tiistai 4. kesäkuuta 2013

Hämeen viikingeistä

Hämeen Sanomat uutisoi jokunen aika sitten Janakkalasta löytyneestä viikinkien kalmistosta. Aika rohkea päätelmä alueen rautakautisten asukkaitten etnisyydestä, mutta on aika arkipäiväistä, että toimittajalla menevät viikingit ja viikinkiajan suomalaiset/hämäläiset/muut ihmisryhmät sekaisin. Mutta miksi vain viikingit? En ole koskaan kuullut että merovingiajan kalmistossa väitettäisiin lepäävän merovingeja. Syynä on varmaan se, että viikingit ovat käsite. Niissä on jotain samaa raflaavuutta kuin samuraissa ja ninjoissa. Siksipä pohjolan soturiuroita halutaan väen vängällä Vanajaveden laaksoonkin. Tässä nationalistisessa fantasiassa Helsingin Sanomat on tehnyt valtavan karhunpalveluksen.

Länttä vastaan. Aarno Karimon teoksesta
Kumpujen yöstä. Osa I Muinaiskansaa.

18.11.2001 Helsingin Sanomat julkaisi aukeaman jutun viikinkien vuonna 1050 tekemästä ryöstöretkestä otsikolla Häpeällinen retki Hämeeseen. Kirjoituksen mukaan Freygeir, Brusi ja Egil -nimiset viikingit johtivat lähes 200 laivaa ja 2000 miestä ryöstöretkellä Nokialle, mutta hämäläiset puuttuivat peliin ja rökittivät hyökkääjät. Tekstin voi kokonaisuudessaan lukea Kansanperinne-blogista. Artikkeli vihjaa, että tämä murskatappio olisi päättänyt viikinkiretket.

Lukijalle jää herkästi kuva, että koko juttu on totta. Lehtijutussa oli jopa kartan avulla yksityiskohtaisesti esitetty retken eteneminen. Tämä siitä huolimatta, että lopussa todetaan kirjoituksen perustuvan "filosofian tohtori, historioitsija Erkka Maulan haastatteluun ja hänen näytelmäänsä Teponlinna." Mistä lähtien nykypäivänä kirjoitettu näytelmä on ollut pätevä historiallinen lähde? Mikä melkein vielä pahempaa, esittää Maula jutun yhteydessä Hauhon Hyömäestä löytämiensä kallioon hakattujen "laivakuvien" todistavan tarinan puolesta. Jo artikkelin yhteydessä olevasta kuvasta näkee "laivojen" olevan luonnollisia kalkkikonkreetioita.

Maula höystää tarinaansa toisellakin arkeologisella elementillä, joka ei kuitenkaan kestä päivänvaloa: tarinassa Brusin johtamat joukot kokevat rajuja tappioita Suolijärven Haaksivalkamassa. Artikkelissa todetaan:
Viikingit selvisivät Suolijärvelle, mutta Haaksivalkaman rannalta on löydetty nuolenkärkiä, keihäitä, miekkoja, kypäriä ja luita enemmän kuin mistään samankokoiselta alalta Hämeestä.
Niin kenen mukaan? Paikkaa ei ole koskaan arkeologisesti tutkittu, ja väite pohjaa kansanperinteeseen. Sitä paitsi Suomesta ei museokokoelmiin ole päätynyt ainuttakaan rautakautista kypärää, joten yhdenkin löytyminen olisi sensaatio. Museoviraston rekisteriportaali antaakin kohteesta varsin erilaisen kuvan, eikä alueelta ole talletettu kuin yksi miekka, muutama nuolenkärki ja kirves.

Pisteenä iin päälle viikinkilaivasto ehtii tarinassa pakomatkallaan vielä pysähtyä hävittämään kahta fiktiivistä kaupunkia: surullisenkuuluisaa "Vanain kaupunkia" ja Porvoon kaupunkia, joka tiettävästi on saanut kaupunginoikeudet vasta 1380.

Asiallisesti tarkasteltuna artikkelin faktat ovat harvassa. Jonkinasteinen isompi sotaretki Hämeeseen on tehty, se selviää Brusin Egilille pystyttämästä riimukivestä Gävlessä:
Brusi antoi pystyttää tämän kiven veljensä Egilin muistolle. Ja hän kuoli Hämeessä (a Tafæistalandi) kun Brusi johti maan ledungia veljensä jälkeen. Hän matkasi Freygerin kanssa. ...
Egilin muistokivi.
Wikimedia Commons.

Henkilöt ovat siis oikeat, eikä Egil selvästikään kuollut mehukesteillä. Muistokirjoituksen mainitsema sotajoukkokaan ei ollut vallan pieni: ledung-armeija koostui sadoista miehistä. Mutta tähän faktat loppuvat. Lyhyestä maininnasta on mahdotonta koostaa yksityiskohtaista historiallista kertomusta.

En yritä kritisoida sitä, että esihistoriasta yritetään tehdä mielenkiintoista ja herättää suomalaiset tajuamaan, että meilläkin on kunniakas menneisyys. Fiktion ja faktan välille pitäisi vain tehdä selvä rajanveto. Mutta tarina elää edelleen: mm. Janakkalan teatteriseurueen lastenryhmät esittivät sitä vuonna 2012 osana näytelmää Janakkala-Stoori, ja nyt kertomus elää Hämeenlinnassa motorisoidun viikinkiveneen muodossa.

Eikö tässäkin tapauksessa totuus olisi tarua ihmeempää?

20 kommenttia:

  1. Sanoisimpa että paskan marjat. Milloin Haaksivalkamaan tehdään kunnollinen kenttäarkeologinen tutkimus? Tehdäänkö niitä olleenkaan Suomessa? Ei ole muka rahaa.
    Milloin Suomen linnavuoria aletaan kunnolla tutkia? Rapolan linnavuori on Suomen suurin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa toteutettavat arkeologiset kaivaukset voi tarkistaa kunnittain Museoviraston hankerekisteristä, joka löytyy rekisteriportaalin kautta (http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/portti/default.aspx).

      Valtaosa kaivauksista on pelastuskaivauksia, mutta esimerkiksi työskentelen itse paraikaa tutkimuskaivauksella Aboa Vetus & Ars Nova -museossa. Voisin siis väittää, että kunnollista kenttäarkeologiaa harrastetaan.

      Haaksivalkama olisi todella mielenkiintoinen kohde, ja muinaisjäännösrekisterin luokittelu "kalmistoksi" hieman haiskahtaa, kun aselöydöt selvästi on tehty vedestä. Kyseessä voi vallan hyvin olla muinainen taistelupaikka, ja sellaisena se olisi ehdottomasti tutkimisen väärti. En ole lukenut, mitä Jyri Saukkonen sanoo paikasta inventointiraportissaan (1983), ehkä olot ovat muuttuneet paikalla sitten A.O. Heikelin vierailun 1897? Kaivausta voi vain olla vaikea kohdistaa, jos aseiden tarkka löytöpaikka ei ole tiedossa.

      Mitä linnavuoriin tulee, niin J.-P. Taavitsainen toteaa hyvin väitöskirjassaan Ancient Hillforts of Finland, että todellisuudessa linnavuoria on tutkittu poikkeuksellisen paljon; koska ne silti tunnetaan huonosti, on mielikuva että tutkimustakin olisi ollut vähän. Esimerkiksi Hattulan Tenholan linnavuori on kaivettu lähes kokonaan. Taavitsaisen mukaan linnavuoria onkin suhteessa tutkittu enemmän kuita mitään muuta muinaisjäännöstyyppiä.

      Rapolan linnavuoressa olisi paljon tutkittavaa, mutta sen läpikotainen tutkiminen vaatisi valtavasti resursseja. Toistaiseksi vuoresta on tutkittu arkeologisesti vasta 1%. Jos joku perustaisi linnavuorten tutkimusrahaston, olisin enemmän kuin mielelläni mukana tutkimuksissa.

      Poista
    2. Kirjoitin paperin Yhdysvalloissa opiskellessani arkeologiaa. Pohdin kirjoitelmassani Suomalaisen ja "Viikinkien" yhteneväisyyksiä. Pomppisin onnesta jos saisin olla mukana kaivauksella Suomessa josta kaivaisimme Viikinkilaivan. Viikinki ajan löytöjä ja esineistöä viikinkeihin liittyen löytyy Suomestakin. Usein olen nähnyt hautakumpujen muotoisia kumpareita ja erikoisia kivi röykkiöitä vaeltaessani pohjanmaalla. Esimerkiksi Pyhäjoen varrella Kalajoen kunnan rajojen sisällä on tusinoittain kohteita jotka muistuttavat muinaisia laitureita ja kivi siltoja. Jopa Rapolan linnakkeesta on maininta Vatikaanissa asti. Mitäs Ilari Aalto tuumaat Fornjotur nimisestä hahmosta, tarua vaiko tyystin fiktiota?

      Poista
    3. Pyhäjoki ei kyllä Kalajoen kuntaan laske, korjausta...

      Poista
    4. Tarkoitatko Rapolan maininnalla vuonna 1340 pannaan julistettuja talonpoikia? Asiakirjassahan ei mainita Rapolan linnavuorta, ainoastaan paikannimi osana henkilönnimeä Cuningas de Rapalum, eli Rapolan Kuningas.

      Arkeologiaa opiskelleena varmasti tiedät, että Suomen maaperä on äärimmäisen epäotollista orgaanisten löytöjen säilymiselle. Ainakaan laivahautauksen löytyminen ei siis ole kovin todennäköistä lähitulevaisuudessa, ellei sitten tavattoman onnekkaan sattuman kautta. Veden pohjassa voisi jotain jälkiä ollakin, kuten esim. Lapurin hylky antaa toivoa.

      Joka tapauksessa ei ole epäilystä, etteikö Suomessa olisi myöhäisellä rautakaudella ollut voimakkaitakin kontakteja Skandinaviaan. Olisi kummallinen ajatus, että viikingit ovat reissanneet pitkin palloa, mutta eivät vaivautuneet käymään naapurissa. Näiden kontaktien laatua taas on vaikea lähteä arvioimaan. Kuitenkin esim. Tanskasta tunnetaan muutama selvästi suomalainen hautaus, eli kontakteja on selvästi ollut puolin ja toisin. Varsinaisia viikinkien kumpuhautojen mallisia hautauksiahan meiltä ei tunneta kuin Ahvenanmaalta ja yksi irrallinen tapaus Nokialta. Pohjanmaalta en ole kuullut vastaavista. Kiviröykkiöthän voivat olla mitä vain viljelyröykkiöistä hautoihin, mutta viikinkihaudoiksi ne ovat ymmärtääkseni epätyypillisiä. Mitä laitureihin tulee, on tällaisia saattanut ollakin. Sen sijaan kivisillat kuulostavat anakronistisilta, tällaisia kun ei Pohjoismaissa ylipäätään rakennettu kuin vasta vuoden 1000 paikkeilla (vanhin tunnettu on Tanskasta n. vuodelta 980). Suomessa siltoja tuskin rakennettiin ennen keskiaikaa, Turussakin ensimmäinen valmistui vasta 1414.

      Mielestäni Fornjótr lankeaa samaan kastiin Kalevan kanssa. Kun puhutaan myyttisten alkuaikojen kuninkaista, eivät näihin liittyvät tarinat ole kovin vahvalla historiallisella pohjalla. On aivan mahdollista, että hahmojen taustalla olisi joskus eläneitä sittemmin mytologisoituja ihmisiä, mutta jo nimi "Muinaisjätti" hieman ohjaa ajatuksia muualle kuin faktuaalisiin henkilöihin (samoin vaihtoehtoinen tulkinta "Alkuperäinen omistaja/haltija"). En siis tyrmää tyystin fiktiona, mutta vaikea nähdä, kuinka hahmon historiallisuus olisi saavutettavissa tai verifioitavissa.

      Poista
  2. Sen verran Haaksivalkamasta, että viime kesänä kaivettiin Haaksivalkamasta "maalta ei vedestä", yksi kokonainen miekka, pari miekansäilää, kolme kirvestä, kymmenkunta keihäänkärkeä ja useita muita esineitä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuka kaivoi? Haaksivalkamahan on kaikesta huolimatta kiinteä muinaisjäännös, johon ei saa omin luvin kajota. Etenkin jos kohteesta löytyy tuossa mittakaavassa esineistöä, on korvaamatonta tietoa voinut joutua hukkaan.

      Osaatko kertoa miten löytöjen kanssa on toimittu? Onko ne kiikutettu asianmukaisesti museoon?

      Poista
  3. Tuohon edelliseen viestiin vastausta näin pitkän ajan kuluttua, kun tuntuu että vastapäätä on aika tiukkapipo. Vastaus kuka kaivoi:on Museovirasto kaivoi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinainen tiukkapipo kun kaipaa satunnaisesta internetissä faktana heitetystä jutusta taustoja :D Olet sinä melkonen, "anonyymi".

      Poista
    2. No niin, sain tapauksen selville itsekin pienen selvitystyön jälkeen. :) Näinä aikoina vaan nousevat tällaisella tiukkiksella karvat helposti pystyyn kun kerrotaan jostain puskeneen miekkaa ja sotisopaa. Aina ei ole virasto asialla.

      Poista
  4. Minusta näistä kirjoituksista paistaa edelleen varsin kattavasti esiin se, että Suomen viikinkiaikaisesta historiasta ja kytköksistä senaikuisiin skandinaaveihin on vaikea sanoa mitään eksaktia juurikin siksi ettei kenelläkään ole ollut intressiä tehdä tai rahoittaa kaivuutöitä riittävässä määrin. Sitä voi kukin itsekseen sitten speksailla mitkä lienevät olleet motiivit tähän, sillä uskoisin toki tämänkin pläntin suomalaisten omaa historiaansa kohtaan osoittamasta yleisesti ottaen nurjasta suhtautumistavasta huolimatta olevan tutkimisen arvoinen. Ja joo, ihan näin mututuntumalta heittäisin (paariakoira kun olen) etten usko viikinkiyden rajoittuneen yksistään akselille Norja-Ruotsi-Tanska. Järjenkäyttö lienee edelleen sallittua myös arkeologian piirissä, faktapohjaisuuden pyrkimyksestä huolimatta. Ihan turha selitellä ettei "täällä nyt vaan koskaan oo ollut mitään, eikä mitään voi löytää, eikä kellään oon rahaa, eikä kaivuista oo koskaan mitään merkittävää löytynyt tähän mennessä vaikkei niitä juurikaan ole tehty, että mitä niitä nyt enää kaivelemaan". Ketään ei vaan kiinnosta, ja jos harrastelijaa kiinnostaa, ollaan toki sellaiset pellepelottomat heti ensimmäiseksi ampumassa alas amatööreinä, haudanryöstäjinä ja muinaismuistovandaaleina. Ei se museovirasto sinällään auktoriteettina mikään autuaaksi tekevä instanssi ole, joka jumalaista totuutta osaisi aina oikein julistaa; sellaista kun ei liene missään. Eikä historia siitä muutu sen todemmaksi tai epätodemmaksi, tuo sen esiin amatööri tai museovirasto. Toki jälkimmäisellä statusasemansa vuoksi on enemmän katu-uskottavuutta. Eri asia sitten onko museovirasto aina tilanteen tasalla, mihin seikkaan suhtaudun ajoittain hivenen skeptisesti. Kukaanhan kun ei periaatteessa edes halua että suomesta paljastuisi aikaisempaa laajempia kytköksiä viikinkeihin tai kehittyneempää asumista kuin tähän mennessä on oletettu; silloinhan pitäisi tehdä taas uusi painos historiankirjoista kouluihin, maailmankuvaan tulisi muutos ja Ruotsikin joutuisi hieman antamaan periksi väitteestään että lähinnä svealaiset sillä seudulla olivat viikinkimaailman keskus. Jännä homma kun vanhin laivalöytökin on sitten tehty goottialueelta, nähtävillä nykyisin museossa Göteborgissa. Pistää vain tällaisen tyhmän maallikon väliin miettimään mikä lienee totta ja mikä sitten sitä mikä halutaan nähdä todeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monimutkaisia kysymyksiä. Ensinnäkin haluaisin unohtaa kaksi asiaa: kansallisajattelun ja viikinkien hypettämisen. Tuhat vuotta sitten ei ollut olemassa edes etäisesti nykyisen kaltaisia kansallisvaltioita. Itämeri muodosti kulttuurikentän, jolla ajatukset ja tavarat vaihtuivat, välillä miekan voimalla. Viikinkiretket eivät olleet mikään skandinaavien yksinoikeus, vaan ihan yhtä lailla Suomen ja Baltian alueen kansat tekivät ryöstöretkiä laivoilla. Tämä tiedetään kirjallisista lähteistä.

      Syy siihen miksi harrastajien kaivauksia katsottaisiin pahalla löytyy lainsäädännöstä ja Museoviraston säännöistä. Kaivausjohtajalla tulee olla arkeologin koulutus, mikä takaa laadukkaan tutkimuksen. Arkeologia ei ole vain kuoppian kaivelua ja löytöjen keräilyä, vaan pohjimmiltaan tarkan käsityön ja tieteen yhdistelmä. Menneisyyttä voi kuitenkin tutkia muutenkin kuin kaivauksin, ja minusta kansalaisaktiivisuus on tässä vain hyvä asia.

      Näinhän se menee, että raha tutkimuskaivauksiin on nykyään tiukassa. Kuitenkin viime vuonna tutkittiin esimerkiksi Hangastenmäen linnavuorta Janakkalassa. Vuorelta löytyi puolustusvarustusten ja pajan lisäksi viikinkiaikainen keihäänkärki ja miekanponsi. Tutkimusta siis tehdään.

      Jos kuitenkin ymmärsin oikein, toiveesi olisi löytää Suomen alueelta todisteita pysyvästä skandinaaviasutuksesta? Tämä on osoittautunut haastavaksi. Manner-Suomesta ei nimittäin tietääkseni tunneta yhtäkään skandinaavista hautakumpua, skandinaavisten pitkätalojen jäänteitä tai edes hautauksia, joissa olisi pääasiassa skandinavista esineistöä (korjatkoon joku joka tietää paremmin). En oikein tiedä, mistä tällaista viikinkiasutusta pitäisi ryhtyä etsimään - asuinpaikoilta, linnavuorilta vai kalmistoista? Vaikka etenkin rautakautisia asuinpaikkoja on tutkittu vain kourallinen, vaikuttaisi siltä, että skandinaavisella kulttuurilla ei ole ollut niissä suurta sijaa.

      Jos Suomen viikinkiaika kiinnostaa, kannattaa ehkä tutustua kirjaan Fibula, Fabula, Fact - The Viking Age in Finland (SKS 2014).

      Poista
    2. Onpas typerä kommentti. Tottakai tuhat vuotta sitten oli kansallisvaltioita, kansallisvaltio on pakostakin ollut ensimmäinen valtiomuoto. Rapisee kyllä nyt usko muihinkin väittämiisi tämän typerän lausumasi takia.

