torstai 22. marraskuuta 2018

Kirveslöytö Houtskarin kirkolta

Ulkona liikkuessa on hyvä pitää silmät auki, ei vähiten siksi, että koskaan ei tiedä, milloin törmää muinaislöytöön. Joskus tällainen löytö tulee vastaan kun sitä vähiten odottaa, esimerkiksi juhannuskävelyllä. Olimme kaksi vuotta sitten puolisoni kanssa viettämässä juhannusta Houtskarissa Turun saaristossa, kun sattumalta löysimme Houtskarin kirkon pihalta kirveenterän.

Houtskarin kirkko on valmistunut vuonna 1704, ja punamullattuna ristikirkkona se edustaa hyvin saaristolaista kirkonrakennusperinnettä. Kirkko oli lähellä leirintä-aluettamme, joten päätimme käydä siellä kävelyllä juhannuspäivänä. Meillä on yleensäkin tapana kulkea nenä maassa muinaisjäännösten varalta, emmekä nytkään tehneet poikkeusta. Kuinka ollakaan minua paljon tarkkasilmäisempi vaimoni Elina bongasikin aivan kirkon portaiden vieressä kasvavan puun juuresta erikoisen, ruostuneen esineen. Lähemmällä tarkastelulla kyseessä oli silmäkirveen pahasti ruostunut terä. Ilmeisesti routa ja puun juurakko olivat juuri sopivasti nostaneet kirveen pintaan.

Kirveenterä löytyi aivan kirkon portaiden vierestä. Kuva: Ilari Aalto.

Kirves löytöpaikallaan. Kuva: Ilari Aalto.

Kirves ei sinänsä ollut mitenkään poikkeuksellinen. Se ajoittuu historialliselle ajalle, mutta tarkka ajoittaminen ei ole mahdollista. Kirveen löytöpaikka sai kuitenkin pohtimaan kysymyksiä. Miksi se löytyi kirkkomaalta, ja miksi kirkon oven edustalta? Oliko joku puuseppä saanut työkalunsa mukaansa hautaan, vai olisiko kyseessä maagisessa tarkoituksessa kirkkomaalle kätketty esine? Kirves on ollut tärkeä työkalu suomalaisessa kansantaikuudessa, ja se olisi voitu haudata kirkkomaalle niin suojelevassa kuin pahantahtoisessakin tarkoituksessa.

Kuva: Ilari Aalto.

Toimitin kirveen Varsinais-Suomen maakunta-arkeologille, ja sain kirjata löytökaavakkeeseen löytötavaksi juhannuskävelyn. Nyt kirves on Museovirastolla Helsingissä, ja löytöpaikka on muinaisjäännösrekisterissä. Muistakaa katsoa jalkoihinne!

2 kommenttia:

  1. Hei
    Luin tästä uusisuomi.fi- mediaan tekemäsi kirjoituksen kautta.
    Kysymykseesi esittäisin hypoteesin, jonka kautta vastauskin voisi löytyä: Kumpi oli ensin, kirkko vai kirves?

    VastaaPoista
  2. Se onkin hyvä kysymys! Kirveen lavean ajoituksen takia kysymykseen ei ole helppo vastata. Paikalla on ollut kappeli ainakin 1500-luvulta lähtien, joten jos kirves onkin nykyistä kirkkoa vanhempi, se on kuitenkin luultavasti jonkin paikalla seisseen kirkkorakennuksen aikainen.

    VastaaPoista