Käärmeitten kivet

Löytöjä voi tehdä muualtakin kuin kaivaukselta, sen sain ilokseni taas tänään todeta. Aboa Vetus & Ars Novan kokoelmiin kuuluu kaksi sileää kiveä, jotka on löydetty museoalueen kaivauksissa 1990-luvun alussa. Harmi vain niiden kontekstitiedot ovat hyvin vajavaiset, ja on mahdoton sanoa, kuinka kaukaa tai läheltä toisiaan ne ovat löytyneet. Todennäköisesti ne ovat kuitenkin löytyneet melko lähekkäin. Löytöluettelon mukaan kyseessä on kaksi "pyöreää piikivimukulaa". Tosiasiassa kivet eivät ole tainneet piikiveä eli limsiötä nähneetkään, mutta kyseessä lienee jotain paljon mielenkiintoisempaa.

Kollegani Kim oli sattunut törmäämään niihin käydessään kokoelmaa läpi, ja pohti niiden käyttötarkoitusta. Veikkasin kuullun perusteella sileitä kiviä jauhinkiviksi, mutta kun näin vain parin sentin halkaisijan kokoiset kivet, nousi mieleen heti toinen ajatus. Jauhinkiveksi ne ovat aivan liian pienet, mutta  ulkonäöltään ne muistuttivat prikulleen taikuudessa käytettyjä käärmeen käräjäkiviä.

U.T. Sirelius kertoo teoksessaan Suomen kansanomaisesta kulttuuria seuraavaa:

Tässä yhteydessä on mainittava myös käärmeenkäräjäkivet, pienet, useimmiten säännöllisen muotoiset pyöreät ja pitkänpyöreät kivet, joiden keskellä joskus oli reikä. Sellaisen kiven ympärille kokoontuivat kansan uskon mukaan käärmeet keväällä käräjiä pitämään, s. o. tutkimaan, "ken heistä olisi enin syntiä tehnyt eli useampia ihmisiä purrut". Näiltä käräjäpaikoilta löydettyjä kiviä kuljetettiin amuletteina mukana matkoilla sekä käytettiin erilaisten vammojen, kuten jammas- ja kurkkutaudin, maahisen, pistoksen ja kasvannaisen parantamiseen. Ruotsissa niitä pidettiin lasten kaulassa suojaamassa heitä eritoten elttataudilta...

Käärmeenkäräjäkiviä Sireliuksen Suomen
kansanomaista kulttuuria -teoksessa.

Pirkko Sihvo toteaa Mull on kourat kontiolta -kirjasessa, että Euroopassa käärmeenkäräjäkivinä pidettiin pieniä mustia kiviä, joissa oli valkoisia läikkiä. Siis juuri sellaisia, kuin toinen Aboa Vetuksen kivistä. Väriskaala ei kuitenkaan ole rajautunut vain mustaan, ja käräjäkiveksikin ovat käyneet myös kiviset värttinänkehrät (ks. kuva yllä).

Museoviraston digitoiduista kokoelmista täältä löytyy kuva kansatieteellisestä yhteydestä saadusta käärmeenkäräjäkivestä, jollaiset olivat tietäjien taikapusseissa haluttua tavaraa. Arkeologisesta kontekstista kyseiset kivet ovat kuitenkin harvinaisia, eikä monikaan varmaan osaa niitä edes kentällä tunnistaa.

Aboa Vetuksen kivien epäselvästi dokumentoitu löytökonteksti ei tue muttei myöskään horjuta tulkintaa, että ne olisivat olleet taikakaluja. Ulkonäkönsä puolesta ne kuitenkin istuvat kuvaan täydellisesti. Jokin kivissä on ollut niin erikoista, että kaivajat ovat ymmärtäneet ottaa ne talteen. Onneksi, voisi todeta.

Kokoelmiin kuuluu muitakin taikakaluja, esimerkiksi jo vuonna 1901 talletettu kivikautinen taltta, josta on selvästi vuoltu paloja. Sitä on siis pidetty historiallisena aikana ukonvaajana, voimakkaana maagisena esineenä.