keskiviikko 9. elokuuta 2017

1800-luvun alun pihakiveys ja kauppiaan ikkuna


Kukaan ei luultavasti kiinnittänyt erityisemmin huomiota siihen, kun kauppias Semeniuksen ikkuna rämähti pihakiveykselle aamuyöstä 5. syyskuuta 1827. Turkulaisilla oli silloin muuta mietittävää, koska koko kaupunki oli liekeissä.

Pihakiveystä, jolle kivitalon ikkuna putosi Turun palossa. Keskellä erottuu
ikkunan kulmarauta. Kuva: Ilari Aalto.

Samainen ikkuna löytyi sattumalta lähes 190 vuotta myöhemmin Aboa Vetus & Ars Nova -museon kaivauksilla. Pieni kulmaus palon aikaista pihakiveystä löytyi kaivauskuopasta, jota aloimme kaivaa jo toukokuussa. Kulmaukseen osui pihakiveystä vain pieni kappale 1920-luvulla vedetty viemäriputki oli tuhonnut siitä loput. Aivan kiveyksen päältä löytyi valtava määrä ikkunalasia ja ikkunan metallisia kappaleita. Talosta vuonna 1826 tehdyn palovakuutuksen mukaan ruuduista koostuneet ikkunat ovatkin olleet sekä korkeudeltaan että leveydeltään melkein 1,3 m. Kiveykselle paiskautunut ikkuna kertoo omalta osaltaan Turun palon dramaattisuudesta.

Katukiveykselle pudonnutta ikkunaa löytyi kaikkiaan yli 1,4 kiloa.
Kuva: Ilari Aalto.


Ikkunalasia ja ikkunan rautaosia. Osa laseista on sulanut.
Kuva: Ilari Aalto/Aboa Vetus & Ars Nova.

Pihakiveyksen pätkä löytyi viime perjantaina, ja aloimme heti epäillä, että koko tontin pihamaa on luultavasti ollut kivetty. Tämä sai vahvistuksen seuraavalla viikolla, kun puolentoista metrin syvyydestä toisesta kaivannostamme löytyi sama kiveys koko kaivannon alueelta. Sitä kiveystä ovat astelleet mahdollisesti jo kirjanpainaja-Frenckellit, merimies-Dammertit ja kauppias Semenius piikoineen, renkeineen ja vuokralaisineen.

2 kommenttia:

  1. lisää näitä <3 tiedätkö ketään muita suomalaisia arkeologiaiheisia blogeja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yritän! :) Olen listannut blogeja tuonne sivun oikeaan alareunaan. Aktiivisista blogeista mainittakoon erityisesti Kalmistopiiri ja Jan Fast Archaeology

      Poista