Kymmenen vuotta Ravattulan Ristimäen kirkon löytymisestä

Tutkijaryhmä on voinut rekonstruoida yhdestä hautalöydöstä Ravattulan muinaispuvun arkeologi Jaana Riikosen johdolla. Kuvassa mallina arkeologi Siiri Tuomenoja. Kuva: Anne-Mari Liira.

Suomen vanhimman tunnetun kirkon arkeologiset jäänteet löytyivät Ravattulan Ristimäestä Kaarinasta läheltä Turkua kymmenen vuotta sitten 2013, kuten tuoreeltaan blogissa kirjoitin. Tasavuotinpäivän kunniaksi Turun Aboa Vetus Ars Nova -museossa avautui viime viikolla Ravattulan Ristimäki -näyttely, joka esittelee värikkäästi kohteen löytöjä ja niiden pohjalta tehtyjä rekonstruktioita: näyttelyn keskiössä ovat aidot arkeologiset hautalöydöt ja ennen kaikkea vuonna 2021 valmistunut Ravattulan muinaispuku, jonka tutkijat valmistivat pikkutarkan tutkimuksen avulla yhden 1200-luvun alun naisen haudan perusteella.

Uuden näyttelyn ja yli kymmenen vuotta jatkuneiden tutkimusten kunniaksi julkaisen kokonaisuudessaan avajaispuheeni. Olkaapa hyvät!

 

Avajaispuhe Ravattulan Ristimäki -näyttelyn avajaisissa 28.9.2023

Kuva: Laura Isomäki.

 

Hyvä avajaisyleisö, menneisyyden ystävät. Olen arkeologi ja tietokirjailija Ilari Aalto, ja minulla on kunnia tänä iltana avata Ristimäki-näyttely sekä museon edustajana että arkeologina. Tämä on ensimmäinen kerta kun pääsen avaamaan taidemuseon näyttelyä, vaikka aiheeltaan Ars Novan puolella avautuva näyttely sukeltaakin syvälle Aurajokilaakson arkeologiaan. 

Hyvät kuulijat: Yhdeksänsataa vuotta sitten ei ollut Turkua. Oli joki, joen varressa peltoraivioita ja peltojen keskellä harmaiden hirsitupien muodostamia pihapiirejä. Vaikka maisema näytti uneliaalta, se oli käymässä läpi suuria muutoksia. Uusi uskonto, kristinusko, muokkasi ihmisten maailmankuvaa ja loi uusia valtarakenteita samaan aikaan kun Lounais-Suomi liittyi entistä vahvemmin osaksi pikkuhiljaa kehittyvää Ruotsin valtakuntaa. Ristimäki-näyttely kuljettaa meidät tähän muutosten maisemaan. 

Mitä tavallinen Aurajokivarren asukas ajatteli? Miten kauas hän oli matkustanut? Miten hän pukeutui? Yksikään tältä ajalta säilyneistä harvoista kirjallisista lähteistä ei anna vastauksia näihin kysymyksiin, joten tieto täytyy kaivaa esiin maan uumenissa säilyneistä arkeologisista löydöistä. Ristimäki onkin ollut 2000-luvun arkeologinen jymylöytö, joka tarjoaa ikkunan tähän kadonneeseen maailmaan, rautakauden ja keskiajan, esihistorian ja historian taitteessa. 

Ristimäki-näyttelyn keskiössä on upea Ravattulan muinaispukurekonstruktio. Kuva: Ilari Aalto.

Jos paikka ei ole tuttu, Ravattulan Ristimäki sijaitsee Kaarinassa, neljä kilometriä ylävirtaan Turun keskustasta, pienessä metsäsaarekkeessa joen länsipuolella. Ennen arkeologisia kaivauksia paikassa ei herättänyt huomiota mikään muu kuin kohteen nimi, ja matalat painanteiden rivit, jotka tarkkasilmäinen katsoja saattoi erottaa kasvuston seasta. 

Ristimäki on erinomainen esimerkki siitä, miten arkeologinen tieto muodostuu. Suomalaisen arkeologian kirkkaimmat tähdet ovat etsineet Aurajokilaakson muinaisjäännöksiä jo yli sadan vuoden ajan, ja silti Suomen vanhin tunnettu kirkonpaikka lymysi – ei edes piilossa, vaan keskellä maisemaa vuoteen 2010 asti, jolloin paikalla alkoivat arkeologi Juha Ruohosen johtamat tutkimuskaivaukset. Syyskuussa 2010 Turun yliopiston arkeologian oppiaineen nuoret arkeologinalut könysivät sadetakkeihin sonnustautuneina peltosaarekkeella kasvaneeseen umpimetsään.

Ravattulan kirkon pohja löytyi vuonna 2013. Kuva: Juha Ruohonen.

Sain itse olla parikymppisenä mukana Ristimäen ensimmäisillä kaivauksilla, muutaman asteen lämpötilassa ja kahden viikon yhtäjaksoisessa vesisateessa, ja kirjoitin silloin arkeologiablogiini näin innostuneen kuvauksen kaivausoloista: ”Harva ammatti on kirjaimellisesti yhtä maanläheinen kuin arkeologia. Ei ole maailman autuain tunne kontata märässä maassa litimärillä vaatteilla ja kaivaa mutaista kuoppaa.” Ihme kyllä, tästä kokemuksesta huolimatta jaksoin opiskella arkeologin opinnot loppuun. 

Kun tulimme ensimmäistä kertaa kaivauspaikalle, siellä oli vain umpeenkasvanutta pöheikköä eikä aavistustakaan Suomen vanhimmasta kirkonpaikasta. Aloitimmekin kaivaukset sahoilla ja kirveillä, että saimme edes harvennettua metsään alueen, jota kaivaa. Jo ensimmäisenä kaivausvuonna Ristimäki osoittautui merkittäväksi paikaksi, jossa oli 1100-luvulla ristiretkiajalla sijainnut varhaiskristillinen hautapaikka. Rautakaudella vainajat haudattiin polttamalla, mutta rautakauden päättyessä Aurajokilaakson asukkaat alkoivat haudata rakkaansa puisissa arkuissa, parhaisiin vaatteisiin puettuina.

Ristimäki-näyttelyssä on Ravattulan puvun lisäksi esillä lapsen haudan ja keihään kanssa haudatun miehen rekonstruktiot. Kuva: Ilari Aalto.

Ensimmäisen opetuskaivauksen jälkeen kaivaustutkimukset jatkuivat vuosittain, ja vuonna 2013 mäeltä paljastui rakennuksen kivijalka, jonka merkityksen tutkijat ymmärsivät nopeasti: vaatimaton, 10 metrin mittainen hirsirakennus oli vanhin kirkonpaikka, joka Suomesta on löydetty. Se oli käytössä vain muutaman vuosikymmenen 1100-luvun jälkipuolelta 1200-luvun alkuun. Kun kirkko purettiin, paikalle pystytettiin muistoristi, ja kauas näkynyt risti antoi paikalle sen tähän päivään asti säilyneen nimen. 

Ravattulan Ristimäestä on siis löydetty kalmisto, kirkko ja kirkkomaata kiertänyt aita, jonka perustukset ovat yhä nähtävissä. Ristimäen tutkijat ovat arvioineet, että mäellä on noin 400 hautaa, joista kuutisenkymmentä on tutkittu arkeologisesti. Haudat ovat vaikuttavia todistajia menneisyyden elämästä: vaikka vainajien luut ovat säilyneet huonosti, Ristimäen maaperä on säilyttänyt välkehtivistä lasihelmistä koottuja kaulakoruja, vainajien nutturalle kierrettyjä hiuksia ja erityisesti vaatteiden katkelmia, jotka ovat antaneet poikkeuksellisen mahdollisuuden rekonstruoida Suomen kymmenes muinaispuku, Ravattulan puku, ja tämä puku on myös tänään avautuvassa näyttelyssä pääosassa.

 

Kolme Ravattulan pukua rivissä. Kuva: Anne-Mari Liira.

  

Ristimäki-näyttely on sekä menneisyyden että nykypäivän käsityömestareiden ylistys. Tekstiileihin erikoistuneen arkeologi Jaana Riikosen johdolla työryhmä on seikkaperäisesti tutkinut ja rekonstruoinut vaatteisiin käytetyt materiaalit ja niiden valmistusmenetelmät. Asiantuntijalle Ristimäen tekstiilifragmentit ovat riemunkiljahdusten aihe, mutta rekonstruktioiden kautta kuka tahansa pääsee näkemään, miten kauniista materiaaleista, aikaa ja kaukomailta tuotuja raaka-aineita säästelemättä muotitietoiset Aurajokilaakson asukkaat laativat vaatteensa yli 800 vuotta sitten. 

Nyt olemme saaneet upean näyttelyn, josta arkeologit Juha Ruohonen ja Jaana Riikonen ansaitsevat lämpimän kiitoksen. Ilman teidän työtänne Ravattulan Ristimäen kirkkomaa odottaisi vielä löytymistään maan kätköissä, eikä meillä olisi mahdollisuutta tutustua Ravattulan puvun mukana Aurajokilaakson morsingonsiniseen ja krapinpunaiseen muinaismuotiin. Kiitän Aboa Vetus Ars Nova -museon puolesta myös Turun yliopiston arkeologian oppiainetta, jonka kokoelmista olemme saaneet lainaksi upeita alkuperäisiä löytöjä Ristimäeltä, sekä Suomen muinaistutkimuksen tuki ry:tä, joka on rahoittanut Ristimäen tutkimuksia sekä osallistunut kaikkien esillä olevien rekonstruktioiden tuottamiseen ja kustannuksiin. 

Lopuksi haluan kiittää kaikkia niitä taitavia käsityöläisiä, jotka ovat osallistuneet Ravattulan puvun toteutukseen. Kiitos siis Helena Honka-Hallila, Tuija Hukkanen, Hanna-Leena Juhola, Kristiina Juvas, Maikki Karisto, Heini Kirjavainen, Susanna Koskelo, Hannele Köngäs, Salla-Mari Latvala, Toive Lehtinen, Anne-Mari Liira, Johanna Marttila, Mizuki Miyoshi-Nissilä, Minna Paavola, Janita Palomäki, Veronika Paschenko, Annina Helmi Rokka, Sue Salminen ja Siiri Tuomenoja, sekä muut näyttelyn rekonstruktiot valmistaneet JT Pälikkö ja Jere Uurasmaa. Pitkä lista kiitettyjä kertoo, miten paljon taitoa näyttelyesineiden valmistus on vaatinut!

Ravattulan Ristimäki on avannut uusia näkökulmia historian alkuun Aurajokilaaksossa, ja se kätkee varmasti vielä monia löytöjä, jotka tarkentavat käsityksiämme kaukaisesta menneisyydestä, jos kaivaustutkimukset pääsevät jatkumaan. Olemme onnekkaita, että olemme saaneet kappaleen Turun kaupungin syntyhistoriaa ensimmäistä kertaa laajasti turkulaisten saataville keskelle kaupunkia. Nyt onkin aika juhlistaa yli 10 vuoden aikana tehtyä työtä, ja täten julistan näyttelyn Ravattulan Ristimäestä avatuksi. Skål!


Ristimäen kirkonpaikan kaivauksista löytyy lisää tietoa blogiin vuoden 2010 kaivauksilta kirjoittamastani kaivauskertomussarjasta, täältä oppikirjatekstistä ja tietysti täältä Ravattulan tutkimushankkeen sivuilta. Ravattulan muinaispuvusta on myös tänä vuonna ilmestynyt mainio kirja.

