torstai 20. kesäkuuta 2013

Turistimatkalta Lahdesta

Tänään ohikulkumatkalla otin tilaisuudesta vaarin ja pyörähdin Lahdessa nyt sitten katsomassa sitä Suomen suurinta arkeologista kaivausta. Avaraltahan se näytti, ainakin avarammaltani kuin oma kuoppani Vetuksessa. Kaivausten työväki oli jo laittanut lastansa kasaan, mutta kaikeksi onneksi yksi tuttu kaivaja käveli vastaan kadulla. Kaivausten vastuullinen johtajakin näytti matkalla Turkuun istuvan samassa linja-autossa.

Alla kuva todisteeksi visiitistäni:

Lahden kaivausta. I.A.

Lahden kaivaus on varmaan läpikotaisin tuttu juttu lukijoilleni, mutta kyseessä on siis toriparkkia varten tehtävä kaivaus, joka pureutuu historiallisen Lahden kylän ytimeen. Median antamista välähdyksistä päätellen vastaan on tullut ainakin 1877 tulipalon jäänteitä ja ainoa Suomesta arkeologisesta kontekstista tunnettu kasvimaa. Saadaan jännätä onko samaisessa tulipalossa hylätty maa kasvattanut perunoita vai lanttuja. Kiinnostaa myös, löytyykö syvemmältä keskiaikaisia kerroksia 1400-luvulla ensi kertaa mainitusta kylästä. Tulipalossa tuhoutunut Lahti on pitkälti jäänyt palon jälkeen rakennetun torin suojaamaksi, joten mahdollisuudet päästä vanhempiin kerroksiin lienevät hyvät. Peukut pystyyn!

Muutama uutisotsikko Lahden työmaalta:
Yle 20.5. Lapio heiluu torikaivauksissa, arkeologista sipsuttelua tuskin nähdään
Yle 22.5. Suomen suurimmissa arkeologisissa kaivauksissa paljastui hiiltynyt Lahti
Yle 19.6. Historiallinen kasvimaa hämmästyttää ja kummastuttaa arkeologeja Lahdessa

Ensikäden tietoja kannattaa metsästää Lahden torikaivauksen viralliselta Facebook-sivulta. Yleisöarkeologisesti sivusto ansaitsee ison plussan!

1 kommentti: