sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Viikon sitaatti

Arkeologia viittaa siihen, että on olemassa kerroksia, joita saa halutessaan esille. Eri kerroksista paljastuu erilaisia asioita, joilla on omanlaisiaan tarinoita, ja kerrokset ovat monimutkaisissa suhteissa toisiinsa. Aina kerrosten tarjoamat yllätykset eivät ole miellyttäviä. Me ja ajatuksemme tulemme jostakin, kasvamme jonkin päällä. Mutta on jokaisen oma tehtävä selvittää, minkä päällä seisoo, miksi ja miten. 

- Ossi Naukkarinen teoksessa Arkeologisia kaivauksia. Kirsi Neuvosen taidetta. Atena, 2000.

5 kommenttia:

  1. Tämän ajatuksen kun saisi iskostettua arkeologien ja tavallisten sivullisten mieleen, niin se olisi jo suuri askel pois siitä esinefetisismistä, jonka kanssa joudumme työskentelemään ja elämään.

    VastaaPoista
  2. Saako tästä syyttää enemmän Indiana Jonesia vai museoita, joissa maakerrosten ja metafyysisen menneisyyssuhteen sijaan vitriineihin on kasattu loistokkaita esineitä? Edelleen kysymys jota itse kuulen kaivauksilla melkeinpä eniten, on "mitä te etsitte?", ikään kuin tässä oltaisiin jonkun Graalin maljan perässä. Ja jos ollaankin, ei sitä ääneen myönnetä.

    VastaaPoista
  3. Varmasti kyse on molempien vaikutuksesta. Suurimpana ongelmana on kuitenkin oma kultuurimme on materialikeskeisyys, jossa tekemisen syynä täytyy aina olla jokin esine ja tai konreettinen hyöty joka saadaan esineistä. Museot ja elokuvat vain hyödyntävät ja ylläpitävät tätä olemassa olevaa esinefetisismiä, koska ihmiset eivät (enää?) osaa arvostaa muuta.

    VastaaPoista
  4. Tuskinpa kyse on siitä, etteivät ihmiset enää osaa arvostaa muuta, vaan siitä, että eivät ole pitkään aikaan, kenties koskaan, arvostaneet. Esinefetisismistä on lähtenyt niin arkeologia, kansatiede kuin museoalakin, ja kerroksellisuus, arkisuus ja ihminen esineen takana ovat nousseet keskiöön vasta viime aikoina. Historian puolella ollaan päästy jo sodista ja suurmiehistä pienen ja arkisen tärkeyteen, ehkä arkeologian puolella sekin tapahtuu. Ja tällaisten yleisökaivausten ja blogien ansiosta toivottavasti nopeammin!

    VastaaPoista
  5. Näkisin että arkeologiassakin arjen ilmiöt ovat olleet jo pitkään (tietysti alueesta riippuen) keskiössä - huolimatta siitä, että kaikenmaailman rikhardkolmansien ja muiden monarkkien hautojen etsimistä edelleen harrastetaan. Arkeologia on jo vuosikymmeniä ollut yleensä muuta kuin pelkkää esinetypologisointia ja kulta-aarteita.

    Tuo Jannen ajatus esinefetisismin ja materiaalistisen maailmankuvan yhteydestä on mielenkiintoinen. Luulisi, että aineistoa keräävät kulttuurintutkimusalat olisivat lähtöisin ennen kaikkea taiteen ja/eli käsityötaidonnäytteitten keräilystä - ehkä ensisijaisesti siis estetiikan tavoittelusta. Tähän liittyenhän "merkityksettömät" arkiset esineet on usein jätetty arkeologiassakin jalometallisten taideaarteiden varjoon. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että tämä esteettisten esineitten keräily ei suoraan ole kytköksissä maaniseen kulutuskulttuuriimme. Haluaisin uskoa, että ihmiset ovat yksittäisten esineiden ohella silti yhä kiinnostuneita tarinoista.

    VastaaPoista