Oppikirja 12: Ruotsin Itämaa muotoutuu

Osa 12: Ruotsin Itämaa muotoutuu

Kristinusko leviää Itämeren alueella

Keskiajan alussa 1100- ja 1200-luvuilla Itämeren ympäristössä tapahtui paljon. Tanskalaiset tekivät valloituksia Virossa ja Pohjois-Saksassa, ja suuntasivat ilmeisesti retkiä Suomeenkin. Kalparitarit ja sittemmin Saksalainen ritarikunta valloittivat muut osat Baltiasta, ja askel askelelta yhtenäiseksi kuningaskunnaksi muotoutunut Ruotsi tiivisti otettaan Länsi-Suomesta. Kuva: MasterOfHisOwnDomain/Wikimedia Commons, CC BY-SA 3.0.

Suomessa keskiajan alku lasketaan kahdesta tärkeästä muutoksesta: kristinuskon vakiintumisesta ja Suomen alueen kytkeytymisestä Ruotsin valtakuntaan. Rautakauden ja keskiajan taitteessa ei ollut olemassa mitään yhtenäistä Suomea, vaan nykyisen Suomen alue jakautui karkeasti kolmeen kulttuuripiiriin: Keski- ja Pohjois-Suomen saamelaisten ja muiden eränkävijöiden alueeseen, Karjalan ortodoksiseen kulttuuripiiriin ja Etelä- ja Länsi-Suomen katoliseen maanviljelykulttuuriin. Tämä jako säilyi koko keskiajan.

Minkälainen yhteiskunta Suomessa sitten sijaitsi keskiajan kynnyksellä? Tästä ei ole varmuutta, koska aikalaislähteitä ei juuri ole säilynyt, ja arkeologian kautta on haastavaa vastata kysymyksiin yhteiskunnan järjestäytymisestä. On kuitenkin viitteitä siitä, että rautakauden lopulla ainakin Etelä-Suomessa olisi toiminut varhaisia muinaispitäjiä, joissa yhteisiä asioita hoidettiin kokoontumalla käräjille, ja joissa vuodenkierron merkkipäiviä juhlittiin yhteisissä pyhissä lehdoissa, hiisissä. 

Rikkaat hopea- ja aselöydöt kertovat siitäkin, että keskiajan alkumetreillä Suomen alueen asukkaat liikkuivat ahkerasti Itämerellä sekä käymässä kauppaa että tekemässä ryöstöretkiä. Kaupunkäynti olikin avainasemassa alkavaan muutokseen. 1100-luvulla Novgorod kasvoi merkittäväksi turkisten ja vahan tuottajaksi, ja Itämeren kauppiaat alkoivat kilpailla siitä, kuka sai hallita Novgorodin tuotteiden kauppaa eteenpäin. Tällä oli varmasti merkitystä suomalaisille, joille turkikset olivat läpi esihistorian olleet tärkeä vientituote.

Joku hautasi kolme massiivista ristiriipusta ja hopeahelmistä tehdyn kaulakorun saviruukussa maahan Halikossa Lounais-Suomessa 1100-luvulla. Kirkolliset korut ovat voineet kuulua jollekin lähetyspiispalle, ja ne voivat olla kirkonmieheltä varastettua ja kätkettyä ryöstösaalista. Aarteen omistajaa ei kuitenkaan voida tarkalleen tietää, ja korut ovat voineet kuulua rikkaalle naisellekin. Aarre löytyi sattumalta vuonna 1887. Kuva: Esa Suominen/Museovirasto, CC BY 4.0.

 

Kauppareittejä pitkin kulkivat paitsi ihmiset, myös ideat. Kristinusko alkoi 800-luvulta alkaen levitä Itämeren rannoille, ja suomalaiset kohtasivat kristittyjä kauppamatkoillaan. Samoin Pohjolaan saapuneet kauppiaat tekivät varhaista lähetystyötä, ja heidän mukanaan saattoi liikkua kristittyjä lähetyssaarnaajia. Suomen kieleen protovenäjästä lainautuneet kristilliset käsitteet, kuten pappi, pakana ja raamattu kertovat, että varhaiset kristityt kontaktit tulivat kenties viikinkien idäntien välityksellä Venäjältä.

