Uusi kirja: Vuosi keskiajan Suomessa

Jotkut blogin lukijat ehkä tietävätkin, että arkeologin työni ohella kirjoitan tietokirjoja arkeologiasta ja keskiajasta. Olen tehnyt useimmat kirjani yhteistyössä kuvataiteilijavaimoni Elinan kanssa, ja kesän kynnyksellä ilmestyi jo neljäs yhteinen tietokirjamme. Kirja on nimeltään Vuosi keskiajan Suomessa (Atena), ja se kertoo kuukausi kuukaudelta, minkälaista suomalaisten talonpoikien arki ja juhla olivat Herran vuonna 1480.

Ajattelin, että vuodenkiertoa on helpointa seurata yhden todellisen vuoden kautta, eikä vuosi 1480 valikoitunut sattumalta: valintaan vaikutti se, että tältä vuodelta ja sen tietämiltä on säilynyt suhteellisen paljon asiakirjalähteitä. Toinen syy oli kuitenkin se, että 1480 oli aivan tavallinen vuosi: silloin ei ollut (tiettävästi) katovuotta, Itämeren ympäristössä ei riehunut ruttoepidemiaa, eikä Ruotsin ja laajentuvan Moskovan suuriruhtinaskunnan välillä ollut vielä laajamittaisia sotaisuuksia. Tuntuu, että keskiaikaa katsotaan usein äärimmäisyyksien kautta, mutta tässä kirjassa halusimme antaa tavallisen talonpojan arjesta elämänmakuisen ja todentuntuisen kuvan.

Keskiajalla aikaa hahmotettiin eri tavalla kuin nykyään – vuosi jaksottui kirkollisten juhlapäivien mukaan. Esimerkiksi Vesilahden talvikäräjillä vuonna 1479 kirjuri ei päivännyt asiakirjaa "28. tammikuuta 1479" vaan "vuonna Jumalan syntymän jälkeen mcdlxxix, torstaina ennen kynttilänpäivää". Kuva: Elina Helkala.

 

Keskiajan suomalaisten talonpoikien vuodenkiertoa sääteli oikeastaan kolme asiaa: valon ja pimeän vaihtelu, vuodenaikojen kierto ja kirkon kalenteri. Valon määrä ohjasi tehtäviä töitä sekä vuorokauden että vuodenaikojen sisällä: esimerkiksi kevättalvella valon lisääntyessä naiset lopettivat hämärään sopineen kehräämisen ja siirtyivät kutomaan kangasta, ja syksyllä iltojen hämärtyessä alkoi pellavien louskutus ja muut sellaiset työt, joissa tarvittiin enemmän näppituntumaa kuin silmää. Ylipäätään talonpojilla oli hyvät valmiudet toimia hämärässä, olivathan talonpoikien yhden tai kahden huoneen muodostamat tuvatkin vain heikosti valaistuja.

Tammikuun töihin kuului hirsien kaato ja veistäminen ja havujen hakeminen metsästä. Joulun pyhiä seurasi pitkä juhlaton aika, jonka kuitenkin katkaisi Talvi-Heikin päivä 19. tammikuuta. Silloin muisteltiin Pyhää Henrikiä, jonka hautakirkko Nousiaisissa näkyy kuvan taustalla. Kuva: Elina Helkala.

Luonnon muutokset olivat kaikkein tärkein talonpoikien elämän määrittäjä, koska kaikki maatalous- ja metsätyöt täytyi tehdä oikeaan aikaan. Kestävimmät hirret saatiin tammikuun pakkasilla kaadetuista puista, hylkeet piti pyytää maaliskuussa ahtojäiltä niiden noustua poikimaan, pellot oli kynnettävä toukokuussa, kuivuneet heinät kerättiin heinäkuussa ja elokuussa koitti odotettu sadonkorjuun aika. 

Katolinen kirkkokalenteri istui loistavasti tähän maataloustöiden rytmiin: pyhimysten muistopäivistä tuli talonpojille työnteon kiintopisteitä, ja esimerkiksi päreiden käyttö piti lopettaa Marian ilmestyspäivänä (25.3.), pavun piti olla kylvettynä Pietarin päivänä (29.6.) ja sadonkorjuun sai aloittaa Laurin päivästä (10.8.). Keskiajan suomalaiset kutsuivat pyhimyksiä nimillä santti ja säntti, ja kun talonpoika teki vuodenkierron työt oikeina aikoina, hän teki ne säntilleen.

Kesäkuun odotetuin juhla oli keskiajallakin juhannus, johon kuului jo silloin saunominen ja kokkotulen ääressä remuaminen. Kesäkuussa kerättiin myös lääkintään käytetyt yrtit, joista on säilynyt tietoa esimerkiksi Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirjasta 1400-luvun puolivälistä. Kuva: Elina Helkala.

Kirja käsittää maantieteellisesti koko keskiajan Suomen eli itäisen Ruotsin, joka ylsi Karjalan kannakselta Kemin tietämille. Suomen maakunnat Ahvenanmaa, (Varsinais-)Suomi, Satakunta, Uusimaa, Karjala, Häme, Savo ja Pohjanmaa olivat hyvin omaleimaisia tavoiltaan ja elinkeinoiltaan: esimerkiksi Lounais-Suomessa kirkkoja oli tiheässä ja väestö eli pitkälti maanviljelystä ja rannikolla kalastuksesta, kun taas esimerkiksi koko suuressa Savossa oli vain pari pientä kirkkoa eikä yhtäkään rälssikartanoa, ja Pohjanmaalla ei vielä ollut avaria peltolakeuksia, vaan asukkaat saivat elantonsa karjasta, jota Pohjanmaalla oli enemmän kuin missään muussa maakunnassa. Väistämättä siis kyröläisen talonpojan kokemus vuodenkierrosta oli erilainen kuin vaikkapa piikkiöläisen talonpojan, mutta silti oli paljon yhteistäkin, kuten vuodenkierron taitekohtien juhlat.

Raskas työ vaatii raskaat huvit, ja keskiajan talonpojat osasivat kyllä ilotella silloin kun aihetta oli. Vuodenkierron suurimmat juhlat tuntuvat meistä kovin tutuilta, sillä talonpojat odottivat hartaasti pääsiäistä, juhannusta, kekriä ja joulua. Erityisen syksyiset sadonkorjuujuhlat tarjosivat hyvän syyn syömiselle ja juomiselle, kun kerrankin oli mitä nauttia. Hieman nurinkurisesti talonpoikien pahin nälkäkuukausi oli heinäkuussa luonnon ollessa kukkeimmillaan, kun uusi sato ei ollut vielä kypsynyt, mutta vanha alkoi olla kulutettu loppuun. Ruokatalouden sääteleminen vuodenkierron mukaan olikin talonpoikien elämässä vahva teema, ja esimerkiksi kevään pitkällä pääsiäispaastolla oli hengellisen sisällön lisäksi käytännöllinen tarve, koska ruokavarantoja piti keväällä säästellä.

Kirjassa käsittelemme vuodenkierron lisäksi myös talonpoikien elämänvaiheita. Marraskuun kuvassa nähdään hautajaiset Nauvon kirkolla. Kuva: Elina Helkala.

 

Vuosi keskiajan Suomessa etenee tammikuulta talvikuulle eli nykyiselle joulukuulle, ja kirja oli luontevaa jakaa kuukausikohtaisiin lukuihin. Meitä tekijöitä inspiroivat keskiaikaiset tuntien kirjoina tunnetut hartauskirjat, joiden kalenteriosaa kuvittivat usein upeat, kunkin kuukauden töitä esittävät kuvat. Suomesta tällaisia runsaasti kuvitettuja mestariteoksia ei ole säilynyt, mutta Elina otti haltuun 1400-luvun kuvitustyylin ja loi kirjaan jokaisen kuukauden alkuun keskiajan Suomeen sijoitetun kuukausikuvan. Sen sijaan että olisimme käyttäneet eri lähteistä haalittuja keskieurooppalaisia kuvia, halusimme näyttää lukijalle, miltä juuri Suomen keskiaika on mahdollisesti näyttänyt.

Kirjan kirjoittaminen tarjosi mahdollisuuden ammentaa myös omakohtaisista kokemuksista, koska kirja on kirjoitettu kutakuinkin yhden vuodenkierron aikana, ja yritin parhaani mukaan eläytyä keskiajan talonpoikien elämään siinä määrin kun se on mahdollista päivätöissä käyvälle rintamamiestalon asukkaalle. Kylvin muun muassa kolmen neliön ruispellon (sato jäi laihaksi), hoidin keskiaikaista yrttitarhaa ja yritin seurata keskiajan paastonaikoja. Ei vaatinut kovin paljon hoksottimia huomata, että tällaisen elämäntavan vaaliminen on vaikeaa ilman ympärillä olevaa maatalousyhteisöä, mutta ainakin se opetti taas uudella tavalla arvostamaan ruoantuottajia niin menneisyydessä kuin nykypäivässä.

Kirja on saatavilla sekä fyysisenä että e- ja äänikirjana esimerkiksi Adlibriksestä. Kannattaa myös seurata Facebook-sivuamme, jonne päivitämme säännöllisesti kirjauutisia ja keskiaikasisältöjä. 

Kirjasta on myös ilmestynyt mukavasti arvosteluja, esimerkiksi täällä, täällä ja täällä, ja Kotivinkki-lehti teki hauskan jutun siitä, miten keskiaika näkyy meidän tekijöiden elämässä.

Kiinnostavia tutkimusmatkoja keskiajan vuodenkiertoon!