Vuosikymmenen tapahtumat

Uuden vuosikymmenen alkamisen kunniaksi (alkoi se mielestäsi sitten 2010 tai 2011) julkaisi arkeologibloggari K. Kris Hirst katselmuksen kuluneen vuosikymmenen suurimmista arkeologisista tapauksista maailmalla.

Siltä varalta ettet jostakin syystä lue hänen blogiaan, linkitän valokuvaesseen tänne.

Sen myötä hyvää joulua!

Siellä niitä on, arkeologeja. Olympian kaivaukset 1875/76. wikimedia

Kiinan muuri matalaksi

Helsingin Sanomat kertoi artikkelissaan ikäviä uutisia menneisyyden tutkijoille ja ystäville maanantaina 21.12. .
Viranomaisten jatkuvista varoituksista huolimatta kaivosyhtiö on tuhonnut sadan metrin matkalta yli 2000-vuotiasta Kiinan muuria ja jatkaa tuhojaan edelleen. Muuria on tosin jäljellä vielä kuutisentuhatta kilometriä, mutta tämä on vain yksi esimerkki siitä kuinka Kiinan talouskasvu vaatii menneisyyden raivaamista tieltään.

Toistaiseksi pystyssä olevaa muuria. Wikimedia Commons.

Tuoreen kartoituksen mukaan 1980-luvun puolivälistä Kiinassa on tuhottu muikeat 23 600 historiallista kohdetta. Kohteita on jyrätty rakennusprojektien tieltä, mutta myös mm. mittavat patoprojektit ovat huuhtoneet näitä mennessään.
Kaikki eivät usko luvun aitouteen, mutta kiistämätön tosiasia on, että kulttuuriperintöä katoaa Kiinassa tiuhaa tahtia. Jos Suomen menneisyyttä myllättäisiin samaa tahtia ei meillä olisi kohta mitään jäljellä.

Kiinan viranomaiset ovat ilmoittaneet haluavansa ensisijaisesti suojella suuria tärkeitä kohteita. Kenenkään mieleen tosin tuskin pälkähtäisi ensimmäisenä pykätä parkkipaikkaa Kielletyn kaupungin tilalle, mutta mistäs sitä koskaan tietää. Kysymys onkin, mitä tällöin käy pienemmälle, tavallisten ihmisten historialle? Jos Kiinan suhtautuminen muinaisjäännöksiin leviää, uhkaa maailmaa juurettomuuteen ajautuminen. Miten ihminen pystyy ymmärtämään itseään ja kommunikoimaan menneisyytensä kanssa, jos ei tämä menneisyys ilmene mitenkään hänen ympäristössään?

"Se, joka ei osaa tehdä tiliä viimeksi kuluneista 3000 vuodesta, elää vain kädestä suuhun ," sanoi Goethe.

Kuninkaiden laakso

Harva paikka maailmassa vastaa arkeologien päiväunia samalla tavalla kuin Luksorin Kuninkaiden laakso Egyptissä. Laaksosta tunnetaan 63 hautaa, joista valtaosa kuuluu faraoille 18. dynastiasta 20. dynastiaan, eli noin 1550 - 1075 eaa. Muinaisina aikoina paikka tunnettiin nimellä "Miljoonien vuosien suuri ja kuninkaallinen Faraon - olkoon Hän elävä, kukoistava ja terve - Nekropoli Thebasta länteen". Lyhyttä ja ytimekästä. Egyptiksi sama kuuluu näin:

Laaksoa on tongittu enemmän tai vähemmän tieteellisesti Napoleonin retkestä 1799 lähtien. Ehdottomasti tunnetuin löytö laaksosta on 1922 löytynyt Tutankhamonin hauta, jonka valtaosa hautaesineistöstä oli tallella. Hyvällä syyllä voisi kysyä, onko moneen kertaan ristiin rastiin pengotulla laaksolla enää mitään annettavaa?

Varmasti on, kuuluu vastaus egyptologeilta. Tutankhamonin haudan löytyessä laakson piti olla jo loppuun asti tutkittu. Vuodesta 2007 laaksossa on suoritettu jälleen uusia tutkimuksia mielenkiintoisin tuloksin:
Blogissaan "yllättäen" kaivauksia johtava Zahi Hawass kertoo laaksosta löydetyn kallioonlouhitun kanavan, jolla vettä on ilmeisesti ohjattu pois kuninkaallisten hautojen läheisyydestä. Vaikka Kuninkaiden laakso yleensä on epäinhimillinen hornankattila, saattaa se muuttua suorastaan järveksi harvoina sadekausina. Aivan ymmärrettävästi faraoiden hautojen tulviminen huoletti muinaisia egyptiläisiä: useisen hautojen sisäänkäyntien maalaukset ovat veden turmelemia ja hautojen "ansakuilut" ovat todennäköisesti pitäneet vettä loitolla yhtä lailla kuin haudanryöstäjiäkin.

Nykyaikaisen käymälärakennuksen takaa löytyi myös kalliosta hakkuujälkiä, jotka viittaisivat hautaan. Valitettavasti tämän tutkiminen vaatisi wc-rakennuksen purkua. Miksi inhimilliset tarpeet eksyvät aina tieteenteon tielle?

Tosiasia on, että usean 18. dynastian (samaisen jolla Hatshepsut, Tutankhamon, Ekhnaton ja Horemheb hallitsivat ja Sinuhe kirjoitteli itseään varten) hallitsijan haudat ja muumiot ovat yhä löytämättä - kenties nämä yhä odottavat Kuninkaiden laaksossa? Tohtori Hawass ainakin elättelee toiveita ensimmäisestä egyptiläisen tekemästä kuningashautalöydöstä - aiemmat löytäjät kun ovat aina olleet ties mitä siirtomaaisäntien hännystelijöitä.
Projektin myötä on löytynyt myös erinäisiä muinaisia rakennuksia, jotka lienevät toimineet varastoina tai ovat liittyneet muumiointiriitteihin.

Nykyään laaksoa uhkaa luonnonvoimia vielä paljon pahempi mahti - turismi. Nefertarin hauta on surullisen kuuluisa esimerkki siitä, kuinka muutamassa vuosikymmenessä pelkän hikoilun ja hengityksen myötä tuhansia vuosia vanhat mestariteokset katoavat olemattomiin. Sama kohtalo uhkaa muitakin alueen hautoja, mutta ratkaisuja on vaikea tehdä rahaasyytävän turismin ollessa Egyptille jo Niiliä suurempi elinehto.

Lascauxin ja Altamiran kuulut kalliomaalausluolat Euroopassa on suljettu samasta syystä. Niiden maalauspinnoista on kuitenkin tehty autenttiset kopioit, joissa matkailijat voivat taiteeseen tutustua. Samaa suunnitellaan Pompeijiin Italiassa, jossa ilmansaasteet uhkaavat tuhkan lähes kaksi vuosituhatta suojaamia kaupunkeja. Olisiko tästä ratkaisuksi Egyptiinkin, vai onko turistien mahdotonta joustaa asiassa? Aitoa on saatava, vaikka se aiheuttaisi tärkeän kulttuuriperinnön muuttumisen tomuksi.

Vasarakirveitä ja merovinkeja

Kirjasto alkaa käydä turhankin tutuksi lukuvuoden kiihtyessä kohti odotettua joululomaa. Eilen vietin 10 tuntia ruokatauon kanssa käyden läpi kertakaikkisen loistavaa teosta Suomen historia 1 - Kivikausi, pronssikausi ja rautakauden alku, keski- ja myöhäisrautakausi. Hankkikaa kyseinen painotuote käsiinne jos Suomen historia vähääkään kiinnostaa, ihan totta. Olkoonkin, että käsityksemme ovat muuttuneet sitten Suomen historia 1:n julkaisemisen.

Tuntuu että vaikka on koko ikänsä näiden asioiden kanssa pyörinyt niin vasta nyt alkaa valjeta miten monipuolinen historia maallamme on ollut. Vai mitäs tuumaatte merovinkiajan (550-800 jaa.) rikkaista päällikönhaudoista Kaarinan Ristinmäessä ja Eurassa uskomattoman hienoine miekkoineen? Kyllä täälläkin on osattu komeasti elää ja olla kansainvälisiä. Se historia pitäisi vain kaivaa esiin!

Tarinan hauska osio on, että tentti johon intoa puhkuen luin sattui olemaan samana päivänä, heh. Ehkä tämäkin hajamielisyyden ruumiillistuma voisi opetella käyttämään kalenteria. Onneksi tammikuussa on laitostenttipäivä!

Suomen historia 1:n ISBN on ISBN 951-35-2490-6.

Muinaisia trendejä

Ei se ollut ennenkään se ja sama ketä kopioitiin. Tästä saatiin jälleen esimerkki Israelista, mistä löytyivät minolaistyylisen freskon jäänteet.

Kuva Knossoksen palatsista Kreetalta. wikimedia

Löytö tehtiin El Kabrin pronssikautisen kaupungin (2000-1550 eaa.) palatsista, ja jännittävää siinä on juuri sen ainutlaatuisuus. Muut kanaanilaiset kaupungit kopioivat taiteessaan ja arkkitehtuurisaan naapurimaata Syyriaa tai Mesopotamian tyyliä. El Kabrin persoonallinen valinta oli siis varmasti tietoinen: haluttiin viestittää välimerellistä ilmapiiriä. Palatsista on aiempina kaivauskausina löydetty toinenkin minolainen fresko, mutta uusi löytö varmistaa ettei kyseessä ollut pelkkä yksittäistapaus.
Kaupunki itse on oikea arkeologinen herkku, kyseisen valtakeskuksen päälle kun ei hylkäämisen jälkeen ole rakennettu uusia kaupunkikerroksia, vaan kaikki on tismalleen kuten muinaiset asukit sen jättivät.

El Kabrin hallitsijoiden valinta seurata minolaista trendiä ei ollut lainkaan huono: tämä purjehtija-kauppiaskansa hallitsi tuohon aikaan käytännössä koko itäisen Välimeren kauppaa. Minolaista tyyliä kopioivat myös muut, kuten mykeneläiset, jotka ilmeisesti myöhemmin koituivat minolaisen kulttuurin tuhoksi. Näiden kahden kulttuurin välistä vaikutussuhdetta ei tosin vielä olla onnistuttu täysin selvittämään.
Minolaisilla tiedetään olleen kulttuurisuhteita muuallekin, sillä mm. Egyptistä tunnetaan minolainen eläinaiheinen fresko mahdollisesti faraonisesta palatsista Avariksesta.

Osa Avariksen freskoa.

Siinä että nykyään kopioidaan kulttuuri USA:sta tai Japanista ja lisätään siihen palasia sieltä täältä ei todellakaan ole mitään uutta, päin vastoin sitä harrastettiin jo vuosituhansia ennen minolaistakaan kulttuuria. Silloin tosin trendien lainautumista hallitsi toisinaan muukin kuin pelkästään se, mikä vaikutti kivalta: toisen kulttuurin mukailussa oli vahva poliittinen viesti siitä, että olemme samanlaisia, olkaamme siis yhtä.

Israelin freskolöydöstä lisätietoa ja kuvia täältä.

50 000 persialalaisen ja kahden italialaisen huijaus

On sitä arkeologimaailmassa tuoreita huijauksiakin.



Tätä Discovery Newsin videota voisi pitää vakuuttavanakin, mutta valitettavasti Egyptin museovirasto SCA:n puheenjohtaja Zahi Hawass osoitti blogissaan ja lehdistötiedotteessa väitteet Persian kuningas Kambyses II:n kadonneen armeijan löytymisestä huijaukseksi.

Kambyses II, Kyrus Suuren poika, hallitsi Persian valtakuntaa 530-522 eaa. ja Egyptiä 525-522 eaa. Historiantutkijoiden usein lainaama "historiankirjoituksen isä" Herodotos kertoo Kambyseen koonneen 50 000 miehen armeijan ja lähteneen hyökkäykseen Siwan keitaalla Egyptissä sijainnutta Ammonin oraakkelia (saman viran haltija myöhemmin julisti Aleksanteri Suuren Ammonin pojaksi) vastaan.
Matkalla valtaisa hiekkamyrsky kuitenkin yllätti armeijan eikä siitä sen koommin kuultu.
Useat historioitsijat ovat ajatelleet tarinan olleen keksitty, mutta monet ovat silti etsineet armeijaa, eikä tämän kertainen huijaus ole ensimmäinen - armeijan löytymisestä uutisoitiin jo 1977.

Tämänkertaiset "löytäjät" ovat italialaiset Castiglonin veljekset, jotka ovat tunnettuja kohuhakuisista "dokumenttielokuvistaan", jollaisessa he tieteellisen julkaisun sijaan Kambyses II:n armeijastakin ilmoittivat.
Italialainen arkeologi Paulo Gallo on tutkinut väitettyä löytöaluetta vuodesta 2002, eikä Castigloneille ole myönnetty siellä kaivauslupaa.

Oli armeijaa tai ei, Kambyses itse kuoli hyvin hämärissä olosuhteissa lähdettyään Egyptistä tukahduttamaan Persiassa noussutta vastarintaa. Hänen seuraajansa Dareioksen mukaan, joka tuolloin toimi keisarin keihäänkantajana, Dareios teki itsemurhan ymmärrettyään ettei voi saavuttaa voittia. Herodotos puolestaan kertoo kuoleman olleen vahinko: Kambyses olisi kuollut oman miekkansa lävistämänä kun hänen huotransa petti hänen noustessaan hevosensa selkään. Kuulostaa fyysisesti aika vaikealta. Kambyseen hauta tunnistettiin vuonna 2006.

Voi toki olla että persialainen armeija edelleen odottelee Saharan hiekkojen alla, mutta taas saimme muistutuksen siitä ettei kaikkea italialaista spaghettia pidä purematta niellä - eikä uskoa kaikkia uutisia joita kuulemme.

Lisäys 30.12.
Olen hyvin pettynyt. Jopa Ylen latinankielinen viikkokatsaus noteerasi italialaisveljesten löydön aitona. Mihin tässä maailmassa voi enää luottaa?

Vanhoja ja uusia löytöjä

Arkeologia on siitä jännä ala että siinä tohisee jatkuvasti.

Esimerkiksi Satakunnan museo uutisoi saaneensa marraskuun alussa haltuunsa Suomen oloissa merkittävän myöhäiskivikautisen tai pronssikautisen piisirpin. Sirpin oli löytänyt jo 1950-luvulla Seppo Grönfors Eurajoen Alisen-Juvan hiekkaharjusta.
Samanlaisia sirppejä tunnetaan Suomesta 30 ja niiden arvellaan jäljittelevän pronssisia vastineitaan. Niillä on leikattu heinää karjalle tai niitetty viljaa, mikä vinkkaa maanviljelyksen harjoittamisesta. Kertoo sirppi toki muutakin, muun muassa siitä ettei Suomi ollut vuosituhansia sittenkään mikään oma Euroopasta irrallinen saarekkeensa: piikiveä ei tästä maasta löydy, eli se on täytynyt tuoda muualta.
Jos tämäkin piiterä oli lojunut vintillä puoli vuosisataa, niin kuka tietää mitä muita löytöjä ihmisten komeroissa lymyääkään?

Melko tuore on myös lokakuun lopulla saapunut uutinen Ruotsista: Kanaljordenin mesoliittiselta asuinpaikalta Motalassa on löytynyt puinen kirveenvarsi ja ilmeisesti jousen katkelma, joilla saattaa olla ikää jopa 9000 vuotta. Arkeologit ja muinaisteknikot hihkuvat tämän kuultuaan varmasti riemusta, koska harvinaiset puuesineet antavat aina uutta tietoa siitä, millaisia työkaluja kivikaudella todella käytettiin.
Talven mittaan suoritettavat radiohiiliajoitukset varmistavat esineiden löytökerroksen iän.

Lisää Kanaljordenin kaivauksista täältä. Piinsirpistä kertoo Satakunnan museo sivuillaan.

Pimeä arkeologia

Tähtiensodassa heiluttaa Darth Vader valomiekkaa ja räjäyttelee planeettoja, mutta arkeologian Pimeällä puolella ei ole yhtä pääpahista jota vihata. Termillä "pimeä arkeologia" tarkoitetaan luvatonta ja useassa maassa lainvastaista toimintaa, jossa etsitään muinaisjäännöksiä omaan pussiin, joka mielenkiinnosta tai mustille markkinoille kaupattavaksi.

Pahaa pimeästä arkeologiasta tekee se, että vaikka se olisi tekijän mielestä viatonta se voi aiheuttaa suuria ongelmia tieteelliselle tutkimukselle:
kertaalleen myllätyn kohteen alkuperäistä tilaa on mahdotonta selvittää ja vaikka viedyt esineet saataisiin takaisin on vahinko jo tapahtunut. Löytökontekstistaan irrallinen artefakti on vielä tavallistakin hiljaisempi sillä kaikki mitä se voisi löytöyhteydellään kertoa katoaa kun esine siitä irrotetaan.

Ongelma on Suomessa verraten pieni kun ajattelee esimerkiksi hautojen tyhjentämistä Egyptissä tai Bagdadin museon ryöväämistä Irakin sodan aikana (Afghanista on tiettävästi kadonnut viimeisen vuosikymmenen aikana kokonainen antiikin kaupunki!), mutta aarteenetsijät ovat kasvava ongelma meilläkin. Suurimman ongelman aiheuttavat - kuten SKAS:n viimeisin jäsenlehti (1/2009) muistuttaa - metallinpaljastinharrastajat.

Metallinpaljastimilla leikkiminen ei ole väärin, päin vastoin. Eihän Staffordshiren aarrekätköäkään olisi löydetty ilman sitä. Ongelmana ovat kuitenkin väärinkäytökset ja ihmisten tietämättömyys muinaismuistolainsäädännöstä. Museovirasto on selkeästi laiminlyönyt tehtävänsä muinaisjäännösten suojelijana tältä osalta ja nyt olisi sen korkea aika saada asioita tapahtumaan. Hyvä vaihtoehto olisi lisätä ihmisten tietämystä lakipykälistä ja menneisyydestä ylipäätään - ehkä jopa tehdä metallinpaljastintoiminta luvanvaraiseksi.

Metallinpaljastimien käyttäjät ovat kuitenkin selkeästi kiinnostuneita historiasta. Laittoman arkeologian sijaan he voisivat palvella tieteellistä tutkimusta monella tasolla, ei vähiten menneisyyden ymmärtämisen välittäjinä tavalliselle kansalle.
Muinaisjäännöksiä suojellaan paitsi tulevia polvia, myös meitä varten. Mikäli keskivertoihmisten tietämystä menneestä kasvatettaisiin, voitaisiin saada aikaan hedelmällinen jatkuma menneen ja tulevan välillä. Ilman tällaista siltaa on museovirasto epäonnistunut. Jos ihminen ei tiedä tarinaa, ovat kivet hänelle vain kiviä. Mikäli haluamme menneellä ylipäätään olevan arvoa tässä päivässä, meidän on muutettava asenteita.

Ai mutta niin, se raha.

Esihistoria alkaa

Tällä viikolla se sitten alkoi ihan oikeasti, nimittäin arkeologian opiskelu.
Yliopisto on reilun kahden kuukauden aikana ehtinyt käydä tutuksi, mutta omia aineopintoja on saanut odotella. Ykköskurssi käsitteli kulttuurintutkimusta ylipäätään ja kakkoskurssin olin käynyt jo keväällä kesäyliopistossa. Ei harmittanut yhtään muiden selaillessa hädissään tenttikirjaa.
Kaikkea muuta omaan alaan liittyvää onkin ollut riittämiin muinaismuistoretkestä kenttätyömenetelmien opintopiireihin (prismat ja bussollit tutuiksi!) ja tietysti bileisiin.

Nyt alkanut kolmoskurssi käsittelee Euroopan esihistoriaa ja heti ensimmäisillä luennoilla on aiheeseen saanut uusia näkökulmia. Kivointahan on tietysti omin kätösin hipelöidä myöhäispaleoliittisia (43 000-10 000 eaa.) kiviesineitä. Tuntuu villiltä ajatella, että ne esineet ovat ainoa kosketus jonka voimme saada noihin kauan sitten eläneisiin ihmisiin. Ne ovat jälki, jonka nuo joskus tunteneet, ajatelleet, pelänneet ja rakastaneet ihmiset ovat itsestään jättäneet. Eikö se itsessään ole arvokasta?
Mutta samaa jatkumoahan tässä ollaan. Kuka tietää, mitä tulevaisuuden arkeologit päättelevät ja ajattelevat meidän jäljistämme? Ainakaan heillä ei tule olemaan puutetta lähdeaineistosta.

Kun miehet oli savea ja keisarit päästään vialla

Xi'anissa Kiinassa löytyy maasta jatkuvasti terrakotta-savesta valmistettuja luonnollisen kokoisia sotureita. Tässä ei ole kenellekään arkeologiaan perehtyneelle mitään uutta, sillä näitä Kiinan ensimmäisen keisarin Qin Shi Huangdinin hautaa vartioivia sotureita on löydetty vuodesta 1974 lähtien yli 7000.

Uutta on kuitenkin John Manin vasta suomennettu kirja Terrakotta-armeija, Kiinan ensimmäinen keisari ja hänen valtakuntansa (Karisto 2009). En ole vielä saanut teosta käsiini, mutta se kuulemma tuo mielenkiintoista uutta näkökulmaa Kiinan yhdistäneen keisarin hirmuhallintoon ja kiehtovasti linkittää sen Kiinan kansantasavallan perustaneeseen puhemies Mao Zedongiin. Yhtäläisyyksiä on yllättävän paljon.

Sekä Qin että Mao kumpikin yhdistivät Kiinan ja terrori kuului kummankin työkaluihin. Kumpikin myös kirosi konfutselaisia oppineita ajatuksineen siitä, että hallitsijan tulisi olla lempeä: Qin haudatutti useita näistä elävältä (osittain siksi etteivät nämä osanneet kertoa tälle ikuisen elämän eliksiirin salaisuutta, osittain koska nämä omistivat kiellettyjä kirjoja) ja Mao taas kuritti näitä muiden vanhoillisten kanssa kulttuurivallankumouksessaan.

Qin Shi Huangdi hallitsi vain verraten vähän aikaa 221-210 eaa. Hänen valtakautensa päättyi hulluuteen - ilmeisesti alkemistien hänelle syöttämät elohopeapillerit sekoittivat hänen päänsä. Qin ei suostunut nukkumaan kahta yötä samassa huoneessa peläten pahoja henkiä, tuhlasi omaisuuksia ja ihmishenkiä pakkomielteisesti metsästäessään ikuista elämää ja muun muassa rakennutti itselleen valtavan varsijousen ampuakseen merihirviöitä, joita kumma kyllä kukaan muu ei nähnyt.
Häntä on myös kiittäminen Kiinan historian suurimmista monumenteista: Kiinan muurista ja massiivisesta hautamausoleumista Xi'anissa. On veikattu, että terrakotta-armeijan luominen yksin suisti maan talouden raiteiltaan, eikä kellekään ehkä tule yllätyksenä, että vain 3 vuotta Qinin kuoleman jälkeen dynastia kaatui.

Keisarin hautakammio on edelleen avaamaton. Mikäli aikalaiskirjoituksia, lähinnä historioitsija Sima Qiania, on uskominen, sen sisältö on arkeologeille vielä terrakotta-armeijaa suurempi päiväunien aihe: hautaholviin kerrotaan rakennetun maailman pienoismallin, missä vesistöt ovat elohopeaa, jonka nykyään tuntematon koneisto pitää liikkeessä. Katon sanotaan esittävän tähtitaivasta, jonka tähdistöt on valmistettu jalokivistä.
Kuulostaa uskomattomalta, mutta ainakin mausoleumin yläpuolella suoritetu mittaukset osoittivat maan sisältävän poikkeuksellisen suuria elohopeapitoisuuksia Kiinaa ympäröivien merien muodossa.

Haudan avaamista saamme kuitenkin vielä odottaa. Terrakottasotilaissa (joihin lukeutuu myös vaunuja ja hevosia) riittää työtä vuosiksi eteenpäin eikä Kiinan hallitus helposti myönnä lupaa syvempiin tutkimuksiin, osittain siksi etteivät kiinalaiset mielellään häiritse ensimmäisen keisarinsa lepoa. Haudassa kerrotaan lisäksi olevan itsestään laukeavia varsijousia ja muita ansoja joista Indiana Jones olisi innoissaan.

Vaikka Qin Shi Huangdin vanhoilla päivillään syöksi valtakuntansa kaaokseen, tulee muistaa, että hän aikanaan oli eirräin kykenevä hallitsija ja taktikko. Mikä on tarinan opetus? Älä syö pillereitä jotka liuottavat aivosi, varsinkaan jos satut olemaan keisari.


(Kuvalähde wikipedia)

Kuvia terrakottasotilaista löytyy täältä.

[Edit: Sain kuin sainkin kirjan joululahjaksi ja pakko sanoa että odotukseni ylittyivät täysin. Man on mitä parhain tarinankertoja, ja kertoessaan keisarin ja tämän saviarmeijan historiasta ja tutkimuksesta hän ohessa kuljettaa mielenkiintoista matkakertomusta ja kuvausta nyky-Kiinasta ja toisaalta Maon ajoista. Kirjan hotkaisi saman tien, se on sujuvaa tekstiä ja täyttä asiaa kauniilla värikuvilla höystettynä. John Man myös asiallisesti pohtii, mikä järki on kaivaa esiin kaikkia tuhansia sotilaita rapistumaan konservoinnin tason ollessa mitä on. Tässä on totta vie kirja joka pitää lukea!]

Välimeri paljastaa vanhoja tarinoita

kuva: imageshack

Lähellä Neopolista, Kreikassa, 3-4 metrin syvyydessä meren alla lepää Pavlopetrin pronssikautinen kaupunki. Ikää sillä on viitisentuhatta vuotta.
Maailman vanhin (tunnettu) uponnut kaupunki löydettiin vuonna 1967 mutta vasta tänä keväänä siellä on aloitettu laajamittaiset arkeologiset tutkimukset.

Ja aivan oikeaan aikaan.

Muinainen kaupunki on lähellä turistien suosimaa lomarantaa, ja sitä uhkaavat niin laivojen ankkurit, liian innokkaat sukeltajat kuin Välimeren saasteet ja pieneliötkin.
Kaivauksista vastaa kansainvälinen joukko arkeologeja ja heidän käytössään on aivan uutta, alun perin armeijan ja öljy-yhtiöiden käyttöön tarkoitettua merenalaista teknologiaa. BBC:n mukaan Nottinghamilaista kaivausryhmää alueella johtanut tohtori Jon Henderson sanoi tutkimuksen ylittäneen kaikki odotukset: "Tämä kohde on ainutlaatuinen siitä että meillä on lähes täydellinen kaupunkikaava, pääkatu ja asuinrakennukset, pihapiirit, kiveen hakatut haudat ja ilmeisesti uskonnolliset rakennukset selkeästi näkyvissä merenpohjassa."

Koska uponnutta kaupunkia ei ole asutettu myöhemmin uudelleen, se on täydellinen aikakapseli josta saadaan varmasti paljon uutta tietoa pronssikauden kreikkalaisista. Pronssikauden loppupuolella Kreikassa vallitsi mykeneläinen kulttuuri (1680-1180 eaa.), jonka aikaan sijoittuvat mm. Homeroksen kuvailemat Troijan sota ja Odysseuksen harharetket.

Koska Pavlopetri aikanaan oli satamakaupunki, odottavat arkeologit sen paljastavan uutta tärkeää tietoa siitä, miten kaupankäynti oli pronssikaudella järjestynyt. Yksi tavoite on tietenkin myös selvittää, miksi kaupunki aikanaan päätyi aaltojen omaksi. Näin ilmastonmuutoksesta tohisemisen aikana tällaiset kysymykset ovat arvokkaita ja arkeologia tieteenä antaa yllättäviä mahdollisuuksia vastata niihin.

Paikalla jatketaan tutkimuksia vuoteen 2013 ja tulokset on suunniteltu julkistettaviksi 2014.

Aukeaako Beowulfin maailma lisää?

Lejressä, lähellä Roskildea Tanskassa on tehty merkittävä viikinkien varhaishistoriaan liittyvä löytö.
Arkeologien lapiot ja harjat paljastivat mitoiltaan 7 kertaa 48 metriä olevan mutaseinäisen talon jäänteet, joka on ilmeisesti toiminut saagoissa mainitun kaltaisena simasalina tai jonkinlaisena rituaalipaikkana. Rakennuksen sisältä paljastui 200 metrin syvyistä pylväänpaikkaa, mikä osoittaisi talon olleen mitoiltaan massiivinen. "Olemme varmoja että olemme löytäneen jonkinlaisen kuninkaallisen rakennuksen," Roskilden museon kuraattori Tom Christensen sanoi.

Alueelta löytyi paljon arvotavaran jäänteitä, kuten korkealaatuista lasia ja kultaesineitä. Arkeologeja kummastutti kuitenkin esineiden kohtelu: ne oli järjestelmällisesti rikottu, mahdollisesti jonkinlaisessa rituaalissa, kuten Christensen arvioi.

Paikalla on tehty kaivauksia vuodesta 1986 ensimmäisten viikinkikuninkaiden asuinpaikan löytämiseksi. Sagat kertovat Lejren olleen ensimmäisen 400-500-luvuilla hallinneen Skjold -suvun hallintopaikka. (Yleensä viikinkiaika katsotaan alkaneeksi Lindisfarnen luostarin hävityksestä 793.)

Miten tämä sitten liittyy Beowulf-eepokseen? Anglosaksien muinaiseepos sijoittaa Skjold-kuningas Hroðgarin Heorot-simasalin Lejreen. Heorot on eepoksen alkuosan tapahtumapaikka, missä sieltä kantautuva meteli ärsyttää läheisessä rämeessä asuvaa Grendel-hirviötä joka käy öisin surmaamassa Hroðgarin miehiä. Sankari Beowulf eksyy mukaan kuvioihin ja surmaa hirviön ja tämän vielä hirveämmän äidin, mikä tosin on vasta alkua hänen seikkailuilleen.

On täysin mahdollista, että maan alta paljastunut rakennus olisi juuri Heorot. Alammekin sitten odotella että lähistöltä löytyvät Grendelin ja tämän äidin jäännökset sekä Beowulfin miekka Hrunting. Kuka sanoi ettei taruissa olisi totuuspohjaa?

"Työhön oli käsketty, niin olen kuullut,

heimoa monta ääriltä maiden

kartanoa kaunistamaan. Kohta jo kohosi

miesten keskellä valmiina salvos,

saleista suurin; hän, jonka sanaa

laajalti kuultiin, Heorot-nimen antoi."

- Beowulf, käännös Osmo Pekonen & Clive Tolley

Bolivialainen pyramidi uuteen uskoon

Akapanan pyramidi Tiwakanussa Boliviassa uhkaa tippua UNESCO:n maailmanperintökohdelistalta kiitos saamansa uuden ulkoasun. Pyramidi on Etelä-Amerikan suurimpia inkojen valtakautta edeltäneitä kivimonumentteja ja ajoittuu 300-700-luvuille jaa.



Työmiehet rakensivat pyramidille tiilestä uudet ulkoseinät houkuttelemaan turisteja. Arvostelijat ovat kuitenkin huomauttaneet, ettei seinien alkuperäisestä ulkomuodosta ole mitään arkeologista näyttöä, ja todisteet viittaisivat rakennusmateriaalinkin olleen tiilen sijasta kiveä - jotkin pyramidin säilyneistä lohkareista painavat jopa 100 tonnia.

Paikalla kaivauksia johtava arkeologi José Luis Paz arvioi, että vääränlaisen ulkomuotonsa lisäksi uudet seinät uhkaavat painollaan alkuperäistä pyramidia. Saattaa siis olla, että kasvojenkohotus kääntyy jossakin vaiheessa tekijöitään vastaan ja saa muinaisen monumentin lysähtämään kivikasaksi, ja kukapa nyt sellaista haluaisi katsoa.

Viranomaiset kuitenkin puolustelevat rakennustöitä: kulttuuriministeri Pablo Groux vakuutti pyramidin muistuttavan nyt alkuperäistä ja epäili, ettei UNESCO voisi jättää entistä paremmassa kunnossa olevaa kohdetta listaltaan. Varmuuden varaksi maan hallitus lopetti "korjaustyöt" aiottua aikaisemmin UNESCON määräyksestä.
UNESCO on piakkoin tekemässä tarkastuskäynnin kohteelle.

Mielikuvituksen käyttö muinaisen kohteen restauroinnissa ei ole mitään uutta. Tästä on syytetty muun muassa brittiarkeologi Sir Arthur Evansia, joka suoritti laajamittaisia kaivauksia Kreetalla Knossoksen minolaisessa palatsissa vuonna 1900. Pronssikautinen kulttuurikeskus sai uuden ilmeen Evansin ansiosta, mutta runsas betonin käyttö ja täysin fragmentoituneitten seinämaalausten ylitsepursuava entisöinti herättivät aikanaan krittikkiä. Käytännössä Evans loi koko nimeämänsä minolaisen kulttuurin, ja vasta viimevuosina tutkijat ovat alkaneet ymmärtää todellista kulttuuria Evansin tulkintojen takana.

Arkeologilastojen kuningas ja muita ihmeitä maailmalta

Pakko saada! Monen muun arkeologinalun lailla minäkin olen eksynyt brittiläisen Archtools nettikaupan sivuille.
Kerrankin sivusto joka osaa tehdä tutkimusalastamme trendikästä! Siihen on pitkä matka että suomessa arkeologin kaivuulastaa mainostettaisiin lauseella "thats HOT!!!" mutta Isossa-Britanniassa se on todellisuutta, ainakin arkeologityökalujen lupauksen, italialaisen Battiferro Archaeologist Trowel -lastan kohdalla.

Kyseinen tehokkaannäköinen nimenomaan arkeologikäyttöön suunniteltu huippuinstrumentti sai hyvät arviot taannoisessa Arkeologiassa tohisee lehden vitosnumerossa. Teroitetuin reunoin (eroon kiusaavista juurista!) varustettu lasta on valmistettu yhdestä palasta taottua terästä ja sen ergonominen kahva on katoamisriskin minimoimiseksi maalattu oranssiksi.

Tämän ei ollut tarkoitus olla mainospuhe, vaan enemmänkin esimerkki siitä, miten maailmalla arkeologiaan suhtaudutaan. Suomessa arkeologeja suurinpiirtein syljetään päin, eikä hienostimuotoiltujen arkeologityökalujen myynti tulisi kuuloonkaan maassa, jossa vakituisia virkoja alalla on 70. Vertailun vuoksi, Isossa-Britanniassa niitä on 7000.

Louvre boikottiin

Egyptologian valovoimainen linssilude Zahi Hawass on ryhtynyt koviin otteisiin vaatimuksissaan Egyptistä ryövättyjen muinaismuistojen palauttamisesta. Egyptin museovirastoa vastaavan Supreme Council of Antiquitiesin puheenjohtaja on katkaissut Egyptin välit Louvreen, mikä on johtanut museon kaivauksien välittömään keskeytymiseen mm. Sakkarassa Egyptissä.

Syynä historialliseen välienkatkaisuun on Louvren kieltäytyminen palauttamasta 3200 vuoden ikäisiä seinämaalauksia jotka ryöstettiin 1980-luvulla Tetaki-nimisen ylimyksen haudasta.
Louvre osti maalaukset kokoelmiinsa vuosina 2000 ja 2003 uskoen niiden päätyneen antiikkimarkkinoille jo kolonialismin aikana, jolloin muinaismuistojen vientiä maasta ei juuri valvottu. Maalaukset huomattiin kadonneiksi vasta vuonna 2008.


Professori Hawassin toivelistalle kuuluu muitakin artifakteja, näiden joukossa ehkä kuuluisimpana Berliinin Ägyptisches Museumissa oleva Nefertitin rintakuva.
SCA:n puheenjohtajaksi tulonsa jälkeen vuonna 2002 Hawass on onnistunut palauttamaan Egyptiin 5000 varastettua esinettä.

Tetaki kaipaa maalauksia varmasti itsekin, siellä nämä hänen kuolemanjälkeistä elämäänsä kuvaavat freskot takasivat sen, että hän voisi jatkaa auvoisaa elämäänsä kuolemattomien kentillä vaikka hänen muumionsa häviäisi ja vaikka sukulaiset lakkaisivat tuomasta ruokauhreja.













Lisäys: Hawassin vaatimusta seuraavana päivänä (8.10.) Iran ilmoitti katkaisevansa yhteydet British Museumiin mikäli tämä ei suostu lainaamaan vuosille 539-530 e.a.a. ajoittuvaa Persian kuningas Kyruksen sylinteriä, jota pidetään maailman vanhimpana ihmisoikeusjulistuksena. Sylinterin lainaamisella takaisin Iraniin olisi näin ollen suurta symbolista arvoa sekasortoiselle maalle.
British Museum on luvannut lainata artifaktin kun Iranin tilanne on kyllin vakaa.

(Lisäys 23.11.: Louvre päätti, ei mitenkään yllättäen, palauttaa seinämaalaukset. Nyt se joutuu tekemään päätöksiä 300 vuotta sitten Turkista viedyista Antiikin jumalpatsaista, joita Izmirin kaupunki penää takaisin.)

Museologisia painajaisia

Viime yönä näin jännää unta entisestä työstäni Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon museoavustajana. Jännää oli myös se, että näen tällaisia unia vielä vuosi työsuhteeni päättymisen jälkeen - museoista vain ei pääse eroon.

Työskentelin tuolloin lähinnä vuonna 1861 rakennetussa Palanderin talossa, joka on entisöity 1800-luvun uhkeaksi säätyläiskodiksi herrainhuoneineen ja palvelusväen tiloineen.
Unessa museon muut työntekijät olivat toisia arkeologian opiskelijoita täältä Turusta, ja olimme kokoontuneet istumaan museotuoleille pöydän ääreen valittelemaan museotyön ankeudesta. Oli pilvinen kesäpäivä ja pilvisinä kesäpäivinä Palanderin talo muuttuu äkkiä syvine varjoineen kelvolliseksi kummitustaloksi. Tästä intoutuneena aloin kertoa omasta kohtaamistani aaveen kanssa Palanderissa (pistän moisen harhojennäkemisen syömättömyyden piikkiin, mutta se on yhtä kaikki hyvä tarina).

Tuskin olin päässyt alkuun kun alkoi kuulua mitä oudompia ääniä ja kattokruunu alkoi heilua. Mutta kaikeksi onneksi kyseessä ei ollutkaan poltergeist-ilmiö, sillä pian sisään ryntäsi museon miestyöntekijä kertoen Suomen vain joutuneen sotaan.
Tässäkohdin uni muuttui jokseenkin sekavaksi, mutta aloimme kiireen vilkkaa kerätä museoesineitä, jotka sitten kiidätimme salaiseen suojabunkkeriin joka oli kuin mistäkin James Bond -elokuvasta verkkokalvotunnistimineen ja muineen.

Kun aamulla heräsin, oli ensimmäinen ajatukseni: "Hyvänen aika, istuimmeko todella museotuoleilla?"
Meille työntekijöille tehtiin alusta alkaen selväksi, että mikäli esine oli luetteloitu museon kokoelmiin, sai siihen hädin tuskin katsoa. Ehkä tästä syystä olen kerran jos toisenkin nähnyt painajaisia, joissa huomaamattani kosken tai mikä pahempaa, joissa joku holtiton asiakas suorastaan koskettelee näitä pyhiä esineitä.

Ja tässä maassa museot ovat arkeologien suurin työllistäjä, huh huh.

Aarteita Staffordshiresta

Päätin aloittaa uuden blogin ihan ja vain arkeologian maailman ruotimiseksi. Ja mikäpä sen sopivampi tapa sysätä tämän aihepiirin blogi käyntiin kuin kertoa aarteenetsijöiden ja arkeologien todeksi tulleesta toiveunesta:

5. heinäkuuta 2009 löysi metallinpaljastinharrastaja Terry Herbert ystävänsä pellosta suurimman milloinkaan löytyneen anglosaksisen kulta-aarteen, joka ajoittunee 600-800 -luvuille ja johon kuuluu 5 kiloa kulta- ja 2,5 kiloa hopeaesineitä; yhteensä esineitä on noin 1500. Yllättäen arkeologit ovat innoissaan ja arvioivat aarteen kuuluneen - yllätys jälleen - anglosaksikuninkaalle tai muulle vauraalle ylimykselle.

Arkeologi Kevin Leahy kertoi uutistoimisto PA:n mukaan, että arteet ovat "parhaiden anglosaksikäsityöläisten tekemiä, parhaista materiaaleista, ja lopputulokset ovat uskomattomia."

Aarre on selkeän maskuliininen, sillä siihen kuuluu kypärän kultaisia koristeosia, miekan väistimiä ja aseenkantoheloja. Aarre on todennäköisesti haudattu levottomana aikana jotta se voitaisiin myöhemmin kaivaa uudestaan esiin.
600-700-luvun Englanti olikin levoton paikka asua, sillä se koostui useista pienistä kuningaskunnista ja sitä halkoi uskonnollinen raja: roomalaisten mukanaan tuoma sittemmin lähes kadonnut kristinusko oli alkanut vasta saada uudelleen jalansijaa maassa.
Aarteeseen kuuluu 2-3 kultaista ristiä, jotka on väännetty ilmeisesti niiden mahduttamiseksi pieneen tilaan. Tämä saattaisi vihjata kätkijöiden olleen pakanoita, mutta ilmeisesti kristityillekään ei tuolloin tuottanut suuria tuskia ryöstää toistensa pyhättöjä.

Mikä sitten on aarteen tulevaisuus? Se on julistettu kansallisaarteeksi ja useat museot ovat tehneet löydöstä tarjouksia. Tutkimukset vievät kuitenkin vielä useita kuukausia ellei jopa vuosia, joten saamme odotella minkälaiselle arvoisalleen paikalle aarre päätyy.

Löytäjä Terry Herbert (joka muuten saa yhdessä löytöpaikan omistajan kanssa valtiolta miljoonakorvauksen) tuumasi löydön olevan paljon parempaa kuin lottovoitto. Mitäpä tuohon voisi lisätä.



Lisää tietoa aarteesta saa osoitteesta http://www.staffordshirehoard.org.uk/
Mainion arkeologibloggari K. Kris Hirstin kuvakoosta puolestaan löytyy täältä