Valtion tiehanke uhkaa yhtä Raision arvokkaimmista muinaisjäännöksistä

Tänään hieman nikotutti, kun silmiini osui päivän paikallislehden otsikko. Rannikkoseudun mukaan valtio on aikeissa hävittää yhden kotipitäjäni Raision arvokkaimmista muinaisjäännöksistä, Tuomalan rautakautisen kalmiston ja kuppikallion, Turun kehätien laajennuksen alta.

Tuomalan kalmisto on puristuksissa kehätien vieressä, mutta on silti
kiehtova muisto Raision varhaisesta historiasta. Kuva: Ilari Aalto.

Mitäs sitten, voisi joku tuumata. Kalliolla sijaitseva kalmisto on jo osittain räjäytetty menemään 1950-luvulla ja se on tutkittu kaivauksin kokonaan, sen tuhoaminen ei siis hävitä tutkimatonta tietoa. Kalmistokallio kuuluu kuitenkin kiinteästi Raisionjokivarren rikkaaseen muinaismaisemaan ja muistuttaa säilyneiltä osin edelleen yli tuhannen vuoden takaisesta kulttuurista, jota nykyrakentaminen ei ole täysin onnistunut hävittämään. On ihastuttavaa, että kun tietää mitä katsoa, kehätietä ajaessaan voi ihailla kalmiston säilynyttä hautaröykkiön pohjakiveystä. Samoin kalmisto tarjoaa kaupunkilaisille helpon kosketuksen muinaisuuteen, koska se sijaitsee aivan keskustan kupeessa.

Rautakautisen hautaröykkiön rekonstruoitu pohakiveys näkyy hyvin kehätielle.
Kuva: Ilari Aalto.

Raisiosta tunnetaan useita rautakautisia kalmistoja, siis hautapaikkoja, joihin vainajat on haudattu polttamalla hauta-antimien kanssa. Tuomala on kuitenkin erityisen merkittävä kolmesta syystä: se on huomattavan rikas, se kertoo uskomusten muuttumisesta esikristillisistä uskomuksista kristinuskoon ja sen yhteydessä on vaikuttava kuppikallio.

Tuomala tutkittiin kokonaan kaivauksin 1970-luvulla, ja kaivauksissa kalmistosta tehtiin yli 11 000 yksittäistä löytöä. Kalmisto on ollut käytössä rautakauden lopulla satoja vuosia, ja sinne on muun muassa haudattu 700-luvulla soturi, joka on poltettu veneessään. Ristiretkiajalla (1050–1200 jaa.) kalmistoon on tehty ainakin 25 ruumishautausta merkkinä uuden uskon, kristinuskon, vaikutuksesta. Yhteen hautaan oli haudattu puuarkussa nainen, jonka mukaan oli asetettu sirppi ja vuorikristalli- ja lasihelmiupotuksilla koristeltu riipus. Ruumishaudat todistavat ajasta, kun kristinusko teki vasta tuloaan Varsinais-Suomeen.

Kalmistokallion kylkeen on hiottu kymmeniä selkeitä kuppeja, jotka liittyvät rautakauden uskomusmaailmaan ja tässä tapauksessa hyvin todennäköisesti kalmistossa suoritettuihin rituaaleihin. Raisiosta tunnetaan vain kahdeksan kuppikiveä ja kalliota, joten yhdenkin edustavan kuppikallion hävittäminen olisi synti ja häpeä.

Kallion keskustan puoleiset kupit ovat isoja ja selkeitä, mutta kuvan tasainen
valo ei tuo niille oikeutta. Kuppeja on alemmassa kuvassa vahvistettu punaisella
värillä. Kuva: Ilari Aalto.

Kohde on onneksi tallennettu 3D-malliksi laserkeilaamalla, mutta digitaalisesti tallennettu kohde ei ole kuitenkaan sama asia kuin kuppikallio, jonka kuppeja voi koskettaa omilla sormillaan tai röykkiö, jonka kehää voi kävellä ympäri ja hakea suhdettaan sinne tuhat vuotta sitten haudattuihin raisiolaisiin. Totuus on, että kun kalmisto hävitetään maisemasta, se häviää myös ihmisten tietoisuudesta. Ei sillä, että raisiolaiset tuntisivat sitä kovin hyvin tänäkään päivänä, koska kumpareen sivussa ei ikävä kyllä ole infokylttiä. Suuri yleisö tuskin jää kaipaamaan perintöä, jonka olemassaolosta sille ei ole kerrottu.

Raisiossa on toki pitkät perinteet muinaisjäännösten tuhoamisesta valtion tiehankkeissa: Turku-Rauma-moottoritien rakentamisen yhteydessä 1960-luvulla hävitettiin kuulun rikollisen Sika-Kyöstin (1800–1836) kuolinpaikalla ollut muistokirjoitus, ja Huhkonkallion rautakautinen kalmisto löytyi saman tiehankkeen yhteydessä, kun moottoritietä kallioon räjäytettäessä kalliosta lensi rautakautinen miekka. Tämän kohteen yhteyteen on sentään pystytetty viimeisiään vetelevä infokyltti.

