päivä näyttää tältä:

ILARIN PÄIVÄ

Aamu, kello 7 ja 10 välillä. Herään. Makaan sängyssä vielä kaksi minuuttia kaivaten menetettyä unta haluttomana jättämään peiton suloisen lämmön.

Nousen tuuhealle lampaantaljalleni ja toikkaroin kylpyhuoneeseen aamupesulle. Pesen hampaita kauemmin kuin olisi tarpeen tuijottaen tyhjyyteen ajatellen suuria asioita.

20-30 minuuttia myöhemmin. Pukeudun, pistän teeveden keittymään ja syön aamupalaa; mysliä, leipää ja hedelmiä. Jos mysliä ei ole, keitän puuroa. Selailen eilisen tai toissapäivän Hesaria ja huomaan että kello on jo aivan liikaa. Suunnittelin lähteväni yliopistolle 45 minuuttia ennen luentoa, mutta tämä jää haaveeksi.

25 minuuttia ennen luennon alkua. Puen ulkovaatteet, heitän mustan marimekkolaukkuni olalle ja kipitän rappuset alas – asuntoni on yksiö vanhan, sinisen puutalon ylimmässä kerroksessa. Ulko-ovella tajuan jättäneeni pyöräilykypärän/kännykän/esseen/lompakon kämppääni ja juoksen rappuset takaisin ylös.

20 minuuttia ennen luentoa poljen pyörällä minkä pääsen punatiilisen Mikaelinkirkon ohi. Käytän niin sanottua vihreän valon tai jatkuvan liikkeen tekniikkaa: en jää odottelemaan valoihin vaan valitsen aina vihreä valon. Näin säästän kullankalliita minuutteja. Suihkiessani liikenteessä tajuen unohtaneeni juoda aamuteen vaikka keitin veden.

Pääsen luentosaliin minuuttia ennen luennon alkamista tai joskus jopa röyhkeästi pari minuuttia myöhässä. Varhaisimpina aamuina minulla on venäjää, muuten aloitan yleensä arkeologian luennolla.

Puolenpäivän aikoihin (tai mihin väliin ehdinkään) käyn syömässä yliopistolla, joko Parkkiksessa tai Assarin ullakolla, joissa kummassakin on oikein hyvä ruokatarjonta. Jos ruoka-ateria maksaa 2,60€, ei siitä pidä valittaa. Keskiviikkoisin menen kello 12 arkeologien kahvitukseen, joka järjestetään seminaarihuoneessamme. Tee tai kahvi 20 senttiä, keksi 10.

Iltapäivällä menen taas arkeologian tai geologian luennolle. Geologia kaikessa mielenkiintoisuudessaan on osoittautunut varsinaiseksi murheenkryyniksi, josta en ole pahemmin opintopisteitä saanut ahkerasta opiskelusta huolimatta. Noo, ei siitä sen enempää.

Tiistaisin ja torstaisin menen kauppakorkeakoulun puolelle japaninluennolle. Aloitin japaninopiskelun viime syksynä toissakevään japaninmatkan innoittamana. Opiskelusta on kyllä ollut hyötyä, ei vähiten Fukuokassa asuvan, egyptologiaa opiskelevan tyttöystäväni kanssa.

Pari kertaa kuussa Vare ry:n hallitus pitää kokouksen, yleensä kello 18 joko Proffan kellari -nimisessä baarissa tai kulttuurintutkija-ainejärjestöjen vuokraamassa oleskelupaikassa ”Kopissa”. Hallituksen jäsenenä ja lehtemme Varelian päätoimittajana minulla on kunnia osallistua näihin kokouksiin.

Illalla paluumatkalla käyn keskustassa kaupassa, tulen kotiin, haen Hesarin ja laitan ruokaa. Teen mielialasta riippuen joko spaghettia ja jotakin bolognese-kastikkeen tyylistä, sushia, kalapuikkoja ja riisiä, limellä maustettua kasviswokkia, kreikkalaista perunasalaattia, tortilloja tai laiskalla tuulella pinaatti-, herne- tai kasvissosekeittoa. Kyllä, minulla on tiettyjä lempiruokia joita tykkään tehdä.

