Yksi sormus löytää heidät

Arkeologian yhdistäminen aarteenmetsästykseen on kliseistä ja aika ajoin ärsyttävääkin, mutta sitä ei käy kiistäminen, etteikö jalometallin löytyminen aina olisi kivaa. Nyt Aboa Vetus & Ars Novan kaivauksilla seulasta paljastui ilmeisesti hopeinen, harmi kyllä katkennut sormus.

Sormus kaikessa koreilemattomuudessaan. I. Aalto.

Sormus on äärimmäisen yksinkertainen, eikä siinä ole mitään koristelua. Eihän se nyt ihan vedä vertoja museon alueelta 1990-luvulla löytyneelle kultasormukselle, mutta hyväksi jatkoksi se sopii kuitenkin.

Sormukset ovat hauskoja löytöjä siinä mielessä, että ne on nykyäänkin hyvin helppo käsittää. Toisaalta ne ovat olleet kantajalleen myös hyvin läheisiä, niitä on sentään pidetty ihoa vasten. Kukakohan tätäkin on joskus vaalinut aarteenaan?

P.S. Kokeilin sormeen. En muuttunut näkymättömäksi. Klunks!