Miksei kaikkia arkeologisia kohteita kaiveta?

Usein kuulee päiviteltävän, miksi arkeologit eivät ole kaivaneet jotakin merkittävää muinaisjäännöstä, kuten linnavuorta tai pronssikautista röykkiöhautaa. Erityisen paljon tätä päiviteltiin metallinetsijäfoorumilla, kun Raaseporin linnan ympäristöstä paljastui poikkeuksellisen laaja luvaton ryöstökaivelu. Eikö tämä olisi estetty, jos arkeologit olisivat jo kaivaneet kaiken? Kaivamattomuus herättää myös huuhaapiireissä epäilyjä: onko esimerkiksi Panelian pronssikautinen Kuninkaanhautana tunnettu röykkiö jätetty kaivamatta, koska Museovirasto haluaa salata Suomen muinaisten kuninkaiden historian?

Panelian Kuninkaanhauta on Suomen suurin pronssikautinen
hautaröykkiö. Sitä ei ole koskaan kaivettu arkeologisesti.
Onko röykkiölle parempikin, ettei siihen kajota?
Kuva: Wikimedia Commons CC BY 4.0.

Tämä voi olla yllättävää, mutta arkeologia ei toimi niin, että joka ikinen muinainen asuinpaikka, linnoitus, kalmisto ja hiilimiilu olisi edes tarkoituksenmukaista tuhota kaivaustutkimuksella. Vaikka krooninen resurssien puute on esteenä monen kiehtovan kohteen tutkimiselle, tosiasia on, että arkeologiselle kohteelle on usein parempi, ettei siihen kajota. 

Jos kohdetta ei uhkaa rakentaminen tai ympäristön muuttuminen, maan alla satoja tai tuhansia vuosia säilyneet rakenteet, maakerrokset ja esineet säilyvät kyllä vastakin. Sen sijaan niiden kaivaminen hätäisesti voi olla aineistolle kohtalokasta, etenkin, jos esinelöytöjä ei heti saada konservointiin, mikä on nykyisten konservointijonojen takia aivan mahdollinen skenaario.

Arkeologian historia on osoittanut myös moneen otteeseen, ettei aina olisi kannattanut kaivaa. Miten hienoa olisi, jos Troijan, Janakkalan Hakoisten linnavuoren tai Turun Koroistenniemen piispankirkon kaivaukset voitaisiin aloittaa nyt puhtaalta pöydältä, nykyisin tutkimus- ja dokumentointimenetelmin.

 

Schliemannin kaivanto Troijassa. Heinrich Schliemannia on
kritisoitu muun muassa dynamiitin käyttämisestä muinaisen
Troijan kaivamiseen Turkissa 1870-luvulla.
Kuva: Winstonza/Wikimedia Commons. CC BY 3.0.

Menneisyyden arkeologit ovat usein tietämättömyyttään heittäneet pois tai jättäneet dokumentoimatta löytöjä, joista nykyisillä menetelmillä saataisiin irti valtavasti tietoa. Esimerkiksi 1900-luvun alussa polttohaudoissa olleita ihmisluita ei usein otettu talteen, koska niistä ei uskottu olevan mitään iloa. Silloin ei osattu kuvitellakaan, että vuosikymmeniä myöhemmin palaneista ihmisluista voidaan tehdä radiohiiliajoituksia ja osteologisesti määrittää tietoja vainajista.

Arkeologinen tutkimus on kehittynyt huimasti jopa viimeisten vuosikymmenien aikana, ja hyvin todennäköisesti tulevaisuudessa uudet menetelmät mahdollistavat muinaisten kohteiden vielä nykyistä tarkemman analyysin. Vaikka olisi mieltä kutkuttavaa kaivaa auki kaikki muinaisjäännökset, on hyvä olla sen verran epäitsekäs, että jätämme myös tuleville polville tutkittavaa. Sitä paitsi arkeologinen kaivaus tuhoaa aina tutkimuskohteensa, eikä ole tylsempää muinaisjäännöstä kuin kokonaan loppuun asti kaivettu muinaisjäännös. On kiehtovaa mennä arkeologiselle kohteelle ja kuvitella, minkä kaiken päällä oikein kävelee. Sellaisissa paikoissa menneisyys on läsnä.