Huhkonkallion kalmisto tuhoutui pääosin tietöissä 1960-luvulla, mutta
paikka kuuluu sentään Vaskipolku-nimiseen kulttuurireittiin, ja paikalla
on vielä muistona juuri ja juuri sinnittelevä infokyltti. Kuva: Ilari Aalto.

Yleisen vitsin mukaan Raisio ei oikeasti ole kaupunki, vaan Suomen suurin risteys. Tuomalan kalmisto on tutkittu kokonaan, joten sillä ei ole tieteellistä tutkimusarvoa. Sen sijaan sillä on arvo maisemallisena muistona Raision menneisyydestä. Vaikka kyseessä on valtion eikä Raision kaupungin hanke, kohteen hävittäminen ikävä kyllä pönkittää Raision asemaa risteyksenä, kun toisenlaisessa todellisuudessa kohde voisi olla helposti saavutettava muistomerkki Raision yli tuhatvuotisesta historiasta. Raision iskulause on "Kaikki kiva ei näy ohikulkijalle", mutta ei hätää: sen vähänkin kivan voi räjäyttää tiehensä, jotta Raisiosta on entistäkin kivuttomampaa ajaa ohi.

Päivitys 13.5.: Toisin kuin alun perin kirjoitin, muinaisjäännöstä uhkaa valtion, ei Raision kaupungin, tiehanke, ja alun perin kritiikki kohdistui väärään suuntaan. Nämä tiedot on korjattu blogitekstiin. Kiitän arkeologi Jari Närästä oikaisusta. 

Miksei oikeiden muinaisjäännösten tuhoamisesta kohuta?

Toissapäiväinen blogitekstini Yleisradion Heroes of the Baltic Sea -sarjasta herätti enemmän keskustelua kuin osasin arvatakaan ja päätyi valtakunnan mediaan asti. Uutinen uutiselta tuohtumukseni paheni: Uuden Suomen mukaan olin ällistynyt, Markkinointi&Mainonta-lehden mukaan ärsyyntynyt ja Ilta-Sanomien mukaan arvostelin "rajusti" Ylen suursatsausta.

Samalla kun minut on leimattu keskustelufoorumeilla draamantajuttomaksi foliohattuilijaksi, tuntuu bloggaukseni varsinainen pointti menneen monelta ohi. Ajattelin siis selventää muutaman asian:

En ole ärtynyt Ylelle, enkä pidä Heroes of the Baltic Sea -sarjaa huonona. Päin vastoin, minusta sarja on erittäin hyvin tehty, visuaalisesti näyttävä ja epäilemättä kohdeyleisöstään jännittävä. Olin erityisen vaikuttunut kolmosjakson kohtauksesta, jossa teloitettu merirosvopäällikkö otti päättömänä askeleita miehistönsä edessä. Minusta tämä oli upea filmatisointi Klaus Störtebeckerin legendasta. Sen sijaan en vakuuttunut nelosjakson kohtauksesta, jossa Lars Axelsson Tott kuoli merirosvojen nuoliin ja hänen poikansa polttohautasi hänet. Toivottavasti kukaan katsoja ei jää kuvittelemaan, että niin olisi edes voinut käydä todellisuudessa. Jos sarjaa katsoo täysin fantasiana, on juoni kuitenkin mukaansatempaava, ja draama ja nuorten seikkailu nivoutuvat saumattomasti yhteen. Olen myös samaa mieltä tuottaja Riikka Takilan kanssa, että sarja on erinomainen tapa kertoa nuorille Itämeren alueen keskiajasta, vaikka sitten täysin fantastisin elementein. Kenestä merirosvot eivät olisi jänniä?

Kuva merirosvopäällikkö Klaus Störtebeckerin
teloituksesta vuonna 1401. Wikimedia Commons.

Moni bloggaukseni tai siitä kirjoitettuja uutisia lukenut näyttää käsittäneen, että historian värittäminen on mielestäni väärin. Ei tietenkään ole. Historiallisesti täysin autenttista draamaa ei ole olemassakaan, ja jos sarja on lähtökohtaisesti fantasioitua historiaa, ei sille voi asettaa dokumentaarisuuden vaatimuksia. Olisin vain ilahtunut, jos draamassakin pyrittäisiin huomioimaan tutkimustieto sen sijaan, että kierrätetään pinttyneitä historiakäsityksiä. Huomattavien monen käsitys menneisyydestä nimittäin rakentuu draaman kuvastolle, oli kyseessä sitten Hovimäki tai jopa Game of Thrones, joka on täyttä fantasiaa. Niin kuin muuten Vikings-sarjakin, joka väittää perustuvansa historiantutkimukseen.

Kommenttini kärki oli muinaisjäännösten ja museoesineiden käsittely sarjassa. Toisin kuin Klikinsäästäjä kuvitteli, en tietenkään ole luullut sarjassa näytettyjä lavasteita aidoiksi muinaismuistoiksi, eikä sarjassa tietenkään ole rikottu muinaismuistolakia sen enempää kuin poliisisarjoissa tehdään oikeita rikoksia. Todellisuudentajuni ei ole täysin hämärtynyt. Väitän kuitenkin, ettei Heroes of the Baltic Sean väkivaltainen kulttuuriperinnön kohtelu ole hyvä esimerkki ohjelman nuorille katsojille. Kyse on laajemmin siitä, ettei kouluissa opeteta juurikaan Suomen vanhempaa menneisyyttä, eikä nuorisolle kerrota muinaismuistolaista. Näin ainoa kosketus asiaan voi olla seikkailusarja, jossa näytetään kuinka ihmisjäänteitä kaivellaan metallinilmaisimen kanssa ja röykkiöitä revitään hajalle, oli se kuinka "pelillistä" tahansa.

Surkuhupaisinta tässä kohussa on, ettei yksikään oikeasti tuhottu muinaisjäännös ole tainnut saada yhtä paljon palstatilaa. Alkukuusta esimerkiksi uutisoitiin tapauksesta, jossa mies oli tuhonnut Kokkolassa sijainneen, Krimin sodan aikaisen suojellun puolustusvallin. Kukaan ei nostanut meteliä. Vuonna 2014 taas langetettiin tuomio Siikajoen Pesuankankaan jätinkirkon tuhoamisesta. Kyseessä oli kivikautinen monumentti, joka rinnastuu Euroopan tunnetumpiin kohteisiin. Asiasta keskusteltiin hieman, mutta ei laajalti.

Raahen Kastellin jätinkirkko, joka muistuttaa Pesuankankaan tuhottua
muinaisjäännöstä. Wikimedia Commons.

Korvaamattomien kohteiden tuhoamisesta seuranneet tuomiot ovat vähäisiä ja tapauksista seurannut keskustelu on olematonta. Minusta tämä on asia, joka vaatii julkista keskustelua enemmän kuin se, onko nuortensarjan konnalla oikeanlainen miekka vai ei. Kysymys on siitä, haluaako Suomi olla menneisyyttään arvostava sivistysvaltio vai ei.

Ylen nuortensarja tulkitsee vapaasti keskiaikaa ja Suomen lakia

Pitkin vuotta ainakin keskiaikapiireissä on kuhistu Ylen uudesta nuortensarjasta Heroes of the Baltic Sea, joka yhdistää draamaa ja tosi-tv:tä. Suomen saaristoon vuonna 1468 uponneen, kapteeninsa mukaan Hanneke Vromena tunnetun laivan ympärille rakentuva sarja alkoi 26. joulukuuta ja on kokonaisuudessaan katsottavissa täältä.

Kuva: Yle.

Suomen historia on täynnä jännittäviä tarinoita, ja Yleltä on hieno avaus tehdä Suomen keskiaikaa tutuksi nuorelle yleisölle. Ikävä kyllä pelkkä kaunis ajatus ei kanna loppuun asti ainakaan sarjan ensimmäisen jakson perusteella.

Tarina liikkuu kahdessa aikatasossa. Draaman kautta seurataan Raaseporin linnanherra Lars Axelsson Tottin poikaa Axel Larsson Tottia. Axel ja hänen äitinsä Katarina Jönsdotter olivat todella Hanneke Vromen matkassa laivan upotessa Jussarön edustalle marraskuussa 1468. Sarjassa Axel kuitenkin selviää haaksirikosta, ja neljä nuorta yrittävät seurata hänen jättämiään jälkiä.

Ensimmäisen jakson perusteella sarjassa on otettu laajoja tulkintavapauksia keskiajan suhteen. Puvustuksessa ei ole nähty minkäänlaista vaivaa, vaan hahmojen vaatteet ovat jonkinlaisia "entisajan" fantasiavaatteita. Naiset esimerkiksi peittivät 1400-luvulla hiuksensa hunnulla, mutta tästä ei ole sarjassa tietoakaan. Aseeksi näyttää kelpaavan 1500-luvulla kehitetty rapiirimiekka, horisonttia kelpaa tiirailla vuonna 1608 ensi kertaa mainitulla kaukoputkella ja laivaa tietenkin ohjataan 1700-luvulla käyttöön otetulla ruorilla. Keskiajalla laivoja ohjattiin tosiasiassa vielä peräsimeen kiinnitetyllä peräsinpinnalla. Jaksossa ei myöskään näy toista holkkia, joka asiakirjatietojen mukaan purjehti uponneen laivan kanssa.

Iloisena yllätyksenä sarjan ruotsinkieliset henkilöt sentään puhuvat (nyky)ruotsia, mutta suomenkieliset solkkaavatkin sitten mahdollisimman epäkeskiaikaista kirjasuomea. Aivan keskiajan kulttuurin ytimessä ei olla muutenkaan. Esimerkiksi surmansa saava rantarosvo kutsuu rälssimies Magnus Flemingia "aateliseksi" (ädling), vaikka koko sana ei esiinny Pohjoismaissa ennen 1520-lukua, ja perinnöllinen aatelius syntyi vasta Kustaa Vaasan aikana.

Tietenkin taiteilijanvapaudet kuuluvat draamaan, mutta olisi ollut hauska nähdä, että autenttisuuden tavoittelua olisi edes yritetty. Kokemusteni mukaan televisiosarjoilla ja elokuvilla on iso merkitys sille, millaiseksi menneisyys kuvitellaan. Heroes of the Baltic Sea ei ainakaan yhden jakson perusteella ole purkamassa ajatusta siitä, että keskiajalla oltaisiin pukeuduttu kummallisiin harmaisiin säkkeihin.

Margaretha (Minttu Mustakallio) ja Magnus Fleming (Ville Virtanen)
ovat sarjan merirosvokonnat. Kuva: Yle.

"Pieniä" historiallisia epätarkkuuksia suurempi ällistys oli kuitenkin, miten ensimmäisessä jaksossa suhtauduttiin arkeologiaan. Axelin kohtaloa selvittävien lasten ensimmäinen tehtävä oli murtautua merimuseon näyttelyesineitä kuljettavaan rekkaan, missä lapset avaavat Hanneke Vromen hylystä peräisin olleen hylynosan laatikon ja riuhtoivat puunpalaa niin, että se olisi todellisuudessa saanut vakavia vaurioita.

Seuraavaksi lapset lennätettiin saarelle, jossa oli meneillään keskiaikaisen kylätontin arkeologinen kaivaus. Itämeren sankarit tarttuivat metallinilmaisimeen ja lapioon ja tuhosivat arkeologiparkojen vaivalla kaivaman kaivaustason kaivelemalla sen täyteen kuoppia. Kuinka ollakaan maasta paljastui hämmästyttävän hyvin säilyneitä ihmisjäänteitä, jotka irrotettiin kovaotteisesti kontekstistaan. Kohtauksessa huvitti hieman kenttätyöpöydällä ollut Castrénin ja Pietilä-Castrénin Antiikin käsikirja, josta tuskin on suurta hyötyä keskiaikaisen kylän tutkimuksissa.

Ikään kuin kaivauksen sabotoiminen ei olisi riittänyt, lasten tehtäväksi oli keksitty turmella koko "Merirosvojen saaren" kulttuuriperintö: seuraavaksi nelikko siirtyi arkeologeilta anastetuilla polkupyörillä saaren huipulle, missä he ilmeenkään värähtämättä tuhosivat kiviröykkiön, joka oli keskiaikaisen loiston eli merkkitulipaikan jäännös. Kyseessähän on muinaismuistolain 2 §:n tarkoittama "vartiotulilaitteen jäännös", jonka "kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen" on lain 1 §:n perusteella kielletty. Kohtaus on tietysti lavastettu ja nuoret ratkovat vain heille annettuja tehtäviä, mutta tehtävien suunnittelijat olisivat voineet miettiä kahteen kertaan.

Nähdäkseni Yle ei välitä ohjelman nuorelle kohdeyleisölle kovinkaan hyvää viestiä siitä, miten kulttuuriperintöä on sopivaa kohdella. Jaksossahan suorastaan kannustetaan rikkomaan muinaismuistolakia. Vaikuttaa ehkä pikkujutulta, mutta ei ole sitä. Sarjaa katsova nuoriso on luultavasti yhtä epätietoisia muinaismuistolaista kuin suurin osa kansalaisista. Toivon että kukaan nuori ei saa sarjasta inspiraatiota lähteä reijittämään arkeologisia kohteita tai tuhoamaan suojeltuja röykkiöitä.

Ylellä olisi ollut hieno tilaisuus välittää oikeaa tietoa keskiajasta ja kulttuuriperinnöstä, mutta Heroes of the Baltic Sea näyttää valinneen helpon ja eettisesti arveluttavan tien Indiana Jonesin ja Vikings-sarjan hengessä. Odotan mielenkiinnolla, minkälaista keskustelua tämä sarja ja tammikuussa alkava Menneisyyden metsästäjät vielä herättävät.

Edit 28.12.2016: Ylen toiveesta kuvakaappaukset sarjasta on poistettu. Rapier-miekka on korjattu rapiirimiekaksi.