keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Mutta missä on Störtebekerin pää?

Lokakuussa 1400 tai 1401 mestasi Hampurin pyöveli pahamaineisen merirosvopäällikkö Klaus Störtebekerin. Tarinan mukaan Störtebeker oli ennen teloitusta kysynyt kaupungin raadilta, säästäisivätkö nämä hänen miehistään ne, joiden ohi hän onnistuisi päättömänä kävelemään. Päätä lyhyempänä hänen ruumiinsa kerrotaan nousseen ja tallustaneen peräti 11 miehen ohi, mutta yhtä kaikki raati teloitutti kylmäverisesti kaikki 30.

Störtebekerin kallo ennen katoamistaan 2010. wikimedia

Störtebeker oli legenda jo eläessään. Hänen nimensä ("Pikarin yhdellä kulauksella tyhjentäjä") kerrottiin tulleen siitä, että hän sai neljän litran juoma-astian tyhjäksi todella yhdellä kulauksella. Hänen pikariaan säilytettiin Hampurin raatihuoneella sen paloon 1842 asti.
Störtebeker kuului vitaaliveljiin, järjestöön, joka oli perustettu 1392 kuljettamaan elintarvikkeita Meklenburgin herttualle Albrektille tanskalaisten piirittämään Tukholmaan ja ryöstelemään tanskalaisten laivoja. Sodan jälkeen veljet alkoivat kiusata kaikkia Itämerellä, ja kutsuivatkin itseään Jumalan ystäviksi ja kaikkien muiden vihollisiksi.

Störtebekerin irrallinen pää joutui sadoiksi vuosiksi kadoksiin, kunnes se löydettiin teloitussaarelta 1878, ja asetettiin esille museoon 1922. Se on ollut yksi museon tärkeimmistä aarteista, sillä hurjapäinen merirosvokapteeni on noussut jonkinlaisen kansallissankarin asemaan erityisesti Hampurissa. Vuoden 1999 radiohiiliajoitus kertoi rautapiikin lävistämän kallon olevan oikean ikäinen, mutta DNA-vertailu kapteenin jälkeläisiin ei paljastanut mitään.

Kallon perusteella tehty vaharekonstruktio. wikimedia

Nyt kallo kuitenkin on taas hakoteillä: tammikuun 9. se yksinkertaisesti katosi museosta. Tässä olisi asiasta tietäville rikastumisen paikka, sillä museo on tarjonnut kallon löytämiseen johtavista vihjeistä tuhansien eurojen palkkion. Hampurin museon johtajan Lisa Kosokin mukaan kallo onkin mittaamattoman arvokas kappale kaupungin historiaa.

Mutta kuinka niin arvokas esine voi noin vain kadota? Tutkimus polki paikoillaan, kun poliisi syynäsi kaupungin goottiryhmiä ja muita pääkalloihin fiksaatioita kokevia henkilöitä. Yksi mahdollisuus on, että kallo on päätynyt Helvetin enkelien käsiin, jotka käyttävät merirosvosymboleja ja joista osa pitää Störtebekeriä sankarina. Suoria näyttöjä teorialle ei ole, mutta paikallislehti Morgenpost kertoi "sisäpiiriläisen" kertoneen, että nimetön varas oli tarjonnut kallon ilmaiseksi Helvetin enkeleille. Teorian puolesta puhuu myös, että jokin aika kallon katoamisesta moottoripyöräjengi oli jättänyt esille erään vähän nuoremman kallon, joka oli varustettu tekstillä "ei tacoja", viitaten kilpailevaan Bandidos pyöräjengiin.

Jos Störtebekerin pää on päätynyt Helvetin enkelien käsiin, se taitaa olla kaltaisessaan seurassa. Störtebeker oli ilmeisen verenhimoinen tyyppi, eikä hänestä myöhemmin maalattu kuva eräänlaisena Robin Hoodina liene lähellä totuutta. Kerrotaan että hänen teloituksensa jälkeen raati olisi löytänyt hänen laivansa mastoista suuret määrät arvometallia, joka ei siis ainakaan ollut päätynyt köyhien haltuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti