Raamattu todeksi vaikka väkisin

Raamattuarkeologia voisi olla asiallistakin, mutta uusi maailmalle levinnyt uutinen ei yhtään nostanut sen pisteitä silmissäni.

Yle:n artikkelin mukaan Toisessa Mooseksen kirjassa kuvatut kymmenen vitsausta olisi osoitettu todellisiksi. Mikään esitetyistä teorioista ei ole uusi, mutta todisteet niiden todenmukaisuudesta eivät todellakaan kestä päivänvaloa.
Saksalaistutkijat esittävät katastrofien tapahtuneen Ramses II:n hallituskaudella 1200-luvulla eaa. Väite perustuu silloisen pääkaupungin Pi-Ramessen äkilliseen autioitumiseen. Ikävä kyllä tutkijat eivät näytä huomioineen, että kaupunki autioitui vasta 1000-luvulla — yli 100 vuotta Ramseksen kuoleman jälkeen. Huomiotta jäi myös, että kaupungin autioitumisen selittää hyvin sille elintärkeän Niilin haaran kuivuminen.

Ramses II:n kolossaalipatsas ottaa rennosti. wikimedia

Nyt on aika kerrata Raamattutietoutensa: Vitsaukset, joilla Jumala rankaisi Israelin orjuuttanutta Egyptiä, olivat Niilin muuttuminen vereksi, sammakoiden leviäminen, syöpäläiset, paarmat, karjan kuoleminen, ihmisille puhjenneet paiseet, rakeet, heinäsirkat, taivaan pimeneminen ja jokaisen egyptiläisen esikoisen kuolema.
Vilkaistaanpa sitten, mitä tutkijat väittävät:

Alueen luolien tippukivet paljastivat radioaktiivisella vaihtelullaan ilmaston muuttuneen Ramses II:n kauden jälkeen kosteasta ja lämpimästä kuivaksi ja paahtavaksi. Selvä. Tämähän suorastaan itsestäänselvästi selittää vitsausketjun:
Tohtori Stephan Pflugmacherin mukaan kuumana aikana Niili muuttui otolliseksi punaisille leväkukinnoille. Varmasti muinaisegyptiläisille tuttu ilmiö, kuivia vuosia kun oli melkein yhtä usein kuin runsastulvaisia.

Leväinen vesi oli tutkijoiden mukaan myrkyllistä, mikä loogisesti sekoitti sammakoitten hormonit ja aiheutti niiden suurlisääntymisen. Niilin kuivuessa ne olisivat paenneet maalle ja kuolleet — pitäisikö siis olettaa koko Niilin kuivuneen? Vai olisivatko sammakot paenneet myrkylliseksi muuttuneesta vedestä?

Tutkijat kuitenkin jatkavat pettämätöntä päättelyään: koska sammakot kuolivat, mikään ei estänyt hyönteisten lisääntymistä. Hyönteiset puolestaan levittivät tauteja, jotka johtivat karjan kuolemaan ja ihmisten paiseisiin. Aivan mahdollista, sillä Egyptin kosteikoissa malaria on edelleen olemassaoleva, joskin häviävän pieni vaara.

Viimeistään tässä kohti tutkijoilta kuitenkin karkaa käsistä kärry, tai ainakin kronologian taju. Nadine vom Blohm Saksan ilmastontutkimuslaitoksesta sanoo samaan aikaan tapahtuneen Santorinin tulivuoren purkauksen aiheuttaneen taivaan pimenemisen ja raekuurot. Tämä on aivan mahdollista ja Egyptistä asti on löytynyt Santorinista (silloinen Thera) lentänyttä hohkakiveä. Ainoa aukko teoriassa on, että nykytietämyksen mukaan Thera räjähti 1627—1600 eaa. (radiohiiliajoitus) välisenä ajanjaksona —siis nelisensataa vuotta liian aikaisin!

Tuhkasateella perusteltiin myös heinäsirkat: tuhka olisi muuttanut ilmaston kosteammaksi ja sopivaksi heinäsirkoille. Päätelmä kuulostaa aika väkisin tekaistulta. Mutta viimeisen vitsauksen selitys ylittää kaikki edelliset.
Tutkijat myöntävät, ettei yksiselitteistä selitystä esikoisten kuolemalle ole, mutta vaivautuvat tarjoamaan yhden mahdollisen: "Syynä olisi voinut olla viljavarastot myrkyttänyt sieni. Esikoispojille tarjottiin ruokaa ensin, minkä vuoksi he myös ehkä olivat ensimmäiset kuolonuhrit," kertoo Yle tutkijoiden sanoneen.
Olisiko kyseessä ollut torajyvä? Se aiheutti ongelmia ainakin keskiajalla ja aiheuttaa nykyäänkin, koska kyseisestä viljan sienitaudista voidaan eristää LSD:tä. Mutta hallusinaatioita, kouristuksia ja jopa kuolioita aiheuttava sieni ei ehkä kuitenkaan olisi kyennyt hoitelemaan kaikkia maan esikoisia. Voisi myös olettaa, että esikoisten sijaan ensimmäisenä ruokaa söi perheen pää, en ainakaan onnistunut löytämään mitään viitteitä perheiden nokkimisjärjestyksestä. Ja sama kai se on, popsiiko saastunutta viljaa ensimmäisenä vai viimeisenä?

Ei voi kun ihmetellä, ovatko toimittajat todella nielleet nämä perustelut. Minusta ne herättävät lähinnä myötähäpeää. Ei kai vielä ole aprillipilojen aika?

Aavelaivoja Itämerellä

Itämeren kaasuputkiprojetki on pitkään ollut jatkuvasti otsikoissa ja on ollut vaikea välttyä tiedolta, että maailmansotien aikaiset miinat ovat aiheuttaneet päänvaivaa rakentajille. Yllättäen uutisoinnin varjoon on jäänyt se, että kaasuputken reitiltä on löydetty 12 historiallista laivanhylkyä 1200-luvulta 1800-luvulle. 12!

Sehän nyt on aina tiedetty, että Itämeren myrskyt ja karikot ovat vieneet laivoja syvyyksiin vuosisadat, mutta löytyneet laivat ovat ilmeisen koskemattomia ja hyväkuntoisia. Valitettavasti ne ovat myös kovin syvällä, mistä syystä niiden tutkiminen on vaikeaa. Lausunnot niiden kunnosta ja iästä (suurin osa lienee 1600-1800-luvuilta) perustuvatkin vain tutkijoiden näkemiin valokuviin.


Hylyt ovat löytyneet Ruotsin ja Baltian maiden aluevesiltä, ja kaikeksi onneksi alueella putkityöstä vastaava Nord Stream on luvannut etteivät rakennustyöt häiritse hylkyjä. Ruotsillahan on aiempaakin kokemusta hyväkuntoisista hylyistä, joista kaikkein kuuluisin on 1628 uponnut ja 1961 nostettu Vasa-laiva, jota voi käydä Tukholmassa ihailemassa. Itämeressä ei elä muualla hylkyjä vakavasti uhkaavaa puunsyöjämatoa, mikä on suuresti edesauttanut hylkyjen säilymistä.

Toivottavasti kaasuputkityön paljastamia laivoja tutkitaan tarkemmin, koska koskemattomat hylyt lasteineen ovat aikakapseleita, jotka voivat kertoa tavattoman paljon aikakautensa elämästä. Enää en epäile yhtään etteikö kaasuputkiprojekti olisi ollut hyödyllinen idea!

Nord Streamin julkaisema kuva erään 1700/1800-luvun hylyn ruorista löytyy täältä. Toisessa kuvassa on suurin piirtein Krimin sodan aikaisen laivan keula.

Ja ai niin, löytyy niitä hylkyjä ilman kaasuputkiakin. Pari vuotta takaperin löytyi keskeltä Itämerta erittäin hyvin säilynyt 1600-luvun puolivälin alus, jossa ajan tavan mukaan on komeita puuveistoksia (kuva). Näistä kiehtovista löydöistä saisi uutisoida enemmän, mutta toisaalta hylynryöstäjien uhka on aina olemassa. Matalallakin profiililla on puolensa.

Ääniä menneisyydestä

"Tulevaisuudelle on hyvä puhua, se kuuntelee." Nämä sanat ikuisti muinaisegyptiläinen oppinut visiiri Ptahhotep reilut 4300 vuotta sitten. (Mahdollisesti ne on hänen nimiinsä laitettu kuitenkin vasta joitakin satoja vuosia myöhemmin.) Ja tottahan se on. Kun kirjoitamme jotakin, säilömme sanamme, puheemme ja ajatuksemme tulevaisuuteen, vaikka kaikki kirjoittamamme ei ehkä säilykään neljää vuosituhatta.

Hieraattista kirjoitusta.

Vaikka on hyvä puhua tulevaisuudelle on myös hyvä kuunnella menneisyyttä. Luen paraikaa British Museumin kustantamaa kirjaa "Voices from Ancient Egypt" ja tuntuu villiltä kyetä lukemaan vuosituhansia sitten eläneitten ihmisten arkisista murheista ja iloista, melkein kuin he itse puhuisivat haudan takaa. Melkein.
Muinaisen Egyptin kohdalla henkilökohtaisiakaan kirjeitä on vaikea ihan täysin pitää puheena menneisyydestä. Kirjakieli koostui vahvasti säädellyistä kaavoista, jotka tuskin muuttuivat koko kolmetuhatvuotisen historiansa aikana. Esimerkiksi Ramses Suuren eläessä 1200-luvulla eaa. kirjoitettiin temppeleiden ja hautojen seiniin Vanhan valtakunnan aikaista, yli tuhat vuotta vanhempaa kieltä, jolla ei juuri ollut tekemistä puhutun kielen kanssa. Sama kuin me kirjoittaisimme vielä Agricolan suomea, tai paremminkin jotakin rautakauden muinaissuomea! Ei ihme että iso osa kirjureista ei edes opetellut vanhoja hieroglyfejä jotka ovat meille tutuimpia, vaan tyytyivät puuhaamaan kahden yksinkertaistetun kirjoitusjärjestelmän, hieraattisen ja kursiivisen kanssa.

Onhan muinaisia ajatuksia ja ääniä säilynyt muuallakin kuin egyptiläisellä papyruksella. Kaikkia vanhoja tekstejä lukemalla, oli niillä ikää sata tai viisituhatta vuotta, on mahdollista nähdä vilaus aikansa todellisuudesta, päästä kirjoittajansa pään sisään. En yhtään ihmettele, miksi kirjoitusta on monissa kulttuureissa pidetty jollakin tapaa maagisena.

Menneisyyden äänistä puhuttaessa ei tietenkään voi sivuuttaa äänimaailmoja ja musiikkia. Eräänlaisesta ikiaikaisesta äänimaailmasta pääsee tietysti osalliseksi menemällä metsään. Siellä kuulostaa varmasti aivan samalta kuin vuosisadat tai tuhannet sitten.
Myös musiikkia on onneksi säilynyt Antiikista asti (tulkittavissa olevina) nuotteina, joten on täysin mahdollista tätäkin kautta kuulla mitä menneisyyden ihmiset ovat kuulleet. Mitä kauemmas historiassa mennään, sitä vaikeampi on varmuudella tavoittaa kuuntelemisen tapaa tai suhtautumista musiikkiin. Toisaalta musiikki on varmasti voinut ennenkin vain temmata mukaansa kysymättä sen suurempaa tulkintaa tai analyysia. Eiköhän ihmiselle kulttuurista ja aikakaudesta riippumatta ole aivan yhtä mahdollista antautua rytmin huumaan.

Cantigas de Amigo, keskiaikaisia nuotteja 1200-luvulta.

Silti allekirjoittaneen niskakarvat nosti pystyyn eräs muinainen ääni. Löysin netin syövereistä audiopätkän 35 000-vuotiaan huilun replikan äänestä. Tuntuu mielettömältä kuulla ääntä jääkaudelta. Siinä jos missä vuosituhannet sulavat pois ja menettävät merkityksensä. Kokeile sinäkin, pätkän kuulet täältä.

Ja kuvalähdehän oli wikimedia, tuo kaikkien kuvannälkäisten sankari.

Ei pelkkä lapsikuningas

Ylä- ja Ala-Egyptin kuningas, Kahden maan herra Amonin-elävä-kuva-Heliopoliin-valtias, Ran poika Ran-muotojen-herra eli tuttavallisemmin Tutankhamon on yksi historian tunnetuimmista ihmisistä josta ei tiedetä juuri mitään.

Todellinen farao kultaisen naamion takana on kuitenkin hiljalleen alkanut nousta esiin uuden tutkimuksen myötä. Tutankhamonia on totuttu pitämään varsin merkityksettömänä hallitsijana, joka nousi valtaistuimelle 9-vuotiaana ja kymmenen vuotta myöhemmin kuoli hämärissä olosuhteissa.

Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että sen sijaan että Tutankhamon olisi ollut vain (seuraajansa ja mahdollisen isoisänsä) Ayn nukkehallitsija tällä olisikin ollut aktiivinen rooli maansa historian muokkaajana. Tutankhamon nousi valtaan myrkyisässä vaiheessa farao Akhenatenin kiellettyä vanhat jumalat ja perustettua uuden pääkaupungin Akhetatenin nykyiseen Tel el Amarnaan.

Atenin pieni temppeli Tel el Amarnassa.

Luksorista, Karnakin temppelistä, löytyi niinkutsutun "Amarnarestauraation" aikaisia temppelikivä, joita Akhenaton oli käyttänyt uusiin Atonin temppeleihinsä, ja joita Tutankhamon taas oli käyttänyt omissa temppeleissään. Yllättävää oli, että jo Tutankhamon oli ottanut nämä kivet käyttöön, mutta vielä yllättävämpiä olivat kuva-aiheet: rituaalikulkueita ja uskonnollisia juhlia esittävien kohtausten ohella on realistisia kuvia Tutankhamonin johtamilta sotaretkiltä Nubiaan ja Syyriaan.

Tutankhamon sotii aasialaisia vastaan. Lipas, KV62. Wikimedia commons.

Tutankhamon vaikutti siis käyttäneen haudastaan löytyneitä aseita ja vaunuja yhtä lailla kuin lelujakin. Ilmeisesti farao oli myös itse uskonnollisen palautuksen takana, joka johti Atonin temppelien purkamiseen ja vanhojen jumalten, etenkin voimakkaan Amonin kultin palauttamiseen.

Uusi tutkimus on paljastanut uusia saloja myös Tutankhamonin sukulaisuussuhteista ja kuolinsyystä. Eräällä haudan KV35 nuorella naisvainajalla on verisukulaisuus Tutankhamoniin ja uusi oletus on, että tämä olisi Tutankhamonin äiti, mahdollisesti Kiya. (Myös Nefertiti on äitiehdokas, mutta muumio on liian nuori ollakseen tämä kuuluisa kaunotar.) Samassa haudassa lepäävä vanhempi nainen on genetiikan perusteella todennäköisesti Tutankhamonin isoäiti Tiya, mitä onkin jo pitkään spekuloitu. Myös haudan KV55 mystisellä vainajalla (sarkofagi kuvassa oikealla) on sukulaisuussuhde Tutankhamoniin, mutta muumio on liian nuori ollakseen Akhenaton, Tutankhamonin todennäköinen isä. Kenties kyseessä on Tutankhamonin veli Semenkhara?

Entä se kuolinsyy?
Tutankhamon kuoli 19-vuotiaana polvilumpioittensa murtumista seuranneisiin komplikaatioihin, se selvisi jo aiemmissa tutkimuksissa. Uusi tieto on, että faraon lopulliseksi kohtaloksi koitui malaria yhdessä murtuneen luun ja luusurkastuman kanssa. Toinen polvilumpio on kokonaan irronnut, joten todennäköisesti nuori farao on lentänyt polvilleen kovassa vauhdissa hevosvaunusta. Uudet tiedot Tutin sotakampanjoista huomioon ottaen tämä on hyvinkin voinut tapahtua sotatantereella.

Lisää tutkimuksista voit lukea Archaeology Magazinen artikkeleista täältä ja täältä. Tutankhamonin sukupuusta voit lukea lisää täältä.
Kuvat: wikimedia

[Muokkaus 30.4.2010

National Geographic ei lämpene ajatukselle Tutankhamonista sotilaana. "Hän ei ollut vahva farao, joka olisi rynnistänyt ympäri valtakuntaa sotavaunuilla. Kuvitelkaa sen sijaan hauras, heikko poika, jolla oli kampurajalka ja keppi,” sanoo geneetikko Carsten Pusch lehden mukaan.

Taas ollaan kiusallisessa usean totuuden tilanteessa. Mikä niistä meidän on valittava? Kunnes arkeologia jotakin varmaksi todistaa, on tyydyttävä luomaan itselleen oma kompromissi. Siihen voi olla avuksi mainitun artikkelin lukeminen.]

Puhumaton pää

Maaliskuu alkoi mukavasti upealla löydöllä Egyptistä.
Luksorin (muinaisen Theban) länsirannalta, Kom El Hettasta löytyi Amenhotep III:n (n. 1390-1352 eaa.) graniittipatsaan 2,5 metrin korkuinen pää.
Patsaan pää on erittäin tasokasta käsityötä ja faraon kruunua koristavassa ureus-käärmeessä on jälkiä punaisesta maalista – taas yksi vihje siitä miten loistokkaissa väreissä muinaisen Egyptinkin patsaat ovat komeilleet. Löytö ei tullut täytenä yllätyksenä, sillä kuolintemppelistä
on löytynyt 84 kolossaalipatsasta.

Karnakin sfinksejä. wikimedia

Myös Luksorin itärannalla tohisee: paraikaa kaivetaan esiin Luksorin ja Karnakin temppelien välillä kulkevaa sfinksikujaa. Kaivausten este on ollut se, että kujan päälle on rakennettu taloja, mutta nyt asukkaat on maksettu pois ja tulevaisuudessa kulttuurinnälkäiset turistit voivat kulkea pyhää tietä koko sen pituudelta.

Lisää tietoa ja kuvia löydöstä voit katsoa täältä.