Syötyäni kello lähestyy kymmentä. Tiskaan ehkä tiskit, mutta voi myös olla että jätän ne muodostamaan arkeologisia kerrostumia seuraavalle päivälle. Luen vähän aikaa tenttikirjaa, mutta minua alkaa väsyttää ja avaan tietokoneen. (Oikeastaan avaan sen aina kun tulen kotiin katsoakseni sähköpostin ja facebook-päivitykset.) Luen tietokoneella Archaeology Magazinen arkeologiuutiset, etsin mielenkiintoisia artikkeleita, mahdollisesti päivitän blogejani ja chättäilen ystävien kanssa. Tarkistan parit selainpelit ja saatan selailla deviantart.com -sivustoa pitääkseni edes jonkinlaisen yhteyden taiteeseen silloin kun en ehdi enkä jaksa olla itse luova. Äkkiä huomaan kellon olevan jotakin 12 ja 1 väliltä ja päätän mennä nukkumaan, mikä kuitenkin vielä vähän venähtää kun jään sänkyyn lukemaan jotakin mukaansatempaavaa kirjaa tai lehteä.

Tällainen on keskivertopäiväni, kiitos että elitte sen kanssani.

Kevättunteita

Kevät! Kevät on täällä ja se tarkoittaa pitenevien päivien ja sulavesivirtojen ohella sitä, että pellot kynnetään kohta. Pian on siis taas aika lähteä prospektoimaan viljelyksiä!

Pintapoiminta (myös peltokävely) on arkeologinen prospektointimenetelmä, jolla pyritään löytämään rikotulta maanpinnalta mahdollisia muinaisjäänteitä kulkemalla tutkitavalla alueella järjestelmällisesti edestakaisin. Yksin suoritettuna se ei ole hedelmällisimmillään, mutta yhtä kaikki hauskaa. On yllättävää, miten täynnä roinaa pellot ovat!

Kevään tulo merkitsee toki muutakin kuin tarpomista mutaisilla pelloilla: lumipeitteen väistyttyä voi muinaisjäännösretkeilyn taas aloittaa. Kevään mittaan ovat netin muinaisjäännösrekisteri ja erilaiset karttapalvelut tulleet tutuiksi arkeologian luennoilla. Bongasin rekisteristä Hämeenlinnasta joitakin minulle ennestään tuntemattomia kohteita, jotka käyn kyllä heti syynäämässä säiden salliessa.

Pääsiäisenä ehdin sukuloidessa sentään katsastaa yhden jäännöksen, Vesannon Uimarannan kivikautisen asuinpaikan. En yhtään ihmettele miksi niin hyvä valkama on aikoinaan kodanpaikaksi valittu.

Näkymä Uimarannan ("Laakkosen rannan") asuinpaikalta Patovedelle. Kevät on Savossa vielä vähän vaiheessa.


Asuinpaikalla oli kiehtova kaatuneen puun juurakko, joka ikävä kyllä vaikutti löydöttömältä.

Raamattu todeksi vaikka väkisin

Raamattuarkeologia voisi olla asiallistakin, mutta uusi maailmalle levinnyt uutinen ei yhtään nostanut sen pisteitä silmissäni.

Yle:n artikkelin mukaan Toisessa Mooseksen kirjassa kuvatut kymmenen vitsausta olisi osoitettu todellisiksi. Mikään esitetyistä teorioista ei ole uusi, mutta todisteet niiden todenmukaisuudesta eivät todellakaan kestä päivänvaloa.
Saksalaistutkijat esittävät katastrofien tapahtuneen Ramses II:n hallituskaudella 1200-luvulla eaa. Väite perustuu silloisen pääkaupungin Pi-Ramessen äkilliseen autioitumiseen. Ikävä kyllä tutkijat eivät näytä huomioineen, että kaupunki autioitui vasta 1000-luvulla — yli 100 vuotta Ramseksen kuoleman jälkeen. Huomiotta jäi myös, että kaupungin autioitumisen selittää hyvin sille elintärkeän Niilin haaran kuivuminen.

