keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Kymmenen tapaa päästä hengestään keskiajan Suomessa

Populaarikulttuurista saa helposti kuvan, että keskiajan kulttuuri oli kyllästetty väkivallalla ja kuolemalla. Näin ei onneksi ollut, mutta väkivalta oli kuitenkin näkyvämpää kuin nykypäivänä. Esimerkiksi 1400-luvun lopun Tukholmassa kuolemaan johtanut väkivalta oli sata kertaa yleisempää kuin 2000-luvulla. Keskiajan laeissa määrätyt rangaistukset rakentuivat pääasiassa sakkojen varaan, mutta tietyistä vakavista rikoksista seurasi ruumiillisia rangaistuksia käden läpäisemisestä veitsellä hirttotuomioon ja elävältä hautaamiseen.
 
Medievalists.netin inspiroimana keräsin keskiajan Ruotsin maanlaeista ja Suomea koskevista keskiaikaisista asiakirjoista hirtehisen listan keskiaikaisista tavoista päästä hengestään. Kannattaa pitää kuitenkin mielessä, että nämä ovat poikkeustapauksia, minkä takia ne ovat päätyneet asiakirjoihin ja säilyneet nykypäivään. Olkaapa hyvät!


1. Hirttäminen

Varkaan kaaren aloituskuva ruotsalaisessa
Maunu Eerikinpojan maanlain käsikirjoituksessa.
Hirttotuomio seurasi monista varkauksista.
Wikimedia Commons.

Kuolemantuomiot olivat keskiajalla suhteellisen harvinaisia. Yleisimmät tuomiot olivat sakko- ja häpeärangaistuksia. Kuolemantuomioistakin saattoi usein selvitä sakoilla. Joitakin rikoksia pidettiin kuitenkin niin pahoina, ettei niistä voinut päästä vähemmällä kuin hirttämisellä. Yleisin tällainen rikos oli varkaus – tosin varastettua tavaraa piti olla yli puolen markan arvosta (markka tarkoitti 212,5 g puhdasta hopeaa). Vanhan sanonnan mukaan naurisvarasta ei hirtetä. Hirteen pääsi paitsi omaisuuden, myös toisen miehen vaimon varastamisesta.

Hirttopaikkoja oli kaupunkien ja linnojen lähistöllä, kuten Turun Hirsipuunmäki (Kerttulinmäki), Hämeenlinnan Pyövelinmäki (Kaupunginpuisto) tai Raaseporin Galgaberget. Kuuluisin Raaseporissa hirtetty lienee piispa Hemming Gadh (k. 1520), joka eli ylellistä elämää Roomassa ja oli liian innokas kääntämään takkia Ruotsin ja Tanskan unionikiistassa.


2. Elävältä hautaaminen

Varsin ikävä tapa kuolla on elävältä hautaaminen, joka oli säädetty tuomioksi tietyistä vakavista rikoksista, useammin naisille kuin miehille. Laittomasti uusiin naimisiin menneet tai vieraan miehen matkaan lähteneet vaimot piti haudata elävältä. Elävältä haudattiin myös eläimiinsekaantujat ja tämän rikoksen uhriksi joutuneet eläimet, ellei tuomari päättänyt määrätä näitä roviolle.

Vuonna 1489 Tukholman raati tuomitsi kemiöläisen Gunilin haudattavaksi elävältä kattilan varastamisesta ja murhapoltosta. (DF 4243)
         
                
3. Roviolla polttaminen

Kahden sodomiitin polttaminen roviolla
Zürichissä vuonna 1482. Wikimedia Commons.

Noitaroviot kuuluvat mielikuvissa keskiaikaan, vaikka noitavainot olivat todellisuudessa uuden ajan ilmiö. Keskiajalla joistakin vakavista rikoksista seurasi kuitenkin roviolla polttaminen. Yksi tällainen rikos oli loogisesti tuhopoltto: jos tuhopolttaja jäi kiinni itse teosta, ”palavaisella kekäleellä”, hänen pitää ensin korvata tihutyönsä sakolla ja sitten tulla poltetuksi roviolla. ”Sen pitää liekissä polttaman, joka toiselle tulen sytytti.”

Keskiajan maanlaissa noituuden harjoittamisesta tuomio oli 40 markkaa sakkoa, siis keskikokoisen maatilan verran. Roviolle noituudesta päätyivät ainoastaan naispuoliset noidat ja vain, jos 12 todistajaa osoitti heidän tappaneen jonkun noituudellaan. Miespuolisia noitia odotti kyllä yhtä ikävä kohtalo, teilipyörä. Roviolla poltettiin myös itsemurhan tehneiden ruumiit. Keskiajalla itsemurha oli rikos Pyhää Henkeä, luontoa ja koko yhteiskuntaa vastaan, eikä itsemurhan tehneitä voinut haudata kirkkomaalle.


4. Kirveshippa

Olaus Magnus: Matkustamisesta pimeässä. Pohjoisten kansojen historia (1555).

Etenkin matkustaessaan suomalaiset pitivät keskiajalla aina kirvestä mukana puiden pilkkomiseen ja raivaamiseen. Toisinaan siitä oli myös lyömäaseeksi. Vatikaanin penitentiariaatin arkistoon on tallentunut keskiajan Suomesta neljä tapausta, joissa pappi on ollut osallisena kirveen heiluttelussa.

Vuonna 1494 entinen Lappeen kappalainen, Henningus Johannis kertoi Roomassa aiheuttaneensa Lappeen papin palvelijan kuoleman. Miehille oli tullut riitaa ja palvelija oli vetänyt Henninguksen renkiä turpaan. Kun Henningus kysyi seuraavana päivänä syytä tähän, aseistanut palvelija kävi hänen kimppuunsa nuijalla, mutta muut paikalla olijat tulivat väliin. Sitten renki otti käsiinsä varsijousen ja yritti ampua pappia sillä, mutta sekin vietiin hänen käsistään. Henningus yritti paeta paikalta läheiseen taloon, mutta hän ei päässyt sisään. Niinpä hän nappasi läheisestä kärrystä turvakseen kirveen. Hänen kimppuunsa hyökännyt renki löysi myös kirveen toisesta kärrystä ja oli iskemässä Henningusta sillä, kun pappi puolustautui lyömällä hyökkääjää päähän. Puolustus toimi ja renki kuoli muutamaa päivää myöhemmin. (DF 6818)


5. Varsijousella ampuminen

Olaus Magnus: Gööttalaisten taikauskoisista
käsityksistä ukkosesta. Pohjoisten kansojen historia (1555).

Kirveen lisäksi suomalaiset kantoivat usein mukanaan varsijousta, joka sopi hyvin niin metsästykseen kuin itsepuolustukseen. Usein varsijousi oli osallisena myös väkivaltaisissa välikohtauksissa.

Franciscus Karoli oli 1470-luvulla fransiskaaniveljenä Viipurin fransiskaanikonventissa. Syystä tai toisesta raivostunut maallikko hyökkäsi Franciscuksen luostariveljen kimppuun miekan kanssa. Franciscus lähti heti apuun ja nappasi käteensä varsijousen, varmaankin kirkon asehuoneesta. Franciscus käski hyökkääjää lopettamaan, tai tämä saisi kärsiä. Mies hyökkäsikin Franciscuksen kimppuun, joka nosti varsijousen eteensä suojakseen ja (ainakin asiakirjan mukaan) vahingossa ampui hyökkääjää leukaan. Kuinka ollakaan, hyökkääjä kuoli haavaan. (DF 6791)


6. Elävältä jäätyminen

Olaus Magnus: Hyytävästä kylmyydestä.
Pohjoisten kansojen historia (1555).

Suomalaiset ymmärsivät keskiajalla lämpimän pukeutumisen päälle ja olivat sopeutuneet selviämään ankarissa talviolosuhteissa. Toisiaan kylmyys kuitenkin yllätti. 

Eräs tapaus sattui Lohjan pappilassa 1510 tienoilla. Maallikko Johannes oli tullut kirkkoherra Thomas Martinin luokse illalliselle, mutta epäonnekseen joi liikaa ja tuli kauheaan humalaan. Thomas pyysi Johanneksen poikaa viemään isänsä sänkyyn lämmitettyyn huoneeseen, koska oli talvi. Jostakin syystä poika vei kuitenkin isänsä kylmään tupaan, mistä Johannes löytyi seuraavana päivänä puolikuolleena raajat paleltuneina. Miespoloinen otettiin sisään lämpimään, mutta hän kuoli hieman myöhemmin kylmettymiseensä. (DF 6845


7. Pakkokestitys

Keskiajan maanlaki määräsi jokaiselle matkalaiselle oikeuden pyytää talonpojilta yösijaa ja kestitystä maksua vastaan. Maksamatta jättäminen oli kuitenkin törkeä rikos ja kotirauhan rikkomista, ja laki sääti siitä rangaistukseksi teloittamisen kuninkaan miekalla. Jos pakkokestityksellä häpäisty talollinen kuitenkin intoutui ottamaan oikeuden omaan käsiinsä ja listiä pakkokestittäjän, tappo sai lain mukaan jäädä rangaistuksetta. Tätä taustaa vasten piispa Henrikin surmavirsi on täysin ymmärrettävä: kun Lalli kuuli piispan ottaneen hänen talostaan pakkokestitystä, hän teki vain velvollisuutensa tekemällä piispasta päänmitan verran lyhyemmän.


