Tollundilainen ystävämme. Wikimedia.
Vaikka arkeologista suotutkimustamme kuvaakin hyvin sana olematon, on meillä kuitenkin löytöjä. Etenkin kun turpeet vielä nostettiin käsin, päätyi kansatieteellisiin kokoelmiin liuta muinaisia suksen osia, ruuhia, meloja, ja niin edelleen. Usein näitä ei ilmeisesti ole osattu pitää satoja tai tuhansia vuosia vanhoina hyvän säilyneisyytensä vuoksi, ja erilaisissa paikallismuseoissa ne ovat saaneet aika kovakouraista kohtelua. Kaikki eivät tietenkään esihistoriallisia olekaan. Tosiasia on, että soissamme edelleen lepää hapettomien olojen säilömänä arkeologista aineistoa vuosituhansien ajalta.
Suolampi. Wikimedia.Tilanne on tietyssä mielessä sama kuin vaikkapa Norjan ja Alaskan jäätiköillä, mistä sulaminen paljastaa uusia löytöjä jatkuvasti: aika on käymässä vähiin. Ennen suomaaston leimaama Etelä-Suomi on hyvää vauhtia kuivaamassa viimeisiäkin soitaan, eikä tämä tiedä hyvää niin biodiversiteetin kuin arkeologiankaan näkökulmasta. Koneellistunut työ taas tarkoittaa sitä, että löydöt jäävät auttamatta huomaamatta. Harva ihminen nyt edes odottaa, että suosta voisi jotakin arvokasta tulla vastaan.Suomessa luonnontieteellinen suotutkimus on korkeatasoista, joten voisi olla helppo ottaa askel kokonaisvaltaiseen tutkimukseen, jossa kosteikoissa otettaisiin huomioon myös arkeologinen tekijä. Kuitenkaan tällä hetkellä soita ei huomioida edes arkeologisissa inventoinneissa, joten minkäänlaisten löytöjen tekeminen on tyystin sattuman varassa.
Bockstenin miesparka. Wikimedia. Entäs ne suoruumiit? Leväluhdan vainajathan oli loppujen lopuksi haudattu sittemmin soistuneeseen järveen, mutta kuka tietää, ehkä Suomen soiden turpeet kätkevät ihan oikeita suoruumiita. Tässä asiassa ei tarvitse kuin kurkata Ruotsiin: 1936 löytyivät Bockstenin suosta 1300-luvulla väkivaltaisesti murhatun miehen jäänteet hyvinsäilyneine vaatteineen. Suo on ollut rajapaikka, johon on uhrattu, jota on pelätty, ja jonne ilmeisesti on ollut helppo piilottaa murhan todistusaineisto.
