Kuvia menneestä

Mietitkö koskaan kaupungilla tai missä tahansa kulkiessasi, miltä paikka on näyttänyt viisikymmentä tai sata vuotta aiemmin; mitä siellä on tapahtunut ja minkälaisia ihmisiä siellä on liikkunut? Venäläinen valokuvaaja Sergej Larenkov ilmeisesti miettii.

Yllä olevasta linkistä pääset katsomaan joitakin Sergein Livejournalissa julkaisemia kuvia, joissa hän on yhdistänyt II maailmansodan aikaisia valokuvia uusiin, täsmälleen samoilta paikoilta otettuihin. Lisää näitä kuvia voit ihastella tai kauhistella vaikkapa Michael Shanksin arkeologiblogissa.

Varokaa jääkarhuja

Jotkut arkeologit väittävät ettei muinaistutkimus ole jatkuvaa seikkailua Indiana Jonesin malliin, vaan oikeastaan aika tavanomaista puuhastelua. Kaksi tanskalaista arkeologia, Jens Fog Jensen ja Bjarne Groennov, taitavat olla asiasta eri mieltä jääkarhun hyökättyä heidän kimppuunsa kesken tutkimuksen.

Arkeologien vihollinen, jääkarhu (Ursus maritimus). Kuvan karhu ei liity tapaukseen. wikimedia

Jensen ja Groennov olivat Gröönlannissa tutkimassa natsien säähavaintoasemaa, kun suuren kiven takana ollut jääkarhu kiinnostui tutkijoista. Nämä yrittivät hätyyttää kontiota pois, mutta karhu hyökkäsi Jensenin kimppuun ja heitti tämän maahan ennen kuin alkoi purra ja raapia tätä. Arkeologien onneksi mutta jääkarhun epäonneksi Groennovilla oli mukanaan ase, jolla tämä kahdella laukauksella tappoi aggressiiviseksi käyneen osan biodiversiteettiä. Lyhyen hoidon jälkeen (ja selitettyään viranomaisille miksi olivat päätyneet vähentämään jääkarhukantaa) tutkijat palasivat Tanskaan.

Natsit olivat rakentaneet säähavaintoaseman II maailmansodan aikaan tehostaakseen sääennusteiden tekemistä Länsi-Euroopassa. Mutta onko sattumaa että juuri natseihin liittyvällä tutkimuspaikalla käydään Jonesmainen kamppailu? Tässä taitaa olla salaliittoteoreetikoille paikka iskeä.

Uutinen on luettavissa mm. täältä ja täältä.

Seremoniallinen rakennus paljastui Marden Hengeltä Britanniassa

Marden Henge Wiltshiressa on Ison-Britannian suurin mutta huonoiten tunnettu kivikautinen henge-rakenne. Se on huomattavasti suurempi kuin Stonehenge tai Avebury, noin 10,5 hehtaaria, mutta siinä ei ole jäljellä ainuttakaan pystykiveä.

Viimeksi 1960-luvulla tutkittu alue on saanut viimein ansaitsemaansa huomiota. Uudet kaivaukset pyrkivät mm. selvittämään pahoin maankäyttö- ja kyntötöissä tuhoutuneen Hengen ajallista suhdetta muihin vastaaviin. Tarkoituksena on myös yrittää löytää kehän sisällä sijainneeseen 1800-luvulla tasoitettuun hautakumpuun liittyviä esineitä.

Kohde on yllättänyt tutkijat positiiviesti monella tapaa: kehän sisältä paljastui esimerkiksi aiemmin tuntematon pienoiskehä, ja 27.7. English Heritage uutisoi kehän yhteydestä löytyneen uskonnollisen rakennuksen jäänteet.

"Löytö on ylittänyt odotuksemme ja on hyvin jännittävä. Se vaikuttaa neoliittiselta papin tiloja vastaavalta rakennukselta. Aivan etuoven edustalla on pitkä leviämä hiiltä ja yleistä jätemateriaalia, josta olemme tehneet joitakin mahtavia löytöjä, kuten keramiikkaa, nuolenpään, hyvin tuoreelta näyttäviä pii-iskoksia ja sianluita – asioita jotka eivät yleensä säily arkeologisilla kohteilla. Näiden sirpaleiden tulisi auttaa meitä paremmin ymmärtämään mitä täällä on ollut meneillään,"

kertoi English Heritagen esihistorioitsija Jim Leary.

Marden Henge ajoittunee aikaan 2000-2400 eaa., eli lähelle Stonehengen ikää.
Lisätietoa löytyy mm. täältä.

Mutta missä on Störtebekerin pää?

Lokakuussa 1400 tai 1401 mestasi Hampurin pyöveli pahamaineisen merirosvopäällikkö Klaus Störtebekerin. Tarinan mukaan Störtebeker oli ennen teloitusta kysynyt kaupungin raadilta, säästäisivätkö nämä hänen miehistään ne, joiden ohi hän onnistuisi päättömänä kävelemään. Päätä lyhyempänä hänen ruumiinsa kerrotaan nousseen ja tallustaneen peräti 11 miehen ohi, mutta yhtä kaikki raati teloitutti kylmäverisesti kaikki 30.

Störtebekerin kallo ennen katoamistaan 2010. wikimedia

Störtebeker oli legenda jo eläessään. Hänen nimensä ("Pikarin yhdellä kulauksella tyhjentäjä") kerrottiin tulleen siitä, että hän sai neljän litran juoma-astian tyhjäksi todella yhdellä kulauksella. Hänen pikariaan säilytettiin Hampurin raatihuoneella sen paloon 1842 asti.
Störtebeker kuului vitaaliveljiin, järjestöön, joka oli perustettu 1392 kuljettamaan elintarvikkeita Meklenburgin herttualle Albrektille tanskalaisten piirittämään Tukholmaan ja ryöstelemään tanskalaisten laivoja. Sodan jälkeen veljet alkoivat kiusata kaikkia Itämerellä, ja kutsuivatkin itseään Jumalan ystäviksi ja kaikkien muiden vihollisiksi.

Störtebekerin irrallinen pää joutui sadoiksi vuosiksi kadoksiin, kunnes se löydettiin teloitussaarelta 1878, ja asetettiin esille museoon 1922. Se on ollut yksi museon tärkeimmistä aarteista, sillä hurjapäinen merirosvokapteeni on noussut jonkinlaisen kansallissankarin asemaan erityisesti Hampurissa. Vuoden 1999 radiohiiliajoitus kertoi rautapiikin lävistämän kallon olevan oikean ikäinen, mutta DNA-vertailu kapteenin jälkeläisiin ei paljastanut mitään.

Kallon perusteella tehty vaharekonstruktio. wikimedia

Nyt kallo kuitenkin on taas hakoteillä: tammikuun 9. se yksinkertaisesti katosi museosta. Tässä olisi asiasta tietäville rikastumisen paikka, sillä museo on tarjonnut kallon löytämiseen johtavista vihjeistä tuhansien eurojen palkkion. Hampurin museon johtajan Lisa Kosokin mukaan kallo onkin mittaamattoman arvokas kappale kaupungin historiaa.

Mutta kuinka niin arvokas esine voi noin vain kadota? Tutkimus polki paikoillaan, kun poliisi syynäsi kaupungin goottiryhmiä ja muita pääkalloihin fiksaatioita kokevia henkilöitä. Yksi mahdollisuus on, että kallo on päätynyt Helvetin enkelien käsiin, jotka käyttävät merirosvosymboleja ja joista osa pitää Störtebekeriä sankarina. Suoria näyttöjä teorialle ei ole, mutta paikallislehti Morgenpost kertoi "sisäpiiriläisen" kertoneen, että nimetön varas oli tarjonnut kallon ilmaiseksi Helvetin enkeleille. Teorian puolesta puhuu myös, että jokin aika kallon katoamisesta moottoripyöräjengi oli jättänyt esille erään vähän nuoremman kallon, joka oli varustettu tekstillä "ei tacoja", viitaten kilpailevaan Bandidos pyöräjengiin.

Jos Störtebekerin pää on päätynyt Helvetin enkelien käsiin, se taitaa olla kaltaisessaan seurassa. Störtebeker oli ilmeisen verenhimoinen tyyppi, eikä hänestä myöhemmin maalattu kuva eräänlaisena Robin Hoodina liene lähellä totuutta. Kerrotaan että hänen teloituksensa jälkeen raati olisi löytänyt hänen laivansa mastoista suuret määrät arvometallia, joka ei siis ainakaan ollut päätynyt köyhien haltuun.

Etiopian evankeliumit

Qumranin kääröt lienevät tuttuja varhaisen juutalaisen ja kristillisen kirjallisuuden ystäville, samoin tuttuja ovat Naq Hammadin gnostilaiset käsikirjoitukset eurooppalaisista keskiaikaisista teoksista puhumattakaan. Mutta harva lienee kuullut Etiopian käsikirjoituksista, Gariman evankeliumeista. Ne saattavat kuitenkin olla vanhimmat säilyneet illuminoidut eli maalatut kristilliset tekstit.

Etiopialaisia pyhimyksiä. wikimedia

Gariman evankeliumit ajoittuvat tuoreen radiohiiliajoituksen mukaan vuosien 330 ja 650 välille, ja ne on kirjoitettu etiopialaisella ge'ezin kielellä. Kirjat ovat säilyneet syrjäisessä luostarissa Tigrain seudulla reilun parin tuhannen metrin korkeudessa. Kirjat on tarinan mukaan kirjoittanut luostarin perustaja, Abba Garima. Legenda saattaa radioajoituksen pohjalta olla tottakin, sillä isä Garima eli 400-luvulla. Tarina kertoo teosten myös valmistuneen yhdessä päivässä, minkä mahdollistamiseksi Jumalan kerrotaan estäneen aurinkoa laskemasta, mutta sen todenperäisyyttä tutkimukset eivät kerro.

Gariman evankeliumeissa huomionarvoista on paitsi niiden ikä, myös niiden runsas maalauskoristelu. Kuva-aiheet esittävät mm. kasveja, lintuja ja evankelistoja, ja niiden tyyli on varhaisbysanttilainen. Maalaus onkin mahdollisesti tehty Lähi-idässä, joskin teksti on lähes varmasti Etiopiassa kirjoitettu. Kahdesta kirjasta Garima I:n kannet ovat myös huomionarvoiset, koska ne ilmeisesti ovat alkuperäiset. Näinollen Garima I olisi vanhin omissa kansissaan oleva käsikirjoitus maailmassa.

Uutisen voit lukea täältä. Lisää kuvia ja tietoa löytyy myös täältä.

Uutispläjäys

Parin viimeviikon aikana on arkeolgiassa ympäri maailman tehty hienoja löytöjä. Niistä ilahduttavan monet ovat olleet esillä mediassa Suomessakin. Tässä muutamia:

Eräästä maailmaa vuonna 2001 mullistaneesta tapahtumasta löytyi positiivisiakin puolia, kun WTC:n raunioiden alta paljastui 1700-luvun laivan runko. Laiva lienee joutunut sinne maantäyttötöissä vuosisadan lopulla, kun aluetta laajennettiin Hudson-joelle. Lähettyviltä löytyi myös noin 45 kg painoinen ankkuri, mutta vielä on epäselvää, kuuluiko se löydettyyn laivaan.
Aiheesta lisää löytyy täältä ja täältä. Kuvia aluksesta löytyy täältä.

BBC News kertoi 22.7. Stonehengen läheisyydestä löytyneen samaan seremonialliseen kokonaisuuteen kuuluneen puupaaluista koostuneen kehän jäänteet. Laajan kartoituksen myötä tehty löytö pistää tutkijat pohtimaan uudestaan Stonehengen ympäristön merkitystä sen huippuaikana, 4500 vuotta sitten. Uutisen voit lukea täältä, ja lisää tietoa löytyy täältä.

Stonehengehän se siellä. wikimedia.

Orkeyn saarelta Skotlannista puolestaan löytyi pari vuosi sitten löytyneelle "Venusfiguurille": siinä missä edellisvuoden löytö oli hiekkakiveä, on nyt löytynyt 4600 vuotta vanha veistos poltettua savea. Naisveistokset voivat esittää jumaluuksia, mutta yhtä hyvin ne voivat olla vaikka Barbie-nuken esiasteita. Joka tapauksessa ne ovat Skotlannin vanhimpia ihmisveistoksia. Paikalta löytyi myös jäänteet talosta, jonka perustusten alle oli asetettu lehmän kallot. Aiheesta lisää täällä. Myös Cyanide & Happiness -sarjakuva on esittänyt oman tulkintansa venusfiguureista.

Stralsundista Saksasta paljastui jokin aika sitten kahden kolmikymmenvuotisen sodan aikaisen habsburgilaisen sotilaan ruumiit. Sotilailla oli yllään poikkeuksellisen hyvin säilyneitä jäänteitä vaatteista sekä kattava aseistus. Luurangot löytyivät juoksuhaudasta, ja löytyneiden aseiden määrästä useampikin soturi sai surmansa samassa paikassa. Sota oli Euroopan tuhoisin ennen maailmansotia, ja siinä kuoli arviolta puolet Saksan miespuoleisesta väestöstä. Uutisen voit lukea täältä.

Zablatin taistelu kolmikymmenvuotisen sodan ajalta, 1619. wikimedia

Yksi mielenkiintoinen viimeaikainen löytö on Ruotsista. Motalassa Itä-Göötanmaalla osui arkeologin lastaan kivikautinen sarviesine, joka erehdyttävästi muistuttaa penistä. Löytö on harvinainen ja herätti heti tulkinnan, että sitä olisi käytetty dildona. Toisaalta se olisi voinut olla kiven työstöön niin sanotussa pehmytiskennässä tarkoitettu työkalu, puisen patsaan osa tai mitä tahansa muutakin. Dildoselitystä vastaan puhuu esineen lyhyys: sen kokonaispituus on vain 10,5 cm. Oli esine mitä tahansa, se on mielenkiintoinen löytö, sillä luuesineet säilyvät harvoin kivikautisessa yhteydessä. Uutisen voit lukea vaikka täältä, ja tehdä omat päätelmäsi esineen käyttötarkoituksesta. Deviant Art -sivuston jäsen Humon on huomioinut löydön sarjakuvassaan.

Lisää uutisia seuraa pian!

Lisäys 30.7.2010: Jokin aika ennen Motalan luuesineen löytymistä uutisoitiin Ulmin läheltä Hohle Felsin luolasta löytyneestä kiviesineestä, jonka yksi tulkinta oli, että se olisi toiminut seksivälineenä. Esine on noin 20 cm pitkä ja kauniisti kiillotettu. Iältään se on 28,000 vuotta, mikä tekisi siitä maailman vanhimman dildon. Löydön tehneen Tübingenin yliopiston professori Nicholas Conardin tulkintaa ei tunnu haittaavan se, että kiviesineessä on selviä jälkiä piiesineiden työstöstä. Kertooko tämä taas enemmän vanhemman kivikauden privaattielämästä vai arkeologien mielenliikkeistä? Löydöstä voit lukea täältä.

Kivikautinen rivitalo Suomesta

Kuvamme Kaakkois-Suomen kivikaudesta tarkentuu jälleen. Reilun viikon ajan on Vironlahden Järvenkylässä tutkittu kivikautista, kampakeraamisen kulttuurin kolmiosaista rivitaloa.

Löytöaineistossa näkyvät kontaktit niin Viroon, Etelä-Saimaalle kuin nuorakeraamiseen kulttuuriinkin. Yksi mielenkiintoinen löytöryhmä ovat asbestikeraamiset astiat, joiden alkuperä on Saimaalla. Asbestin (ryhmä kuitumaisia mineraaleja) käyttö saven sekoiteaineena oli kivikauden suuria innovaatioita, sillä se mahdollisti suurempien, kestävämpien ja kevyempien astioiden valmistamisen.

Rivitalo ajoittuu ajanjaksoon 2000-3000 eaa., ja sen koko on poikkeuksellinen 20x45 metriä. Se löytyi sattumalta Helsingin yliopiston inventoinnissa, jonka tarkoitus oli etsiä keskiaikaista aineistoa.
Löydetyn kaltaiset suuret kiinteät asumukset haastavat perinteistä kuvaa riistan mukana liikkuneesta pyyntikulttuurista.

Kaivauksia johtaa Helsingin yliopiston arkeologi Teemu Mökkönen.

Uutisesta kertoi Yle.

Pecunia non olet

Jos Britanniassa nousee maan uumenista roomalaisia huviloita, niin eivät ne ole maan ainoita jälkiä kyseisistä valloittajista. BBC News uutisoi juuri huhtikuun lopulla löydetyn maan historian suurimman roomalaisen rahakätkön.

Metallinpaljastinharrastaja löysi pellolta Somersetista ruukun, jossa arkeologisten tutkimusten jälkeen paljastui olevan yli 52 000 roomalaista kolikkoa – ruukku sisältöineen painoi noin 160 kiloa. Kaikeksi onneksi löytäjä ymmärsi jättää tutkimukset arkeologeille.

Sam Moorhead Portable Antiquities Schemestä uskoo, ettei kätkö ollut väliaikaissuoja rahoille, vaan yhteisön uhri jumalilleen. Rahamäärä vastaa legioonalaisen neljän vuoden palkkaa, ja ajoittuu 200-luvulle jaa.

Kolikoiden joukossa on useita Marcus Aurelius Carausiuksen lyöttämiä kolikoita. Hän julisti itsensä Britanniassa vastakeisariksi Diocletianuksen kaudella vuonna 286 jaa., ja piti valtaa salamurhaansa vuonna 293 jaa. asti.

Löydön arvoksi arvioidaan 3,3 miljoonaa puntaa eli noin 4 miljoonaa euroa. Somersetista on aiemminkin, vuonna 2001, löytynyt useiden satojen roomalaisten rahojen kätkö, joka ajoittuu 300-luvulle.

Aiheesta uutisoi myös Yle. Yahoo! News julkaisi löydöistä sarjan kuvia, jonka voit nähdä täältä.

Mistä näitä huviloita oikein tulee?

Tewkesburysta Englannista on putkityön yhteydessä löytynyt ennestään tuntemattoman roomalaisen villan jäänteet. Rakennus on roomalaishallinnon loppupuolelta, 200-luvun lopusta tai 300-luvun alusta jaa.
Arkeologi Stuart Foreman kertoo kaivettujen rakennuksen osien olevan hyvässä kunnossa, eikä pidä mahdottomana ajatusta että villan sijaan kyseessä olisi ollut pyhättö. Rakennuksen kalkitut kiviseinät oli maalattu tummanpunaiseksi ja kermanväriseksi, mikä osoittaa rakentajien vaurautta.

Pienoismalli Lullingstonen roomalaisesta huvilasta Englannista. wikimedia

Englannista tunnetaan kymmeniä roomalaisia huviloita, mutta uuden löytyminen on aina kansallisesti merkittävää. Roomalaiset pitivät valtaa maassa vuodesta 43 noin vuoteen 410 jaa.

Raunion löytyminen ei estä putken rakentamista, ja huvila tullee peittymään uuden asuinalueen alle. Paikalla suoritetaan vielä geofyysisiä mittauksia kohteen laajuuden selvittämiseksi.

Alkuperäisen uutisen voit lukea täältä.

Huonoa arkeologiaa

Viime aikoina mediaan on lipsahtanut sellaisia uutisankkoja arkeologian saralta että ihan hävettää. Kuinka monet reportterit todella uskoivat kyseenalaistamatta uutisen Nooan arkin löytymisestä – jälleen kerran?

Tällaiset väitteet, jotka totta ollessaan ravisuttaisivat perustan koko tämänhetkiseltä maailmankuvaltamme, tulevat ja menevät nopeasti. Ikään kuin ihmisiä ei pätkääkään kiinnostaisi, että käsityksemme maailman iästä ja koko maailman peittävän vedenpaisumuksen mahdottomuudesta olisivat paikkansapitämättömiä. Joko ihmiset ovat niin tervejärkisiä, että uutistoimittajia paremmin ymmärtävät tällaisten uutisten perättömyyden, tai sitten koko ihmiskuntaa vain vaivaa krooninen kyynisyys.

Joka tapauksessa on kaikeksi onneksi niitä, jotka osaavat suhtautua tällaiseen kriittisesti ja ilmaista sen: bloggeri Keith Fitzpatrick-Matthewsin maanmainio blogi Bad Archaeology räimii toden teolla kaikkea arkeologian nimissä julkaistavaa humpuukia. Suosittelen tutustumaan ja ihmettelemään, mitä kaikkea voivat ihmisparat uskoa.

Uusi egyptologinen blogi

Nyt voivat riemuita yhtä lailla ne, jotka eivät olisi halunneet nähdä enää yhtäkään Egypti-aiheista päivitystä blogissani, kuin ne, jotka olisivat halunneet: aloitin aivan uuden blogin jonka pyhitän vain ja ainoastaan egyptologialle!


Blogi löytyy osoitteesta http://mustamaa.wordpress.com/.

Museokesä

Kylläpä kesä menee nopeasti! Päivien pimenemisen kunniaksi voisin kertoa vähän suvitunnelmista. Ensinnäkin olen tämän kesän töissä museoassistenttina Aboa Vetus & Ars Nova -museolla. Se tarkoittaa että olen saanut puuhailla loistavien työkaverien kanssa nykytaiteen ja arkeologian parissa. Pikku hiljaa keskiajan Turun maanalaiset kadut ovat alkaneet tuntua kodikkailta. Museolla töihimme kuuluu toki paljon muutakin kuin opastamista. Suurin voimanponnistus koko kesänä lienevät ensi torstaina alkavat Turun keskiaikamarkkinat, joita varten on tullut sinetöityä hullunpapereita, rakennettua pehmoaseita, taiteltua karkkipusseja ja suunniteltua lasten turnajaisia. Alan ymmärtää miten monen ihmisen panos tarvitaan maan suurimman keskiaikatapahtuman syntymiseen. Mitä muuta? Kesähän ei ole kesä ilman opiskelua, joten käyn töiden ohella keskiviikkoisin egyptologian luennoilla Pasilassa. Johdatus muinaisegyptiläiseen uskontoon on kurssin nimi, ja ainakin luennoitsija on innostava vaikka tunneilta ei niin paljon uutta olisikaan saanut. Ensimmäiset pari luentoa muistuttivat huvittavan paljon oman egyptologian lukiokurssini vastaavia. Ehkä minulla tosiaan olisi toivoa opettajana? Ihan uuttakin olen kurssilla kyllä oppinut, kuten hauta-arkkujen koristeaiheiden muutoksista ja ajatusmaailmasta niiden takana. Kaikkein parasta kurssilla (erinomaisen tenttikirjan lisäksi) on kuitenkin tavata samanhenkisiä ihmisiä. Sellaisia ei maailmassa varmaan voi olla liikaa? Aboa Vetuksessa olen autellut arkeologi Markoa kaivauksilla, mutta vähän kyllä syyhyttäisi päästä käyttelemään porkkanakahvaista lastaani kaivauksilla. Ensi kuussa olisi kuulemma Salossa yleisökaivaukset, joten ehkä saan kuin saankin lastalleni käyttöä tänä kesänä. Syksyn opetuskaivauksia odotellessa. Näin bonuksena voisin laittaa egyptinnälkäisille muutaman linkin joita kurssilla on tullut vastaan. Nauttikaa! http://www.thebanmappingproject.com/ - aivan ehdoton kuolauksen kohde, jos Theban kuningashaudat tai muinainen Egypti ylipäätään pätkääkään kiinnostavat. http://www.britishmuseum.org/explore/galleries/ancient_egypt/room_61_tomb-chapel_nebamun/nebamun_animation.aspx - British Museumiin on vaikea määrittää suhdettaan. Se on historian ja arkeologian ystävien Mekka, mutta toisaalta tuntuu epäeettiseltä kannattaa sitä varastelua, jolla kokoelmat on ympäri maailman riistetty. Kaikesta huolimatta museo on tehnyt taas poikkeuksellisen hyvää työtä rekonstruoidessaan Nebamunin (kadonneen!) haudan 18 dynastialta.

Vierivä kivi ei sammaloidu?

Röyhkeää. Ei, vaan kertakaikkisen pöyristyttävää! Murha kulttuuria, muinaismuistolakia, ihmisoikeuksia ja maailmankaikkeuden tasapainoa vastaan!

Toisin sanoen eräs hämeenlinnalainen autokauppa siirtää kuluvan kesän aikana tontillaan sijaitsevan Suomen suurimman uhrikiven syrjään bisneksiensä tieltä. Kuinka Museovirasto voi sallia moisen pyhäinhäväistyksen? Eikö tällainen rikos anna esimerkin että kiinteän muinaisjäännöksen kajoamiskielto voidaan kiertää siirtämällä jäännös muualle? Ehkä Hämeen linnakin näyttäisi paremmalta Vanajaveden toisella puolella.


Ymmärrän että Abu Simbelin kaltainen ainutlaatuinen maailmanperintökohde siirretään turvaan väistämättömältä tuholta, mutta menneisyyden fyysisten jäänteiden siirtäminen alkuperäisestä ympäristöstään tuntuu kertakaikkisen oudolta. Tosin, muuttoa odottelevan kuppikiven ympäristöä ei voi pitää järin alkuperäisenä:

"Kivi on hyvin hoidetulla pihanurmikolla, ja se on hyvin säilynyt, vaikka ympäristö onkin mennyttä,"
toteaa muinaisjäännösrekisteri.

Oli ympäristö alkuperäinen tai ei, on uhrikivi toisessa paikassa enää pelkkä fyysinen kuori vailla alkuperäisen sijaintinsa merkityssisältöjä. Esi-isämme kunnioittivat kiveä juuri siinä missä se oli, eivätkä missään muualla. On niin helppoa unohtaa, että jäännös on enemmän kuin pelkät fyysiset jäänteet: se on paikka ja tila, jolla on ollut joskus merkitys. Joissakin tapauksissa sen merkityksen muistaminen voi olla jopa arvokkaampaa kuin autokaupan laajennustarve.