Ramses II:n kolossaalipatsas ottaa rennosti. wikimedia

Nyt on aika kerrata Raamattutietoutensa: Vitsaukset, joilla Jumala rankaisi Israelin orjuuttanutta Egyptiä, olivat Niilin muuttuminen vereksi, sammakoiden leviäminen, syöpäläiset, paarmat, karjan kuoleminen, ihmisille puhjenneet paiseet, rakeet, heinäsirkat, taivaan pimeneminen ja jokaisen egyptiläisen esikoisen kuolema.
Vilkaistaanpa sitten, mitä tutkijat väittävät:

Alueen luolien tippukivet paljastivat radioaktiivisella vaihtelullaan ilmaston muuttuneen Ramses II:n kauden jälkeen kosteasta ja lämpimästä kuivaksi ja paahtavaksi. Selvä. Tämähän suorastaan itsestäänselvästi selittää vitsausketjun:
Tohtori Stephan Pflugmacherin mukaan kuumana aikana Niili muuttui otolliseksi punaisille leväkukinnoille. Varmasti muinaisegyptiläisille tuttu ilmiö, kuivia vuosia kun oli melkein yhtä usein kuin runsastulvaisia.

Leväinen vesi oli tutkijoiden mukaan myrkyllistä, mikä loogisesti sekoitti sammakoitten hormonit ja aiheutti niiden suurlisääntymisen. Niilin kuivuessa ne olisivat paenneet maalle ja kuolleet — pitäisikö siis olettaa koko Niilin kuivuneen? Vai olisivatko sammakot paenneet myrkylliseksi muuttuneesta vedestä?

Tutkijat kuitenkin jatkavat pettämätöntä päättelyään: koska sammakot kuolivat, mikään ei estänyt hyönteisten lisääntymistä. Hyönteiset puolestaan levittivät tauteja, jotka johtivat karjan kuolemaan ja ihmisten paiseisiin. Aivan mahdollista, sillä Egyptin kosteikoissa malaria on edelleen olemassaoleva, joskin häviävän pieni vaara.

Viimeistään tässä kohti tutkijoilta kuitenkin karkaa käsistä kärry, tai ainakin kronologian taju. Nadine vom Blohm Saksan ilmastontutkimuslaitoksesta sanoo samaan aikaan tapahtuneen Santorinin tulivuoren purkauksen aiheuttaneen taivaan pimenemisen ja raekuurot. Tämä on aivan mahdollista ja Egyptistä asti on löytynyt Santorinista (silloinen Thera) lentänyttä hohkakiveä. Ainoa aukko teoriassa on, että nykytietämyksen mukaan Thera räjähti 1627—1600 eaa. (radiohiiliajoitus) välisenä ajanjaksona —siis nelisensataa vuotta liian aikaisin!

Tuhkasateella perusteltiin myös heinäsirkat: tuhka olisi muuttanut ilmaston kosteammaksi ja sopivaksi heinäsirkoille. Päätelmä kuulostaa aika väkisin tekaistulta. Mutta viimeisen vitsauksen selitys ylittää kaikki edelliset.
Tutkijat myöntävät, ettei yksiselitteistä selitystä esikoisten kuolemalle ole, mutta vaivautuvat tarjoamaan yhden mahdollisen: "Syynä olisi voinut olla viljavarastot myrkyttänyt sieni. Esikoispojille tarjottiin ruokaa ensin, minkä vuoksi he myös ehkä olivat ensimmäiset kuolonuhrit," kertoo Yle tutkijoiden sanoneen.
Olisiko kyseessä ollut torajyvä? Se aiheutti ongelmia ainakin keskiajalla ja aiheuttaa nykyäänkin, koska kyseisestä viljan sienitaudista voidaan eristää LSD:tä. Mutta hallusinaatioita, kouristuksia ja jopa kuolioita aiheuttava sieni ei ehkä kuitenkaan olisi kyennyt hoitelemaan kaikkia maan esikoisia. Voisi myös olettaa, että esikoisten sijaan ensimmäisenä ruokaa söi perheen pää, en ainakaan onnistunut löytämään mitään viitteitä perheiden nokkimisjärjestyksestä. Ja sama kai se on, popsiiko saastunutta viljaa ensimmäisenä vai viimeisenä?

Ei voi kun ihmetellä, ovatko toimittajat todella nielleet nämä perustelut. Minusta ne herättävät lähinnä myötähäpeää. Ei kai vielä ole aprillipilojen aika?

Aavelaivoja Itämerellä

Itämeren kaasuputkiprojetki on pitkään ollut jatkuvasti otsikoissa ja on ollut vaikea välttyä tiedolta, että maailmansotien aikaiset miinat ovat aiheuttaneet päänvaivaa rakentajille. Yllättäen uutisoinnin varjoon on jäänyt se, että kaasuputken reitiltä on löydetty 12 historiallista laivanhylkyä 1200-luvulta 1800-luvulle. 12!

Sehän nyt on aina tiedetty, että Itämeren myrskyt ja karikot ovat vieneet laivoja syvyyksiin vuosisadat, mutta löytyneet laivat ovat ilmeisen koskemattomia ja hyväkuntoisia. Valitettavasti ne ovat myös kovin syvällä, mistä syystä niiden tutkiminen on vaikeaa. Lausunnot niiden kunnosta ja iästä (suurin osa lienee 1600-1800-luvuilta) perustuvatkin vain tutkijoiden näkemiin valokuviin.


Hylyt ovat löytyneet Ruotsin ja Baltian maiden aluevesiltä, ja kaikeksi onneksi alueella putkityöstä vastaava Nord Stream on luvannut etteivät rakennustyöt häiritse hylkyjä. Ruotsillahan on aiempaakin kokemusta hyväkuntoisista hylyistä, joista kaikkein kuuluisin on 1628 uponnut ja 1961 nostettu Vasa-laiva, jota voi käydä Tukholmassa ihailemassa. Itämeressä ei elä muualla hylkyjä vakavasti uhkaavaa puunsyöjämatoa, mikä on suuresti edesauttanut hylkyjen säilymistä.

Toivottavasti kaasuputkityön paljastamia laivoja tutkitaan tarkemmin, koska koskemattomat hylyt lasteineen ovat aikakapseleita, jotka voivat kertoa tavattoman paljon aikakautensa elämästä. Enää en epäile yhtään etteikö kaasuputkiprojekti olisi ollut hyödyllinen idea!

Nord Streamin julkaisema kuva erään 1700/1800-luvun hylyn ruorista löytyy täältä. Toisessa kuvassa on suurin piirtein Krimin sodan aikaisen laivan keula.

Ja ai niin, löytyy niitä hylkyjä ilman kaasuputkiakin. Pari vuotta takaperin löytyi keskeltä Itämerta erittäin hyvin säilynyt 1600-luvun puolivälin alus, jossa ajan tavan mukaan on komeita puuveistoksia (kuva). Näistä kiehtovista löydöistä saisi uutisoida enemmän, mutta toisaalta hylynryöstäjien uhka on aina olemassa. Matalallakin profiililla on puolensa.

Ääniä menneisyydestä

"Tulevaisuudelle on hyvä puhua, se kuuntelee." Nämä sanat ikuisti muinaisegyptiläinen oppinut visiiri Ptahhotep reilut 4300 vuotta sitten. (Mahdollisesti ne on hänen nimiinsä laitettu kuitenkin vasta joitakin satoja vuosia myöhemmin.) Ja tottahan se on. Kun kirjoitamme jotakin, säilömme sanamme, puheemme ja ajatuksemme tulevaisuuteen, vaikka kaikki kirjoittamamme ei ehkä säilykään neljää vuosituhatta.

Hieraattista kirjoitusta.

Vaikka on hyvä puhua tulevaisuudelle on myös hyvä kuunnella menneisyyttä. Luen paraikaa British Museumin kustantamaa kirjaa "Voices from Ancient Egypt" ja tuntuu villiltä kyetä lukemaan vuosituhansia sitten eläneitten ihmisten arkisista murheista ja iloista, melkein kuin he itse puhuisivat haudan takaa. Melkein.
Muinaisen Egyptin kohdalla henkilökohtaisiakaan kirjeitä on vaikea ihan täysin pitää puheena menneisyydestä. Kirjakieli koostui vahvasti säädellyistä kaavoista, jotka tuskin muuttuivat koko kolmetuhatvuotisen historiansa aikana. Esimerkiksi Ramses Suuren eläessä 1200-luvulla eaa. kirjoitettiin temppeleiden ja hautojen seiniin Vanhan valtakunnan aikaista, yli tuhat vuotta vanhempaa kieltä, jolla ei juuri ollut tekemistä puhutun kielen kanssa. Sama kuin me kirjoittaisimme vielä Agricolan suomea, tai paremminkin jotakin rautakauden muinaissuomea! Ei ihme että iso osa kirjureista ei edes opetellut vanhoja hieroglyfejä jotka ovat meille tutuimpia, vaan tyytyivät puuhaamaan kahden yksinkertaistetun kirjoitusjärjestelmän, hieraattisen ja kursiivisen kanssa.