      Poista
    3. Prinny, taisit ohittaa määritteen "nykyisenkaltaisia" kansallisvaltioita. Joka tapauksessa ensimmäiset valtiot olivat kuningaskuntia, jotka usein käsittivät eri etnisiä ryhmiä. Nämä eivät rakentuneet 1800-luvulla kehitetylle nationalismiaatteelle, vaan ihan muille periaatteille. Siinä mielessä olet kuitenkin oikeassa, että keskiajallakin esiintyi esinationalistista ajattelua esim. Ruotsin myöhäiskeskiaikaisessa kehityksessä suhteessa Kalmarin unioniin.

      Poista
  5. Mistä löytäisi faktaa ja fiktiota Etelä Suomesta vuodelta 915? Kirjoitan jatkokertomusta sudenpennuille, joka sijoittuu ko. aikaan, koska vuonna 1808 rakennettu partiokämppämme on Keravan joen läheisyydessä ja silloinen rantaviiva ja kämppämme kivijalka ovat samalla korkeudella. Paikalla on ollut tilan edellinen päärakennus jo 1600-luvulla. Tuskin sitäkään ihan umpimetsään kyhättiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Faktaa löytyy ainakin Suomen esihistorian yleisesityksistä, viimeisimpänä Muinaisuutemme jäljet (Gaudeamus 2015). Partiokämppänne ympäristöineen kuulostaa hyvin jännittävältä paikalta!

      Poista
  6. Sivusta seuraajana voisi äkkiä todeta maalaisjärjellä ajateltuna, että museovirastoa harmittaa kun heidän mielestään "amatöörit" kirjoittavat hämäläistä historiaa uudestaan tai ainakin tarkentavat sitä esinelöytöjen ym. myötä.

    Minua ainakin kiinnostaa hämäläisenä esi-isieni asuinalueiden tarkempi historia, eikä tyyliin joku löytää jotain kiinnostavaa ja sitten "monttu" tarvitsee heti peittää "linnatuomion" uhalla. Musevirastolla kuitenkaan ei ole rahaa, eikä resursseja tutkia ja sitten muka palataan asiaan joskus? Mikä se sellainen tutkimuslaitos sitten oikein on?

    Miksi muuten museviraston argeologit eivät harrasta etsintää/tutkimista omalla ajalla ilman palkkaa?
    Eihän nämä amatööritkään mitään palkkaa saa ja silti heitä kiinnostaa kirjoittaa ja kartoittaa alueemme historiaa enemmän kuin teitä, taitaa virastoihmisiä harmittaa kun kunnia on valumassa muualle kuin musevirastolle?
    Kiitos vielä kaikille "amatööreille" kuluneista viime vuosista etelä-hämeen seudulla, ehkä te vielä näytätte tuon "viikinki" väitteenkin toteen, koska virastoihmisillä ei siihen näyttäisi olevan halua eikä kykyä?

    terv. hidas mutta peräänantamaton from tavastehus

    VastaaPoista
  7. Hei hyvä hämeenlinnalaistoveri, kiitos viestistäsi! Korjaan heti, että Museovirasto tai arkeologit eivät todellakaan ole kateellisia harrastaja-arkeologeille. Päin vastoin on mahtavaa, että on sinnikkäitä ihmisiä, jotka käyttävät kaiken vapaa-aikansa menneisyyden salaisuuksien paljastamiseen. Arkeologian tarkoitus on ymmärtää menneisyyttä paremmin, ja uudet löydöt ja vanhojen tulkintojen romuttaminen ovat tervetulleita.

    Vaikka tutkimus on yksi Museoviraston tehtävistä, se on ensisijaisesti kulttuuriperintöä suojeleva ja arkistoja säilyttävä virasto. Varsinainen tutkimus tapahtuu enemmän yliopistojen, museoiden ja yksityisten toimijoiden taholta. Tutkimuksen puutteeseen ei ole syynä, ettei arkeologeja kiinnostaisi. Rahoituksen saaminen on erittäin vaikeaa. Edes niin kiinnostaviin kohteisiin kuin Ravattulan Ristimäen kirkonpaikan tai Janakkalan Hangastenmäen linnavuoren tutkimuksiin ei tunnu liikenevän säätiöiltä rahoitusta.

