torstai 26. syyskuuta 2013

Keskiajan luonto

Vielä eiliseen palatakseni on Aboa Vetus -museon tiloissa radioitu Keskiajan luontilta kuunneltavissa Yle Areenassa täällä.

Minäkin pääsin Jouni Koutosen syyniin. Vasemmalla professorit Jussi-Pekka
Taavitsainen ja Markus Hiekkanen, oikealla museonjohtaja Johanna
Lehto-Vahtera. Kuva: Elina Helkala.

Luontoilta oli menestys: museo oli täynnä yleisöä ja kysymyksia raadille tuli paljon. Tunnelma oli kaiken kaikkiaan hauska, ja kahden tunnin ohjelma meni hujahtaen. Esitetyt kysymykset olivat monet todella laaja-alaisia: mitä kaloja keskiajalla syötiin ja miten niitä pyydystettiin, millaisia metsät olivat, miten rottia vastaan taisteltiin... Hieman korvaan särähti yhden kysyjän kommentti, että kun keskiajalla ei ollut vielä hakkuita... On vaikea kuvitella täysin luonnontilaista metsää minään aikakautena siellä missä on ihmisiä. Ainakaan keskiajan Turussa ei lähes koko kaupungin ympäristössä ollut puun puuta pystyssä, ja monin paikoin kaskikulttuuri on tehnyt puustosta selvää. Oli kuitenkin jopa yllättävää, että mitään aivan päättömiä kysymyksiä ei tullut. Sen sijaan värjäyksestä kysynyt soittaja oli selvästi vastaajia perehtyneempi asiaan.

Tiilinäyttely astuttuine tiilineen. Kuva: I. Aalto

Illan yhteyteen olimme koonneet mininäyttelyn suuren kivitalon kaivauksissa löytyneistä "tassutiilistä", siis tiilistä, joissa on eläinten ja ihmisten jättämiä jälkiä. Kokoelma herätti ansaittua mielenkiintoa yleisössä, ja oli hauska nähdä miten hartaasti jotkut vieraat varovasti kokeilivat painaa sormensa 600 vuoden takaisiin jälkiin. Onko vuosisadoilla todella merkitystä?

2 kommenttia:

  1. Tavallaan surullista että tassutiiliä ei enää pääse syntymään. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tassutiiliä ei enää synny, on aina ilahduttavaa nähdä nykyään vastaavia jälkiä betonissa. Huomasin Istanbulissa melkein joka betonipinnassa olevan kulkukoirien ja -kissojen jälkiä, mutta löytyy niitä Suomestakin. Ei ilmiö ole mihinkään kadonnut, materiaali vain on toinen. :)

      Poista