Onhan muinaisia ajatuksia ja ääniä säilynyt muuallakin kuin egyptiläisellä papyruksella. Kaikkia vanhoja tekstejä lukemalla, oli niillä ikää sata tai viisituhatta vuotta, on mahdollista nähdä vilaus aikansa todellisuudesta, päästä kirjoittajansa pään sisään. En yhtään ihmettele, miksi kirjoitusta on monissa kulttuureissa pidetty jollakin tapaa maagisena.

Menneisyyden äänistä puhuttaessa ei tietenkään voi sivuuttaa äänimaailmoja ja musiikkia. Eräänlaisesta ikiaikaisesta äänimaailmasta pääsee tietysti osalliseksi menemällä metsään. Siellä kuulostaa varmasti aivan samalta kuin vuosisadat tai tuhannet sitten.
Myös musiikkia on onneksi säilynyt Antiikista asti (tulkittavissa olevina) nuotteina, joten on täysin mahdollista tätäkin kautta kuulla mitä menneisyyden ihmiset ovat kuulleet. Mitä kauemmas historiassa mennään, sitä vaikeampi on varmuudella tavoittaa kuuntelemisen tapaa tai suhtautumista musiikkiin. Toisaalta musiikki on varmasti voinut ennenkin vain temmata mukaansa kysymättä sen suurempaa tulkintaa tai analyysia. Eiköhän ihmiselle kulttuurista ja aikakaudesta riippumatta ole aivan yhtä mahdollista antautua rytmin huumaan.

Cantigas de Amigo, keskiaikaisia nuotteja 1200-luvulta.

Silti allekirjoittaneen niskakarvat nosti pystyyn eräs muinainen ääni. Löysin netin syövereistä audiopätkän 35 000-vuotiaan huilun replikan äänestä. Tuntuu mielettömältä kuulla ääntä jääkaudelta. Siinä jos missä vuosituhannet sulavat pois ja menettävät merkityksensä. Kokeile sinäkin, pätkän kuulet täältä.

Ja kuvalähdehän oli wikimedia, tuo kaikkien kuvannälkäisten sankari.

Ei pelkkä lapsikuningas

Ylä- ja Ala-Egyptin kuningas, Kahden maan herra Amonin-elävä-kuva-Heliopoliin-valtias, Ran poika Ran-muotojen-herra eli tuttavallisemmin Tutankhamon on yksi historian tunnetuimmista ihmisistä josta ei tiedetä juuri mitään.

Todellinen farao kultaisen naamion takana on kuitenkin hiljalleen alkanut nousta esiin uuden tutkimuksen myötä. Tutankhamonia on totuttu pitämään varsin merkityksettömänä hallitsijana, joka nousi valtaistuimelle 9-vuotiaana ja kymmenen vuotta myöhemmin kuoli hämärissä olosuhteissa.

Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että sen sijaan että Tutankhamon olisi ollut vain (seuraajansa ja mahdollisen isoisänsä) Ayn nukkehallitsija tällä olisikin ollut aktiivinen rooli maansa historian muokkaajana. Tutankhamon nousi valtaan myrkyisässä vaiheessa farao Akhenatenin kiellettyä vanhat jumalat ja perustettua uuden pääkaupungin Akhetatenin nykyiseen Tel el Amarnaan.

Atenin pieni temppeli Tel el Amarnassa.

Luksorista, Karnakin temppelistä, löytyi niinkutsutun "Amarnarestauraation" aikaisia temppelikivä, joita Akhenaton oli käyttänyt uusiin Atonin temppeleihinsä, ja joita Tutankhamon taas oli käyttänyt omissa temppeleissään. Yllättävää oli, että jo Tutankhamon oli ottanut nämä kivet käyttöön, mutta vielä yllättävämpiä olivat kuva-aiheet: rituaalikulkueita ja uskonnollisia juhlia esittävien kohtausten ohella on realistisia kuvia Tutankhamonin johtamilta sotaretkiltä Nubiaan ja Syyriaan.

