maanantai 14. kesäkuuta 2010

Vanhoja juttuja

Paleoliittisen eli vanhimman kivikauden tutkijoilla on ollut vuoden sisään monta syytä juhlia. On löytynyt viite uudesta ihmislajista, saatu purettua neandertalilaisen DNA ja saatu todiste siitä että Homo sapiens ja Homo neanderthalensis todella risteytyivät Euroopassa ja Aasiassa reilut 40 000 vuotta sitten. Huikeat 1-4% meidän geeniperimästämme on peräisin pohjoiseen ilmanalaan tottuneelta serkultamme - kahden ihmislajin välinen kanssakäyminen oli siis muutakin kuin metsästysmaista taistelua.

Neandertalilaislapsi, vahamallinnos. wikimedia

Samaan aikaan kun neandertalinihminen ja nykyihminen hankkivat jälkikasvua saattoi Siperiassa tallustaa ennestään tuntematon ihmislaji: 2008 tutkijat löysivät luolasta neandertalilaiselle kuuluvaksi oletetun sormiluun kappaleen, joka paljastui DNA-analyysissä joksikin aivan muuksi. Jotkut tutkijat ovat kuitenkin kritisoineet uuden ihmislajin olettamista yhden luunkappaleen perusteella.

Myös ihmisapinoiden alkuhämärä on saanut uutta valoa, kun viime vuoden lokakuussa Science-lehti julkaisi joukon artikkeleita Ardipithecus ramiduksesta eli Ardista. Ardi on 4,4 miljoonaa vuotta sitten elellyt kädellinen, ja mahdollisesti ihmisen edeltäjä. Ensimmäisten ihmisten ajatellaan ilmestyneen kuvioihin noin 2 miljoonaa auringonkiertoa takaperin.
Ardi on nuorempi kuin nykyihmisen ja simpanssin viimeinen yhteinen edeltäjä, ja antaa viitteitä siitä että simpanssit ja ihmiset ovat kehittyneet erillisiä sukulinjoja. Ardin jalat mm. soveltuvat simpanssin jalkoja paremmin kävelemiseen.

Eikä tässäkään vielä kaikki: viime huhtikuussa julkistettiin Etelä-Afrikasta löytynyt uusi ihmislaji, joka mahdollisesti on yksi nykyihmisen edeltäjistä. Laji sai nimekseen Australopithecus sediba, jossa sediba merkitsee paikallisella sothokielellä luonnonlähdettä, viitaten löytyneeseen alkuihmiseen nykyihmisen mahdollisena esi-isänä.

Jos auringon alla ei olekaan mitään uutta, niin vanhaa tuntuu löytyvän loputtomasti lisää arkeologien ihmeteltäväksi. Ollaanhan ihmisiksi, vaikka ihan näin varhaisimpien esi-isiemme kunniaksi.

Linkkejä aiheesta:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/6146908.stm

http://archaeology.about.com/b/2010/05/06/neanderthals-and-humans-likely-interbred.htm?nl=1

http://www.nature.com/news/2010/100324/full/464472a.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti