Lisää kertomuksia Aboa Vetuksen kaivauksilta

Ennen kuin kerron mitään kaivausten etenemisestä museolla haluaisin välittää mitä suurimmat kiitokset Kaisa Kyläkoskelle viime viikolla saapuneesta lahjasta. Olin varsin otettu kun selasin museon postia läpi ja löysin itselleni osoitetun paketin:

Museoon palatakseni kaivaus on edennyt varsin hitaanlaisesti sitten Kronobystä palaamiseni. Syynä ei ole mikään spitaalitartunta tai laiskuus jonka olisin sieltä saanut, vaan tosiasia että keskellä kaivantoani oleva tiiliholvi tekee etenemisestä vaikeaa ellei mahdotonta. Osittain säilynyt holvikaari nimittäin nojaa käytännössä tyhjän päälle; sen alla on epämääräinen kasa kiviä ja tiiliä, joitten välissä on isojakin ilmataskuja. Kuten kerroin taannoisessa videobloggauksessani, oli konservaattori myötämielinen sen purkamiseen, ja viime viikolla tuli asialle Museovirastonkin hyväksyntä. Haluan kuitenkin odottaa huomiseen jolloin kaivausjohtaja Hannele tulee paikalle ennen kuin lähden tekemään tuhojani. Kuten tunnettua, arkeologiahan on tuhoava tiede.

Holvi on tietysti dokumentoitu tarkoin ennen kuin se voidaan purkaa. Tiilet on piirretty, mitattu takymetrilla ja vielä ikuistettu skannaamalla ne laserkeilaimella. Numeroin vielä kaikki tiilet yksitellen, jotta tiedetään mistä kohti holvia ne ovat.

Koska kaivamista on ollut varsin vähän, olen tehnyt sitäkin enemmän jälkitöitä. Käytännössä olen pessyt ja lajitellut löytöjä joita seulasta on tullut. Ollessani Kronobyssä oli Vetuksen kuopastani tullut yksi hieman päänvaivaa aiheuttanut löytö, jonka tapaus ei vielä ole suljettu. Kyseessä on violetti käsintehty lasihelmi, joka näyttäisi olevan vähän liian hyvässä kunnossa ollakseen 1600-luvulta. Toisaalta samasta kellarista on useampiakin hyväkuntoisia lasihelmiä 1990-luvun kaivauksilta. Helmen ongelmallisuutta lisää se, että kesäkoululaiset ovat tehneet koruja tismalleen samannäköisistä helmistä. Ei ole mahdottoman vaikea kuvitella kuinka sellainen kesäkoululaisen mukana olisi kulkeutunut kaivantoon.

Ongelmallinen lasihelmi. Kuva: I.A.

Kävimme viime viikolla museotyöntekijöiden kesken sivistämässä itseämme melkein naapurissa Luostarinmäen käsityöläismuseossa, jossa on esillä uusi näyttely Rettigin tupakkasuvusta. Näyttely kosketti meitä, sijaitseehan Aboa Vetus & Ars Nova -museo Rettigin palatsissa. Tässä muutama tunnelmakuva Luostarinmäeltä:

Museaalista menoa Luostarinmäellä. Kuva: I.A.

Tupakkasato on tänä vuonna kuulemma ollut laihanlainen. Kuva: I.A.

Jotta olisin täysin rehellinen museon arjesta, kerron vielä yhden havainnon. Museon vakiohenkilökunta vakiokahvinjuojineen on selvästi kesälomalla, sillä viime viikolla huomasin useaan otteeseen jonkun jättäneen kahvinkeittimeen paahtumaan onnettoman lirun keittämättä uutta kahvia. Tämä siitäkin huolimatta, että graafikkomme Jari on askarrellut keittimen viereen kauniin moralistisen runon oikeaoppisesta toiminnasta. O tempora o mores.

Vetuksen apilasolki

Aiemmin julkaisemani kuva Aboa Vetuksesta löytyneestä apilasoljesta saattoi jäädä vähän epämääräiseksi, joten tein soljesta myös 1:1 piirroksen. Piirroksesta erottuu paremmin soljen nyppyläkoristelu.

Näkemiin Kronoby, hei taas Turku

Niin kului viikko äkkiä parhaimmillaan viisitoistatuntisten työpäivien ääressä, ja tuntuu aika miellyttävältä olla taas normaalipituisten työpäivien parissa Aboa Vetuksessa. Paluumatkalla etenkin Porin jälkeen satoi kaatamalla niin ettei autosta tietä nähnyt, joten oli ehkä hyvä että spitaalihospitaalin kaivaukset saatiin kunnialla loppuun ennen sadetta.

Korpholmenin kuopat kaivettaessa...

...ja täytettyinä. Kuvat: I.A.

Ilmeisesti minun kannattaisi olla useamminkin poissa museolta, sillä rehkiessäni Kronobyssä tekivät kesäkoululaiset viime keskiviikkona hienoja löytöjä. Museolla minua odotti tällainen yllätys:

Saapasjalkaisen miehen kuvalla varustettua saksalaista
kivisavikeramiikkaa. Kuva: I.A.

Viikon sitaatti

    Tämä ei ole mitään rakettifysiikkaa.        

                 - Mikko Helmisen näkemys arkeologiasta Kronobyn Korpholmenin kaivauksilla 2012

Ensimmäisenä yleisökaivauspäivänä Korpholmenilta löytynyt
muutaman vuosikymmenen ikäinen kello. Kuva: I.A.

Korpholmen, Kronoby - lauantai

Päivä 5
Lauantai 7.7.2012

Viimeinen kaivauspäivämme sujui yllättävänkin mutkattomasti. Siinä missä viime vuonna ahkeroimme ylityötunteja keskiyöhön aski saadaksemme kuopat kaivettua pohjaan, saimme tänään lopetettua jo kuudelta. Kolme kaivantoamme oli kaivettu jo lähes puhtaaseen pohjamaahan, joten päätimme avata vielä yhden kuopan alueella olevan kolmannen kumpareen kohdalle. Oletimme sen olevan kolmas spitaalisten talon liesi. Kaivannosta paljastui runsaasti tiilimurskaa ja kivijalka, jotka vaikuttivat lupaavilta. Kuoppa oli kuitenkin liian pieni että rakenteesta voisi sanoa mitään varmaa. Turhaa sen kaivaminen ei kuitenkaan ollut, saimmehan sentään tietää että kumpareessa todella on jotain.

Kruunupyyssä vietettiin tänään Krombi-päivää, ja kahvitauolla saimme lahjaksi päivillä myytyjä "Korpholmenin sekoitus" -karkkipusseja. Mahtavan kekseliäissä minigrip-pusseissa oli kaivauksen hienoimmat löydöt: sokerista, marsipaanista ja karkkimassasta tehtyä ikkunalasia, ruostuneita nauloja ja liitupiipun pesä ynnä muita murusia. Hyviä olivat!

Kaivausten aikana ei samassa määrin kuin viime vuonna tullut ajatelleeksi paikkaa itseään. Viime kesänä jatkuvasti oli ajatellut spitaalisia ja spitaalisten suljettua elämää aitansa takana, mutta näissä kaivauksissa ajatukset keskittyivät vain tekniseen työskentelyyn. Vasta kun kuopat oli täytetty ja jäin yksin katselemaan kaivausaluetta, jossa viikon tallaamisen jälkeen spitaalisten talon jäännökset olivat selvästi esillä, palasivat mieleen ne elämänkohtalot jotka juuri sillä paikalla oli vuosisatoja sitten koettu. Jotkut hospitaaliin suljetuista kuolivat varsin pian tultuaan, toiset taas sinnittelivät toistakymmentä vuotta. Yhtä kaikki Korpholmenille tultiin kuitenkin vailla toivoa paluusta. Näissä oloissa oli vain tehtävä elämästään niin miellyttävää kuin mahdollista. Lähdin alueelta pois hiljaisena.