Tutankhamon sotii aasialaisia vastaan. Lipas, KV62. Wikimedia commons.

Tutankhamon vaikutti siis käyttäneen haudastaan löytyneitä aseita ja vaunuja yhtä lailla kuin lelujakin. Ilmeisesti farao oli myös itse uskonnollisen palautuksen takana, joka johti Atonin temppelien purkamiseen ja vanhojen jumalten, etenkin voimakkaan Amonin kultin palauttamiseen.

Uusi tutkimus on paljastanut uusia saloja myös Tutankhamonin sukulaisuussuhteista ja kuolinsyystä. Eräällä haudan KV35 nuorella naisvainajalla on verisukulaisuus Tutankhamoniin ja uusi oletus on, että tämä olisi Tutankhamonin äiti, mahdollisesti Kiya. (Myös Nefertiti on äitiehdokas, mutta muumio on liian nuori ollakseen tämä kuuluisa kaunotar.) Samassa haudassa lepäävä vanhempi nainen on genetiikan perusteella todennäköisesti Tutankhamonin isoäiti Tiya, mitä onkin jo pitkään spekuloitu. Myös haudan KV55 mystisellä vainajalla (sarkofagi kuvassa oikealla) on sukulaisuussuhde Tutankhamoniin, mutta muumio on liian nuori ollakseen Akhenaton, Tutankhamonin todennäköinen isä. Kenties kyseessä on Tutankhamonin veli Semenkhara?

Entä se kuolinsyy?
Tutankhamon kuoli 19-vuotiaana polvilumpioittensa murtumista seuranneisiin komplikaatioihin, se selvisi jo aiemmissa tutkimuksissa. Uusi tieto on, että faraon lopulliseksi kohtaloksi koitui malaria yhdessä murtuneen luun ja luusurkastuman kanssa. Toinen polvilumpio on kokonaan irronnut, joten todennäköisesti nuori farao on lentänyt polvilleen kovassa vauhdissa hevosvaunusta. Uudet tiedot Tutin sotakampanjoista huomioon ottaen tämä on hyvinkin voinut tapahtua sotatantereella.

Lisää tutkimuksista voit lukea Archaeology Magazinen artikkeleista täältä ja täältä. Tutankhamonin sukupuusta voit lukea lisää täältä.
Kuvat: wikimedia

[Muokkaus 30.4.2010

National Geographic ei lämpene ajatukselle Tutankhamonista sotilaana. "Hän ei ollut vahva farao, joka olisi rynnistänyt ympäri valtakuntaa sotavaunuilla. Kuvitelkaa sen sijaan hauras, heikko poika, jolla oli kampurajalka ja keppi,” sanoo geneetikko Carsten Pusch lehden mukaan.

Taas ollaan kiusallisessa usean totuuden tilanteessa. Mikä niistä meidän on valittava? Kunnes arkeologia jotakin varmaksi todistaa, on tyydyttävä luomaan itselleen oma kompromissi. Siihen voi olla avuksi mainitun artikkelin lukeminen.]

Puhumaton pää

Maaliskuu alkoi mukavasti upealla löydöllä Egyptistä.
Luksorin (muinaisen Theban) länsirannalta, Kom El Hettasta löytyi Amenhotep III:n (n. 1390-1352 eaa.) graniittipatsaan 2,5 metrin korkuinen pää.
Patsaan pää on erittäin tasokasta käsityötä ja faraon kruunua koristavassa ureus-käärmeessä on jälkiä punaisesta maalista – taas yksi vihje siitä miten loistokkaissa väreissä muinaisen Egyptinkin patsaat ovat komeilleet. Löytö ei tullut täytenä yllätyksenä, sillä kuolintemppelistä
on löytynyt 84 kolossaalipatsasta.

Karnakin sfinksejä. wikimedia

Myös Luksorin itärannalla tohisee: paraikaa kaivetaan esiin Luksorin ja Karnakin temppelien välillä kulkevaa sfinksikujaa. Kaivausten este on ollut se, että kujan päälle on rakennettu taloja, mutta nyt asukkaat on maksettu pois ja tulevaisuudessa kulttuurinnälkäiset turistit voivat kulkea pyhää tietä koko sen pituudelta.

Lisää tietoa ja kuvia löydöstä voit katsoa täältä.