Oppikirja 13: Mitä piispa Henrikistä voidaan tietää?

Osa 13. Näkökulma: Mitä piispa Henrikistä voidaan tietää?

Sääksmäen kirkon alttarikaapin Pyhä Henrik istuu piispanistuimella kaikkien piispan tunnusten kanssa. Keskiajan kirkollinen perinne piti Henrikiä Uppsalan piispana, mutta mikään aikalaislähde ei kerro Henrikin olleen piispa sen enempää Suomessa kuin Uppsalassa. Kuva: Suomen kansallismuseo CC BY 4.0.

Perimätiedon mukaan piispa Henrik oli englantilaissyntyinen Uppsalan piispa, joka saapui Ruotsin kuningas Erik Pyhän mukana ristiretkelle Suomeen vuonna 1155. Suomessa ollessaan Henrik koki marttyyrikuoleman paikallisen talonpojan käsissä, ja kuolemaa seuranneiden ihmeiden takia häntä alettiin kunnioittaa Suomen suojeluspyhimyksenä.

Hyvä tarina, mutta miltä osin se on totta? Piispa Henrikin hahmoa voidaan lähestyä kahden lähdeaineiston kautta: kirjallisten kertomusten ja Henrikin reliikkeinä eli pyhäinjäännöksinä kunnioitettujen luiden arkeologisen tutkimuksen. On selvää, että luut ovat kuuluneet jollekulle varhaiskeskiajalla eläneelle henkilölle, mutta oliko hän todella englantilaissyntyinen piispa?

1100-luvun Suomea koskevia tekstilähteitä on säilynyt vain kourallinen, eikä piispa Henrikiä koskevia aikalaislähteitä ole olemassa. 1200-luvun lopulla Henrikistä laadittiin kuitenkin latinankielinen legenda eli virallinen pyhimyselämäkerta Henrikin pyhimyskulttia varten. Legendateksti on hyvin yleisluontoinen ja idealisoitu, eikä anna paljon tietoja piispan henkilöstä. Se on myös kirjoitettu yli vuosisata Henrikin oletetun kuoleman jälkeen. Legendan mukaan piispan tappoi murhamies, jota piispa oli nuhdellut – legenda ei siis mainitse murhaajan nimeä, vaikka kansanperinne tuntee hänet Lallina. Joku Naantalin luostarin veljistä täydensi legendaa 1400-luvulla lisäten yksityiskohtia, kuten maininnan, että Henrik olisi tullut Ruotsiin maanmiehensä, paavin lähettilään Nicolaus Albanolaisen kanssa. Toisin kuin Henrikistä, myöhemmin paaviksi nousseesta Nicolauksesta on olemassa aikalaislähteitä, ja tieto on sinänsä mahdollinen.

Ilmeisesti legendaa myöhemmin syntynyt kansanomainen Henrikin surmavirsi kertoo piispan surmaan johtaneista tapahtumista paljon yksityiskohtaisemmin: sen mukaan piispa seurueineen aterioi Köyliössä tilalla, jonka isäntä Lalli oli poissa. Piispa maksoi kestityksestä, mutta Lallin petollinen vaimo Kerttu valehteli miehelleen piispan seurueen heittäneen vain kiviä maksuksi. Lalli suuttui, hiihti piispan kiinni ja löi tämän kuoliaaksi. Henrikin kuoleman jälkeen hänet haudattiin Nousiaisiin. Yksityiskohtaisista tiedoista huolimatta surmavirsi on enemmän taiteellinen tuote kuin historiallinen lähde. Se pyrki selittämään ja laajentamaan asioita, jotka jäävät virallisessa legendassa epäselviksi.

Akaan kirkosta peräisin olevassa veistoksessa piispa Henrikn on kuvattuna polkemassa jalkoihinsa Lallia. Legendan mukaan murhaaja sai murhatyönsä jälkeen jumalallisen rangaistuksen, kun hänen päänahkansa irtosi Lallin kiskaistessa päästään piispalta ryöväämänsä lakin. Kuva: Suomen kansallismuseo, CC BY 4.0.

Keskiajalla Henrik nousi Suomessa tärkeäksi pyhimykseksi, jonka kultti kytkeytyi kiinteästi kuningas Erikin kulttiin. Henrikiin liittyneistä pyhistä paikoista muodostui tärkeitä pyhiinvaelluskohteita, ja esimerkiksi Henrikin haudan merkityksestä Nousiaisten kirkossa kielii 1420-luvulla kirkkoon teetetty Henrikin sarkofagi, joka on Suomen keskiajan tärkeimpiä taideaarteita. Sarkofagin messinkikaiverruksiin on kuvattu Henrikin legenda ja ihmetekoja. Henrikin kuoleman muistopäivä tammikuussa ja luiden Nousiaisista Turun tuomiokirkkoon siirtämisen muistopäivä kesäkuussa olivat suuria kansanjuhlia, joiden yhteydessä pidettiin myös suuret markkinat.

Piispa Maunu Tavast teetti Pyhän Henrikin sarkofagin Nousiaisten kirkkoon 1420-luvulla. Alkuperäisenä säilyneen sarkofagin kanteen on kuvattu Pyhä Henrik, ja sarkofagin sivuja kiertävät sarjakuvamaiset kuvat Henrikin elämästä ja ihmeteoista. Kuva: Ilari Aalto.

Tuomiokirkossa on säilynyt nykypäivään asti pääkallo ja joukko muita luita, jotka kuuluvat luonnontieteellisten tutkimusten perusteella samalle, iäkkäälle miehelle. Radiohiiliajoituksen perusteella mies eli 1100-luvulla. Tulosten perusteella ei voida sanoa, että luut kuuluvat juuri englantilaiselle lähetyspiispalle, mutta luiden ajoitus sopii kuitenkin yhteen legendan kanssa. Voidaan siis päätellä, että ainakin jonkun oikeaan aikaan eläneen henkilön luita kunnioitettiin tuomiokirkossa Henrikin reliikkeinä. Yrityksistä huolimatta henkilön alkuperää tai perimää ei kuitenkaan ole saatu selville. Henrikin kohtalonhetkiin liittyvä perinne on myös alusta asti kytkeynyt Köyliöön ja Nousiaisiin, ja arkeologisten löytöjen valossa nämä paikat todella liittyivät kristinuskon varhaiseen historiaan Suomessa. On siis hyvin mahdollista, että Henrikin hahmon taustalla on joku todella elänyt ja Köyliössä surmattu lähetystyöntekijä. Lopullista varmuutta Henrikin elämän yksityiskohdista on kuitenkin mahdoton saada.

Aiheesta lisää:

Kuuntele Ensemble gamut! -yhtyeen tulkinta Henrikin surmavirrestä täältä.

Heikkilä, Tuomas 2005. Pyhän Henrikin legenda. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Juusela, Pauli 2009. 850 vuotta vanha pääkallo. Kirkko ja kaupunki 6.8.2009.

 

Suomen esi- ja varhaishistoriaa käsittelevä lukion historian oppikirja Areena 5 oli käsikirjoituksen osalta jo valmis, kun kustantaja perui sen julkaisemisen. Koska olisi kurjaa jättää hyvä aineisto pöytälaatikkoon, julkaisen kirjoittamani esihistoriaa ja keskiaikaa käsittelevät osuudet Mullan alta -blogissa. Tekstit löytyvät tunnisteella #opetusmateriaali, ja tekijä (Ilari Aalto) mainiten niitä saa käyttää vapaasti opetuskäyttöön.