    Monet arkeologit itse asiassa tekevät tutkimusta omalla ajallaan ja omilla resursseillaan. Minäkin kirjoitan tätä blogia täysin omalla ajallani. Tosiasia kuitenkin on, ettei kukaan jaksa tehdä työtään kellon ympäri 7 päivänä viikossa. Harrastaja-arkeologeille arkeologia on nimenomaan harrastus, jossa pääsee irtautumaan arjesta. Meille arkeologeille se on työ. Vaikka monet meistä suhtautuvat menneisyydentutkimukseen intohimoisesti, ei kaavakkeiden täyttäminen, löytöjen luetteloiminen, raporttien kirjoittaminen ja arkistoissa tai maastossa rämpininen ole välttämättä sitä, miten vapaa-ajan haluaa käyttää.

    Tietenkin olisi upeaa, jos vaikka harrastaja-arkeologien voimin selviäisi kaikki Hämeen rautakaudesta. Ikävä kyllä pelkkä muinaisesineiden löytäminen ei kuitenkaan vastaa kaikkiin menneisyyttä koskeviin kysymyksiin. Siinä on myös usein suurin ajatuksellinen ero harrastajan ja ammattilaisen välillä: harrastajille uuden löytäminen on tärkeää, mutta ammattilaiset etsivät vastauksia tiettyihin kysymyksiin. Jokainen arkeologinen kohde on herkkä kokonaisuus, johon ei pitäisi kajota ilman painavaa syytä. Arkeologinen tutkimus tuhoaa kohteen, ja jos tutkimus on tehty hutiloiden, tieto on kadonnut iäksi.

    Pelkät esinelöydöt ja varsinkin pelkät metalliesineet kertovat varsin yksipuolista tarinaa. Arkeologisessa tutkimuksessa maastonmuodot, rakenteet ja maakerrokset voivat kertoa huomattavan paljon paikalla tapahtuneesta ihmistoiminnasta. Siksi kohteita pitäisi tutkia kokonaisuuksina, ei vain tyhjentää niitä metalliesineistä. Metalliesineisiin liittyy myös konservoinnin ongelma. Monet harrastajat ovat haaveilleet kaikkien muinaisesineiden kaivamisesta talteen arkistoihin. Ikävä kyllä metalli ei säily ilman käsittelyä. Museoviraston olematon budjetti on johtanut siihen, että jo nyt konservointijonot ovat tukossa, ja (tieteellisesti, ei rahallisesti) arvokkaat löydöt tuhoutuvat odottaessaan käsittelyä. Arkeologisessa tutkimuksessa löytöjen jatkokäsittely pitää aina olla suunniteltuna ja resursoituna etukäteen, että esineiden säilyminen ja mahdollisuus niiden tutkimukseen varmistetaan. Ruostesilppu ei kerro paljon mitään. Vertailun vuoksi, rautanaulan konservointi maksaa noin 200 €.

    Summa summarum, arkeologeilla on halua muinaisuuden tutkimiseen, mutta resurssit ovat rajalliset ja tutkimukseen liittyy paljon eettisiä ja käytännöllisiä kysymyksiä. Ikävä tosiasia on myös, että tutkimukseen tarvitaan rahaa. Jos tutkimuksen tukeminen kiinnostaa, niin esimerkiksi Suomen muinaistutkimuksen tuki ry on hyvä reitti antaa taloudellista tukea tieteenteolle.

    VastaaPoista
  8. Täytyy nostaa hattua blogistin kärsivälliselle ja kohteliaalle tavalle vastata anonyymien kommentointiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hatunnostosta! Haluan uskoa rauhalliseen dialogiin.

      Poista