torstai 4. joulukuuta 2014

Mikä riittää? Mikä on liikaa?

Jatkona edelliseen metallinpaljastinbloggaukseeni heitän ilmoille kysymyksen, kuinka monta löytöä riittää tekemään muinaisjäännöksen? Tähän ei ole aivan yksiselittäistä vastausta.

Hiljan julkaisi käyttäjä paxant aarremaanalla.com-foorumissa Suomussalmelta tekemänsä viikinkiaikaisen löydön: kaksi keihäänkärkeä, kaksi kirveenterää, hopeadirhemin ja läntisen hopearahan. Toisin sanoen aivan liikaa, vaikka osa löydöistä jäikin maahan.

Muinaismuistolain perusteella kaikki kiinteät muinaisjäännökset kuuluvat automaattisesti suojelun piiriin. Koska muinaisjäännöstä, siis aiemmin tuntematontakaan, ei saa kaivella, on tämä tärkeä kysymys erityisesti metallinilmaisinharrastajalle. Missä vaiheessa kaivelu pitää lopettaa?

Olisiko ensimmäinen löytö riittänyt? Kuvakaappaus aarremaanalla.com-foorumista.

Nyrkkisääntö on, että yksi muinainen esine riittää. On se sitten keihäänkärki, kilvenkupura, miekanruoto, korulaitteen osa, solki tai mitä vain, antaa yksi löytö jo vahvan viitteen muinaisjäännöksestä. Periaatteessa.

Suurin osa piipparilöydöistä tulee käsittääkseni pelloilta, joilla löydöt ovat yleensä levinneet laajalle alueelle ja voineet kulkeutua kaukaakin. Mielestäni yksi pellolta löytynyt vanha soljenkappale ei vielä tee kaivelusta kiellettyä, ellei heti sen läheisyydestä nouse lisää. Kyntämisen ansiosta arkeologinen konteksti on pellolla usein tuhoutunut, muttei aina. Jos kaksi vanhaa esinettä löytyy pellosta lähekkäin, on kaivelu sielläkin syytä lopettaa.

Innostus on arkeologisen tiedon pahin vihollinen. Kun metsästä saa signaalin, joka osoittautuu rautakautiseksi keihääksi, iskee helposti malttamattomuus. Etenkin jos signaaleja on lisää, tulee varmasti hinku tarkistaa loputkin, ja kaivaa ylös kalmistollinen tavaraa. Tässä kuitenkin hävitettäisiin esineiden löytöyhteys ja rikottaisiin muinaismuistolakia. Löytö menettää oleellisesti tietoarvoaan sillä hetkellä, kun se nyhtäistään maasta.

Kun pohtii, missä vaiheessa lopettaa, kannattaa katsoa ympärilleen. Jos löytöpaikka vaikuttaa arkeologiselle kohteelle sopivalta (pieni mäki, maasta pilkistäviä kiviä, lähistöllä muita tunnettuja muinaisjäännöksiä), riittää jo yksi löytö. Samoin kannattaa tarkastella maaperää, tuli löytö sitten pellosta tai jostain muualta. Jos maassa löydön ympärillä on nokea, maatunutta ainesta, valkoiseksi palaneita luunmuruja tai muuten selvästi värjäytynyttä maata, pitää kaivelu lopettaa. Nämä vihjaavat säilyneestä muinaisjäännöksestä.

Nyrkkisäännöt:
* Yleensä yksi muinaisesine riittää
* Pellossa kahden lähekkäin löytyvän esineen jälkeen pitää kaivelu lopettaa
* Tummaksi värjäytynyt tai hiilinen maa vihjaa muinaisjäännöksestä

Kaiken tämän kannalta on vielä tärkeää kysyä, mikä on muinaisesine? Onko keskiajan/historiallisen ajan löydöillä sama arvo kuin rautakautisilla? Pitääkö kaivelu lopettaa, jos pellosta löytyy vierekkäin kaksi keskiaikaista rahaa? Entä kivisavikeramiikan palasta?

Ainakaan säännön ei voi ajatella koskevan jokaista yli 100-vuotiasta esinettä, kuten muinaismuistolaissa kirjaimelleen sanotaan. Rajanveto on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa, enkä ainakaan ole kuullut keneltäkään arkeologilta selkeää kantaa asiaan. Jos arkeologit eivät osaa päättää, mikä on tarpeeksi vanhaa ollakseen mielenkiintoista, kuinka harrastajat osaisivat?

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Riemuisaa joulukuuta Ristimäen malliin!

Hyvää joulukuuta! Turun yliopiston arkeologian oppiaineen Ravattulan Ristimäki -projekti on edennyt jälkitöihin, ja joulun odottajien riemuksi julkaissut oman joulukalenterin. Mitä paljastuukan seuraavan luukun takaa?

Pääset kalenteriin klikkaamalla kuvaa.

Ravattulan Ristimäki