Puutarhakujan jäljillä

Olemme heinäkuun aikana tutkineet Aboa Vetus & Ars Nova -museon kaivauksilla kiinnostavaa ilmiötä, 1800-luvun lopun puutarhakujaa. Tai kuten meille selvisi, kahta eri aikaista puutarhakujaa.

Tontilla olleet vanhat kivitalot tuhoutuivat Turun palossa 1827, minkä jälkeen niiden rauniot purettiin ja peitettiin maalla. Tontti päätyi Rettigin tupakkatehtailijasuvun haltuun 1800-luvun puolivälissä, ja 1870-luvulla alue muokattiin enlgantilaistyyliseksi puutarhaksi, jossa kulki istutusten välissä mutkittelevia kuvia. Puutarha tehtiin myöhemmin Turun kaupunginkirjaston perustaneen Fredric Rettigin (1843–1914) isännöidessä tonttia. Puutarhasta on Turun maistraatin arkistossa olemassa vuonna 1878 laadittu kartta. Tutkimamme polun osa on merkitty alla olevaan karttaan valkoisella:

Kuva: Turun maistraatin arkisto (Kansallisarkisto).

Olimme törmänneet samaan puutarhakujaan jo aiempien vuosien kaivauksissa 2017 ja 2018, joten osasimme odottaa sitä. Alue on ollut käytössä puutarhana 1970-luvulle asti, joten paikalla on ollut eri aikoina useampia polkuja. Löysimme ensin hienosta sorasta koostuneen polun, joka on varmaankin tehty samaan aikaan kun tontille on rakennettu Rettigin palatsi 1928. Tämä polku näkyy paikalta otetuissa vanhoissa valokuvissa.

Puutarhapolut erottuivat kolmena kerroksena: 1900-luvun polkuna, 1800-luvun lopun polkuna ja vanhimman polun pohjustuksena.

Nuoremman puutarhakujan (1900-luvun alusta?) pohjustusta. Kuva: Ilari
Aalto.

1800-luvun lopun puutarhakujan kivetty pinta. Ylhäällä tumma läikkä erottaa
polun kaksi haaraa toisistaan. Kuva: Ilari Aalto.

1800-luvun lopun puutarhakujan pohja. Kuva: Ilari Aalto.

Vanhimman polkukerroksen pohjustus oli tehty tiilistä, kivenkappaleista, rikkoutuneista lasipulloista ja eläinten luista – samalla tavalla kuin viime vuonna kaivetun polun kohdalla.

1800-luvun kujan pohjustus koostui sekalaisesta jätteestä. Kuva: Ilari Aalto.

Vapaaehtoiskaivajamme Kaisun kujan pohjasta löytämä kuohuviinipullon
pohja. Kuva: Ilari Aalto.

1870-luvun puutarhakuja ei ole arkeologisessa mielessä kovin vanha, mutta se on joka tapauksessa kiinnostava ilmiö – etenkin, kun historialliseen kartta-aineistoon tallentunut kuja on todella edelleen löydettävissä maan alta. Kaivamatta emme olisi tienneet, miltä kuja aikanaan näytti, tai miten sen oli rakennettu. Kujan käyttäjät eivät ole jättäneet maahan jälkiä itsestään, mutta on hauskaa kuvitella Rettigin perhettä ja heidän vieraitaan käyskentelemässä puutarhassa.

Arkeologiassa on kiinnostava ristiriita säilyttämisen ja tuhoamisen välillä. Ensin kaivoimme huolellisesti kaikki kujakerrokset esiin, dokumentoimme ne ja lopulta tuhosimme ne päästäksemme syvemmälle. Nyt kun puutarhakuja on muuttunut arkeologisesta löydöstä dokumentoiduksi tiedoksi, voimme jatkaa kaivamista sen alapuolisiin kerroksiin. Kujan alla pitäisi nimittäin olla Turun palossa tuhoutuneen liiterin jäännökset.