8. Rutto

Ei tiedetä, iskikö kolmanneksen Euroopan väestöstä 1300-luvulla tappanut paiseruttoepidemia Suomeen. 1400-luvulle tultaessa rutto oli kuitenkin jo tuttu, säännöllinen vieras täälläkin. Suomesta on tietoja noin 15 ruttoepidemiasta. Esimerkiksi 1495 Naantalin kaupungissa ja luostarissa riehui rutto, joka tappoi luostarin porvaritalossa 50 ihmistä. 1504 kaiken väen kerrotaan paenneen Turusta ruttoa, ja seuraavana vuonna venäläinen diplomaattiseurue kieltäytyi ylittämästä rajaa ruton riivaamaan Viipuriin. Rutossa pelottavinta oli, että se saattoi tappaa yhtäkkiä. Turun tai Viipurin dominikaanikirkon urkujenpolkija oli terve vuonna 1465, mutta kuoli kolme päivää myöhemmin kainaloonsa ilmestyneeseen paiseeseen. (DF 4705, 5071, 5109, 6741)


9. Teilaaminen

Hirttopuu, teilipyörä ja paloiteltava
rikollinen kuvattuna kölniläiseen
kirjeeseen 1460-luvulta.
Wikimedia Commons.

Teilaaminen on kaikin tavoin kamala tapa kuolla. Uhri sidotaan kärrynpyörään ja hänen raajansa murskataan yksitellen iskien pyörän puolien välissä olevia alueita niin, että raajat taittuvat napsahtaen. Teilaamista pidettiin keskiajalla oikeutetusti yhtenä hirveimmistä rangaistuksista, ja se oli varattu vain todella vakaviin rikoksiin – ja vain miehille. Lähisukulaisen murhaajat, velhoudella tappajat, isäntänsä surmaajat ja maanpetturit saivat tämän kohtalon. Näin kävi muun muassa nuijasotaa johtaneelle Jaakko Ilkalle, joka teilattiin Isonkyrön kirkon edustalla olevassa saaressa 1597, siis jo hieman keskiajan jälkeen.


10. Vahinkolaukaus tykistä

Tykki (vasemmalla) kuvattuna piispa Henrikin sarkofagiin
1420-luvulta. Aihe esittää ensimmäistä ristiretkeä Suomeen.
Wikimedia Commons.

Tuliaseet olivat keskiajan uutuus, ja ne herättivät sekä kauhua että uteliaisuutta. Ne olivat usein tehottomia ja yhtä vaarallisia käyttäjälleen kuin kohteelleen. Muun muassa tuomiorovasti Paulus Scheel menetti peukalonsa noin vuonna 1495 ampumaonnettomuudessa, kun oli antamassa merkkiä Kuusiston piispanlinnalle piispan saapumisesta. (DF 4781, 4782, 4783, 6830)

Viipuri oli jatkuvasti sotatantereena 1400-luvun lopussa ja 1500-luvun alussa. Vuoden 1500 tienoilla linnaan oli hankittu uusi hieno tykki, josta linnan kappalainen Ericus Balk kiinnostui kovin. Eräänä päivänä kun kukaan ei ollut näkemässä hän latasi tykin ja kokeeksi ampui sillä tarkistettuaan, ettei ketään ollut tiellä. Papin uteliaisuus kostautui kuitenkin mitä epätodennäköisimmällä tavalla: selvisi, että hän oli vahingossa tullut ampuneeksi 6-vuotiaan sukulaispoikansa. (DF 6839)


Kristoffer kuninkaan maanlaki (1442) herra Martin suomeksi kääntämänä. Helsinki: SKS.

Kallioinen, Mika 2009. Rutto ja rukous. Tartuntataudit esiteollisen ajan Suomessa. Jyväskylä: Atena.  

Salonen, Kirsi 2009. Synti ja sovitus, rikos ja rangaistus. Suomalaisten rikkomuksista keskiajalla. Helsinki: SKS. 

2 kommenttia:

  1. Hei, olen lukenut kirjaasi Matkaopas keskiajan Suomeen. Se on ollut erittäin iso apu minulle kirjoittaessani omaa fiktiota, jonka maailma on saanut inspiraationsa noin 1400-luvun Suomesta.
    Minua kiinnostaisi, onko teillä tarkempaa tietoa porvarien kivitaloista? Oliko niissä useampia huoneita? Miten he nukkuivat, oliko esimerkiksi patjoja? Entä miten ruoanlaitto, oliko uuni samantyyppinen kuin talonpoikien pirtissä, oliko savupiippuja? Oliko rikkaimmilla porvareilla tai rälssin jäsenillä palvelijoita?
    Olen myös miettinyt, miten Turun kaupunkia vartijoitiin tai järjestystä pidettiin yllä?
    Kirjassa mainittiin Turun kirkon valkoinen torni, oliko sellainen olemassa? Toisesta kohtaa ymmärsin, että kirkko olisi rakennettu tiilestä.
    Minulla on kyllä paljonkin kysymyksiä tuohon aikaan liittyen, mutta nämä sattuivat nyt ensimmäisenä tulemaan mieleen. Ymmärrän, ettei kaikkeen pakosti ole vielä vastauksia. Kirjasi on kuitenkin ollut minulle korvaamaton! Kiitos paljon.

    VastaaPoista
  2. Hei Anonyymi! Mukava kuulla että kirjoitat keskiajasta, ja että Matkaoppaasta on ollut sinulle hyötyä.

    Kyllä, tarkempaa tietoa on jonkin verran. Suosittelen tutustumaan Liisa Seppäsen väitöskirjaan (linkki), joka on erittäin tuhti tietopaketti keskiajan kaupunkirakentamisesta.

    Keskiajan Itämaassa porvarit alkoivat rakentaa kivisiä asuintaloja Turussa 1390-luvulla, ja 1400-luvun puoliväli oli varsinaista kivirakentamisen kulta-aikaa. Näissä taloissa oli yleensä yksi tai useampi holvattu kellaritila, jonka päällä oli yksi tai kaksi asuinkerrosta. On arveltu, että asuinkerrokset olisivat olleet avoimia, suuria huoneita, mutta ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole aina ollut. Asuintilat on voitu jakaa kamareihin, joissa on ollut omat tiilestä muuratut takkansa. Takkapeltiä ei vielä välttämättä ollut joka talossa, eli takat olivat hyvin lämpötehottomia. Ne olivat kuitenkin uloslämpiäviä, eli savu johdettiin piipun kautta ulos toisin kuin savupirteissä. Se mahdollisti sisustamisen, kun ei tarvinnut peläkä arvokkaiden tekstiilien nokeentuvan. Ruoanlaitto tapahtui useimmiten keittorakennuksessa pihalla, mutta yhdessä kellarissakin näyttäisi Turussa olleen keittiö ainakin 1500-luvulla.

    Porvaristaloissa isännällä ja emännällä oli varmasti useimmiten ihan oikea sänky patjoineen, mutta palvelusväki nukkui miten nukkui penkeillä ja varastoaitoissa. Mitä tiedetään esimerkiksi Hämeen linnan voudintileistä 1500-luvulta, sängyissä saattoi olla nahkaiset peitot ja untuvatyynyt. (Kannattaa tutustua myös Anna-Maria Vilkunan väitöskirjaan linkki).

    Jokaisessa porvariskodissa oli palvelusväkeä, vähintään nyt yksi piika tai renki. Mitä rikkaampi talo, sitä enemmän palvelusväkeä. Lakiteksteistä ja joistakin oikeusasiakirjoista voi päätellä, että rälssillä oli matkustaessaan aina aseistettu seurue mukana, vähintään yksi keihästä tai varsijousta kantava renki. Palvelusväen työaika oli aina puoli vuotta, pääsiäisestä Mikkelinpäivään ja Mikkelistä pääsiäiseen. Kuukautta ennen määräaikaa isännän piti ilmoittaa, jatkuuko palvelus. Laki määräsi myös, että jokaisen, jolla oli alle 3 markan arvosta irtainta omaisuutta täytyi mennä palvelijaksi.

    Kaupunkien rakentamista ja elämää ohjasi Maunu Eerikinpojan kaupunginlaki (linkki). Kaupungin miesten piti keskenään järjestää vartiovuorot iltaisin joko niin, että porvarit itse olivat vartiossa tai laittoivat renkinsä asialle. Vartiovuorot sitten kiersivät porvarilta toiselle. Vartioiden tärkeä tehtävä oli vahtia, ettei missään pidetty tulta enää iltakellojen soittamisen jälkeen. Ainoastaan oluenpanossa sai iltaisin käyttää tulta.

    Turun tuomiokirkko on tosiaan rakennettu tiilestä 1300-luvun lopulta eteenpäin. Sen tornin alin osa on kuitenkin kiveä, ja se on luultavasti ollut kalkittu valkoiseksi. Keskiajalla ja uudella ajalla tornia on korotettu moneen otteeseen ja nykyään vain sen alaosa on kiveä.

    Toivottavasti näistä vastauksista oli apua alkajaisiksi. :)

    VastaaPoista