torstai 5. huhtikuuta 2012

Hainhammas jäi medialta piiloon

Kaivelin tämän blogin arkistoja ja löysin reilun vuoden takaa tekstin, jota en jostakin syystä ollut julkaissut. Tässä se nyt kuitenkin on:

Jos ihan rehellisiä ollaan, kumpi on mielenkiintoisempi löytö, Motalan sarviesine vai hainhammas?

Ympäri maailman levisi uutinen ruotsalaiselta kaivaukselta löytyneestä mesoliittisesta "dildosta", mutta kaivaus on tuottanut paljon muutakin mielenkiintoista ja ainutlaatuista materiaalia. Tyypillisten pii- ja keramiikkalöytöjen ohella kaivaus on paljastanut mm. poikkeuksellisen kauniisti koristellun sarven, siron luuharppuunan ja mielenkiintoisinta kaikista, hainhampaan.

Hainhammas on ensimmäinen laatuaan ruotsalaiselta kivikautiselta asuinpaikalta. Ei ole mahdotonta etteikö se olisi voinut tulla maan länsirannikolta, mistä tunnetaan mesoliittisia delfiininluita. Todennäköistä kuitenkin on, että poikkeuksellinen esine on tullut paljon kauempaa, ja sillä on varmasti ollut iso merkitys omistajalleen. Se myös kertoo kivikauden kauppareiteistä, joten olisi jännittävää mikäli sen alkuperä saataisiin selvitettyä.

Motala on aivan poikkeuksellinen kohde juuri säilyneen luumateriaalinsa osalta. Emmehän me voi materiaalin vähyyden vuoksi tietää, vaikka kaikilla Pohjoismaiden kivikautisilla asuinpaikoilla olisi kanniskeltu hainhampaita, mutta ajatus tuntuu epäuskottavalta.

Motalasta, josta tuli kaupunki vasta 1881, on löytynyt tutkimusten yhteydessä muutenkin värikäs historia, josta kertovat erilaiset rautakautiset ja keskiaikaiset löydöt.

Jos Motalan esihistoria alkoi kiinnostaa, niin kaivauksista lisää voit lukea arkeologien blogista tai Ruotsin Museoviraston sivulta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti