torstai 8. heinäkuuta 2010

Pecunia non olet

Jos Britanniassa nousee maan uumenista roomalaisia huviloita, niin eivät ne ole maan ainoita jälkiä kyseisistä valloittajista. BBC News uutisoi juuri huhtikuun lopulla löydetyn maan historian suurimman roomalaisen rahakätkön.

Metallinpaljastinharrastaja löysi pellolta Somersetista ruukun, jossa arkeologisten tutkimusten jälkeen paljastui olevan yli 52 000 roomalaista kolikkoa – ruukku sisältöineen painoi noin 160 kiloa. Kaikeksi onneksi löytäjä ymmärsi jättää tutkimukset arkeologeille.

Sam Moorhead Portable Antiquities Schemestä uskoo, ettei kätkö ollut väliaikaissuoja rahoille, vaan yhteisön uhri jumalilleen. Rahamäärä vastaa legioonalaisen neljän vuoden palkkaa, ja ajoittuu 200-luvulle jaa.

Kolikoiden joukossa on useita Marcus Aurelius Carausiuksen lyöttämiä kolikoita. Hän julisti itsensä Britanniassa vastakeisariksi Diocletianuksen kaudella vuonna 286 jaa., ja piti valtaa salamurhaansa vuonna 293 jaa. asti.

Löydön arvoksi arvioidaan 3,3 miljoonaa puntaa eli noin 4 miljoonaa euroa. Somersetista on aiemminkin, vuonna 2001, löytynyt useiden satojen roomalaisten rahojen kätkö, joka ajoittuu 300-luvulle.

Aiheesta uutisoi myös Yle. Yahoo! News julkaisi löydöistä sarjan kuvia, jonka voit nähdä täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti