Löytöjä Aurajokirannasta

Tuomiokirkkopuiston kaivausten päätyttyä kesäkuun lopulla ovat Turun maakuntamuseon arkeologit allekirjoittanut mukaan lukien penkoneet Aurajokirantaa Aboa Vetus & Ars Nova -museon kyljessä, mihin suunnitellaan rakennettavaksi uutta Kirjastosiltaa. Silta on herättänyt ristiriitaisia tunteita ohikulkijoissa, mutta toivoisin ymmärrystä sille, ettei projekti ole millään tavalla arkeologien päätettävissä.

Jokirannan kuoppa. Keskellä talon jykevä kivijalka. Kuva: I.A.

Kaivausalueen keskellä on suuri talon kivijalka, joka on tunnistettu AV&AN:n tutkijan Panun suosiollisella avustuksella mystiseksi Kåkenhusiksi, joka mainitaan (väärässä paikassa) jo Turun ensimmäisessä kartassa 1634. Tontin numero 36/402 rakennuksista on säilynyt kiitettävän paljon tietoa mm. palovakuutusasiakirjoissa, joten meillä on jonkinlainen aavistus siitä mitä kaivamme.

Seuraavassa muutamia hauskoja löytöjä kaivauksilta. Kaikki ovat päätyneet maahan Turun palon aikoihin 1827.

Kaunis lasinen pullonkorkki. Kuva: I.A.

Posliinia on löytynyt astiakaupalla, mutta harvemmin kuvallisena. Kuva: I.A.

Yksi sormus löytää heidät. Kyseinen sormus sopi hyvin nimettömään. Kuka ties...? Kuva: I.A.

Keraaminen heppa ihastutti sekä kaivajia että ohikulkijoita. Kuva: I.A.

Korpholmen: kuudes päivä

Kuudes päivä, perjantai 8.7.

Kaikki keskittyvät kuuntelemaan radiota. Kuva: I.A.

Kaivaukset alkoivat kello 9.00 lähes hartaassa tunnelmassa, kun kaikki hiljentyivät kuuntelemaan Radio Vegan meistä tekemää ohjelmaa. Jamikalla ja Rebeckalla oli naurussa pidättelemistä kun tuli heidän haastatteluosuutensa, mutta tytöistä oli selvästi hauskaa olla median valokeilassa.

Eräs paikallinen herrasmies kävi aamulla myös kertomassa, että ennen vanhaan oli lähiseudulla elänyt niin suuria hyttysiä (krankar), että niistä oli saanut lypsytuoleja. Viikon kuluessa oli onneksi vaivihkaa oppinut ymmärtämään enemmän ja enemmän paikallista puheenpartta, ja kruunupyyläisiä huvitti aina kun käytimme paikallisia ilmaisuja. Yksi erityispiirre on korvata a-loppuisten sanojen pääte u:lla; vad är klockun? Hauskaa on myös, että kaikki käyttävät hirmu paljon vanhahtavaa sanaa skåda merkityksessä katsoa, tarkastella. Kuinkakohan yleinen se on ruotsinkielisten keskuudessa muualla?

Kuva: I.A.

Päivän huomio keskittyi kaivausalue A:n koeojan laajennukseen, josta löytyi edelleen jatkuvasti luuta, hylkeenluut kaikkein yllättävimpänä ryhmänä. Sieltä löytyi myös iso vihreän paksua lasia olevan astian pala, josta emme päässeet varmuuteen onko se jonkinlaisesta kulhosta vai pikarista. Ikävä kyllä en älynnyt ottaa siitä valokuvaa.

Seulojia. Sållare. Kuva: I.A.

Koeojasta tehtiin löytöjä muualtakin; suurin piirtein keskeltä ojaa uunin vierestä löytyi komea ruokaveitsi.

Kuva: I.A.

Kaivausjohto oli kuvauksellinen. Kuva: I.A.

Sekä uunin kyljestä että koeojan laajennuksesta löytyi puuta, jonka käsittelyssä sai olla varovainen. Uunin puu on mitä ilmeisimmin osa rakennetta kiertänyttä hirsiarinaa, mutta toinen hirsi jäi arvoituksellisemmaksi.

Terese puhdistaa varovasti kuvan keskellä olevaa hirttä. Kuva: I.A.Laajennus oli huomion keskipisteenä. Kuva: I.A.

Kaivajat lähtivät kotiin, mutta kaivauksen vetäjät jäivät taas pitkäksi aikaa ylitöihin. Olin ajatellut ottaa viikon loman kannalta, mutta työtunteja kertyikin ruhtinaallisesti enemmän kuin viikkotöissä Turussa.

Viimeisiä mittauksia prismasauvan kanssa ilta-auringon kajossa. Kuva: I.A.

Leirintäalueelle palattuamme palkitsimme itsemme grillaamalla halloumia, maissia ja makkaraa. Pitkälle arkeologisoituneen grillimme ongelmana oli, että edellisillan kahden tähden naapurimme olivat riehuessaan hävittäneet grilliritilän, eikä henkilökunta osannut edes sympatiseerata tilannetta. Onneksi löysimme sentään läjän makkarakeppejä.

Edellinen kaivauspäivä

Seuraava kaivauspäivä

Seiliin soudetaan

"Jo määränpää edessä häämöttää/Siel' saari on tuomittujen" laulaa Jenni Vartiainen kappaleessa Seili. Kuva: I.A.

Olipa varsinainen viikonloppu! En voinut tietenkään viettää sitä löhöillen, kun minulle tarjoutui mahdollisuus mennä kaivelemaan koekuoppia Seilin saareen Nauvon saaristoon 1700-1800- luvun houruinhuoneille muutaman muun opiskelijan kanssa.

Pari päivää kaivelua tuottivat hauskoja löytöjä, mutta varsinaisesti paikan henki teki suurimman vaikutuksen. Seilissä on 1600-luvun alusta toiminut kruunun spitaalihospitaali, jonka toiminta on myöhemmin laajentunut heikkomielisiin. Saarella toimi mielisairaala vuoteen 1962 asti. Saareen liitetään synkkiä sävyjä, mutta paikka on todella luonnokaunis.

Mikko kertoo vierailijoille kaivauksista. Viikonlopun aikana kävijöitä olikin pitkälle toista sataa. Kuva: I.A.

Seilin arkeologia -blogissa on hyvin kirjoitettu juttu viikonlopun ekskursiostamme, joten en turhaan toista sitä täällä. Sen sijaan annan muutaman kuvan ja videonpätkän puhua puolestaan.

Ai niin, meillä kävi kaivauksilla myös ihan arvovaltaisia vieraita.



Videolla on yleiskuvaa alueesta. Koekuopalla 1 kaivavat Susanna, Janne R. ja Essi. Koekuopalla 2 Siiri kaivaa, Janne H. kairaa maanäytettä ja Anne-Mari tutkii maayksikkölomakkeita. Koekuoppa kolmosella hääräävät Juhana, Anniina ja Jenny. Maassa erottuu houruinhuonerakennusten pohjia.

Saaren historia ei rajoitu yksin hospitaali- ja sairaalakauteen. Eräässä kallion pystyseinässä on mahdollisesti keskiajan tai rautakauden uskomuksista kielivä uhrikuppi. Saarella on toinenkin kuppikivi. Kuva: I.A.

Yllättäen täältäkin löytyi liitupiipun paloja. Polttivatko niitä potilaat vai hoitajat? Tältä näyttää liitupiipun koppa.


Seilissä saattaa törmätä esimerkiksi kauriiseen. Saaren luonto on vaikuttava. Kuva: I.A.

Korpholmen: viides päivä

Viides päivä, torstai 7.7.

Yle kuvaamassa kaivauksia. Kuva: I. A.

Julkisuutta on vaikea välttää. Torstaina Yle kävi kuvaamassa meitä aamulla, ja myöhemmin kävi Radio Vega. Vega teki meistä parinkymmenen minuutin jutun, jossa Korpholmenista kirjoittanut kirjailija Lolan Björkman oli haastateltavana. Kaivausten nuoret valopisteet Jamika ja tämän ystävä Rebecka päätyivät tietysti myös mukaan ohjelmaan.

Kaivamisen suhteen keskityimme täysin alue A:lle, missä seurasi jännitystä kun Jamikan äiti Maja löysi uunin lounaispuolelta rautaesineen, joka pilkisti maakerrosten välistä. Luulimme kaartuvaa esinettä ensin tulusraudaksi, mutta kun Mikko oli putsannut sen esiin huipputieteellisellä välineistöllämme (suti & jäätelöpuikko) olikin kädessämme varsin isokokoinen haka.

Kaikki seuraavat jännittyneinä, mitä maan uumenista mahtaa nousta. Kuva: I. A.

Haka oli hauska kyllä tismalleen samanlainen kuin spitaalisaidan rekonstruktion portissa. Kuva: I. A.Pontus esitteli meille metallinetsintätaitojaan. Meillä oli hieman ristiriitaiset tunteet, kuinka tähän tulisi suhtautua. Kuva: I. A.

Avasimme koeojaan pienen poikittaisen laajennuksen nähdäksemme, kuinka talon seinälinja on kulkenut. Laajennuksessa näytti olevan paljon kiviä ja luita, mutta vähän seinää. Kenties kyseessä on talon ulkopuolinen jätekuoppa?

Rebecka ja Jamika avaavat laajennusta. Kuva: I. A.

Kun päivän yleisöosuuden osalta viimeistä ämpäriä seulottiin, jäi seulaan kaunis ja hauska esine, pronssiriipus. Juuri sellainen henkilökohtainen esine, johon kaivauspäivän kuuluukin loppua.

Päivän viimeinen ja hienoin löytö. Kuva: I. A.

Vaikka virallinen osuus päättyi, jäimme me vastuussa olevat henkilöt kaivamaan vielä kello kahdeksaan asti. Kaivajamme eivät olleet niin varovaisia kuin yleisö keskimäärin, mutta pakko sanoa että yleisön lähdettyä saimme aikaan paljon enemmän kuin nämä koko päivänä. Kun tekee tätä työkseen, alkaa uskoa tehokkuuteen.

Tunnelmakuvaa. Hyttyssavuista on hyötyä, mutta ne aiheuttavat ikävästi päänsärkyä kun kaivausalue on niitä täynnä. Kuva: I. A.

P.S. Alkavana viikonloppuna en julkaise uusia kaivauskertomuksia, koska olen mukana toisen hospitaalin tutkimuksissa Seilin saarella. Tarina jatkuu ensi viikolla.

Edellinen kaivauspäivä

Seuraava kaivauspäivä

Viikon sitaatti 21

"Du tysta graf du mörka mull,
som inneslöt min maka huld"
- tuntematon kruunupyyläinen runoilija

och detsamma på finska:

"Sa hiljainen hauta sa tumma multa,
joka sisääsi suljit miehen armaan multa"

Usein kaivantoa katsellessaan tälle tulee esittäneeksi kysymyksiä. Mitä täällä on aikoinaan tapahtunut, miksi maanalaiset rakenteet näyttävät siltä kuin näyttävät? Kuka nämä jäljet on jättänyt? Useimmiten tuntuu että kuoppa pysyy vaiti.

Kuva: Anniina Laine

Kruunupyyn hautausmaan muistokivistä siteerattu runonpätkä osui suoraan arkeologin sydämeen iskevillä alkusanoillaan. Niiden on täytynyt osua myös Gustafva Wilhelminaan, joka joutui kiven mukaan hautaamaan 27-vuotiaan miehensä Johanin 1870, ja jäämään yksin pienten lastensa kanssa. Olkoon tämän viikon sitaatti omistettu heille ja kaikille vaitonaisille haudoille.

Kuvakooste Tuomiokirkkopuiston kaivauksilta

Ainakin rastaat olivat riemuissaan kun saivat kerätä matoja kuopistamme ja seulontakasastamme. Kuva: I.A.

Lempilöytöni kaivauksilta, astrolabin kappale professori Hellströmin tontilta. Kuva: I.A.

Kaunis tiililattia, jonka molemmin puolin sortunut kellari. Edustan sinertävän harmaa maa on täyttösavea. Kuva: I.A.

Kolmijalkapadan kappaleita. Kuva: I.A.

Oikeassa alakulmassa näkyy säilynyttä kellarin kaarta. Kuva: I.A.

Joskus on tunne, että kuoppa hymyilee takaisin. Palanen lehmän leukaa. Kuva: I.A.

Korpholmen: neljäs päivä

Neljäs päivä, keskiviikko 6.7.

Kaivausalue B:lle mitataan uutta kuoppaa. Kuva: I. A.

Keskityimme aamupäivällä kaivamaan alue B:tä ja etsimään hautausmaan rajaa samalla, kun Anniina, Janne ja Mikko piirsivät takymetrillä kiviä alue A:lla. "Piirtämisellä" tarkoitetaan, että takymetrillä mitataan esimerkiksi kivestä pisteitä, jotka laite yhdistää toisiinsa viivoilla ja tallentaa koordinaatistoon. Näin saadaan aikaiseksi digitaalinen kaivauskartta.

Seulalöytöjen ihmettelyä. Nuorin kaivajamme oli 7-vuotias Patrick. Yhteensä kaivajia oli keskiviikkona 11, eniten koko kaivauksen aikana. Kuva: I.A.

Mitään rajapintaa ei alue B:llä tullut vastaan. Sen sijaan hiilipitoinen koekuoppa 1 tuotti yllättäen ison läjän vihreää ikkunalasia ja piikivenpaloja. Koekuoppa 2:sta paljastui tiiliä, kun taas 2, 3 ja 4 sisälsivät kaikki kiviä, jotka lienevät luonnollisia. Mutta mistä ihmeestä kuopan 1 löydöt ovat peräisin? Jos Jannen ja Mikon karttatulkinta pitää paikkansa, sekä spitaalisten kirkko että sen kyljessä kiinni ollut 1700-luvun asunto ovat sijainneet loivassa ylärinteessä melko lähellä koekuoppaa. Ikkunalasi on kuitenkin 1700-luvullakin ollut arvokasta tavaraa, joten olisi mielenkiintoista tietää mitä kautta se on maahan päätynyt.

Kun kello 11 kahvi oli juotu, siirryttiin penkomaan kaivausalue A:ta. Löydöt ylittivät odotukset: posliinimaista fajanssia, punasavikeramiikkaa, 1600-luvun liitupiippu leimoineen kaikkineen, liitupiipun katkelmia, padan rautakahva – sekä tietysti iso läjä luita. Yllättävimpänä Therese tunnisti harmaahylkeen, jota on kyllä hospitaalin toiminta-aikaan pyydetty valtavia määriä saaristosta, mutta jonka löytyminen hospitaalista oli jokseenkin odottamatonta. Mikko tosin muisti törmänneensä tietoon, että spitaalisilla oli ollut hylkeennahkaiset kengät.

Liitupiipun leimat auttavat ajoittamaan sen ainakin parin vuosikymmenen tarkkuudella. Kuva: I.A.

Erityisesti nuorisoa kiinnostivat luulöydöt, joita Therese (toinen vasemmalta) esitteli. Kuva: I.A.

Löydöt pistävät hieman uudelleenarvioimaan kuvaa, joka meillä on hospitaalin asukeista. Korpholmenin museoaitassa on elävänkokoinen spitaalishahmo, joka näyttää kaikin puolin kurjalta. Tällä on resuiset vaatteet, ja ruoka-astiatkin ovat vain kurjia puukippoja.

Kuolemaan tulleita potilaita surkutellessa helposti unohtaa, että he olivat kuitenkin ihmisiä hyvin erilaisista elämäntilanteista. Naisia, miehiä, lapsia ja vanhuksia, varakkaita ja rutiköyhiä. He saattoivat elää niemellä vuosikymmeniä, ja on vaikea kuvitella että he olisivat eläneet tulevaisuudettomina haamuina vailla iloa tai suunnitelmia. Jos heillä oli piippuja, on aivan mahdollista että he kasvattivat tupakkansa – sinänsä jo ylellisyys- ja nautintoaineen – itse. Se vaatii jo suunnitelmallisuutta keväästä seuraavaan syksyyn.

Sekin täytyy muistaa, ettei liha ollut mikään itsestäänselvyys 1600-luvun ruokapöydässä. Kaiken kaikkiaan löydöistä voisi päätellä spitaalisten syöneen (ainakin verraten) hyvin. Kaivajan näkökulmasta en näe suurta eroa Turun paremman väen asuntojen ruokaan liittyvän löytöaineiston ja Korpholmenin löytöjen välillä.

Spitaalisten elämä oli synkkää. Vai oliko? Kuva: I. A.

Illalla kävimme Kokkolassa vohvelilla ja vierailimme kotiseutuyhdistyksen toisessa entisöintikohteessa, amiraaliston laivanrakennuspaikalla. Käväisimme myös Kruunupyyn kirkolla, jonka vanhoissa hautakivissä oli yllättävän iskeviä, joskin synkkämielisiä riimejä.

Kruunupyyssä on aikoinaan asunut joku runosielu. Kuva: I.A.

Edellinen kaivauspäivä
Seuraava kaivauspäivä

Korpholmen: kolmas päivä

Kolmas päivä, tiistai 15.7.

Ensimmäiset kaivajat saapuivat paikalle yhdeksältä aamulla. Ilmassa oli hieman jännitystä (ainakin meidän järjestäjien osalta), mutta kaikki lähti sujumaan hyvin. Mikko otti vetovastuun, ja esittelyn jälkeen kertoi yleisölle kohteesta ja kaivamisen perusteista. Johdannon jälkeen aloimme avata asumuksenperusta I:stä, minkä aloitimme yksinkertaisesti pintaturpeen poistolla.

Mikko esittelee... kaivaustekniikoita? Kuva: I.A.

Olimme edellisiltana suorittaneet pientä tehtävienjakoa kaivausta varten, ja minä sain osakseni löytövastaavan tittelin. Tämä tarkoitti että minulla oli kädet täynnä työtä kun kuopasta nousi tiiltä, fajanssiastian paloja, hiiltä, pari naulaa, lasinsiruja ja erikoinen hevosenkengän näköinen kappale, joka mahdollisesti on ollut osa lukkoa. Hienoun löytö oli kuitenkin mielestäni hiomakiven kappale, jossa näkyi ahkeran teroitustyön aikaansaama syvä uurre.

Hioinkivenkatkelma. Kuva: I.A.

Therese osoittautui taas kullanarvoiseksi luutietämyksineen; heti uuninraunion päältä löytyi lehmänluu. Sitten luita tuli enemmänkin, ja niistä löytyi selviä merkkejä teurastuksesta. Hienoin esimerkki oli lehmän kalloluu, joka oli siististi halkaistu keskeltä kahtia. Osteologimme tunnisti myös yhden hauen selkänikaman.

Kronobyn murre on varsin jännittävää. Siinä on piirteitä jotka muistuttavat lähinnä muinaisnorjaa, ja on hauska kuunnella kun nuoret puhuvat sitä. Vanhojen setien paksusta puheesta onkin sitten huomattavan paljon vaikeampi saada tolkkua. Mm. ei-diftongi sanoissa "bein" ja "stein" kuulostaa muinaiselta, ja sitä tuli löytöjä käsitellessä kuulleeksi usein.

Lehdille oltiin lähetetty tiedote kaivauksista, mutta tiistain mediahuomio yllätti meidät silti. Paikalla oli sekä lehdistöä että televisio (MTV3). Julkisuus on tietysti hyödyksi meille, etenkin nyt kun Museovirasto lopettaa omat yleisökaivauksensa. Yhtä lailla hyötyy kuitenkin Kruunupyyn kotiseutuyhdistys, joka ei varmasti koskaan ole saanut niin paljon huomiota osakseen.

Yleiskuvaa alue A:lta. Taustalla Mikkoa haastatellaan. Kuva: I.A.

P.S. Hyttysiä oli edelleen kammottavan paljon, ja hyttyssavujen vaikutus oli korkeintaan vaihteleva.

Edellinen kaivauspäivä

Seuraava kaivauspäivä

Korpholmen: toinen päivä

Apukorkeuspisteiden määrittämistä takymetrillä kaivausalue A:lla. Kuva: I.A.

Toinen päivä, maanantai 4.7.

Aloitimme aamumme metsätöillä: kaivausalue oli raivattava kevyestä kasvillisuudesta. Håkan oli jo kaatanut ystävällisesti puolestamme suuren kuusen, joka oli kasvanut aivan uuninraunion päällä. Nytkin hän auttoi meitä moottorisahallaan, ja umpinainen metsä muuttui valoisammaksi.

Kaivausalue A. Kuva: I.A.

Aamu toi muassaan myös uusia tuttavuuksia. Tapasimme ensi kertaa paikallisen Visbyssä osteologiaa ja arkeologiaa opiskelevan Theresen, joka oli innokas auttamaan meitä projektimme kanssa. Kaivausten edetessä ymmärsimme miten korvaamaton lisä hän oli tiimiimme. Theresen lisäksi tapasimme myös insinööri Simonin, joka asui toisella puolella Kruunupyyn jokea (minkä Håkan osasikin meille kertoa, pienellä paikalla kaikki ilmeisesti tuntevat toisensa). Simon tuli mittaamaan meille muutamia korkeuspisteitä satelliittien avulla, jotta voisimme asemoida takymetrimme.

Mikko ja Simon mittaavat korkeuspistettä. Täysin ruotsinkielisen Simonin paidassa lukee suomeksi "Kaikki paitsi metsästys on turhaa". Kuva: I.A.

Saatuamme kiintopisteet jaoimme porukan kahtia niin, että Mikko ja Janne tekivät kaivausruudut Husgrund I:ksi (kaivausalue A) nimeämällemme kaivausalueelle, ja Therese, Anniina sekä minä avasimme kolme koekuoppaa kaivausalue B:lle. Omasta koekuopastani tuli lähes mustaa noensekaista maata heti pintaturpeen jälkeen, kun taas Theresen ja Anniinan kuopat olivat juuri sellaista ruskeaa multaa kuin voi odottaakin. Tämä oli varsin omituista. Hyttysongelmammekin kävi jatkuvasti pahemmaksi, eikä hyttyssavustamme tuntunut olevan pahemmin apua.

Anniina, Janne, Mikko ja Therese koekuoppa 2:lla. Kuvan edustalla prismasauva, josta takymetri mittaa koordinaatteja ja korkeuksia. Kuva: I.A.

Pojat työskentelevät ahkerina toimistossamme. Kuva: I.A.

Illalla Janne ja Mikko pystyttivät toimistonsa mökkimme kuistille. Harjoittelimme takymetrin käyttöä, suunnittelimme kaivausta ja orientoiduimme katsomalla André Wickströmin sketsejä.

Edellinen kaivauspäivä

Seuraava kaivauspäivä

Korpholmen: ensimmäinen päivä

Sain kuulla alkukesästä, että Turun yliopiston arkeologian oppiaine järjestäisi yhdessä Kruunupyyn hembygdsföreningin kanssa yleisökaivaukset Korpholmenin vanhalla hospitaalialueella. Pidin sitä ensin vain hauskana mahdollisuutena, mutta lopulta päädyin mukaan projektiin; meitä lähti Turusta neljä opiskelijaa, joista kaksi (minä mukaan lukien) saa reissusta kurssisuorituksen.

Mikä Korpholmen?

Monille nimi Seili tuo mieleen muutakin kuin Jenni Vartiaisen levyn, mutta samanaikainen Korpholmen on paljon huonommin tunnettu spitaalihospitaali. Paikka sijaitsee Kruunupyyn kunnassa Pohjanmaalla, Kokkolan ja Pietarsaaren välissä. Korpholmenin kruununhospitaali perustettiin 1631, ja se jatkoi toimintaansa vuoteen 1841. Hospitaali toimi käytännössä spitaalisten karkoituspaikkana, sairailla ei näet ollut paluuta Spetälskgårdin aidan takaa. Suuri kysymysmerkki kuitenkin on, miten spitaaliset aitansa takana elivät. He saattoivat asua hospitaalissa puolet elämästään, joten oletusarvoisesti he ovat jättäneet itsestään paljon arkeologisia merkkejä.
Spitaalialueen lisäksi paikalla sijaitsi dårhus, hourujenhuone, ja 1800-luvun alussa paikalle rakennettiin myös verraten moderni sukupuolitautien hoitolaitos.

Ote J.J. Wickarsin kartasta 1743. Kartassa näkyy vasemmassa yläkulmassa kirkko, hautausmaa ja kiinni kirkon kyljessä silloinen spitaalisten asuinrakennus. Björkman 2007.

Ensimmäinen päivä, sunnuntai 3.7.

Turussa aamu oli aurinkoinen ja lämmin, suorastaan kuuma. Meitä neljää, kaivausjohtajia Mikkoa ja Jannea sekä Anniinaa ja minua odotti pitkä automatka halki Suomen – kaikeksi onneksi ilmastoidussa autossa. Lähdimme matkaan vähän kymmenen jälkeen aamulla kun olimme saaneet pakatuksi kaivausvälineet: takymetrin jalustoineen ja prismoineen, ämpärit, lastat, kihvelit, lapiot, mitat, korkeuksien lukemiseen käytetyn latan, seulat ja kaiken muun tarpeellisen.

Matkasta ei ole paljon sanottavaa, se sujui parin tauon kanssa sutjakkaasti ruotsia ja tutkimussuunnitelmaa tankaten. Janne ja Mikko olivat jo viime syksynä tehneet mittauksia Korpholmenissa, ja valikoineet soveliaat kaivausalueet.

Tie Korpholmeniin. Kuva: I.A.

Loputtomien tasaisten peltomaisemien jälkeen käännyimme Hästön tielle, jolta koukkasimme pian tiheään kuusimetsään, jonka keskellä hospitaalialue sijaitsee. Paikan tunnelma on välitön: paikallinen kotiseutuyhdistys (Hembygdsförening) on rekonstruoinut paikalle hospitaalin kirkon ja osan spitaalisten alueen rajannutta aitaa, sekä pystyttänyt paikalle kaksi vanhaa tupaa.

Korpholmenin pihaa. Kuva: Kronoby hembygdsförening.

Meitä vastassa oli kotiseutuyhdistyksen Eva-Maria, joka itsekin on valmistunut Uumajan yliopistosta arkeologiksi. Yllättävän monilla kaivauksiin tavalla tai toisella osallistuneista oli arkeologista taustaa. Kiersimme alueen, ja se alkoi vaikuttaa kaiken aikaa lupaavammalta: metsän siimeksessä oli selvästi nähtävissä rakennuksenperustuksia uuninsijoineen, ja paikka oli selvästi koskematon spitaaliaidan sisäpuolelta. Oli hauska nähdä miten hyvin 1700-luvun kartat osuivat maastoon. Alueen ainoa haittapuolikin kävi hyvin pian tutuksi: hyttysiä oli järkyttävän paljon.

Mikko, Janne ja Anniina purkamassa lastiamme. Kuva: I. A.

Olimme saaneet Museovirastolta kaivausluvan kahteen kohteeseen spitaalisaidan sisäpuolella: rakennuksenperustaan, joka ei näkynyt 1700-luvun kartoissa ja jota pidimme ensimmäisenä spitaalisten asuntona 1630-luvulta, ja kirkon hautausmaalle, jossa halusimme selvittää miten se rajautuu spitaalisten alueen kanssa. Janne ja Mikko olivat karttoja asemoidessaan huomanneet, että suhteessa nykyiseen kirkkoon, aitaan ja hautausmaahan vanhoissa kartoissa oli paha mittavirhe, joka tuskin johtui pelkästään karttureiden osaamattomuudesta. Hypoteesi oli, että rekonstruktioita rakennettaessa kirkko ja aita on rakennettu hieman sivuun ja väärässä kulmassa alkuperäisistä, mikä selittäisi vääristymän. Näin ollen tuntui mielenkiintoiselta selvittää, missä todellinen aidan paikka kulki, sillä sen avulla kaikki rakenteet oltaisiin voitu sijoittaa oikeille paikoilleen.

Kokoustimme kotiseutuyhdistyksen kanssa kirkkoa vastapäätä seisovassa kaffestugassa ja kävimme suunnitelmiamme läpi. Kotiseutuyhdistyksen Håkan toi esille, että kirkon jäljennöstä tehtäessä oltiin löydetty neliskulmainen kaivanto, joka vaikutti kirkon perustukselta. On kuitenkin hyvin mahdollista, että tämä olisi ollut vain ensimmäinen kirkko: asiakirjojen mukaan tämä purettiin liian huonokuntoisena vuonna 1677 ja tilalle, kenties hieman eri paikkaan, rakennettin uusi.

Yleiskartta, johon on merkitty kaivausalueet.

Illan vietimme tukikohdassamme Pietarsaaren leirintäalue Svanenissa, joka ehkä joskus oli ollut tasokas. Kaikki tuntui hyvältä: kaivaus oli vasta alussa, eikä kukaan osannut sanoa mitkä olisivat lopputulokset, saati mitä yleisökaivajat tulisivat saamaan keikasta irti. Hieman myös jännitti, syntyisikö kommunikointiongelmia jos ruotsintaitomme ei riittäisikään, paikalliset kun eivät todellakaan pruukanneet puhua mitään muminsvenskaa.

Seuraava kaivauspäivä

Viikon sitaatti numero 20

Ensimmäiset kaivajat ovat saapuneet. Kuva I. Aalto

Joo, se on just ehdottomasti tärkeä asia, että ilman sitä [paikallisten ihmisten osallistumista] ei oikeastaan mun omasta mielestä arkeologiaa voi tehdä. Ihmisten on oltava läsnä ja ihmisten on päästävä seuraamaan ja parhaassa tapauksessa ihmiset pääsevät itse sitten myös kouriintuntuvasti mukaan tähän hommaan.

- Tutkija Mikko Helminen Yle:n haastattelussa Kruunupyyn Korpholmenin spitaalihospitaalin kaivauksilla

Kuluneen viikon olen ollut töissä yleisökaivauksilla yllämainitussa Korpholmenissa, ja kokemus on ollut avartava. Ensi viikon mittaan julkaisen päivä päivältä kuvin varustettua kaivauskertomusta reissusta, olkaahan kuulolla!
Onneksemme saimme runsaasti mediahuomiota, ja sitaatin lähteen voi toistaiseksi nähdä Yle Areenasta (linkki).