torstai 27. helmikuuta 2014

Esihistorian ja historian rajalla

Arkeologiassa tieteenalana on vielä paljon kehittämisen varaa, ja tällä hetkellä ammattiyhteisössä tuntuu olevan useampiakin kuumia keskustelunaiheita. Yksi (ei tosin kuumin) on arkeologisten ajanjaksojen ongelmallisuus, joka herätti keskustelua muun muassa Museoviraston toissaviikkoisessa kenttätyöesittelyssä.

Uudet löydöt ja tutkimukset antavat jatkuvasti lisää viitteitä siitä, että arkeologian kronologia ei joiltakin osin käy yksiin kalenterivuosien kanssa – toisin sanoen osa löydöistä saattaa olla paljon nuorempia kuin mitä esinetypologinen ajoitus antaisi ymmärtää. Tuntuu pähkähullulta tilanteelta, että puhuessaan typologisesta vuodesta 1200 arkeologi tarkoittaisi kalenterivuotta 1400. Ei kai se niin voi mennä?

Muutaman viime vuoden aikana tehdyt löydöt ja tutkimukset ovat osoittaneet ongelman koskevan ennen kaikkea nuorempaa rautakautta (ristiretkiaikaa 1025–1300) ja keskiaikaa (alueesta riippuen alkaa 1150–1300 ja päättyy ennen vuotta 1600), joskin myös varhaisen rautakauden ja kivikaudenkin kohdalla heittoa löytyy. Tietysti mitä lähemmäs nykyhetkeä tullaan, sitä pienemmälle aikajänteelle halutaan kulttuuriset muutokset asettaa. Kivikauden kohdalla on hyväksyttävää puhua muutaman vuosisadan marginaalilla, mutta vaikkapa viikinkiajan kohdalla samanlainen joustovara on mahdotonta. On anakronistista ajatella lohikäärmelaivoja seilaamaan tykkilaivojen sekaan.

Otetaan esimerkiksi viime syksynä suurta mediahuomiota saanut Janakkalan miekkamies. Hauta-antimiensa perusteella vainajan tulkittiin kuolleen ristiretkiajalla, mutta radiohiiliajoitus kertoi muuta: vainaja oli haudattu 1300-luvulla, siis historiallisesti keskiajan puolella.

Toinen esimerkki on ikonisena ristiretkiajan kohteena pidetty Mikkelin Tuukkalan kalmisto. Haudoista on kuitenkin saatu ajoituksia 1300- ja jopa 1400-luvulta. Toisin sanoen vaikuttaa siltä, että ympäri nykyisen Suomen aluetta esikristilliset esinehautaukset ja rautakautinen aineellinen kulttuuri ovat jatkuneet vielä pitkälle keskiaikaan. Esimerkiksi Hämeessä on siis  Hämeen linnan jo seisoessa paikallaan pukeuduttu rautakautisiin vaatteisiin ja eletty mahdollisesti hyvin samaan tapaan kuin ennen ruotsalaisvalloitustakin.

Pelkkään vertailuun perustuvan typologian heikkoudet on ymmärretty jo pitkään, mutta ajoituksia ei ole kuitenkaan riittävästi tarkennettu. Juuri myöhäisrautakauden kronologiasta tekee ongelmallisen, että se sijoittuu kahden ajan, esihistoriallisen ja historiallisen välille.Tämä oli aikoinaan raja arkeologian ja historiantutkimuksen välillä, ja sellaisena omituisen terävä huomioon ottaen, miten heikosti se ilmenee arkeologisessa aineistossa. Keskiajan alkaminen ei ollut mikään kataklystinen mullistus, joka olisi kertaheitolla muuttanut nykyisen Suomen alueella asuvien ihmisten elämän. Silti typologisen ajoittamisen selvärajaisuus tuntuu olettavan ihmisten yhtäkkiä lakanneen olemasta "rautakautisia" ja alkaneen olla "keskiaikaisia".

Vaikka periodijako on kätevä perustyökalu, ei sitä pitäisi ottaa liian konkreettisesti. Todellisuus on aina monimutkaisempaa ja monipuolisempaa kuin yksinkertaistetu mallit antavat ymmärtää. Pulmalliseksi sen myös tekee, että eri ilmiöt tapahtuvat eri alueilla eri aikaan. Kuten Tuomas Heikkilä edellisessä viikon sitaatissa toteaa, tehdään aikakausijakoa eri tieteenaloissa eri perustein, mikä johtaa hullunkurisiin tilanteisiin. Suomessa ei ole juuri mieltä edes yrittää saada eurooppalaista jaottelua varhais- sydän- ja myöhäiskeskiaikaan istumaan meidän parista neljäänsataa vuotta kestäneeseen keskiaikaamme. Silti niin on pitkään tehty.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Viikon sitaatti

Ongelmallista on myös se, että eri tieteenalat – historia, arkeologia tai taidehistoria – käyttävät samoja termejä eri tavoin. Osa niistä liittää terminologiaansa laadullisia esineelliseen kulttuuriin tai kirjallisiin lähteisiin liittyviä tuntomerkkejä. Sellaisten yhdistäminen kronologiaan on kuitenkin omiaan johtamaan sekaannuksiin, koska tällöin rinnakkaiset seudut voivat elää samaan aikaan eri aikakausia. Näin vaikkapa 1000-luvun puolimaissa Karjalasta Länsi-Suomen kautta Saksaan matkannut ihminen olisi tehnyt aikamatkan viikinkiajalta ristiretkiajan kautta sydänkeskiajalle.

– Tuomas Heikkilä teoksessa Kymenlaakson historia I (SKS 2012)

Ainakin tietokonepeleissä voivat naapurit kirjaimellisesti elää eri aikakausia. Kuvakaappaus
pelistä Age of Empires II HD.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Taas kolmiulotteinen kirkko Turusta

Jos omistat tabletin etkä tiedä mitä sillä tekisit, tässä sinulle vinkki. Bloggasin vastikään Kaarinan Ravattulan kirkon 3D-mallinnoksista, mutta arkkipiispa Kari Mäkisen ystävänpäivänä vihkimä Futuristic History -projektin tuottama 3D-malli Turun Pyhän Hengen kirkosta on jotain paljon näyttävämpää. Mikä parasta, sovelluksen saa ladattua ilmaiseksi täältä.

Tässä hankkeen näyttävä esittelyvideo, josta voi bongata tuttua esineistöä, kuten Hattulan 1500-luvun saarnatuolin:


Pyhän Hengen kirkko on hieno ja salaperäinen paikka keskellä Turkua. Kirkon rakentaminen aloitettiin 1588 kuningas Juhana III:n toimesta keskiaikaiselle Pyhän Hengen armeliaisuuslaitoksen tontille, mutta kirkko purettiin jo 1600-luvun puolivälissä Pietari Brahen uudistustöiden yhteydessä. Kirkon esiinkaivettu kuoriosa on vihittiin kappeliksi 1992, ja sinne pääsee jos osaa kysyä avaimen kappelin päällä olevasta ravintola Panninista. Uudella ilmaissovelluksella kirkkoon pääsee kuitenkin kurkistamaan sen käyttöaikana, 1500-luvun lopussa.

Nykyisellään paikkaan voi tutustua täällä.

Mallinnosta ihastellessa voi pohtia myös, miksi uutisoinnissa puhutaan 1500-luvun lopun kirkosta keskiaikaisena. Ehkäpä arkeologinen keskiaika jatkuu historiallista 1520-luvun rajaa paljon pidemmälle?

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Viikon sitaatti

Koulujen pihoilta ei löydy paljonkaan kyyristyneitä ruumishautoja, joten tämä oli erittäin odottamatonta.
– Edinburghissa Victoria Primary Schoolin pihalta löytyneen pronssikautisen hautauksen kaivausta johtanut Rob Engl

Kuvan luuranko ei liity tapaukseen. archaeology.co.uk.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Hyvää ystävänpäivää!

Mullan alta -blogi toivottaa lukijoilleen rakkaudentäyteistä ystävänpäivää!

Neoliittinen kaksoishautaus Mantuassa Italiassa.
NewsCom/Gamma Presse.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Kaarinan Ravattulan kirkko goes 3D

Bloggasin taannoin innoissani Agisoftin PhotoScan-konenäkösovelluksesta, jolla voi tehdä helposti näyttäviä 3D-malleja. Pelkkään digikameraan ja kuvat yhteen nivovaan tietokone-ohjelmaan perustuva sovellus kilpailee huomattavasti kalliimman (mutta tarkemman) laserkeilauksen kanssa.

Joonas Kinnunen on testaillut PhotoScanin mahdollisuuksia ja tuottanut seuraavan makupalan Kaarinan Ravattulan Ristimäen kohutun kirkon alttarista. 3D-videolla näkyvät kivet vaativat ehkä hieman selittämistä – kyseessä ei tosiaan ole vain kasa kiviä, vaan alttarin paikka. Kulmissa olevat kivet ovat kannatelleet puista alttarirakennetta, ja kivien välissä oleva vaatimattoman näköinen kuoppa symboloi Kristuksen hautaa. Jos joku epäilee, niin Pohjoismaista löytyy vastineita samanaikaisista kirkoista. Alttarirakenne sijaitsee kirkon kuoriosassa juuri siinä missä pitääkin.



Toinen, laserkeilausaineistosta luotu malli saman rakennuksen kivijalasta löytyy täältä.
Ristimäen kirkko on näyttänyt aikoinaan 1100-luvulla kutakuinkin samalta kuin Ruotsin Södra Rådan kirkko ennen sen tuhoutumista tuhopoltossa 2001.

Södra Råda ennen 2001 tuhopolttoa.Wikimedia Commons.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Viikon sitaatti

Kansojen pakanuuden aikana yleisenä ollut tapa varustaa vainajat hautaan (joko hän sitten polttamattomana haudattiin tai ensin poltettiin) ei ainoastaan täydellä eläjän puvulla, vaan myös sillä kalustolla, jota vainaja eläissään oli käyttänyt, on tehnyt nykyajan muinaistieteelle mahdolliseksi jossakin määrin kuvata kansojen oloja semmoisillakin ajoilla, joita eivät mitkään historialliset eli kirjoitetut lähteet valaise.

 – Theodore Schwindt teoksessa Tietoja Karjalan rautakaudesta (1893)

Löytökuvia samaisesta teoksesta.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Viikon sitaatti

Sanat kaksinaamaisuus, epärehellisyys, oma napa, ahneus, typeryys ja ammattikunnan ulkopuolisten halveksunta kuvaavat nyt mielestäni arkeologeja.
– nimimerkki Vetehinen Agricolan keskustelufoorumilla