Suomalaisilla oli ehkä orastavaa omakohtaista kiinnostusta kristinuskoon, jonka keskeisten hahmojen sovittaminen osaksi muinaisuskon maailmankuvaa kävi melko saumattomasti, kuten myöhempi kansanusko osoittaa. Kristinuskon lopullinen omaksuminen liittyi kuitenkin myös käytännöllisiin asioihin: kasteen ottaminen helpotti pääsyä kristittyjen markkinoille, ja se mahdollisti myös aseellisen avun saamisen kristityiltä liittolaisilta.

Suomen kristillistyminen oli satoja vuosia kestänyt tapahtumaketju, jonka voi katsoa alkaneen saksalaisten ja englantilaisten lähetyspiispojen Skandinaviaan suuntaamasta lähetystyöstä 800-luvulla. Vuoden 1000 tietämillä ensimmäiset lähetystyöntekijät saapuivat Suomeen asti sekä lännestä että idästä. Tilanne muuttui ristiretkiajaksi kutsululla ajalla 1050–1200, kun kristinuskoa alettiin levittää myös aseellisesti. Ensimmäiset ristiretket suunnattiin Pyhälle maalle Jerusalemin valtaamiseksi, mutta pian niitä alettiin suunnata myös ei-kristillisten kansojen käännyttämiseen Itämeren alueella. 

Baltian ristiretket olivat todellista miekkalähetystä, jossa saksalaiset ristiretkeläiset pakottivat valtaamansa kansat ottamaan kasteen. Näiden ristiretkien seurauksena Viron ja Latvian alueelle syntyi 1200-luvulla Saksalaisen ritarikunnan ja Riian arkkipiispan hallitsema Liivinmaa. Samaan aikaan myös tanskalaiset olivat kiinnostuneita valtansa laajentamisesta Itämerellä, missä he valloittivat Pohjois-Viron ja perustivat Tallinnan kaupungin. Tanskalaiset tekivät sotaretkiä myös Suomen etelärannikolle, mutta siellä he eivät saaneet pysyvää jalansijaa. Suomeen ei vaikuta suunnatun varsinaista miekkalähetystä, vaan arkeologiset löydöt todistavat ennemmin kristinuskon rauhanomaisesta omaksumisesta pitkän ajan kuluessa.

 

Ensimmäiset kirkot rakennetaan Varsinais-Suomeen

Turun yliopiston arkeologit löysivät Ravattulan Ristimäen varhaiskeskiaikaisen kirkon perustukset kaivauksissa vuonna 2013. Paikan merkityksestä kertoi enää nimi Ristimäki. Kuva: Ilari Aalto.

Kristinuskon leviämisen ajoilta ei ole säilynyt kirjallisia aikalaislähteitä, mutta arkeologiset löydöt todistavat uskomusten muutoksesta. Kristinuskon omaksuminen näkyy konkreettisesti hautaustavan muuttumisessa polttohautauksesta kristilliseen ruumiishautaukseen Länsi-Suomessa 1000- ja 1100-luvuilla. Aluksi vainajat haudattiin edelleen runsaiden hautalahjojen kanssa parhaissa pukimissaan, mutta 1200-luvulle tultaessa suomalaiset luopuivat esineiden laittamisesta hautaan. Monissa kalmistoissa tehtiin sekaisin poltto- ja ruumishautauksia, ja kristillisten ristiriipusten ja esikristillisten hautalahjojen esiintyminen yhdessä kertoo, ettei uusi uskonto ollut vielä vakiintunutta.

1100-luvun puolivälissä Lounais-Suomessa Aurajokilaakson asukkaat alkoivat rakentaa ensimmäisiä puisia kirkkoja. Vanhin tunnettu kirkko on Ravattulan Ristimäen kirkon paikka Turun lähellä Kaarinassa. Ristimäen kirkko on rakennettu noin vuonna 1150, ja se on ollut osa Aurajoen rantaan rakennettujen kirkkojen ketjua. Kirkkojen perustaminen osoittaa kristinuskon saavuttaneen ristiretkiajan lopulla vakiintuneen aseman. Tärkein askel Suomen kristillistymisessä oli kuitenkin oman piispanistuimen perustaminen. Jonkinlainen lähetyskeskus toimi Nousiaisissa viimeistään 1200-luvun alussa, mutta vuonna 1229 paavi Gregorius IX myönsi luvan siirtää piispanistuin parempaan paikkaan, nykyisin Turkuun kuuluvaan Koroisiin. Seuranneiden vuosikymmenten aikana Koroisiin rakennettiin Suomen ensimmäinen tuomiokirkko, ja lähialueen kirkollinen hallinto organisoitiin seurakunniksi. Kunkin seurakunnan keskukseksi perustettiin pitäjänkirkko, ja vanhat kyläkirkot, kuten Ravattulan Ristimäki, hylättiin.

Suomen ensimmäinen tuomiokirkko rakennettiin 1200-luvulla Koroistenniemelle Turun läheisyyteen. Tuomiokirkon perustamisen myötä alue jaettiin seurakuntiin ja pienet kyläkirkot menettivät merkityksensä. Koroistenniemi oli keskuspaikka vain muutaman vuosikymmenen, ennen kuin uutta tuomiokirkkoa alettiin 1200-luvun lopulla rakentaa nykyiselle paikalleen ja Turun kaupunki perustettiin sen yhteyteen. Kuva: Ilari Aalto.

Koroisten aika oli lyhyt, ja uusi tuomiokirkko rakennettiin Turkuun ja vihittiin vuonna 1300. Turun piispat olivat keskiajan Suomen vaikutusvaltaisimpia henkilöitä, jotka hallitsivat koko Suomen kattanutta Turun hiippakuntaa. Turun hiippakunta puolestaan kuului Uppsalan arkkihiippakuntaan, jota johti arkkipiispa.

 

Ruotsi lujittaa valtansa sotaretkillä

Myöhäiskeskiaikainen käsitys kuningas Erikin johtamasta 1. ristiretkestä Suomeen on kuvattu Pyhän Henrikin sarkofagiin Nousiaisten kirkossa. Sarkofagi on valmistunut 1420-luvulla, lähes kolmesataa vuotta sotaretken jälkeen. Miten luotettavana pidät sarkofagin kuvausta tapahtumista? Kuva: Wikimedia Commons, Public Domain.

Välittömästi Suomen itäpuolella sijaitsi ortodoksinen Novgorodin tasavalta, joka pyrki 1200-luvulla levittämään vaikutuspiiriään myös Suomeen, mistä se keräsi veroja muun muassa Karjalasta ja Etelä-Savosta. Ruotsi ja Novgorod kilpailivat Suomen alueesta, mikä johti molemminpuolisiin sotaretkiin. Novgorod oli kuitenkin kiinnostuneempi levittäytymään pohjoiseen Jäämerelle turkisten ja hylkeenrasvan perässä.

Lounais-Suomella oli jo vanhastaan tiiviit kauppa- ja liitolaisyhteydet merenlahden yli Ruotsiin, ja 1100-luvulla ruotsalaiset alkoivat tiivistää otettaan Länsi- ja Etelä-Suomesta. Suomen liittäminen muotoutumassa olleeseen Ruotsin valtakuntaan eteni samaa tahtia kristinuskon leviämisen kanssa ja osittain kirkollisen järjestäytymisen tukemana. Ruotsiin kuulunutta aluetta alettiin kutsua nimellä Itämaa. Sveanmaan näkökulmasta muutaman päivän purjehdusmatkan päässä sijainnut Lounais-Suomi oli tärkeä tukialue. 1100-luvulta eteenpäin Suomen ja Viron rannikoille oli myös muuttanut ruotsalaisia uudisasukkaita, joista syntyivät myöhemmät ruotsinkieliset väestöt. Ruotsi ei vielä ollut vahvasti keskusjohtoinen maa: 1100-luvulla Ruotsin keskusalueet Götanmaa ja Sveanmaa eivät olleet saman kuninkaan alaisuudessa, ja kaksi eri sukua taisteli Ruotsin kuninkuudesta 1200-luvulle asti, jolloin Sveanmaasta tuli Ruotsin keskus.

Perinteisessä historiankirjoituksessa Ruotsin vallan on katsottu vakiintuneen Suomeen kolmen ristiretken kautta, mutta sittemmin ensimmäisen ristiretken historiallisuus on kyseenalaistettu. Kuningas Eerikin ja piispa Henrikin johtaman ensimmäisen ristiretken on tulkittu suuntautuneen Varsinais-Suomeen noin vuonna 1155. Tapahtumaa ei tunneta aikalaislähteistä, mutta myöhemmin keskiajalla kirkollinen ja maallinen historiantulkinta nostivat retken tärkeään asemaan. Tarinan taustalla on luultavimmin jonkinlainen Ruotsin kuninkaan johtama sotaretki, mutta sen tarkkaa laajuutta tai kohdetta ei tunneta. 

Tulkinta Suomeen 1100- ja 1200-luvulla tehdyistä ruotsalaisten ristiretkistä. 1. ja 2. ristiretken reitit ja kohteet ovat epävarmoja. Kuva: Wikimedia Commons, CC BY-SA 3.0.

 

Aluksi ruotsalaiset hallitsivat vain Lounais-Suomea, mutta 1200-luvun kuluessa Ruotsin sotajoukot liittivät myös Hämeen valtapiiriinsä. 1300-luvulla laaditun Eerikinkronikan mukaan Ruotsia poikansa kuningas Valdemarin kanssa hallinnut Birger Jaarli johti toisen ristiretken Hämeeseen 1200-luvun puolivälissä. Toisen ristiretken historiallisuutta pidetään varmana,  mutta retken tarkka ajankohta ei ole selvä. Parhaiten aikalaislähteistä tunnetaan niin sanottu kolmas ristiretki, jonka marski eli kuninkaan sotajoukkojen johtaja Tyrgils Knutsson teki Karjalaan vuonna 1293. Retken seurauksena Karjalan kannas päätyi Ruotsin haltuun, ja ruotsalaiset rakensivat Viipurin linnan. Ruotsin ja Novgorodin väliset sotaretket jatkuivat 1300-luvun alkuun, kunnes valtakunnat saivat vuonna 1323 sovittua Laatokan Pähkinäsaaressa monta vuosikymmentä kestäneen rauhan. Samalla määriteltiin ensimmäistä kertaa valtakuntien raja Karjalan kannakselta Pohjanlahteen. Rajan kulku ei ollut ehkä aikalaisille kovin selvä tai merkittävä, mutta myöhemmin keskiajalla sekä ruotsalaiset että venäläiset perustelivat sillä aluevaltauksiaan.

Linnat kuninkaan vallan tukikohtina

Vanajaveden saareen rakennettu Hämeen linna oli Ruotsin valtakeskuksia Hämeessä. Varhaisin linna rakennettiin paikalle 1300-luvun alussa, ja nykyinen tiililinna on rakennettu 1300- ja 1400-lukujen kuluessa. Kuva: Joneikifi/Wikimedia Commons, CC BY-SA 4.0.

Vaikka Itämeri oli keskiajalla liikenteen valtaväylä, se myös eristi talvisaikaan Ruotsin valtakunnan puoliskot toisistaan. Ruotsin kuninkaan oli vaikea hallita Suomea suoraan Sveanmaalta, ja siksi heti Ruotsin vallan lujittaessa otettaan Suomesta ruotsalaiset perustivat linnoja hallinnollisiksi ja sotilaallisiksi tukikohdiksi. Ruotsin varhaisimmat tukikohdat olivat olleet jo rautakaudella suomalaisten linnoittamia: Ruotsin kruunun varhaisia tukikotia olivat Liedon Vanhalinna Varsinais-Suomessa ja Janakkalan Hakoisten linnavuori Kanta-Hämeessä. Tutkijat pitävät Vanhalinnaa Turun linnan ja Hakoista Hämeen linnan edeltäjinä.

Turun linnaa alettiin muurata Aurajoen suuhun 1280-luvulla, ja linnasta tuli kruunun eli kuninkaanvallan tärkein tukikohta Suomessa. Muita tärkeitä 1200-luvulla perustettuja tukikohtia olivat Hämeen ja Viipurin linnat, ja keskiajan kuluessa kruununlinnoja perustettiin vielä lisää: 1300-luvulla perustettiin Kastelholma Ahvenanmaalle, Raasepori Uudellemaalle ja Korsholma Pohjanmaalle. Olavinlinnaa alettiin rakentaa keskiajan viimeisenä kruununlinnana Pähkinäsaaren rauhan rajan itäpuolelle vuonna 1475.

Keskiajan Suomi jaettiin kahdeksaan linnalääniin.  Kruununlinnat olivat voutien tai kuninkaan nimittämien linnanherrojen johtamia hallintokeskuksia, joihin kerättiin talonpoikien luontaistuotteina maksetut verot. Linnat olivat alueillaan tärkeitä työllistäjiä, ja lähellä linnaa asuneiden talonpoikien velvollisuuksiin kuului myös tehdä päivätöitä linnojen rakennus- ja korjaustyömailla. 

Kruununlinnojen lisäksi Turun piispalla oli oma linnansa Kaarinan Kuusistossa, lähellä Turkua. Piispa hallitsi ympäröivää aluetta feodaaliherran tavoin, ja suuri linna oli myös konkreettinen osoitus kirkon vallasta. Linnaan kuului muun muassa laaja kirjasto ja puutarha.

 

Kuusiston linnanraunio Turun lähellä Kaarinassa oli keskiajalla Turun piispan residenssi. Linna paloi useaan otteeseen, mutta sen kohtaloksi koitui 1500-luvulla reformaatio, kun Kustaa Vaasa määräsi linnan purettavaksi vuonna 1528. Kuva: Vesa Aaltonen/Museovirasto, CC BY 4.0.

 

Keskeistä:

• Suomen kristillistyminen oli satoja vuosia kestänyt tapahtuma, johon vaikuttivat sekä ulkopuolelta tullut lähetystyö että kristinuskon tuomat edut, kuten pääsy Itämeren markkinoille
  
  
• Kristillistyminen ja liittyminen osaksi Ruotsin valtakuntaa etenivät Suomessa samaan tahtiin
  
  
• Kruununlinnat olivat kuninkaanvallan keskuksia, joihin kerättiin verot ja joissa pidettiin aseväkeä
  
  
• Keskiajalla Suomeen perustettiin ensimmäiset kaupungit, koko valtakunta sai yhteisen maanlain ja Suomi hahmottui ensimmäistä kertaa yhtenäisenä maantieteellisenä alueena

 

[Edit. 23.8. Tarkennettu näkökulmaa suomalaiseen yhteiskuntaan ja suomalaisten omaan toimintaan.]

Suomen esi- ja varhaishistoriaa käsittelevä lukion historian oppikirja Areena 5 oli käsikirjoituksen osalta jo valmis, kun kustantaja perui sen julkaisemisen. Koska olisi kurjaa jättää hyvä aineisto pöytälaatikkoon, julkaisen kirjoittamani esihistoriaa ja keskiaikaa käsittelevät osuudet Mullan alta -blogissa vapaasti luettaviksi. Tekstit löytyvät tunnisteella #opetusmateriaali, ja tekijä (Ilari Aalto) mainiten niitä saa käyttää vapaasti opetuskäyttöön.