Toisin sanoen eräs hämeenlinnalainen autokauppa siirtää kuluvan kesän aikana tontillaan sijaitsevan Suomen suurimman uhrikiven syrjään bisneksiensä tieltä. Kuinka Museovirasto voi sallia moisen pyhäinhäväistyksen? Eikö tällainen rikos anna esimerkin että kiinteän muinaisjäännöksen kajoamiskielto voidaan kiertää siirtämällä jäännös muualle? Ehkä Hämeen linnakin näyttäisi paremmalta Vanajaveden toisella puolella.
Ymmärrän että Abu Simbelin kaltainen ainutlaatuinen maailmanperintökohde siirretään turvaan väistämättömältä tuholta, mutta menneisyyden fyysisten jäänteiden siirtäminen alkuperäisestä ympäristöstään tuntuu kertakaikkisen oudolta. Tosin, muuttoa odottelevan kuppikiven ympäristöä ei voi pitää järin alkuperäisenä:
"Kivi on hyvin hoidetulla pihanurmikolla, ja se on hyvin säilynyt, vaikka ympäristö onkin mennyttä,"
toteaa muinaisjäännösrekisteri.
Oli ympäristö alkuperäinen tai ei, on uhrikivi toisessa paikassa enää pelkkä fyysinen kuori vailla alkuperäisen sijaintinsa merkityssisältöjä. Esi-isämme kunnioittivat kiveä juuri siinä missä se oli, eivätkä missään muualla. On niin helppoa unohtaa, että jäännös on enemmän kuin pelkät fyysiset jäänteet: se on paikka ja tila, jolla on ollut joskus merkitys. Joissakin tapauksissa sen merkityksen muistaminen voi olla jopa arvokkaampaa kuin autokaupan laajennustarve.
Uhrikivessä on 136-139 kuppia, jotka on oletettavasti kaiverrettu rautakaudella. Kuppeihin on ilmeisesti uhrattu haltioille tai esi-isille sato-onnen takaamiseksi, ja joskus nykyäänkin kuppeihin ilmestyy kaikenlaista tarkoituksella sinne pantua. Allekirjoittanutkin on saattanut olla osallisena moiseen uuspakanalliseen hömpötykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti