Viimeisen kaivauspäivän teoria osoitti taas paikkansapitävyyden. Yleensä hienot löydöt tai se mitä etsitään paljastuu vasta lopussa, silloin kun pitäisi pistää kaivaus kasaan ja lähteä kotiin.
 |
| Palanutta savea, yllättäen! Tänään löytyi nyrkinkokoinen yksilö. I.A. |
Päivä alkoi tavanomaisesti, paitsi että sää oli tänään otollisin mahdollinen. Oli pilvistä mutta lämmintä, ja dokumentointi kuvaten onnistui hyvin ilman häiritseviä varjoja. Vältyimme onnekkaasti myös sateelta, joten kiitollinen saa olla.
 |
| Salaisia dokumentteja. Haudan piirros. I.A. |
Eilen vaikutti siltä, että tänään meillä olisi jäljellä enää vain kuoppien peittelyä ja pari lastanvetoa. Aamupäivä kuluikin lapioidessa maata takaisin kaivantoihin, ja pian oli auki vain muutaman neliön kuoppa, koeoja 3:n laajennus. Sokerina pohjalla kuopassa oli hauta, jota aloimme piirtämisen jälkeen kaivaa auki. Vasta viimeisenä päivänä pääsimme siis oikesti käsiksi itse asiaan.
Samalla kun muut kaivoivat, toiset purkivat suojia ja keräsivät tavaroita kasaan. Jouduimme luopumaan myös sadekelillä kullanarvoiseksi paljastuneesta biomaja-työmaakopistamme. Biomaja oli ”enemmän kuin pelkkä wc”; siinä oli miellyttävän hajuttoman käymälätilan lisäksi hyvää säilytys- ja oleskelutilaa. Tietenkään emme viettäneet siellä liiemmin aikaa ettei kaivaustehomme laskisi. Siistinä vuokrakoppia ei kuitenkaan saanut pidettyä, vaikka sitä oleskelutilan seinällä vaadittiinkin: kaivausojien ohella mutaisampaa paikkaa en muista nähneeni.
Harjoittelimme myös kuvauksen kirjoittamista kohteesta. Tätä varten kiersin saarekkeen ensimmäistä kertaa sitten saapumisemme, ja kumpare aukeni minulle aivan uudella tavalla. Se tuntui tutummalta ja toisaalta salamyhkäisemmältä kuin ensimmäisenä kaivauspäivänä. Huomasi selvästi, että mäennyppylää vaivasi tietynlainen kahtiajakoisuus: eteläpuolella kasvoi lehtimetsää, lähinnä haapoja, ja se laski hyvin loivasti pellolle, kun taas havupuuvaltainen pohjoispuoli laski hyvin jyrkästi alas. Pohjoispuoli oli yhtä kivikkoa, kun taas eteläpuolella oli kivetöntä ryteikköä. Huomasi eron kaivauksissakin: pohjoispuolella kivikausi, eteläpuolella rautakautinen kalmisto.
 |
| Näkymä Ristimäeltä. I.A. |
Mitä siitä ainokaisesta haudasta sitten löytyi? Kesti kauan ennen kuin vastaan tuli yhtään mitään. Haudan päälle oli ladottu hieman isompia kiviä kenties haudan merkiksi tai sitten varmistamaan että vainaja myös pysyy arkussaan. Erään tällaisen ison kiven alta löytyi iltapäivällätodennäköisesti pronssinen vyönsolki tai -hela. Hieno löytö, vaikka sen kuuluminen hautaan itseensä on hieman kyseenalaista löytökorkeuden vuoksi.
 |
| Pronssinen vyönhela. I.A. |
Nälkä kasvoi syödessä eikä kerran avattua hautaa voinut jättää puolitiehen. Niinpä kello tuli neljä ja kaivausten olisi pitänyt loppua, mutta iso osa meistä kaivajista pysyi kuopassa kahdeksaan asti, kun tuli niin pimeä ettei lastaa heiluttaa nähnyt. Oli kieltämättä jännä työskennellä muinaisessa kalmistossa kun auringonvalo alko hiipua ja vaihtui lopulta syksyiseen hämärään.
Oliko vaivannäkö sitten sen arvoista? Ehdottomasti. Haudan kaivaminen oli hidasta, sillä viiden sentin tasojen sijaan kaivoimme hyvin varovaisesti saadaksemme kaikki löydöt talteen. Yleensä kristilliset haudat ovat esineettömiä, eikä tästäkään tullut vyönsoljen lisäksi juuri muuta kuin
isoja arkun nauloja. Tämä kuulostaa ehkä aika tavanomaiselta, mutta ne olivat poikkeuksellisen suuria. Naulat olivat niin kookkaita, että arkun on täytynyt olla aikamoista hirsilautaa, eikä joku todellakaan ole toivonut vainajan lähtevän kävelemään. Kummassakin arkun päädyssä oli neljä massiivisen kokoista rautanaulaa, ja sivuilla joitakin pienempiä. Aivan viimeinen löytö mitä kuopasta tuli oli puukonterä, joka lopetti koko päivän kestäneen arvelun vainajan makuusuunnasta: pää koillisessa ja jalat lounaassa, siis toisin päin kuin kristillisessä traditiossa yleensä mutta maan topografian kannalta järkevässä asennossa jalat alamäkeen.
Ristimäki saa nyt levätä (toivottavasti pimeiltä harrastajilta) rauhassa ainakin ensi vuoteen, jolloin seuraavat opetuskaivaukset järjestetään mahdollisesti samassa paikassa. Vaikka kaikkein sateisimpina kaivauspäivinä en ehkä olisikaan tätä sanonut, kaivaus oli erittäin onnistunut ja kaiken vaivannäön arvoinen. Onnistuimme tavoitteissamme ja saavutimme enemmänkin.
Nyt tiedämme että Ristimäen nimellä on selitys, ja että siellä on ollut toimintaa jo ainakin kivikauden lopulla. Tiedämme ettei Ristinpelto ollut ainoa suuri kalmisto Turun seudulla vuosituhat takaperin, ja kun radiohiiliajoitukset saadaan, meillä tulee lähes varmasti olemaan Suomen vanhin ajoitus pirtanauhalle.
On aika poikkeuksellista, että niin keskeisellä paikalla on ollut niin vähän häiritsevää rakennustoimintaa myöhemmin.Vaikka mäen toisella puolella oli tuotuja koneella porattuja kiviä, ilmeisesti riihenpohjiksi, olivat haudat koskemattomia. Uudet tutkimukset toivottavasti paljastavat lisää salaisuuksia rautakauden ja keskiajan vaihteesta, vaikka löydöt suuren yleisön silmissä jäänevätkin merkityksettömiksi. Summa summarum, sanoisin että menneet kaksi viikkoa kärsimyksineen olivat erittäin tuloksekkaat. Ja ai niin, tulihan siitä arkeologiastakin ehkä jotain opittua.
 |
| Hei hei haudat, kenties vuoden päästä taas... I.A. |
Kiitos kaikille lukijoille, toivon että tämä kahden viikon raportti valotti teille yhtään miten arkeologinen tutkimus etenee ja miten ankeaa ja toisaalta antoisaa se voi olla. Seuraavat viikot sitten vietänkin puunaten kotiani hiekasta ja mudasta, mutta jokainen hiekanjyvänen on vaivalla ansaittu!
Julisteella ei ole tekemistä artikkelin kanssa. Wikimedia.