Tässä taas ja viimeisen kerran tältä kaivaukselta päivän videobloggaus. Tack och hej!

Kronoby, Korpholmen - perjantai

Päivä 4
Perjantai 6.7.2012

Päivämme alkoi melkein verisesti, kun Mikko roiskaisi erehdyksessä mustikkakeitot Jannen päälle. Näytti siltä että mökkiä olisi kohdannut pahempikin verilöyly, mutta ikävä kyllä hirmuteon yhteydessä emme saaneet otetuksi valokuvaa.
 
Tänään putsasimme, valokuvasimme ja mittasimme eilen löytämiämme lattiarakenteita. Saimme makoisat naurut kun huomasimme Keskipohjalaisen nimenneen kaivausjohtajamme Mikon ja Jannen "Turun yliopiston professoriksi" ja tämän kollegaksi. Äkkiä meillä olikin siis kaksi professoria kaivauksella.

Löytöinä saimme luita, isojakin paloja keramiikkaa, kummallista paksua lasiastiaa johon törmäsimme viime vuonnakin ja hauskan vaatehakasen. Taistelimme irti myös erään tuulenkannon.

Tässä bloggaus villistä päivästämme:

Kronoby, Korpholmen - torstai

Päivä 3
Torstai 5.7.2012

Päivä oli antoisa jos ei suoranaisesti löytöjen niin ainakin rakenteiden suhteen. Kaivamamme kumpareen alta alkoi paljastua laastinsekaista tiilirakennetta, joka oletettavasti on peräisin liedestä. Sen juuresta puolestaan löytyi jälkiä puisesta lattiasta, joka paljasti meidän kaivavan spitaalisten rakennuksen sisäpuolella.

Päivän hienoimpiin löytöihin lukeutui koristeellinen 1600-luvun tyypin liitupiipun koppa.

Mutta pidemmittä puheitta, tässä tulee videobloggaus:

Seuraava päivä

Edellinen päivä

Kronoby, Korpholmen - keskiviikko

Päivä 2
Keskiviikko 4.7.2012

Korpholmenilla aloitettiin tänään itse kaivaminen. Yleisökaivajia oli parhaimmillaan kuusi kappaletta, ja saimme avattua kaksi parin metrin pituista kaivantoa. Tarkoituksemme on selvittää, miten viime vuonna tutkimamme uuni on sijoittunut suhteessa spitaalisten asumukseen. Toisin sanoen yritämme parhaamme mukaan löytää rakennuksen rajat ja selvittää, mitä kaksi uunin ympärillä olevaa kivi- ja tiilipitoista röykkiötä pitävät sisällään.

Löytöjä tuli suorastaan yllättävän paljon; pääasiassa luuta mutta myös keramiikkaa, lasiesineen paloja, veitsi ja täydellisesti säilynyt ongenkoukku.

Tänään löytynyt ongenkoukku. Kuva: I.A.

Tässä päivän videobloggaus:

Seuraava päivä

Edellinen päivä

Kronoby, Korpholmen - tiistai

Päivä 1
Tiistai 3.7.2012

Så här börjar det igen!

Lähdimme aamulla Turusta nelihenkisen kaivajaporukan kanssa jälleen Kronobyhyn, Korpholmenin spitaalihospitaalille loppuviikoksi suorittamaan tutkimuksia. Paikan päällä seuraamme liittyi viime vuonnakin mukana ollut Therese. Raivasimme alueen muun muassa moottorisahaa käyttäen ja testasimme laserkeilainta. Ehdimme myös tehdä ensimmäisen löydön jo kaivamatta lapion lapiollista: uuniröykkiön päällä olevasta tuulenkaadosta löytyi hioinkiven kappale.

Seuraava päivä

Videobloggaus Aboa Vetuksesta osa 2

Tässä toinen osa jännittävästä työpäivästäni kertovasta videobloggauksesta. Olkaa hyvä!

Videobloggaus Aboa Vetuksen kaivauksista osa 1

Voin tässä vaiheessa paljastaa lähteväni ensi viikon tiistaina jälleen Turun yliopiston yleisökaivaukselle Kruunupyyn Korpholmeniin Pohjanmaalle. Tänä vuonna yksi tehtävistäni siellä on pitää päivittäin videoblogia, joten halusin harjoitella sitä jo etukäteen Aboa Vetuksella. Siispä kuvasin kaksiosaisen videon työpäivästäni, ensimmäinen osa tulee tässä:

Muinaisjäännösretki saaristoon: Toinen päivä

Saaristomeren rengastien muinaisjäännösretkemme toinen päivä valkeni Houtskärin kansanopiston leirintäalueella hieman pilvisenä, eikä yhtä lämpimänä kuin edellinen. Retkelle osallistuneen Jennyn täti tarjosi meille ruhtinaallisen aamiaisen, minkä voimin jaksoimme lähteä kohti päivän muinaisjäännöksiä.

Furunabbin varhaisrautakautista röykkiökalmistoa.

Ensimmäinen kohteemme oli Furunabbin rautakautinen röykkiökalmisto, joka ei sijainnut kovin kaukana majapaikastamme. Kalmisto on sinänsä poikkeuksellinen, sillä sen kolmestatoista röykkiöstä suurimman keskellä seisoo Suomen oloissa poikkeuksellinen bautakivi. Sama röykkiö on myös neliskulmainen.
Löytöinä röykkiöistä on hieman palanutta luuta. 1970-luvun tutkimuksissa käytettiin mielenkiintoista metodia, ja röykkiöiden sekaantumisen estämiseksi kuhunkin haudattiin eri vuosiluvullisia pennejä. Oi aikoja oi tapoja?

Bautakivi.

Piskuisempi röykkiö samassa kalmistossa.

Furunabbin röykkiökalmistosta löytyi myös kiinnostavaa sammalta.

Furunabbin jälkeen kipusimme Borgbergin vuorelle, jonka huipulla aukeni näköalatornista aikamoinen maisema Houtskarin ympäristöön. Harrastimme myös extremekiipeilyä ja kipusimme henkemme kaupalla katsomaan luolaa kallion kyljessä. Nimestään huolimatta vuorelta ei ole arkeologisia löytöjä sen enempää kuin tutkimustakaan.

Vuorikiipeilyä Borgbergillä. Olivathan vakuutukset kunnossa?

Borgbergiltä näkyi saaristo.

Houtskarista lähti lautta Iniöön, ja melkein tunnin mittainen matka olikin reissun pisin. Lautalla ehti sitten ihailla merta ja lauleskella merirosvolauluja. Iniössä ensimmäisen kohteen löytäminen ei ollutkaan niin helppoa kuin olimme kuvitelleet: metsästimme Rådalenin historiallista rajakiveä, joka mitä ilmeisimmin oli pelkkä luonnonkivi vailla mitään kaiverruksia. Jonkun aikaa punkkien uhalla pöpelikössä rämmittyämme tulimme siihen tulokseen, että sen oli oltava ainoa muinaisjäännösrekisterin ilmoittaman koordinaatin lähistöllä näkyvä valkoinen, reilun metrin korkuinen kivi. Kivi sijaitsi täsmälleen nykyisellä kylien välisellä rajalla, joten oletus taisi osua aika oikeaan. Joka tapauksessa keikka oli hyvä muistutus siitä, ettei edes tunnettujen muinaisjäännösten paikantaminen ole aina liian helppoa.

Kuinka monta arkeologia tarvitaan etsimään muinaisjäännös?

Tämäkö se on? No saa kelvata.

 Jatkoimme Iniössä taas kirkkokierrostamme, ja pyörähdimme vuosina 1797–1800 rakennetulla kirkolla. Harmaakivinen kirkko oli hengeltään hämmentävän keskiaikainen ollakseen niin nuori. Kirkolla vietettiin kaatuneitten muistopäivää.

