torstai 24. toukokuuta 2012

Löytöjen pesua ja fossiileja

Tämä viikko on Vetuksella ollut vähälöytöinen, mutta koululaisryhmiä on ollut sitäkin enemmän. Maanantaina museo oli niin täynnä väkeä, ettemme Ninan kanssa mitenkään mahtuneet kuljettamaan maata seulontapaikalle. Niinpä päätimme pestä jo tehdyt löydöt ja laittaa ne uusiin pusseihin jälkitöitä odottamaan.


Pestyjä löytöjä kuivumassa.

Erivärisiä luita, kalanruotoja ja suomuja kuivumassa.

Kuoppa on kuitenkin syventynyt hyvään tahtiin koululaishässäkästä huolimatta. Ensimmäinen tavoite eli alueen kaivaminen 1990-luvun kaivauksissa räjäytetyn kaivinkonekuopan pohjan tasolle alkaa olla saavutettu. Siitä on kuitenkin vielä pari metriä matkaa keskiaikaiselle lattiatasolle.


Nina ahkeroi kuopassa. Keskellä kellarin rikottu katto.

Kaivaukselta on löytynyt jo kolme kalkkikiven seassa laastiin päätynyttä fossiilia, joista olen koostanut pienen näyttelyn työpöydälleni. Kaksi fossiileista on simpukoita, jotka ovat osittain korvautuneet punaisella jaspiksella. Joskus tulee lipsahtaneeksi paleontologian puolelle!

Useampikin ehta fossiilli - liitukaudelta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti