Pirkanmaan muinaisuutta

Viime viikonloppuna olin järjestämässä Vare ry:n syysretkeä Pirkanmaalle. Kaksipäiväisellä retkellä paitsi käytiin Vapriikin Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet -näyttelyssä, myös tutustuttiin tamperelaiseen kulttuuriin ja muutamaan Pirkanmaan muinaisjäännökseen – eksoottinen aihe turkulaisille!

Itse olin käynyt tsekkaamassa terrakottasoturit jo aiemmin (oli hienoa nähdä uusimpia huippulöytöjä!), ja liityin matkaan lauantai-iltana. Harmi kyllä juuri silloin satoi maahan lumi, ja sunnuntainen retkemme sujui toivottua viileämmissä tunnelmissa.

Tuhdin aamiaisen jälkeen viisihenkinen retkikuntamme lähti kohti Pirkkalankylää Pirkkalan kunnassa. Ykköskohteemme oli Tursiannotkon rautakautinen kylänpaikka, mistä viime vuosien kaivauksissa on tehty huippuhienoja löytöjä, kuten luisia nuolenkärkiä ja lusikoita. Kyläasutus on siis jatkunut samalla paikalla rautakaudelta asti. Ympäristössä on paljon muinaisjäännöksiä, ja paikassa olikin erityinen tuntu.

Pirkkalan kylänraittia. Viime kesän kaivausalue etuoikealla. I. Aalto.

Parinsadan metrin päässä kyläkeskuksesta kohoaa Hiidenmäki, joka ilmeisesti on esihistoriallisella ajalla ollut pyhä lehto. Lähdimmekin etsimään sieltä Neulakaivo-nimistä uhrilähdettä, jota muinaisjäännösrekisteri kuvasi hyvinsäilyneeksi.

Ongelma oli, ettei maastokarttaankin merkattu lähde vain tahtonut löytyä. Löysimme kyllä pienen kolon kalliossa, mutta olin skeptinen. Lopulta tarkistimme rekisteriportaalista, ja huomasin lukeneeni lähteen läpimitan sentit metreiksi. Löytämämme pieni kallionkolo tosiaan oli Neulakaivo, Martinlähde eli Hiidenkaivo ja sellaisena varmaan maailman pienin uhrilähde. Sen halkaisija on vaivaiset 18 x 10 cm. Nähtävyys sekin!

Retkikuntamme poseeraa Neulakaivolla. I. Aalto.

Neulakaivo koko komeudessaan. I. Aalto.

Kallionkoloon todella pulppusi lähde, jollaista en ole ennen nähnyt. Sen reunat ovat hioutunueet, ja on vaikea sanoa, onko se luonnon vai ihmisen tekosia. Lähde oli täynnä neulasia, joka voi antaa viitteen nimen etymologiasta. Voi toki olla, että sinne on joskus uhrattu neulojakin, mikä on usein ollut tapana, tai sitten nimi viittaa lähteen minimalistiseen kokoon. Lähde oli kepillä mitaten ainakin 20 cm syvä ellei syvempikin.

Nokialta posotimme toiselle puolen Pyhäjärveä Nokialle, Nokian kartanon maille. Kartanorakennuksen paikalla on nykyään Nokian koulutuskeskus, mutta alue on ollut pitkään merkittäviä keskuksia Hämeessä. Pseudomuinaistieteilijöillekin se on rakas paikka: siellä kohtaavat ley-linjat ja siellä kukistettiin viikinkiarmeija.

Mutta huuhailut sikseen, paikan näkyvin muinaisjäännös on 1500-luvun alussa rakennettu Nokian kappeli, jonka keskellä seisoo pystyssä Nokian kivi, keskiaikainen hautalaaka. Ei ole tietoa, kenen hautaa se on ammoin peittänyt, mutta kivessä on kiehtovia kuvioita. Paikalla on suoritettu kaivauksia 1930-luvulla ja 2000-luvulla. Kappelista on löytynyt vastasyntyneen lapsen jäännökset.

Nokian kappelin kivijalka. I. Aalto.

Kuvioita Nokian kiven pinnassa. I. Aalto

Kun olimme rämpimässä pois kartanolta, huomasimme maastossa vielä yhden merkin paikan muinaisuudesta: hangessa törrötti paljon tummaatulikukkaa, niitä harvoja arkeofyyttejä, jotka minäkin tunnistan.

Verbascum nigrum Nokialla. I. Aalto.

Nokialta emme lähteneet kauas, ainoastaan Nokianvirran yli Viikin iäkkään kartanon maille. Siellä oli luvassa eräs näillä seuduilla todella erikoinen muinaisjäännös, Junkkarin mätäs.

Junkkarinmätäs voisi tarvita hieman muinaisjäännöshoitoa.
I. Aalto.

Junkkarin mätäs on keskellä peltoa kohoava ihmisen muovaama kumpu, joka epäilyttävästi muistuttaa skandinavisia kumpuhautoja. Erikoisen asiasta tekee, että lähimmät vastaavat löytyvät Ahvenanmaalta, missä niitä kutsutaan nimellä ättehögar. Myös junkkari tarkoittaa jonkinlaista aatelista (saks. Junker, nuori herra), ja kumpuun väitetäänkin haudatun jopa paikallisen kuninkaan. Mene ja tiedä, mutta paikka oli hieno ja erikoinen, vaikka sinne olikin kipattu modernia romua. Jos tässä olisi vaikkapa Hämeessä kuolleen Egilin hauta, niin on pieni ihme jos ryöstöretkeläiset ovat ehtineet kasata näin komean kummun.

Junkkarin mättään ympäristössä on rautakautisia röykkiöitä useampiakin, mutta varsinkaan hangen alta ne eivät näyttäneet kummoisilta. Ainakin yksi on kaivettu arkeologisesti 1990-luvun lopulla, mutta siltikään ei selvinnyt, onko kyseessä hauta-, uhri- vai jäteröykkiö. Röykkiöitä on metsäsaarekkeessa ainakin kahdeksan.

Rautakautinen röykkiö, usko tai älä! I. Aalto.

Seikkailun päätteeksi suuntasimme Suomen korkeimman harjun Pyynikin päälle näkötorniin nauttimaan herkulliset tuoreet munkit ja siedättämään korkeanpaikankammoa. Näkymät olivat hienot, kun ei vain katsonut alas. Tornin seinällä väitettiin paikalla olleen tornin jo 1300-luvulla. Olisi ollut kiva tietää, mistä tieto on peräisin. Varmaa kuitenkin on, ettei keskiajalla paikalta saanut yhtä hyviä munkkeja kuin nykyään.

Näkymä Pyynikiltä. I. Aalto.

Kotimatkalla linja-autolla olimme törmätä kauriiseen ja näimme taivaalla komeetan, eli retki oli varsin onnistunut. Pirkanmaalla riittää nähtävää varmasti useammallekin retkelle!