perjantai 23. elokuuta 2024

Museovirasto leikkausten kohteeksi

Eilen saatiin kuulla ikävä uutinen, että Museovirastoon kohdistuu leikkauksia, jotka johtavat irtisanomisiin ja lomautuksiin. Tulevan vuoden budjetissa Museovirastoon kohdistuu lähes 900 000 euron leikkaus.

Mitä tämä nyt sitten tarkoittaa, ja mitä siitä pitäisi ajatella? Viestinä tämä kertoo selkeästi nykyisen hallituksen arvopohjasta, johon oman historian, arkeologian ja kulttuuriperinnön arvostus ei näytä kuuluvan. Käytännössä tämä tarkoittaa irtisanomisia noin 10 % Museoviraston henkilökunnasta. Museoviraston erikoisuus on, että sen hallintaan kuuluu kalliita ja kansallisesti arvokkaita kiinteistöjä, kuten Hämeen linna, Olavinlinna, Louhisaaren kartanolinna ja Kansallismuseo. Koska niistä on mahdotonta karsia, leikkaukset kohdistuvat henkilöstöön ja sitä kautta Museoviraston kykyyn suorittaa tehtäväänsä tutkia, säilyttää ja hoitaa Suomen aineellista kulttuuriperintöä.

Suomen Kansallismuseo on Museoviraston alaisuudessa toimivista museoista ikonisin, mutta vain yksi monista kalliista arvokiinteistöistä. Kuva: Public domain.

Tilanne on nurinkurinen siihenkin nähden, että juuri nyt Museovirastolla on suuria kuluja Kansallismuseon peruskorjauksesta ja laajentamisesta, ja tällä hetkellä käsittelyssä oleva uusi muinaismuistolaki tulee vain entisestään lisäämään Museoviraston tehtäviä, joita tullaan siis tekemään kutistuvilla resursseilla. Museovirastoa kuritettiin jo kymmenen vuotta sitten leikkauksilla, joiden seurauksena virasto irtisanoi 40 % henkilöstöresursseistaan. Museovirasto toimii siis jo nyt ennen tulevia leikkauksia "laihasti trimmattuna", kuten viraston pääjohtaja Tiina Merisalo kuvaili leikkauksia koskevassa tiedotteessa. 

Näin ohuella henkilökunnalla olen huolissani monesta asiasta: pystyykö Museovirasto tulevaisuudessa huolehtimaan viranomaistehtävistään ja aidosti valvomaan, ettei maankäyttö ja rakentaminen tuhoa korvaamattomia muinaisjäännöksiä? Miten virasto tulee selviämään tuhansista kansalaisten vuosittain ilmoittamista muinaislöydöistä, jotka ovat jo nykyisellään ruuhkautuneet eriyisesti metallinilmaisinharrastuksen takia? Mistä löytyvät resurssit löytöjen konservointiin? Pystytäänkö löytäjille maksamaan jatkossa lain edellyttämiä löytöpalkkioita? Entä miltä Suomen muinaisjäännösten hoito ja esimerkiksi opaskyltitykset näyttävät leikkausten jälkeen? Muinaisjäännösten hoitoyksikkö lakkautettiin jo yli kymmenen vuotta sitten, ja sinä aikana monet tärkeätkin muinaiskohteet ovat valitettavasti saaneet pusikoitua. Tilalle on sitoutettu kansalaisia, mutta nähdäkseni Suomen muinaisjäännösten pitäminen saavutettavina ei voi olla yksinomaan kansalaisten innostuksen varassa.

Kansalaisten vuosittain ilmoittavat tuhannet metallinilmaisinlöydöt vaativat Museovirastolta paljon käsittelevää henkilökuntaa. Miten leikkaukset vaikuttavat esineiden vastaanottamiseen ja säilyttämiseen? Onko vaarana, että käsittelyjonojen pituus rohkaisee harrastajia olemaan ilmoittamatta löytöjään, kuten laki vaatii? Kuvassa metallinilmaisinlöytö Nokialta. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo, CC BY 4.0.

En ole ennustaja, mutta yhtenä mahdollisena leikkauskohteena näyttäytyy Museoviraston arkeologiset kenttäpalvelut. Jos Museoviraston kaivaustoiminta päätyisi saksittavaksi, eräs vaihe arkeologisen kenttätutkimuksen historiassa Suomessa tulisi päätökseensä: vuosikymmenten ajan Museovirasto ja sitä edeltänyt Muinaistieteellinen toimikunta oli pääasiallinen arkeologisten kaivausten toteuttaja Suomessa ennen kuin ala avautui laajemmmin kilpailulle 2000-luvulla.

Olen lukuisia kertoja kuullut jupinaa siitä, miksei Museovirasto tutki sitä tai tätä, miksi löytöilmoitusten käsittelyssä kestää niin paljon, tai miksi löytöpalkkioihin ei ole varattu tarpeeksi resursseja. Joka kerta olen sanonut, että jokainen meistä voi itse vaikuttaa tähän äänestämällä poliitikkoja, jotka kokevat yhteisen menneisyytemme vaalimisen tärkeäksi. Nyt ehkä nähdään, kuinka käy, kun vallan käytävillä puhaltavat toisenlaiset tuulet. Ymmärrän täysin tarpeen nipistää resursseja sieltä, missä nipistettävää on, mutta onko Museoviraston valmiiksi leikelty toiminta oikea paikka säästää?