Uhrikivessä on 136-139 kuppia, jotka on oletettavasti kaiverrettu rautakaudella. Kuppeihin on ilmeisesti uhrattu haltioille tai esi-isille sato-onnen takaamiseksi, ja joskus nykyäänkin kuppeihin ilmestyy kaikenlaista tarkoituksella sinne pantua. Allekirjoittanutkin on saattanut olla osallisena moiseen uuspakanalliseen hömpötykseen.

Vanhoja juttuja

Paleoliittisen eli vanhimman kivikauden tutkijoilla on ollut vuoden sisään monta syytä juhlia. On löytynyt viite uudesta ihmislajista, saatu purettua neandertalilaisen DNA ja saatu todiste siitä että Homo sapiens ja Homo neanderthalensis todella risteytyivät Euroopassa ja Aasiassa reilut 40 000 vuotta sitten. Huikeat 1-4% meidän geeniperimästämme on peräisin pohjoiseen ilmanalaan tottuneelta serkultamme - kahden ihmislajin välinen kanssakäyminen oli siis muutakin kuin metsästysmaista taistelua.

Neandertalilaislapsi, vahamallinnos. wikimedia

Samaan aikaan kun neandertalinihminen ja nykyihminen hankkivat jälkikasvua saattoi Siperiassa tallustaa ennestään tuntematon ihmislaji: 2008 tutkijat löysivät luolasta neandertalilaiselle kuuluvaksi oletetun sormiluun kappaleen, joka paljastui DNA-analyysissä joksikin aivan muuksi. Jotkut tutkijat ovat kuitenkin kritisoineet uuden ihmislajin olettamista yhden luunkappaleen perusteella.

Myös ihmisapinoiden alkuhämärä on saanut uutta valoa, kun viime vuoden lokakuussa Science-lehti julkaisi joukon artikkeleita Ardipithecus ramiduksesta eli Ardista. Ardi on 4,4 miljoonaa vuotta sitten elellyt kädellinen, ja mahdollisesti ihmisen edeltäjä. Ensimmäisten ihmisten ajatellaan ilmestyneen kuvioihin noin 2 miljoonaa auringonkiertoa takaperin.
Ardi on nuorempi kuin nykyihmisen ja simpanssin viimeinen yhteinen edeltäjä, ja antaa viitteitä siitä että simpanssit ja ihmiset ovat kehittyneet erillisiä sukulinjoja. Ardin jalat mm. soveltuvat simpanssin jalkoja paremmin kävelemiseen.

Eikä tässäkään vielä kaikki: viime huhtikuussa julkistettiin Etelä-Afrikasta löytynyt uusi ihmislaji, joka mahdollisesti on yksi nykyihmisen edeltäjistä. Laji sai nimekseen Australopithecus sediba, jossa sediba merkitsee paikallisella sothokielellä luonnonlähdettä, viitaten löytyneeseen alkuihmiseen nykyihmisen mahdollisena esi-isänä.

Jos auringon alla ei olekaan mitään uutta, niin vanhaa tuntuu löytyvän loputtomasti lisää arkeologien ihmeteltäväksi. Ollaanhan ihmisiksi, vaikka ihan näin varhaisimpien esi-isiemme kunniaksi.

Linkkejä aiheesta:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/6146908.stm

http://archaeology.about.com/b/2010/05/06/neanderthals-and-humans-likely-interbred.htm?nl=1

http://www.nature.com/news/2010/100324/full/464472a.html

It's my life

Tämän bloginhan piti kertoa opiskelijan elämästä, mutta palstatila on lähinnä kulunut maailman arkeologisten uutisten esittelyyn. Kummallista.

Nyt olen kuitenkin kunnon kulttuurintutkijan tavoin tutkinut omaa elämääni ja onnistunut luomaan siitä tiivistelmän. Toisin sanoen, hyvät naiset ja herrat, arkeologian opiskelijan päivä näyttää tältä:

ILARIN PÄIVÄ

Aamu, kello 7 ja 10 välillä. Herään. Makaan sängyssä vielä kaksi minuuttia kaivaten menetettyä unta haluttomana jättämään peiton suloisen lämmön.

Nousen tuuhealle lampaantaljalleni ja toikkaroin kylpyhuoneeseen aamupesulle. Pesen hampaita kauemmin kuin olisi tarpeen tuijottaen tyhjyyteen ajatellen suuria asioita.

20-30 minuuttia myöhemmin. Pukeudun, pistän teeveden keittymään ja syön aamupalaa; mysliä, leipää ja hedelmiä. Jos mysliä ei ole, keitän puuroa. Selailen eilisen tai toissapäivän Hesaria ja huomaan että kello on jo aivan liikaa. Suunnittelin lähteväni yliopistolle 45 minuuttia ennen luentoa, mutta tämä jää haaveeksi.

25 minuuttia ennen luennon alkua. Puen ulkovaatteet, heitän mustan marimekkolaukkuni olalle ja kipitän rappuset alas – asuntoni on yksiö vanhan, sinisen puutalon ylimmässä kerroksessa. Ulko-ovella tajuan jättäneeni pyöräilykypärän/kännykän/esseen/lompakon kämppääni ja juoksen rappuset takaisin ylös.

20 minuuttia ennen luentoa poljen pyörällä minkä pääsen punatiilisen Mikaelinkirkon ohi. Käytän niin sanottua vihreän valon tai jatkuvan liikkeen tekniikkaa: en jää odottelemaan valoihin vaan valitsen aina vihreä valon. Näin säästän kullankalliita minuutteja. Suihkiessani liikenteessä tajuen unohtaneeni juoda aamuteen vaikka keitin veden.

Pääsen luentosaliin minuuttia ennen luennon alkamista tai joskus jopa röyhkeästi pari minuuttia myöhässä. Varhaisimpina aamuina minulla on venäjää, muuten aloitan yleensä arkeologian luennolla.

Puolenpäivän aikoihin (tai mihin väliin ehdinkään) käyn syömässä yliopistolla, joko Parkkiksessa tai Assarin ullakolla, joissa kummassakin on oikein hyvä ruokatarjonta. Jos ruoka-ateria maksaa 2,60€, ei siitä pidä valittaa. Keskiviikkoisin menen kello 12 arkeologien kahvitukseen, joka järjestetään seminaarihuoneessamme. Tee tai kahvi 20 senttiä, keksi 10.

Iltapäivällä menen taas arkeologian tai geologian luennolle. Geologia kaikessa mielenkiintoisuudessaan on osoittautunut varsinaiseksi murheenkryyniksi, josta en ole pahemmin opintopisteitä saanut ahkerasta opiskelusta huolimatta. Noo, ei siitä sen enempää.

Tiistaisin ja torstaisin menen kauppakorkeakoulun puolelle japaninluennolle. Aloitin japaninopiskelun viime syksynä toissakevään japaninmatkan innoittamana. Opiskelusta on kyllä ollut hyötyä, ei vähiten Fukuokassa asuvan, egyptologiaa opiskelevan tyttöystäväni kanssa.

Pari kertaa kuussa Vare ry:n hallitus pitää kokouksen, yleensä kello 18 joko Proffan kellari -nimisessä baarissa tai kulttuurintutkija-ainejärjestöjen vuokraamassa oleskelupaikassa ”Kopissa”. Hallituksen jäsenenä ja lehtemme Varelian päätoimittajana minulla on kunnia osallistua näihin kokouksiin.

Illalla paluumatkalla käyn keskustassa kaupassa, tulen kotiin, haen Hesarin ja laitan ruokaa. Teen mielialasta riippuen joko spaghettia ja jotakin bolognese-kastikkeen tyylistä, sushia, kalapuikkoja ja riisiä, limellä maustettua kasviswokkia, kreikkalaista perunasalaattia, tortilloja tai laiskalla tuulella pinaatti-, herne- tai kasvissosekeittoa. Kyllä, minulla on tiettyjä lempiruokia joita tykkään tehdä.

Syötyäni kello lähestyy kymmentä. Tiskaan ehkä tiskit, mutta voi myös olla että jätän ne muodostamaan arkeologisia kerrostumia seuraavalle päivälle. Luen vähän aikaa tenttikirjaa, mutta minua alkaa väsyttää ja avaan tietokoneen. (Oikeastaan avaan sen aina kun tulen kotiin katsoakseni sähköpostin ja facebook-päivitykset.) Luen tietokoneella Archaeology Magazinen arkeologiuutiset, etsin mielenkiintoisia artikkeleita, mahdollisesti päivitän blogejani ja chättäilen ystävien kanssa. Tarkistan parit selainpelit ja saatan selailla deviantart.com -sivustoa pitääkseni edes jonkinlaisen yhteyden taiteeseen silloin kun en ehdi enkä jaksa olla itse luova. Äkkiä huomaan kellon olevan jotakin 12 ja 1 väliltä ja päätän mennä nukkumaan, mikä kuitenkin vielä vähän venähtää kun jään sänkyyn lukemaan jotakin mukaansatempaavaa kirjaa tai lehteä.

Tällainen on keskivertopäiväni, kiitos että elitte sen kanssani.