Iniön kirkko.

Iniön kirkon pihamaan aurinkokellosta riitti hupia.

Iniö oli viimeinen varsinainen kohteemme ennen kuin suuntasimme takaisin mantereelle Kustaviin. Koska aikaa kuitenkin oli riittämiin, päätimme käydä vielä parilla kohteella. Näistä ensimmäinen oli Taivassalon keskiaikainen harmaakivikirkko, joka lienee rakennettu 1400-luvun alkupuolella.

Viimeiset meritunnelmat.

Taivassalon kirkko.

 Kirkko oli tapansa mukaan kiinni, eikä sen kiertämiseen mennyt pitkää tovia. Sen jälkeen lähdimme vihoviimeiselle kohteelle, joka ei ollutkaan mikä tahansa: päätimme käydä Louhisaaren kartanossa, ja vaikka onkin häpeä myöntää, se oli minulle ensimmäinen kerta. Kartanolinna osoittautuikin jos mahdollista vielä hienommaksi kuin olin osannut kuvitellakaan. Ehdimme juuri viimeiselle kierrokselle kun pistimme vähän juoksuksi kartanon kaunista puiden reunustamaa kujaa pitkin.

1600-luvun interiööri kiinnosti erityisesti siinä mielessä, että ehjien esineiden ja elementtien näkeminen auttaa ymmärtämään Turun porvariselämää samaan aikaan. Kartano varmasti jättää varjoonsa kirkkoherra Elias Espingin asunnon jota nyt Aboa Vetuksessa kaivan, mutta perspektiivin saamikeksi tekee ihan hyvää kun on kyllin kauan katsellut sortuneita seiniä ja palaneita esinefragmentteja jotka joskus ovat olleet jotakin.

 

Pirun huoneen piru ei ollut erityisen kammottava.

Harmi kyllä kamerastani loppui akku kesken Louhisaaren kierroksen, joten kartanolinnan arkeologiset löydöt jäivät kuvaamatta. Näistä erityisesti sykähdytti aivan priimakunnossa oleva kokonainen rengaspanssari, joka on löytynyt linnan takapihalta, siis vanhasta merenpohjasta.

Louhisaari kruunasi ehdottomasti retken, joka muutenkin oli totuttua Vare-laatua. Kun pääsimme takaisin Turkuun oli olo jokseenkin voipunut mutta kylläinen, ihan niin kuin pitikin.Yksi asia ainakin tuli selväksi: saaristokin on täynnä menneisyyttä, ja hyvä niin. Meri-ilma antaa muinaisjäännösretkeilyynkin oman raikkaan säväyksensä.

Viikon sitaatti

Jos tuntee historian, osaa katsoa myös tulevaisuuteen. Meidän elämämme ei ole kuin vain yksi huitaisu tässä pitkässä jatkumossa.

                                                         - Hannu Takala Helsingin Sanomissa 11.6.2012

Kesäkouluja ja apilasolkia

Olen aika tyytyväinen tahtiin jolla olen saanut Aboa Vetuksen kaivantoa eteenpäin. Kuoppa näyttää jo varsin erilaiselta kuin aloittaessa, se on paitsi syventynyt myös avartunut. Suuren kivitalon ulkonäkö tulee olemaan varsin erilainen kun koko maamassa on saatu kaivettua pois.

Eilen oli taas kesäkoulupäivä, joka sujui ongelmitta. Koululaiset olivat innostuneita ja tekivät jonkin verran löytöjäkin. Parhaimmistoa oli nuppineula, joka on identtinen aiemmin löydetyn kanssa. Edellisestä kesäkoulusta jäi elävästi mieleen, kun lapset kerääntyivät seulan ympärille ja pilkkasivat minua huonoksi arkeologiksi, kun ei seulotusta purkumaasta tullut löytöjä. Toisaalta sain näiltä lahjaksi hienon piirroksen "arkiolokiakoulusta".

Eilen kello 17.30 oli myös arkeologin kierros, johon ikävä kyllä osallistui vain kaksi vierailijaa. Esittelin löytöjä, kaivausaluetta, kaivausmetodiikkaa ja takymetria. Hyvä sinänsä, etteivät valmisteluni ja kuopan siistimiseni menneet ihan harakoille. Siistimäni maa oli sen verran kuivaa että se pöllysi pahasti, ja lopputuloksena olin aika harmaa ilmestys. Vaikka käytin hengityssuojaa, niistin nenästäni illalla samanväristä tavaraa. Ehkä osa arkeologian iloja ja toisaalta ammattiylpeyttä on, ettei sedimenttejä koskaan pääse pakoon - jostakin niitä aina varisee.


Toisin kuin viime päivityksessäni kerroin, eivät viime viikon kesäkoululaiset löytäneetkään neliösolkea, vaan jotakin paljon mielenkiintoisempaa: lähempi tarkastelu paljasti soljen tina-lyijyseoksiseksi keskiaikaiseksi apilasoljeksi, jonka yksi nurkka on murtunut pois. Pienessä soljessa on myös nyppyläkoristelua. Mallia on vertailukohteiden puutteessa vaikea ajoittaa, mutta se on joka tapauksessa poistunut muodista ennen 1500-lukua, eli se ajoittuu 1300-1400-luvulle. Turusta on aiemmin yksi vastaava, joskin jykevämpi ja parempikuntoinen Åbo Akademin tontilta. Hieno löytö yhtä kaikki!

Apilasolki.

Olisi tietysti riemastuttavaa jos täytemaasta paljastuisi lisää keskiaikaisia löytöjä. No, kaivamallahan se selviää.

"Arkeologin löytö" ja muita kuulumisia Aboa Vetuksesta

Tällä viikolla museolla on tapahtunut yhtä sun toista arkeologiaa sivuavaa. Eilen tiistaina saatiin museon Aula-kahvilaan raunioiden viereen näytille viikottain vaihtuva Arkeologin löytö. Ensimmäinen löytö on äärimmäisen pieni passglasin pala, jota esittelinkin jo aiemmin kertoessani löydöistä.

Ensimmäinen Arkeologin löytö näytteillä Aulassa! (Huomaa myös hienot uudet
kaivaushousuni, jotka heijastuvat vitriinistä.)

Vaihtuvaa arkeologin löytöä voi seurata Aboa Vetus & Ars Novan nettisivuilta.

Tällä viikolla museolla alkoi myös kesäkoulu, ja koululaiset pääsevät keskiviikkoisin itse kaivamaan ja seulomaan. Seulomisesta vastaa museolehtori ja arkeologi Janna Jokela, kun taas allekirjoittanut hoitaa kaivauspuolen. Oppilaat pääsevät kaivamaan kolmen–neljän hengen ryhmissä.

 Ensimmäinen kaivauspäivä kesäkoululaisten kanssa meni oikein sujuvasti, ja koululaiset olivatkin innokkaita. Ainoastaan eräitä liian innokkaita poikia sai vähän toppuutella – nämä olisivat varmaan kaivaneet kuopan kerralla pohjaan jos olisivat saaneet.

Kaivanto viime viikolla ennen kesäkoulua.

Koululaisten kaivama kerros oli jokseenkin vähälöytöinen, mutta löytöjä tuli kuitenkin enemmän kuin laasti-purkumaasta, jota olen kaivanut aiemmin. Eilisten löytöjen parhaimmistoon kuuluvat neliskulmainen solki ja kolmijalkapadan kylkipala.

Kolmijalkapadan kylkipala piirrettynä ja havainnollistettuna Arkeologin päiväkirjaan.

Tällä viikolla olen pessyt taas löytöjä. Yksi helmi oli kauniisti koristeltu kaakelinpala, joka löytyi jo pari viikkoa takaperin:

Vihreälasitteinen kaakelinpala.